Rosatom

Einomies1

Respected Leader
Uusiutuvaa energiaa mainostetaan paljon. Todellisuus on vähän karumpi. Nämä höpinät vahvojen kotimarkkinoiden tms. luomisesta ovat silkkaa vaalikarjan kosiskelua ja tulonsiirtoa muutamalle harvalle yritykselle; ei 5,5 miljoonan asukkaan Suomi ole ikinä semmoinen "kotimarkkina" mitä maailmalla menestymiseen tarvitaan. Jos yritys itkee ettei pärjää kun ei saa myytyä täällä kotomaassa jotain, niin kyllä se tällä alalla on enempi vähempi itkua siitä, että tuote ei nyt vaan ole riittävän hyvä ja veronmaksajan pitäisi siksi rahoittaa se.

Uusiutuvien tiellä on ihan konkreettisia ja melkoisen suuria esteitä joita ei helpoteta paitsi muuttamalla fysiikan lakeja, ja se taas ei edes Suomen Eduskunnalta onnistu. Tää on vähän tätä kun tietyt tahot tuntuvat luulevan, että vaikka Auringon säteilyvakio tai vuotuisen insolaation jakauma voidaan päättää määräenemmistöllä, kunhan vain tahdotaan tarpeeksi.

Uusiutuvia kyllä tulee lisää, ja ihan hyvä että tulee, mutta energiaratkaisun selkärangaksi niistä ei ole vielä pitkään. Tarvitsemme virtaa senkin jälkeen kun tämä Ukraina-nokittelu on haipunut mielistä, eikä tämän tärkeysluokan politiikkaa pitäisi ihan pikkutuulten antaa heilutella.

Vaaroista sitten - oletteko ikinä nähneet yhdenkään vaikkapa jätteen vaaroista paukuttavan näyttävän, miten suuria ne vaarat ovat? En minäkään.

Voi johtua siitä, kun ne eivät ole todellisuudessa kovin suuria, voisipa jopa sanoa että ne ovat aika olemattomia. Tuokin hyvä tarina menee ihan pilalle, kun aiheeseen perehtyy.
Ensin pitää pärjätä kotimaassa ja laittaa organisaatio siihen kuntoon että maailmalle voi lähteä, se vaatii työtä, rohkeutta ja sen hyvän tuotteen. Suomalaiset on insinööriporukkaa ja kykenevät luomaan menestyviä tuotteita teollisuudessa aivan varmasti. Usein syynä on oman uskon puute ja itsensä vähättely, ei huono tuote.
Nokia valmisti aikoinaan renkaita ja kumisaappaita Nokialla, KONE, METSO olivat joskus nekin pikku-yrityksiä. Nyt ne ovat maailmalla ja tekevät jatkuvaa tuotekehitystä. VAISALA vie tavaraa meren yli USA:n ja muualle puhumattakaan suomen laivanrakennusteollisuudesta ja alihankkijoista jotka kykenevät tkemään maailman suurimpia loistoristeilijöitä ja monenlaisia erikoisaluksia jäänmurtajia myöten. TUO KAIKKI TULEE SIITÄ 5,5 MILJ. ASUKKAAN SUOMESTA!

Jos rakentaa häkkiä ympärilleen epäuskolla ja pelolla ja siihen yhdistetään oman uskon puute tuotteeseen ei ikinä onnistu ja voi olla hyvä joskus niinkin. Kaikki tuotteet eivät pärjää vaan pitää ymmärtää alaa ja markkinoita. Mahdotonta se ei ole. Jos ei pärjää, ei pärjää ja kuolee pois, näinhän se länsimainen markkinatalous toimii eli viidakon lait ja markkinat päättävät kuka elää ja kuka kuolee.

