Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Se on merkki siitä että edes Kepulaiset eivät usko enää Kepulaiseen politiikkaan vaan yrittävän houkutella äänestäjiä muualta.
Ja samalla hukka sinikeltaisissa on onnistunut viemään lampaat KePun laiduinmailta Sipilän tohutaunuilujen jäjiltä.
 
Logiikan mukaan siellä olisi nyt sitten jäljellä ne, jotka ovat tyytyväisiä Sipilän oikeistohallitukseen ja ne vihervassareiden peesaajat taas sitten eivät ole enää puolueeseen tulossa takaisin.
Loogista olisi sekin, että alkujaan maaseudun etuja ajava puolue kokoaa joukkonsa jälleen maalaisväestöstä. Aika sitten näyttää mihin se riittää. Oikeistoa tai vihervasemmistoa symppaavat ex-keskustalaiset ovatkin oikeassa joukossa kun ovat valinneet oman suuntansa uudelleen ja siirtyneet sellaisiin puolueisiin joiden ajatuslinjaa he todellisuudessa kannattavat.
Keskusta on menneinä vuosina toki ollut hyvä alusta politiikan foorumille kun siellä halusi puuhata. Silloin toimi se, että "en ole oikealla enkä vasemmalla eli olen siis jossain keskella". Nyt sama ei näytä enää toimivan politiikassa ja siksi puolueessa käy kato.
Keskustan kannatus tulee olemaan suorassa suhteessa maalaisväestön määrän kanssa. Ei muun.
.
 
Lyhyt on poliittinen muisti ihmisillä. Kepu romahti täysin Sipilän oikeistohallituksen johdolla, ei vihervassareiden peesauksella.
Sipilän hallitustaival oli suomalaisten kannalta erittäin hyvä hallitus..työllisyys saatiin kasvuun. Sitä edeltävien kanden hallituskauden täydellisen vastuun/päätösten siirtelyn ja velaksi elämisen jälkeen.

Vaaleissa 2019 Kepu sai 13,8 % kannatuksen.. josta nyt vihersosialisteja tukemalla ollaan pudottu 10-11 %:n luokkaan..
- kepun kannatus putosi hallitusvastuun aikana, mikä on osittain ymmärrettävää, mutta siinä oli osasyynä myös Sipilän huono linjaus pakolaispolitiikkaan..tiukempi linja olisi "satanut laariin" Halla-Ahon persujen kustannuksella.

Mutta huono suunta on jatkunut. Käytännössä nykyhallituksen merkittävimpiä päätöksiä on ollut hallituksen velanotot ja tuet EU:n Etelä-Euroopan jäsenmaille ja pensa-/dieselveron korotukset..
- (sarkasmia)näistä mukavista asioista kepun peruskannattajat varmasti taputtelevat iloisina käsiään, joten kannatuksen voi odottaa nousevan(sarkasmia)
- kepun peruskannattijiin kohdistunut petos (siis lähteä mukaan vihersosialistisen politiikan tukijaksi) selittää edelleen jatkuvan kannatuksen heikkenemisen..
- kepun kannatus saattaa pudota (toivottavasti) jopa reilusti alle 10 %:in kentien johonkin 8 % paikkeille.. (myös siksi että Marin on ylivoimainen hallituksen keskinäisessä akkalauman kilpailussa, hän vie pisteet demareille)

Kaikkein parasta tässä on kuitenkin se että todennäköisesti Saarikko nousee kepun puheenjohtajaksi..
- hänen johdollaan kepu siirtyy yhä enemmän tulemaan vihersosialistien löysää elintasopakolaisten vastaanottoa..Tämä on ollut myös Saarikon omana vaaliteemana (kts. vaalikoneiden vastaukset)
- huonoa on se että Suomi saa tämän hallituskauden aikana noin 30-40 miljardin lisävelan niskaansa..ja todennäköisesti myös tuhansittain uusia elätettäviä (sukupolvesta toiseen) afrikasta ja lähi-idästä.

Todennäköisesi hallituskauden loppupuolella vihersossut osaa hyödyntää täysimääräisesti kepun löysyyden (ja Saarikon henkilökohtaisen innokkuuden lisätä elintasopakolaisten maahantuloa).. Vastineeksi kepulle annetaan - käytännössä se ainoa mitä kepu haluaa - maakunnat ja niiden oma verotusoikeus!
- kepulaiset laskevat edelleenkin että he saavat maakuntahallinnon myötä oman puoluekoneistonsa alaisuuten paikallishallinnon suurimmassa osassa maantieteellistä Suomea..(käytännössä Pori-Lappeenranta linjan pohjoispuolen, lukuunottamatta suuria asutuskeskuksia)

Mutta..veikkaan että kaikki em. tulee poikimaan hyvän potin persuille ja Halla-aholle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mutta mitä sillä vaalituloksella sitten saadaan aikaan lienee toinen juttu?
- Suomi on ollut verososialistinen maa ja tulee olemaan sitä (entistäkin korkeammalla veroasteella) myös tulevaisuudessa. Olipa vallassa mikä puolue tahansa.

