Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Niin,

Mielenkiintoinen luettava tämä perustuslakivaliokunnan mietintö, jolla päädyttiin siihen, että eduskunnassa tarvitaan 2/3 enemmistö elvytyspaketin hyväksyntään.

Pari lainausta:
"Euroopan unionin neuvoston oikeuspalvelu on sittemmin antanut lausuntonsa elpymisvälineen unionioikeuden mukaisuudesta. Lausunnossa esitetyn näkemyksen mukaan elpymisväline on tietyt reunaehdot täyttäessään Euroopan unionin oikeuden mukainen."

"Perustuslakivaliokunnan mukaan on sinänsä ollut selvää, että Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin lainsäädäntö on ensisijaista suhteessa kansallisiin säännöksiin oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti.... Viimekätinen toimivalta EU-oikeuden tulkintaan kuuluu sinänsä Euroopan unionin tuomioistuimelle"

Jos käy niin, että eduskunta äänestää elvytyspaketille ei, niin äänestykset tuskin loppuvat siihen. Mikä tahansa EU- jäsenvaltio, Suomessa vaikkapa elinkeinoelemän järjestö tai jopa yksittäinen EU- kansalainen voi viedä asian EU- tuomioistuimeen, joka viime kädessä päättää, onko Suomen tulkinta toimivallan siirrosta oikea vaiko eikö.

Pelkästään siitä syystä, että neuvottelutulos ei Eurojen suhteen jälkikäteen miellytä, pakettia ei voida kumota. Kumoamiseen pitää löytää prosessiin liittyvä syy, jonka myös EU- tuomioistuin hyväksyy.

Popparit esille. Tulee mielenkiintoinen politiikan toukokuu.

Simpauttaja

EU-oikeutta voidaan kyllä EU-oikeudessa tulkita niin, että EU:lla on niitä taikka näitä toimivaltoja. Se on yksi asia. Aivan toinen asia on se, että toimivallan siirrosta puhuu myös perustuslakimme, §94.

Jos EU laki ajaa AINA kansallisten lakien yli ja EU lakia tulkitsee vain EU oikeus, niin mihin kansallisia lakeja tarvittiinkaan? Entä mihin tarvitaan Eduskuntia ja Parlamentteja? Miksi EU edes tarvitsisi ylikansallista perustuslakia, jos kaikki mitä se tekee on, sopimuksista ym. riippumatta kuitenkin laillista ja kansallisten lakien ja päätäntävaltojen yli ajavaa?

Kaikki kyllä päätetään meidän puolesta EU:ssa, jos EU:n annetaan päättää. Tosiasiassa Suomi voisi kyllä täysin seuraamuksitta(pl. "luottamuspääoma") jäädä pois tästä pelleilystä.
 
Paljon sitä jääkin kansalliselle päätöksenteolle enää sijaa. :cool:

Jos EU-tuomioistuin on yhtään sukua EU:n oikeuspalveluille ja EU:n komission sisäsyntyiselle oikeustajulle niin sieltähän voi tulla miten vaan mielivaltaisia päätöksiä tarkoituksenmukaisuus edellä.

Periaatteella eihän me noin olla koskaan sovittu vaan tämä tarkoittaa nyt tätä.

Tästä kansainyhteisöstä olisi syytä lähteä hippulat vinkuen kunhan oma selusta on saatu turvattua riittävän hyvällä kahdenkeskisellä turvallisuusyhteistyöllä Suuren Saatanan ja muun coalition of the willing:in kanssa. Rafale jos ostetaan niin samalla voisi pyytää sen ydinkärkikelpoisen ohjuksen siihen mukaan hyvään könttähintaan.
 
Onhan tässä paketissa se hyvä asia, että ihmiset ehkä viimein tajuavat EU-lain tai asetuksen menevän valtion lain yli. Ei tämä uusi asia ole, siitä sovittiin jo liittymisvaiheessa. EU:lla on "ylin valta" niissä perussopimuksen aiheissa, mutta valitettavasti niistä perussopimuksista ollaan saatu vaihtelevia tulkintoja tässä reilun puolentoista vuosikymmenen aikana..

Ja kun kysytään mihin sitä maiden omaa hallintoa tarvitaan, niin vaikkapa esimerkiksi kansalaisten terveydenhoitoon liittyviin asetuksiin tai työvoimapolitiikkaan. Sekä EU-direktiivien sorvaamiseen laeiksi. Tai vaikkapa päättämään asioista joissa vaaditaan kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää...

Tuota viimeistä ollaan varmaan rajaamassa kovaa vauhtia kohti enemmistöpäätöstä...
 
Perustuslaissamme lukee, että Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lisäksi kansainvälisistä velvoitteista ja toimivallan siirrosta EU:lle on säädetty niistäkin.