Suomalaisilla on todellisuudessa valttikortit kädessään mm. biokaasun ja energiapuun energiateknologian saralla. Katselkaa ulos autosta kun ajatte sen kehä 3:n ulkopuolelle niin mitä näkyy? Metsää, metsää niin ettei puita erota. Hakkuiden jälkeen maastoon jää miljoonia tonneja risua, puuta, kantoja joista valta-osa maatuu sinne kun maanomistajat eivät voi tai ymmärrä myydä sitä ja kukaan ei osta.
Tuulienergia kannattaa meillä ehdottomasti ja lähes joka puolella maata. Aurinkoa ei tarvita ja se ei kannata täällä mutta meillä on paljon mahdollisuuksia.

Suomessa on käytössä myös Metaanin talteenottojärjestelmiä kaatopaikkojen alla kuten Hämeenlinnan Karanojalla (Kuusakoski Biovoimalaitos). Luuletko ettei tuo tekniikka kiinnostaisi Delhissä tai Shanghaissa? Jos se kannattaa täällä, se kannattaa aivan varmasti maassa jossa paskan ja roska sekä kaatopaikkojen määrä ja koko on potenssiin 10.

En oikein keksi miksi ydinvoima olisi merkittävä sodan ajan turvallisuusriski: tuskin ainakaan Venäjän suhteen. Varsin ymmärrettävistä syistä, luulen että Venäjä ei ensimmäisenä ole räjäyttämässä ydinvoimaloitamme.
Todella luotettavaa pohdiskelua.......
Naapurissa on valtio joka on valmis käyttämään ydinasetta ennaltaehkäisevään iskuun, kohteissa joita ei muuten saa tuhotuksi. Miksi sitä kiinnostaisi miten meille käy jos se haluaa tuhota meiltä sähköntuotannon ja luoda kaaosta valtakuntaan. Sehän EI tetenkään ole heidän tahtonsa vaan hyvää tahtovat ja sitä että pikkusodassa suomen sähkönjakelu toimii...

Joo, ydinvoimamyönteisyys on pelkkää propagandaa, eihän ole tarvetta tuottaa tehokkaasti CO2-vapaata energiaa. Onneksi ydinvoimavastaisuus perustuu analyyttisille arvioille eikä suinkaan tunnepohjaiselle pelottelulle ja ideologiselle vastustukselle. Ydinvoimavastaisuudessa ei suinkaan ole ollenkaan kyse siitä, että ydinvoima ei ole niin trendikäs ajatus kuin ladata Prius aurinkopaneelien avulla, puhumattakaan siitä että ydinvoimalat on monien mielestä niin rumia. Onneksi uusiutuviin energioihin ei liity mitään lobbausta jolla haluttaisiin kahmia veronmaksajien rahoja, uusiutuvat kun on todella taloudellinen tapa tuottaa energiaa. Ja nyt kun taloudellamme menee huonosti, niin sillähän ei tosiaan ole mitään väliä vaikka uusiutuvat olisivatkin kalliita.

Huumoria.


Eikö se mennytkään niin, että kun Suomessa päätetään että joku asia tai ala on tulevaisuuden suuri juttu ja tarpeeksi sitä hypetetään, niin muutaman vuoden päästä me kaikki nautimme niistä valtavista rikkauksista joita tämä tulevaisuuden ala meille tuottaa?
Voit analysoida Fukushiman onnettomuutta jos kaipaat jotain konkreettista. Kyseessä oli meitä kehittyneempi valtio jonka turvallisuuteen minä ja moni Japanin kansalaisista uskoi vaan ei usko enää. Suosittelen katsomaan "Fukushiman sankarit"- dokumentin. Siinä käy karulla tavalla ilmi miten Tepco olisi toiminut jos Japanin hallitus ei olisi pakottanut työtekijöitä (niitä joilla lapset oli tehtynä) jäämään voimalaan kun kaiki oli paskana, uraanivarasto ylikuumennut, armeijan asiantuntijat ajoneuvoineen loukkaantuneet ja evakuoituina, helikopterien sammutuslennot epäonnistuneet. Ne jotka pelastivat Fukushiman ja Tokion Kiina-ilmiöltä ja uraanivaraston sulamiselta oli Tokion pelastuslaitoksen brankkarit jotka säteilystä huolimatta rakensivat vesitien rannalta uraanivarastoon ja jäähdyttivät sitä kriittisen lämpötilan alle.
JOS näin ei olisi tehty ja onnistuttu, evakuointialue olisi laajennettu 25km:ä, 140 km:n eli KOKO Tokio olisi jouduttu evakuoimaan n.25 vuoden ajaksi mukaanlukien ympäröivät alueet. Samalla voi mietttiä mitä muita seurauksia sillä olisi ollut Japanin tulevaisuudelle ja maailmalle.