Uskon silti että yrittäjänä ja yrittämisellä täällä pärjää tulevaisuudessakin, siitäkin huolimatta että kilpailu pärjäämisessä sekä menestymissä tulee yhä kiristymään.
 
Sipilän hallitustaival oli suomalaisten kannalta erittäin hyvä hallitus..työllisyys saatiin kasvuun. Sitä edeltävien kanden hallituskauden täydellisen vastuun/päätösten siirtelyn ja velaksi elämisen jälkeen.

Sipilän hallitukselle pakolaiskriisi 2015 osui pahaan paikkaan, ja koko homma hajotti myös Perussuomalaiset, koska kentän mielestä hallitusvastuussa ei kyetty tekemään Sipilän ohi ollenkaan tarpeeksi.

Aktiivimalli, kiky ja taksiuudistus olivat äärimmäisen epäsuosittuja. Ne henkilöityivät Sipilään. Aktiivimalli olikin kymppilistan poliittisesti ja ehkä myös tuloksiltaan typerin veto. Ainakin poliittisesti. Kiky tuli sikäli jäädäkseen, että kun niistä monin paikoin luovuttiin, yksissäkään TES-neuvotteluissa niistä ei luovuttu ilman hintalappua työntekijöille. Se jäi monilta huomaamatta.

Samoin koulutusleikkaukset, joista oppositio onnistui hyvin nostamaan meteliä, olivat hyvin epäsuosittuja. Oli terhakkana oppositio silloin.

Muutenhan talous alkoi nousta ja työllisiä tulla. Ns. kymppilistalla oli kahdeksan toimivampaa kohtaa. Olihan siellä työttömillekin helpotuksia. Mutta ei oppositio ollut kiinnostunut muusta kuin huutamisesta, lakkoilusta ja kirkumisesta.

Nyt oppositio on aivan lapanen, ja demarit hoitelevat hommia suvereenisti. Kepu ratkaisee näköjään asian vaihtamalla puolidemariin. Onhan kokoomuksen johdossakin talousliberaali puolivihreä, ei siinä mitään.

Mutta kun se ei pelitä.
 
Alkoihan niitä työllisiä tulla sitten lopuksi, mutta oli syytäkin. Alkoi olemaan aika synkät luvut, ja on vieläkin. Mikä oli sitten talouskasvun ansiota ja mikä ei... Hieman eroa "viralliseen työttömyyteen"... noi on KELASTOsta otettu.

työttömyys.png
 

Liitteet

  • työttömyys.png
    työttömyys.png
    22.8 KB · Luettu: 8
Nyt oppositio on aivan lapanen, ja demarit hoitelevat hommia suvereenisti.

Tämä. On kyllä munattomin ja näkymättömin oppositio aikoihin. Viimeistään koronan saavuttua, alkoi näyttämään siltä, ettei meillä edes ole oppositiota. Eikä ääni kauheasti edes EU velkapaketin myötä noussut, vaikka aineksia oli vaikka millaisen tulimyrskyn käynnistämiseen. Märkää on ruuti ja hajanaiset on rivit.
 
Tämä. On kyllä munattomin ja näkymättömin oppositio aikoihin. Viimeistään koronan saavuttua, alkoi näyttämään siltä, ettei meillä edes ole oppositiota. Eikä ääni kauheasti edes EU velkapaketin myötä noussut, vaikka aineksia oli vaikka millaisen tulimyrskyn käynnistämiseen. Märkää on ruuti ja hajanaiset on rivit.

Ymmärrän sen, että kriisissä pieni kansa menestyy yhtenäisenä, mutta tässä samalla tehdään muuta politiikkaa, josta kansa ei edes ymmärrä, miten se vielä iskee. Kun kukaan ei kerro. Lisävelan määrä tulee olemaan valtava, siis aivan valtava. 30-40 miljardia ainakin.

Koska talousnobelisti Arhinmäki on sitä mieltä, ettei velkaa tarvitse maksaa takaisin, muistutin juuri yhdelle häneen uskovalle kollegalle, että Italian 25 viimeisestä vuosibudjetista 24 on ollut ylijäämäisiä. Mutta ei sillä ole mahdolisuutta maksaa melkein 2400 miljardin velkaa. Jättimäinen velka on suurelta osalta perua jo 1970- ja 1980-luvuilta. Kun ottaa tarpeeksi vippejä, ei meinaa siitä oikein selviä valtiokaan. Ei kai sillä olisi tätä tilannetta, jos velkojat antaisivat kaiken anteeksi.

