SAFKA

chigeen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Minustakin tuntuu, että -30-luvulla, jo varhain, Lappi oli kiinnostava operaatioalue tai ainakin tarjosi lähtökuopat kahteen suuntaan: Murmanskiin Petsamon nikkeleineen ja meriyhteyksineen ja Ruotsin rautaan. Ja asevelihengessä suomipoika oli mukana enemmän kuin me tänään voimme kuvitellakaan.
Jaa, ja todisteena juuri tästä saksalaismyönteisyydestä johtuen Petsamon kaivo-oikeus sitten vuokrattiin Briteille. Ovelia olivat Suur-Suomen faskisti herrat. :a-rolleyes:

Tosi ovelia.:a-laugh:

Heräsihän se chigeenakin talviuniltaan, kun vähän sorhaisi.
 
Mosuri kirjoitti:

Ai kerro ihmeessä millä tavalla? Juu varmasti pohjoisessa kiersi kaikenlaista geologia ja partiolaista maastoihin tutustumassa. Nämä olisi sitten varmaan pitänyt hirttää lähimpään puuhun vaikka mitään raskauttavaa ei olisi löytynytkään. Sama touhuhan jatkuu vielä nykyisinkin. Huvittava yksityiskohtana mainittakoon, että suomalaisten meriupseereiden ja ruotsalaisten meriupseereiden miehittämät purjeveneet tervehtivät toisiaan sotilaallisesti Ahvenanmaan saaristossa 60-luvulla. Ymmärrettiin varsin hyvin, että kumpikin puoli oli samalla asialla...

Tietenkin Suomessa yleistyi YYA-ajalla käsitys jonka mukaan Suomi ei ollut oikeasti puolueeton 30-luvulla. Tämän todisteeksi sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa todisteita. Vähän samaan tapaan kuin nykyisin etsitään mikroskoopilla todisteita suomalaisten "osallistumisesta" holokaustiin. "Porilainen Svante Nyberg myi saksalaiselle merimiehelle Hans Feldgraulle susikoira Pellen 1.8.1937. Neljä vuotta myöhemmin Feldgrau toimi laivaston sotapoliisina Lyypekissä jolloin Pelle puri kotietsinnän yhteydessä Israel Solomonia pohkeeseen. Taas yksi merkittävä todiste suomalaisten osallisuudesta juutalaisten, mustalaisten, homojen ja kommunistien vainoamiseen. Milloin suomalaiset nationalisti historioitsijat myöntävät Suomen syyllisyyden holokaustiin???"

Toki "oikea puolueettomuus" on aina ollut neuvostoliiton/venäjän nöyristelyä ja heidän asioidensa ajamista.

Verovapaata viinaa etsimässä ja kittaamassa?
 
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/...backman_aktivoi_venalaisnuorisoa_2540550.html

Kiistelty dosentti Johan Bäckman kouluttaa Venäjällä maan johtoa tukevia nuorisojärjestön aktiiveja. Koulutuksen yksi tavoite on vaikuttaa Suomessa asuviin venäläisiin nuoriin. Asiasta kertoo maanantai-iltana esitettävä YLE TV2:n Silminnäkijä-ohjelma.

Bäckmanin tarkoituksena on tukea nuorten venäläisyyttä ja antaa kokonaiskuva Venäjän poliittisesta tilanteesta. Myös venäjän kielen aseman parantaminen Suomessa on koulutuksen päätavoitteita.

Suomessa asuu noin 50 000 venäjänkielistä ihmistä. Venäjällä on vallalla käytäntö, jonka mukaan valtio puolustaa kansalaisiaan myös maan rajojen ulkopuolella.

Dosentti Johan Bäckman on tuonut aktiivisesti Venäjän mediassa julki tapauksia, joissa hän epäilee Suomen sortavan venäläisten oikeuksia. Hän arvostelee kovin sanoin Suomen lastensuojelupolitiikkaa.

Viesti menee Venäjän mediassa hyvin läpi, koska ulkoministeriö ei kommentoi tai oikaise väitteitä. Lisäksi venäläiset toimittajat ovat oppineet kääntymään venäjäntaitoisen ja suorasanaisen Bäckmanin puoleen.

--------------------------------------------------------------------
Tuo ukko pitäisi kyllä saada hiljenettyä.
 
Johan Bäcmanin 37 ääntä ja Juha Molarin 10 ääntä Eduskuntavaaleissa eivät välttämättä anna kovin tukevaa ponnistuspohjaa.
 
baikal kirjoitti:
chigeen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Minustakin tuntuu, että -30-luvulla, jo varhain, Lappi oli kiinnostava operaatioalue tai ainakin tarjosi lähtökuopat kahteen suuntaan: Murmanskiin Petsamon nikkeleineen ja meriyhteyksineen ja Ruotsin rautaan. Ja asevelihengessä suomipoika oli mukana enemmän kuin me tänään voimme kuvitellakaan.
Jaa, ja todisteena juuri tästä saksalaismyönteisyydestä johtuen Petsamon kaivo-oikeus sitten vuokrattiin Briteille. Ovelia olivat Suur-Suomen faskisti herrat. :a-rolleyes:

Tosi ovelia.:a-laugh:

Heräsihän se chigeenakin talviuniltaan, kun vähän sorhaisi.

Brittiläis-kanadalainen Petsamon Nikkeli ja saksalainen IG-Farben sopivat puhtaasti kaupallisella pohjalla osuuksista Petsamon nikkeliin välirauhan aikana.