Samalla Suomen TV:ssä Jukka Laaksonen (STUK:n silloinen johtaja ja nykyinen Putinin kätyri) istui selkä seinää vasten johon heijastettiin kuvaa voimalasta 25km:n päästä jonka reaktorien kattorakenteet räjähtelivät n. 100 m korkeuksiin hokien että "ei tästä mitään Tsernobyliä voi seurata". Kansalaisille valehdeltiin kun ei oikeasti tiedetty mitä siellä tapahtuu, todellisuus selvisi jälkeenpäin ja pahimmassa tapauksessa Tsernobyl olisi ollut pientä tuon onnettomuuden vaikutuksiin. Edelleen seuraavat 10-15 vuotta Fukushimaa ympäröi 25 km:n eritysvyöhyke ja kalastuskielto 10 km merelle. Todellisuudessa ydinjätteet kuten Strontium ja Cesium jäämät kulkevat ravintoketjussa ja jäämiä on mitattu yli 100 km:n päästä etelärannikolla ja pitoisuudet on syöpävaarallisia.

Tuon tapauksen jälkeen minusta tuli ydinvoiman vastustaja ja menetin uskoni STUK:n. Korostettakoon että toimin itse hätätilaviranomaisena jonka tehtäviin kuuluu myös säteilyn kanssa pelaaminen. Uskoani ei paranna Olkiluoto 3:n rakennussekoilu (maailman 2.kallein rakennus?) ja sen lopputulos hieman pelottaa vaikka rakentajana on ranskalainen. Rakentaja on minulle yhdentekevä, vastustan Fissioon perustuvaa ydinvoimaa siitä huolimatta elämäni loppuun saakka. Ainoastaan vetyfuusion kehittyminen ja mahdollisuudet voivat muuttaa mielipidettäni.

Oliko tarpeeksi tunnetta? Huumoria en tässä asiassa tunne.
 

Deeiii

Eversti
Kyllähän tuo tuulivoima näyttää olevan kannattavaa ulkomaisille ja suomalaisillekin suursijoittajille. Tänäkin vuonna taisivat saada keskimäärin kaksi lanttia veronmaksajalta jokaista sähkön myynnistä saatua lanttia kohden. Jos taas Vihreiden kaavailut sähkön hinnasta toteutuvat, niin saman tason maksatus jatkunee ainakin 2030-luvulle, ehkä pidemmällekin.

Jos et ole huomannut niin tuon metsähakeosaamisen viennin ongelma on nimenomaan siinä, kun muualla tuota metsää ei oikein ole. Suomessakin kannattavuus marginaalista, jossain vähemmän metsittyneellä seudulla (ehkä 99% maailman väestöstä?) ei juuri toivoakaan. Kaatopaikkakeräimien jne. kanssa tilanne on vähän parempi mutta sielläkin omat ongelmansa.

Niillä metsään maatuvilla risuilla muuten on oma ekologinen funktionsa. Jos niitä ryhdytään riipimään isossa mitassa pois, niin pikapuoliin toisesta päästä pitää työntää esim. lannotteita sisään.