Ei se mene niin, että EU:ssa virkamiehet, joita ei ole edes demokraattisesti valittu tehtäviinsä, tulkitsevat uudelleen 30 vuotta sitten allekirjoitettua paperia niin, että EU:lla onkin enemmän valtaa. Tai säädetään uusi asetus tai direktiivi joka ajaa suoraan yli kansallisten lakien, ja toistetaan tuo satoja kertoja. Se toimii vain niin kauan kuin riittävän suuressa määrässä jäsenmaita on tahtoa pysyä samalla hiekkalaatikolla. Rivit rakoilevat jo nyt, kun direktiivejä, asetuksia, perussopimuksia ja niiden henkeä noudatetaan varsin valikoivasti.
 
Onhan tässä paketissa se hyvä asia, että ihmiset ehkä viimein tajuavat EU-lain tai asetuksen menevän valtion lain yli. Ei tämä uusi asia ole, siitä sovittiin jo liittymisvaiheessa. EU:lla on "ylin valta" niissä perussopimuksen aiheissa, mutta valitettavasti niistä perussopimuksista ollaan saatu vaihtelevia tulkintoja tässä reilun puolentoista vuosikymmenen aikana..

Ja kun kysytään mihin sitä maiden omaa hallintoa tarvitaan, niin vaikkapa esimerkiksi kansalaisten terveydenhoitoon liittyviin asetuksiin tai työvoimapolitiikkaan. Sekä EU-direktiivien sorvaamiseen laeiksi. Tai vaikkapa päättämään asioista joissa vaaditaan kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää...

Tuota viimeistä ollaan varmaan rajaamassa kovaa vauhtia kohti enemmistöpäätöstä...

Ollaan asian ytimessä.

Mutta tarkennuksena tuohon boldattuun, että Suomen laki ei voi olla ristiriidassa valtiosopimuksien ja EU:n perussopimuksen kanssa. Suomen perustuslain ensimmäinen pykälä toteaa yksinkertaisesti, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Jos Suomi ei jotain yksittäistä EU:n direktiiviä ratifioi laiksi, niin maailma ei siihen lopu ja on melko kyseenalaista, kannattaako tuossa olla eurooppalaisena malliesimerkkinä ja partiopoikana.

Linkissä on mielestäni hyvä yhteenveto Suomea sitovien valtiosopimusten ja EU:n suhteesta suomalaiseen lainsäädäntötyöhön. Ei ole liian pitkä, etteikö sitä kaikki voisi lukea.

Simpauttaja
 
Oikeusasiamiehen ratkaisu kanteluun, jossa on tutkittu, onko ministeri Ohisalo toiminut väärin käyttäessään poliisin keltaista liiviä vuosi sitten, kun Uudenmaan sulku alkoi.

Ratkaisussa todetaan, että ministeri Ohisalo on toiminut väärin pukiessaan poliisin keltaisen liivin ylleen. Samoin on toiminut väärin poliisiylijohtaja Kolehmainen, kehoittaessaan ministeri Ohisaloa pukemaan liivin.

17 sivua luettavaa. Ratkaisun myötä poliisin virkapukuasetus tarkastetaan ja päivitetään. Normaalisti nuo päivitykset käsitellään tiedonantona jokaisessa Suomen poliisilaitoksessa ja saatetaan tiedoksi kaikille poliiseille. Tiedonannon käsittely, miten tieto jaetaan eteenpäin ja miten tiedon jakoa seurataan kirjataan poliisilaitoksen virallisiin pöytäkirjoihin.

Simpauttaja
Ratkaisussa puhutaan poliisiMIEHISTÄ. Eli naispoliiseiden pitää käyttää jotain muita hepeneitä.
 
Niin,

Luovuttiko poliisiylijohtaja Kolehmainen valtaoikeuksia siviilille. Kyllähän sitä tällaisilla selvityksillä saadaan virkamiesten päivä täytettyä.

Simpauttaja
Kolehmaisen piti olla puhtainta ja jalointa ihmisrotua, joka Suomalainen maaperä päällään kantaa. Nyt lyhyen ajan sisällä Kolehmaisella ollut huonomuistisuutta näkömuistin kanssa ja ministerin yllyttämistä rikokseen. Mitähän poliisiylijohtajasta seuraavaksi paljastuu?
 
.
 
Valtuusto vastaa läpätilää :ROFLMAO:

– On tavanomaista, että kansallisista hallinnoista ollaan säännöllisesti yhteydessä oikeuspalvelun jäsenten kanssa mahdollisten juridisten kysymysten keskustelemiseksi ja selkeyttämiseksi. Neuvoston oikeuspalvelu ei koskaan kommentoi näitä yhteydenottoja, EU:n neuvoston lehdistöpalvelusta vastattiin de Gregoriolle osoitettuun kysymykseen.

