Ryssien aiheuttaman "Kriisin" -odotusketju.

Eiköhän esiintymisesi jutut kuulu modejen asiaan.

Ehken saamasi kritiikki on tietysti juutalaisen salaliiton tuote. Ja kuten aikaisemmin sanoit, suomalainen oikeusjärjestelmäkin ilmeisesti rankaisee viatonta ihmistä.
No sinä et ainakaan edusta sitä älyllistä ja asiallista keskustelijoiden osaa.
 
Jos nyt kuitenkin saan antaa oman empiirisen mielikuvani sensuurista huolimatta julkisuuteen. Asuinkaupungissani on venäläisiä paljon. Kukaan ei pidä heistä. Ei paikalliset, eivätkä ulkomaiset asujat, eivätkä turistit. He ovat ylimielisiä, narsistisia, tyhmiä koulukiusaajien prototyyppejä, joilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. He eivät kunnioita ketään ja jos venäläiseltä vahingossa katkeaa hius, tuntuu että heillä on oikeus katkaista kostoksi käsi. Voidaan siellä kotosuomessa viisastella lämminhenkisesti, mutta minä olen vuosia asunut lähellä heitä. Kusipäisempää kansaa pitää hakea Intiasta asti.

Jos tästä rapsahtaa taas kk bänni, niin kestän sen kuin mies. Tämä on kuitenkin minun mielipiteeni, joka ei pala tulessakaan.

PS. Tässä asuinmaassani ei ole suomalaismallista rasismia mielipiteiden suhteen, vaan kusipäätä saa sanoa kusipääksi.
Röyhkeetä sakkia ovat, kerrran katselin kun aikuiset Venäläis akat etuili vaahtosammuttimen kokoisia natiaisia jonossa. Töissä ne ovat mielin kielin ja kun valvonta pettää lusmuilevat surutta. Yhtä luulin suht täyspäiseksi mutta Putinin toimintaa sekin kannatti vaikka on asunut Suomessa ainakin kymmenen vuotta ja puhuu Suomea. Ei viitsi edes ajatella millaisia pöllöjä nämä muut ovat.
 
Eiköhän esiintymisesi jutut kuulu modejen asiaan.

Ehken saamasi kritiikki on tietysti juutalaisen salaliiton tuote. Ja kuten aikaisemmin sanoit, suomalainen oikeusjärjestelmäkin ilmeisesti rankaisee viatonta ihmistä.
No sinä et ainakaan edusta sitä älyllistä ja asiallista keskustelijoiden osaa.
Pelastit päivän! :D
Uskoakseni muutkin ihmettelee sitä, että mikä sinun päiväsi pelasti? Pitäisikö olla sinusta huolissaan?
 
No sinä et ainakaan edusta sitä älyllistä ja asiallista keskustelijoiden osaa.

Uskoakseni muutkin ihmettelee sitä, että mikä sinun päiväsi pelasti? Pitäisikö olla sinusta huolissaan?

Uskoakseni muutkin ihmettelee sitä, mikä toi sinut takaisin foorumille.
 
Röyhkeetä sakkia ovat, kerrran katselin kun aikuiset Venäläis akat etuili vaahtosammuttimen kokoisia natiaisia jonossa. Töissä ne ovat mielin kielin ja kun valvonta pettää lusmuilevat surutta. Yhtä luulin suht täyspäiseksi mutta Putinin toimintaa sekin kannatti vaikka on asunut Suomessa ainakin kymmenen vuotta ja puhuu Suomea. Ei viitsi edes ajatella millaisia pöllöjä nämä muut ovat.
Minunkin venäläinen nainen silloin virossa tuumasi ihan suoraan sydämestä, että ko valtio tulisi miehittää Venäjän toimesta. Suomi esittäytyy "Venäjä-asiantuntijana", mutta pelkästään minun Venäjä-tietoudellani ei allekirjoiteta yhdenkään hallituksen tai niiden virkamiesten Venäjä-osaamista. Kauppaa pitää tehdä, mutta ei sitä perkele niin tehdä että naapurin lobbaus antaa katteen ja bonuksena yliotteen.

Mutta. Venäläinen nainen on hankala, röyhkeä ja itsekeskeinen. Sänky kuitenkin kuittaa hämmästyttävän paljon. Minun on pakko tunnustaa, että tietyllä tapaa minua kiihottaa venäläinen nainen. Se loogisuus ja elämän realiteettien tunnustaminen, jota suomalaiset eivät moraali-oikeutustajuissaan ymmärrä, koska tutti.

Suomalaista vituttaa, kun venäläinen etuilee jonossa. Se paheksuu. Mutta se venakko saattaa just sen takia viedä ne kinkut, joissa oli reippaasti päivämäärää jäljellä. Minä halveksin suomalaista raukkamaisuutta. Vihaan sitä. Ollaan rinta rottingilla turistikohteessa, et eihän se nyt paljon ollu kun maksoin 10 euroo liikaa/bonusta. No ei. Ei ollu. Mut miksi vitussa pitää maksaa liikaa, jos voi sanomalla jättää maksamatta. Vennakko ei ole yhtä tyhmä, että alkaa selittelemään pelkurimaisuuttaan. Venäläinen ei anna pitää itseään tyhmänä. Suomalainen on pelkuriraukka ja selittelee sen moraaliperusteisina paskoina.