Pointti on ennen kaikkea siinä, että nykyään ei eletä enää 1960-lukua. Maailmalle lähteminen on HUOMATTAVASTI helpompaa kuin silloin, kun nämä mainitsemasi lafkat saivat alkunsa. Silloin tariffisuojatuissa sisämarkkinoissa oli vähän enemmänkin järkeä.

Fukushimasta kannattaa sensaatiodokkareiden sijaan ehkä perehtyä vaikka UNSCEARin selvityksiin. Laaksonen oli aivan oikeassa: Tshernobyl oli tuosta kaukana.

Suurella osalla Fukushiman evakuointialuetta muuten säteilee tällä hetkellä saman verran kuin Suomessa keskimäärin. Meillä tosin omakotiasuja saa helposti kymmenkertaisiakin annoksia.
 

Tetra

Respected Leader
BAN
Ei tosiaan ihme jos tuulivoima on hyvää bisnestä joillekkin. Katsokaapa muuten minne Onagawan kylässä ihmiset pakeni. Onagawassa ydinvoimala oli paljon lähempänä maanjäristyksen keskusta, mutta kyseessä oli uudempi voimala kuin Fukushimassa. Kaikki voimalat eivät ole samanlaisia (puhumattakaan muista olosuhteista)... http://www.theguardian.com/world/2011/mar/30/onagawa-tsunami-refugees-nuclear-plant

Nasallakin suoltavat vain propagandaa http://yle.fi/uutiset/tutkimus_ydinenergia_saastaa_miljoonia_ihmishenkia/6564977
 

Deeiii

Eversti
Niin joo, jäi mainitsematta että nuo mainostetut biovoimalat muuten melko varmasti tupruttavat hengitysilmaan selvästi enemmän vaarallisia pienhiukkasia kuin vastaavat hiilivoimalat. Mitä tuossa NASA:n tutkijoiden jutussa verrattiin ydinvoimaan, ja todettiin 1,8 miljoonan ihmishengen säästyneen ydinvoiman ansiosta. Vaikka onnettomuudet huomioitaisiinkin.

Greenpeacen materiaaleista selviää, että ydinvoima on turvallisempi vaihtoehto vaikka Tshernobyleja tapahtuisi kerran kymmenessä vuodessa!
 

Deeiii

Eversti
Noista Fukushima-jupinoista voisi vielä sen mainita, että aiheesta on sillai "riittävästi" kaiken maailman tuomiopäivän profeettojen julistuksia. Niille meistä ken ovat hieman paremmin perehtyneet vaikka BWR:n sielunelämään - ja Laaksonen on - tapahtumien kulussa oli aika vähänlaisesti yllätyksiä, väitän. Toki joitain - vetyräjähdykset tulivat vähän puun takaa - mutta ylipäänsä tuossa kävi aika lailla justiinsa niinkuin oli vuosia takaperin jo aamisteltu käyvän jos 1960-luvun BWR jää pitkäksi aikaa vaille varavirtaa. Sen jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin reaktoriydin sulaa ja valahtaa astian pohjalle, ja volatiilit osaset lähtevät polttoaineesta lätkimään. En muista äkkiseltään milloin tästä tiedotettiin, meille tämän väistämättömyys ja todennäköinen aikataulu olivat selvä juttu ihan viimeistään päivä tai pari onnettomuuden alkamisesta. Ytimen sulaminen on ikävä juttu mutta ei mikään maailmanloppu, koska siellä on sen jälkeen vähän muutakin.

Itte tulin lyöneeksi muistaakseni onnettomuuden toisena päivänä erään ituhipin kanssa viskilekasta vetoa, ettei voimalan ulkopuolella kukaan saa akuutisti vaarallisia annoksia. Mainitsin vielä, että todennäköisesti todennettavien uhrien määrä millä tahansa aikavälillä jää alle sadan. Ei ole kuulunut lekasta eikä ituhipistä.