– Minä en tiedä, ketkä tällaisen keskustelun ovat käyneet. Minä en ole ollut henkilökohtaisesti tässä osallisena, enkä tiedä näistä vuodoista mitään, enkä tiedä myöskään näistä tietopyynnöistä mitään. Nämä ovat virka-arvioita, että mihin tietopyyntöihin vastataan, millä tavoilla, ja minulla ei ole esimerkiksi tietoa, mistä Yle on saanut nämä tiedot, joista se on uutisoinut, Marin vastasi pöytäkirjan mukaan Jussi Halla-ahon (ps) kysymykseen.

Jos pääministeri ei tiedä onko Suomea uhkailtu, niin olisikohan aika laittaa pääministeri vaihtoon...eihän tuollaisella vempulalla tee yhtään mitään :coffee:
 
Niin,

Luovuttiko poliisiylijohtaja Kolehmainen valtaoikeuksia siviilille. Kyllähän sitä tällaisilla selvityksillä saadaan virkamiesten päivä täytettyä.

Simpauttaja
Niin,

Puhutaan kuitenkin maasta jossa poliisi nautti sangen korkeaa arvostusta kansalaisten keskuudessa. Ja maasta, jossa poliisi on jopa sakottanut ihmisiä autosta joka on maalattu poliisin värejä imitoivasti ja joissa on ollut esim teksti "miliisi", "posliini" tai "rosvo". Ehkä se ei ole poliisin arvostukselle hyväksi, että joku kiilusilmäinen fanaatikko liikkuu kaupungilla poliisi-tekstillä varustetussa huomioliivissä. Vaikka sattuukin olemaan ministeri. Mutta onko tämä asia jota pitää tutkia, niin minun mielestäni ei.
 
Valtuusto vastaa läpätilää :ROFLMAO:

– On tavanomaista, että kansallisista hallinnoista ollaan säännöllisesti yhteydessä oikeuspalvelun jäsenten kanssa mahdollisten juridisten kysymysten keskustelemiseksi ja selkeyttämiseksi. Neuvoston oikeuspalvelu ei koskaan kommentoi näitä yhteydenottoja, EU:n neuvoston lehdistöpalvelusta vastattiin de Gregoriolle osoitettuun kysymykseen.

– Minä en tiedä, ketkä tällaisen keskustelun ovat käyneet. Minä en ole ollut henkilökohtaisesti tässä osallisena, enkä tiedä näistä vuodoista mitään, enkä tiedä myöskään näistä tietopyynnöistä mitään. Nämä ovat virka-arvioita, että mihin tietopyyntöihin vastataan, millä tavoilla, ja minulla ei ole esimerkiksi tietoa, mistä Yle on saanut nämä tiedot, joista se on uutisoinut, Marin vastasi pöytäkirjan mukaan Jussi Halla-ahon (ps) kysymykseen.

Jos pääministeri ei tiedä onko Suomea uhkailtu, niin olisikohan aika laittaa pääministeri vaihtoon...eihän tuollaisella vempulalla tee yhtään mitään :coffee:
Niin, joskus lähti pm laulukuoroon kun "puhui niin totta kuin osasi" ja asioita tapahtui "yllätyksenä ja pyytämättä".. Mutta oikea tausta tietysti auttaa yllättävän hyvin.
 
Niin, joskus lähti pm laulukuoroon kun "puhui niin totta kuin osasi" ja asioita tapahtui "yllätyksenä ja pyytämättä".. Mutta oikea tausta tietysti auttaa yllättävän hyvin.
Ihan teoreettisena tarkasteluna: Miten henkilö a voisi vahvistaa edes sen että b ja c ovat käyneet jonkin puhelinkeskustelun saati sen mitä on puhuttu? Tuossa kohdin on olemassa kaksi ihmistä joilla on asiasta tieto ja a ei ole heistä kumpikaan.

Voisitko esimerkiksi sinä vahvistaa että puhuin eilen anoppini kanssa ja mikä oli puhelun sisältö. Olisiko kohtuullista sanoa ettet suostu kertomaan puhuinko ja mitä :unsure:
 
Tuohon en osaa äkkiä ottaa kantaa, enkä varsinkaan tuohon anoppi/ @Rannari keskusteluun puhumattakaan sen aiheeseen..
Oman pohdintani vaikuttimena oli ehkä lähinnä se miten Jäätteenmäki joutui tietynlaisen jahdin kohteeksi jolloin hänet leimattiin enemmän tai vähemmän valehtelijaksi ja jonka seurauksena hän joutui käsittääkseni eroamaan. Marinilla alkaa omalta osaltaan jo sädekehä hivenen himmenemään, mutta oikea puolue ja muukin tausta estää vielä suuremman raatelun median toimesta. En voi välttyä ajatukselta, että joku kesk/kd/ps-taustainen pm olisi paremmin tiedostavan median toimesta vedetty kölin alitse monta kertaa ja muuten revitty riekaleiksi.
 
Back
Top