Joku ne aina maksaa. Esimerkiksi EKP on ostanut valtionlainoja ja Kreikka joutui käytännössä velkasaneeraukseen ja sai tukilainoja, joiden korkoja on alennettu ja juoksuaikoja pidennetty. Niitä sitten pidetään "ikuisuuslainoina" eli emme me tienaa tällä, vaikka suhteessa lainaamaamme pieniä korkosuorituksia saammekin. Niistä naurettavista korkomaksuista aina lehdet tekevät juttuja, kuinka "Kreikka nyt maksaa velkaa". :)

Hyvin populisti-Salvini on saanut EU:n käpälään. Vielä viime vuonna EU uhitteli kurinpitotoimilla, mutta Salvini vain kasvatti menoja, alensi veroja ja sanoi, että italialaiset päättävät Italian asioista.
 
Viimeksi muokattu:
Sipilän hallitustaival oli suomalaisten kannalta erittäin hyvä hallitus..työllisyys saatiin kasvuun. Sitä edeltävien kanden hallituskauden täydellisen vastuun/päätösten siirtelyn ja velaksi elämisen jälkeen.
No jos sitä vertaa edeltäneeseen tai seuraaviin hallituksiin, niin kyllä kai näin voi sanoa. Sen suurempaa kehua tuolle tuskin voi antaa. Talouskasvu oli surkeaa maailman yleinen taloustilanne huomioiden, ja velaksi eläminen "pysähtyi" tasan yhden neljänneksen ajaksi, kokonaisuudessahan velkaa otettiin runsaasti lisää joka vuosi. Lisäksi täysin ala-arvoinen toiminta pakolaiskriisin iskiessä (pääministerin kutsu, kokoomuslaisten sisäministerien täysi kyvyttömyys rajavalvontaan). Unohtamatta toki sitä suurinta vitsiä, eli apupuoluetta nimeltä Soinin Siniset, onneksi sentään edes kerran suomalaiset äänestäjät muistivat jotain vielä seuraavissa vaaleissa.
 
Viimeisissä eduskuntavaaleissa (2019) Sipilän hallituksen tekemisistä sai pahiten takkiinsa vain Kepu...ja selkeistä syistä, kuten edellä "Vonka" ja "tonoppa" edelä kertoivat.. Kokkarit säilytty suurin piirtein kannatuksensa ja Halla-Aho sai uudistuneille persuille käytännössä yhtä suuren mandaatin kuin se minkä Soini menetti ministerisekoiluissaan.

Mutta täysin tuuliajolla olleen talouden suunnan Sipilän hallitus kykeni muuttamaan kaikista yksittäisistä virheistä huolimatta..
- nykyinen hallitus on siirtämässä ja työntämässä julkishallinnon talousongelmia, työllisyyden parantamista jne. tuleville hallituskausille (Marin jo ilmoitti että työllisyysasioita katsotaan vasta vuoden vaihteessa..)
- velanotolla pärjätään varmasti vielä kesään 2022 ja sitten ryhdytäänkin valmistaudutumaan uusiin vaaleihin.

Mutta tottakai nykisellä halllituksella riittää yhteistäurakkaa..
- maakuntien valmistelu sekä siihen liittyvä verotusjärjestelmä, on se Kepun ainoa tavoite
- pakolaisia tullaan rahtaamaan Suomeen lisää kaikin mahdollisin keinoin, tämä on puolestaan vihreiden ja vasemmistoliiton tärkein prioriteetti
- ehkä demarit saavat kyhättyä jonkinlaisen soteratkaisun
- monenlaisia veroja lisätään ja entisiä korotetaan..voisin veikata että yleinen alv nostetaan 25% jollei sitten hieman korkeammaksikin.

Mutta, uskon että yrittäjänä ja yksityisellä sektorilla teollisuudessa pärjätään jatkossakin..vaikka julkishallinto kasvaa rankenteellisesti ja velkaantuu yhä enemmän.
 
Lisää veronkorotuksia. Ai mihinkä? No niihin perinteisiin.
Pitäisi paremminkin saada veroleikkaukset elvytyskeinona. Tällä tapaa saisimme ostovoimaa lisättyä ja yksityissektorin tuotteita ja palveluita ostettua enemmän ja talous nousisi helpommin tästä.
 
Suomalaisille pienpanimoille verohelpotuksia! Juodaan niitä. Laatu on jo niin hyvää että ulkomaisista oluista viis....
 
Back
Top