Polttoainevarasto on vähän samanlainen juttu. Kyllä minäkin muistan nähneeni kaikenlaista sensatiota zirkoniumsauvojen palamisesta. Tämä huoli poistui viimeistään sitten, kun ilmakuvista selvisi, että altaat ovat pääpiirteissään ehjiä ja pitävät vettä. Kas miksi? No kun pystyn arvioimaan tälleen klubiaskin kanteen, että jos näin on niin sauvat eivät voi olla niin mytyssä että ne kykenisivät kuumenemaan vaarallisesti - vaikka vesi pääsisikin haihtumaan. Enimmillään olisi saattanut tulla vähän lisää Cs-137-vuotoa. Eihän sekään toki hyvä asia olisi mutta maailman tai Japanin lopusta olisi oltu vielä kovasti kaukana.

Käsittääkseni iso osa esmes noita polttoainesauvoja koskevasta pelottelusta tuli yhden jenkkiaktivistin / palkatun konsultin suusta. Kyseinen herra saa ympäristöjärjestöiltä aika isoja rahoja todistaessaan eri oikeuskäsittelyissä ydinvoimaa vastaan. Mutta tämähän ei varmaan ole korruptiota kun hyvän asian nimissä tehdään.
 

fulcrum

Respected Leader
Tavoitteena on sitoa Suomea energiapoliittisesti ja -taloudellisesti Venäjään. Kuten Ukrainasta olemme saaneet nähdä, sotiminen on niin kovin epäsiistiä puuhaa. Parempi hoitaa maa omaan valtapiiriin toisin keinoin. Varsinkin jos suomalaiset vielä nyökyttelevät päälle, että "joo, joo hyvä bisnes". No, toivotaan, että kaikki riskit on otettu huomioon päätöstä tehdessä.

Eikö nää jutut ole jo aikaisemmissa ketjuissa aika perusteellisesti käsitelty? Putinilla ei ole Kremlissä kojelautaa josta hän voi kytkeä Rosatomin rakentamat ydinvoimalat pois päältä. Edelleen jos vaihtoehtona on 100% venäläinen tuontisähkö niin kotimaisessa kontrollissa oleva ydinvoimala vaikuttaa turvallisuus- ja energiapoliittisesti paremmalta ratkaisulta.

Edellisestä venäläisten toimittamasta voimalasta tiedämme, että tekniikka ei ole hyvää tasoa, koska suurin osa järjestelmistä ei ole venäläisiä. Tämän lisäksi uudempien Intiaan toimitettujen voimaloiden laadussa on myös ollut ongelmia.

Onko noista Intian voimaloista jotain oikeaakin tietoa? Minusta näyttää pikemminkin siltä että rakennustyö on sujunut ihan kohtuullisesti. 12 vuoden rakennusaika (josta 500 päivää meni mielenosoituksiin) ja 30% hinta-arvion ylitys eivät kuulosta Intian olosuhteissa erikoisilta. Intialaisten omat, kanadalaispohjaiset voimalat ovat tyypillisesti kestäneet sen 10+ vuotta pykätä vaikka ne ovat paljon pienempiä, ja hinta on voinut kolminkertaistua, kuten kävi esimerkiksi Kakraparin 220MW:n raskasvesivoimaloille. Olkiluoto 3:n 13 vuotta ja kaksinkertainen hintalappu kestävät tässä myös kv. vertailun.
 

V. Levola

Kapteeni
Eikö nää jutut ole jo aikaisemmissa ketjuissa aika perusteellisesti käsitelty? Putinilla ei ole Kremlissä kojelautaa josta hän voi kytkeä Rosatomin rakentamat ydinvoimalat pois päältä. Edelleen jos vaihtoehtona on 100% venäläinen tuontisähkö niin kotimaisessa kontrollissa oleva ydinvoimala vaikuttaa turvallisuus- ja energiapoliittisesti paremmalta ratkaisulta.
.

Kuka tässä mistään Bond-pahisten kojelaiudoista on puhunut? Ks. tämän ketjun avausviesti. Tiukasti on Venäjän hanskassa tämä voimalahanke.
 
Top