Reumalääkäri aikoinaan tähdensi moneen kertaan, että ryhtiin pitää kiinnittää tietoisesti huomiota jatkuvasti, varsinkin kävellessä, koska se tulee muuten aivan varmasti menemään selkärankareuman aiheuttamien alaselkä sekä -raajakipujen takia huonoksi.
Ja niinhän se itsellä menikin. Asiaa ei ole auttanut myöskään lähes tahallaan huonossa asennossa istuminen näppiksen ääressä, vaikka onkin hyvä ja oikeankokoinen työtuoli. Kirsikkana kakun päällä on ollut sitten vielä tupakointi, jonka aiheuttama häkämyrkytys akuutisti vetää ihan huomattavasti ryhtiä huonommaksi lihasheikkouden takia.
Tupakoimatta ei tarvitse olla kuin pari viikkoa, niin sekä hapenottokyky että lihasvoimat ja näiden kautta ryhtikin rupeaa paranemaan.
Teen ja olen tehnyt aikaisemminkin peruslihasliikkeitä (istumaannousut, etunojapunnerrukset ja mikä lie selkälihasliike) säännöllisesti viitenä päivänä viikossa. Näiden ohessa tulee venyteltyä myös melko monipuolisesti.
Kävely jossain tasaisella, suoralla ja tylsällä tiellä kilometrikaupalla vetää kyllä itsellä ryhtiä pikku hiljaa huonommaksi, johtuen varmaankin liikkeen mielenkiinnottomuudesta. Sauvat voisivat auttaa tässä asiassa, mutta ei ole tullut kokeiltua.
Mutta tosiaan. Runsailla korkeuseroilla varustettu maasto pitää raadon jatkuvasti toiminnassa ja se aivan selvästi parantaa ryhtiä jo lyhyenkin liikkumisrupeaman aikana ja jälkeen.
Itse liikun paljon kallioisissa paikoissa ja sitten tällaisissa peitteisissä rinteissä:
Ja kyllä, ei mikään turvallisin maasto liikkua, kun tuossakin on parin metrin päässä noin viiden metrin pudotus, ja sitä on kuvastakin vaikea havaita. Mutta toisin kuin paljailla kallioilla, on sentään kasvustoa josta SAATTAA saada kiinni kun lentää ryntäilleen (joka tapahtui noin minuutti ennen kuvanottoa).