Ruotsi nöyristellee Venäjää, Suomi peesaa

Kun en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kysyi neuvoa vanhalta ystävältäni Jack Daniel's:ltä, hän yllytti ottamaan vielä toisen.

Koko juttu alusta loppuun on niin älytön, ettei siihen oikeastaan olisi syytä edes puuttua, mutta käyhän sen seuraaminen sentään aikusviihteen korvikkeena. Huolestetuttavaa on, että tämäkin "case" vahvistaa kansalaisten huolta siitä, kykeniskö poliittinen johtomme toimimaan jämäkästi jos maamme joutuisi vakavan turvallisuuspoliitisen kriisin eteen. Huoli on aiheellinen! Venäjän ymmärtämisestä on tullut taiteenlaji ja kansallisessa ripaskassa potkitaan omia nilkkaan sen sijaan, että häädettäisiin susia.

Viimeisin tieto; Venäjän suurlähetystön pyytäessä lisätietoja harjoituksesta, sille lyötiin käteen pari päivää vanha lehdistötiedote. Haglund on pahoillaan jos Venäjä on painostanut Ruotsia harjoituksen pitopaikan suhteen, ei kuitenkaan Suomea, eikä vasitenkaan tunnusta, että Ruotsi olisi kannellut asiasta Suomelle.

Harjoitus on minkä tahansa (paitsi suomalaisen) mittapuun mukaan viaton, mutta kyllä siitä vielä elämää suurempi juttu saadaan aikaan.

Pitäis antaa jämäkkä ja itsevarma kuva, mutta voin kuvitella miten kasakka nauraa partaansa tästä sekoilusta. Tosin menee tällä kertaa Expressenin piikkiin koko tämä läppä. Paitsi tietysti tämä "eikö tieto taaskaan kulkenut" bullshitti.
 
Back
Top