Vapaassa markkinataloudessa valtiolla on hyvin vähän keinoja puuttua kaupankäyntiin.:angel::angel::a-cool::a-cool:
 
Vanha veteraani kirjoitti:
Johan Bäcmanin 37 ääntä ja Juha Molarin 10 ääntä Eduskuntavaaleissa eivät välttämättä anna kovin tukevaa ponnistuspohjaa.

Ottaen huomioon kuinka paljon Venäläisiä on saanut suomen kansalaisuuden, niin nuo numerot eivät oikein vakuuta.
 
SJ kirjoitti:

Tokihan Suomessa asuvat ja suomea puhuvat venäläiset näkevät asian oikean laidan, mutta Venäjällä desantin toiminta voi olla haitallista. En tosin tiedä Backmanin maineesta Venäjällä. Pidetäänkö häntä varteenotettavana ihmisenä vaiko lähinnä kylähulluna?
 
SJ kirjoitti:
Vanha veteraani kirjoitti:
Johan Bäcmanin 37 ääntä ja Juha Molarin 10 ääntä Eduskuntavaaleissa eivät välttämättä anna kovin tukevaa ponnistuspohjaa.

Ottaen huomioon kuinka paljon Venäläisiä on saanut suomen kansalaisuuden, niin nuo numerot eivät oikein vakuuta.

Pitää kyllä paikkaansa, mutta Bäckman vaikuttaakin venäjällä ja siellä hänen sanomisensa uskotaan? Ja kun kukaan ei ole kieltämässä täältä Suomen puolelta niin vain Bäckmannin sana jää voimaan.
 
ukkopekka kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/...backman_aktivoi_venalaisnuorisoa_2540550.html

Kiistelty dosentti Johan Bäckman kouluttaa Venäjällä maan johtoa tukevia nuorisojärjestön aktiiveja. Koulutuksen yksi tavoite on vaikuttaa Suomessa asuviin venäläisiin nuoriin. Asiasta kertoo maanantai-iltana esitettävä YLE TV2:n Silminnäkijä-ohjelma.

Bäckmanin tarkoituksena on tukea nuorten venäläisyyttä ja antaa kokonaiskuva Venäjän poliittisesta tilanteesta. Myös venäjän kielen aseman parantaminen Suomessa on koulutuksen päätavoitteita.

Suomessa asuu noin 50 000 venäjänkielistä ihmistä. Venäjällä on vallalla käytäntö, jonka mukaan valtio puolustaa kansalaisiaan myös maan rajojen ulkopuolella.

Dosentti Johan Bäckman on tuonut aktiivisesti Venäjän mediassa julki tapauksia, joissa hän epäilee Suomen sortavan venäläisten oikeuksia. Hän arvostelee kovin sanoin Suomen lastensuojelupolitiikkaa.

Viesti menee Venäjän mediassa hyvin läpi, koska ulkoministeriö ei kommentoi tai oikaise väitteitä. Lisäksi venäläiset toimittajat ovat oppineet kääntymään venäjäntaitoisen ja suorasanaisen Bäckmanin puoleen.

--------------------------------------------------------------------
Tuo ukko pitäisi kyllä saada hiljenettyä.

Ei taida onnistua näin syvänrauhan aikana, on sen verran lukenut mies, että tietää mitä kestää julkisesti puhua/tehdä, ettei häntä saa tuomiolle, kun poikkeusoloissa.
Ihme on, jos hänellä ei mitään yhteyksiä kremliin ole.
 
ukkopekka kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Vanha veteraani kirjoitti:
Johan Bäcmanin 37 ääntä ja Juha Molarin 10 ääntä Eduskuntavaaleissa eivät välttämättä anna kovin tukevaa ponnistuspohjaa.

Ottaen huomioon kuinka paljon Venäläisiä on saanut suomen kansalaisuuden, niin nuo numerot eivät oikein vakuuta.

Pitää kyllä paikkaansa, mutta Bäckman vaikuttaakin venäjällä ja siellä hänen sanomisensa uskotaan? Ja kun kukaan ei ole kieltämässä täältä Suomen puolelta niin vain Bäckmannin sana jää voimaan.

Mutta minkä arvon Bäckman saakaan, jos UM alkaa kiistää hänen väitteitään. Sitten se venäläismedia vasta JB:n viestiä rummuttaakin, kun tiedossa on, että ihan ulkoministeriöstä asti tulee kärkevä vastalause.

Ongelmahan tässä on tietysti se, että Bäckman kertoo sen, mitä venäläiset haluavat kuulla. Venäjä on paras, Venäjä on ihana, Venäjän ongelmat johtuvat ulkovalloista, ulkovallat aiheuttavat ongelmia Venäjälle, koska Venäjä on paras jne.

Tuohon kun lisää sen, se toinen suomalainen venäläismediassa on Ville Haapasalo, joka ei taida paljon virallisia statementteja antaa, niin... Bäckman puhuu venäjää ja on kahdenkesken tavattuna miellyttävä, fiksu tyyppi. Miksipä siis venäläistoimittajat eivät häntä haastattelisi, kun muitakaan suomalaisia ei ole saatavilla.

Mielestäni hienoin JB:n lausunnoista oli se, missä hän ylisti rajan siirtämistä nykyiselle paikalleen Leningradin turvaamiseksi. Sitten hän kysyi, onko raja vieläkään riittävän etäällä...
 
Back
Top