Jos lakeihin voitaisiin kirjoittaa miten toimia kussakin tilanteessa, olisi juristien ammattikunnalla heikot ajat edessä.
Kevyenä verryttelynä tähän pallotteluun:
AKE-ukin valikoiva lainaus 4 luku 13 § oikeassa muodossaan:
Asiakirjan pyytäminen
Pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjan sisällöstä on yksilöitävä riittävästi siten, että viranomainen voi selvittää, mitä asiakirjaa pyyntö koskee. Tiedon pyytäjää on diaarin ja muiden hakemistojen avulla avustettava yksilöimään asiakirja, josta hän haluaa tiedon. Tiedon pyytäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöään, ellei tämä ole tarpeen viranomaiselle säädetyn harkintavallan käyttämiseksi tai sen selvittämiseksi, onko pyytäjällä oikeus saada tieto asiakirjan sisällöstä.
Pyydettäessä saada tieto salassa pidettävästä asiakirjasta taikka viranomaisen henkilörekisteristä tai muusta asiakirjasta, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin, tiedon pyytäjän on, jollei erikseen toisin säädetä, ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset seikat sekä tarvittaessa tiedot siitä, miten tietojen suojaus on tarkoitus järjestää.
Oliko alkuperäinen tietopyyntö täysin kiistaton ehdollisuuksien suhteen? Oliko varmistettu että mahdolliset tiedon luovuttamisen kustannukset on hyväksytty kannettaviksi? Jne...
Ja mennään samaa lakia eteenpäin, 6 luku 24 § Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat:
23) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön vuosituloista tai kokonaisvarallisuudesta taikka tuen tai etuuden perusteena olevista tuloista ja varallisuudesta taikka jotka muutoin kuvaavat hänen taloudellista asemaansa, sekä ulosottoviranomaisen asiakirjat siltä osin kuin ne sisältävät sellaisia tietoja, jotka ulosottorekisteriin merkittyinä olisivat ulosottokaaren mukaan salaisia, sekä tiedot luonnollisesta henkilöstä ulosottovelallisena ja ulosottoselvitys;
Hetkinen! Tässähän on ristiriita aseman perusteella julkistettavan tiedon ja henkilön tulojen julkistamisen välillä, eikä vielä olla edes lakia alemman tason normeissa asti...
Entäpä esimerkiksi sähköpostin luonne ei-turvallisena sähköisen viestinnän välineenä? Ks. vaatimukset luonnollisen henkilön luotettavasta tunnistamisesta tietoverkoissa... Vaikkapa 617/2009 Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista. Eihän virkamies voi millään varmistua sähköpostitse toimitetun pyynnön tai luovutetun tiedon eheydestä...
Tai JulkL sisällä, tiedon pyytäjää on avustettava yksilöimään asiakirja jota tietopyyntö koskee. Jos avustettaessa herää epäily siitä että henkilö pyrkii erehdyttämään viranomaista henkilöllisyytensä suhteen, kaivetaan lisää pykäliä... Ja sitten ja sitten ja nus nus nus.
Oikea juristi kaivaa tässä vaiheessa perustelut ja asetukset ja alemman tason normit esiin. Yhtä lailla ilman lainsäädäntöprosessia annetaan viranomaisten sisällä pakottavaa ohjeistusta esim. asiointia koskien, ja viranhaltijarauhan ei auta kuin totella.
Eli tekemällä tikusta asiaa saadaan prosesseja käyntiin ja juristit tyytyväisiksi, hemmetin kallis julkinen sektori ja tehotonkin vielä kun lakia väärin käyttävät yksityisajattelijat kuormittavat järjestelmää väärin.
Niin, ja mainitut lisäselvityspyynnöt, pyynnöt käyttää tarkoitukseen soveltuvaa asiointikanavaa, maksut tiedon tuottamisesta jne. perustuvat samaan lakiin kuin koko oikeus saada kyseinen tieto. Valikoivaa oikeutta ja velvollisuutta räikeimmillään. Lienette nähneet riittävästi tosielämän papereita joissa lukee "sovellettavat lainkohdat" eikä "irralleen yhdestä asiaan liittyvästä laista poimittu puolikas virke joka sattuu tukemaan tahtotilaani"...
Jos oikeasti halutaan muutosta järjestelmän taipumukseen pitää povessaan tiedot joita ei ole pakko luovuttaa, niin vaikutustapojen soisi olevan kovin toiset. Poliittinen prosessi on osoittanut toimivuutensa joissain asioissa, vaikka niin helposti jaamme siitä miinusta. Tässä voisi olla oikean muutoksen paikka. Kestäähän se, kymmeniä vuosia, mutta olisi kuitenkin todellinen muutos eikä "wikileaksia syvemmälle pakeneva diplomaattirotta". Tässäkin kohtaa on vain syytä miettiä mikä se todellinen tavoitetila tulisi olla, ettei tule samanlainen muotopuoli kuin vallitseva tilanne.
Muotopuoli - eli on erittäin todennäköistä että lähes mihin tahansa
tekemiseen "syyllistyvä" virkamies saadaan kiinni jonkin normin rikkomisesta, kun säädösryteikkö ylittää järjen ja hyödyllisyyden rajat ja on vahvasti sisäisesti ristiriitainen. On huutava tarve Olaus Petrin kokoamien tuomarinohjeiden kunniaan palauttamiseen:
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.
Kaikkea lakia on älyllä käytetettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana.
Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sentähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.
Ja lopuksi. Kannatan ja vaadin avointa julkista sektoria. Vain tosiasiallisesti ulkosuhteisiin tai suorituskykyihin vaikuttavat tiedot tulee huolella salata, ja niiden osalta tyydyn parlamentaariseen ja sisäiseen valvontaan.