Mutta sen minä sanon, että vaikka niitä leikkuja on koko ajan trendin mukaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän, meitä miehiä on vielä tarpeeksi. Tämä foorumi kuitenkin käsittelee ytimeltään isänmaata, mikäli Venäjä tulee rajan yli.
 
Uskoakseni muutkin ihmettelee sitä, mikä toi sinut takaisin foorumille.
Annatko listan tyttöseni ja lunastat väitteesi :) Eipä taida kuulua muuta kuin selittelyjäsi. Lupasit laittaa minut ignoreen kun nöyryytin sinua ihan valtoimenaan muutama kk sitten. Tyttömäinen käytöksesi huomioiden, annan sinulle anteeksi.
 
Eikös viimeisin saamasi banni opettanut mitään?
Se tuli uskoakseni suomalaisesta rasismista. Siis suomalaisesta, koska muualla totuuden puhumisesta ei olla niin itsekeskeisiä. Se oli minun arviointivirhe siis. Ei liity sinunlaiseesi tyttöön mitenkään. Minä olen mies ja kunnioitan ylläpidon tuomiota.
 
Se tuli uskoakseni suomalaisesta rasismista. Siis suomalaisesta, koska muulla totuuden puhumisesta ei olla niin itsekeskeisiä. Se oli minun arviointivirhe siis. Ei liity sinunlaiseesi tyttään mitenkään. Minä olen mies ja kunnioitan ylläpidon tuomiota.

Kun taas syyllistyt samanlaiseen, niin et ilmeisesti ollenkaan kunnioita.
 
Kun taas syyllistyt samanlaiseen, niin et ilmeisesti ollenkaan kunnioita.
Et vastannut mitään sinulle esitettyihin. En tahtoisi kutsua ketään tämän kunnioitettavan foorumin jäsentä tytöksi, mutta sinun kohdallasi siltä ei voi välttyä. Minä kunnioitan ylläpidon tuomiota. En valita.

Mitä tuossa aiemmin sanoin ja miten vastasit, niin sinulla taitaa olla bush upit vakiona...
 
"Bush upit" ? :D
 
Niitä kai kutsutaan nimellä "push up"...mutta ymmärrän syyn, miksi et ole moiseen tutustunut.
Kovin menet asian vierestä vastaamatta sinulle esitettyihin vastineisiin ja tuo on todella lapsellista. Sinä et tiedä minusta mitään ja se näkyy myöskin kirjoituksessasi kaikille heti. Etkö tajua? Kykenetkö ymmärtämään miten typerältä vaikutat? Akkamainen pakoilu näyttää olevan sinulle luonteenomaista. Jos sinulla edes nainen on, niin annan sinulle vinkin. Täytyy olla ihan kansainvälisesti kaunis pornotähti et pystyy minun naisen kans kilpailee. Mulle on samantekevää vituttaako tämäkin jotain suomalaista kateellista, mutta pitäisikö valehdella? Ei. Ei tarvi. Mulla on sellainen nainen, jonka kans ei tarvi hävetä missään. Mutta palataanko asiaan, tollo?

Oliko sulla vastinetta noihin edellisiin asia kirjoituksiini, joilla osoitettiin naismaisuutesi ja tarrattiin väitteisiisi? Olet pakoilija. Onko sulla ylipäätään kykyä asiakeskusteluun? Sä meet henkilökohtaisuuksiin ilman perusteluita vieläpä. Se on hirveän typerää. Etkö itse ymmärrä? Ihan sama kuin sanoisin että Jaakko Mataluoma painaa 200 kiloa ja 2cm penis, mutta osoittaisin että sinä olet se henkilö. Tajuatko? Tajuatko? Sinä et ole Jaakko Mataluoma. Minä keksin sen päästäni vain saadakseni sinut tuntemaan typeryytesi. Tajusitko?

Tuntuu olevan aina niin, että sinä et kykene perustelemaan omia mielipiteitäsi, et saa jatkoa arvostelulleni ja etkä kykene jatkamaan yhtään mielipidettäsi toisella lauseella.

Vastaat varmaan taas lyhyesti jotain armottoman typerää :)
 
Eiköhän se nemen patologia ole aika lailla keskustelua seuraaville selvä.
 
Selvennätkö :) Vai juoksetko taas karkuun, kuten tytöt tuppaa tekemään? Lyhyesti vastailet, etkä ollenkaan asiaan, vaan henkilöön ja senkin häviät.

Aika erikoista häviötä, mutta kerro lisää siitä mikä painaa mieltäsi. Tytöt juoksee karkuun?
 
Aika erikoista häviötä, mutta kerro lisää siitä mikä painaa mieltäsi.
Et siis aio vastata mihinkään esitettyyn, etkä myöskään omien syytöksieni perustelukyselyihin.

Olet todellakin foorumin tyttö :D

Sardaukar, meidän tyttö :) Oot kyllä söpö :) Minkä ikäinen nainen sä olet?
 
Liian vanha sulle, vaikka selvästikkin olet rakastunut. :D
 
Back
Top