Nyt tuli kuuminta hottia!
Kioskilla (Päijät-Hämeen maakuntakomppanian Varmistin-lehti 4/17) kerrotaan, että sakemanni on ollut mukana pommittamassa Suomea talvisodan aikana ja Suomessa on tuolloin ollut saksalaisia alasammuttuja lentäjiä sotavankeina, kuten linkissä olevassa teoslainauksessa kerrotaan. Jostain kumman syystä aseveljeyden lämmitessä saksalaisten kanssa tämä asia on aktiivisesti unohdettu. Lainauksen kertojana on jälleen majuri, joten luotettavuus on siis taattu. Majuritakuulla ja aluetoimistosta.
Mitäpä luulette, mikä on tarinan opetus? It goes like this:
http://www.maakuntakomppania.fi/resources/Varmistin4_17.pdf
"ALUETOIMISTO
SAKSALAISLENTÄJÄT SUOMEA POMMITTAMASSA?
Lähde: Päijät-Häme Suomen asialla (Lahden Sotaveteraanipiiri ry., Heinola 1982, Itä-Hämeen Kirjapaino Offset)
Viime vuosina on ”väännetty kättä” joidenkin tutkijoiden kesken siitä, että oliko Suomi Saksan liittolainen toisessa
maailmansodassa vai ei. Ja, jos oli, niin milloin liittolaisuus alkoi ja milloin päättyi. Vai oliko Suomi Saksan aseveli vai ei.
No, oli miten oli, sekä liittolaisuus että aseveljeys tuo aina tullessaan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä ihmetyksen aiheita
myöhemmille sukupolville ainakin historian tutkimuksen kokonaisuudessa.
Saksa tarjosi toukokuussa 1939 Suomelle tietynlaisia turvatakuita. Suomi kieltäytyi. Berliinissä kieltäytymistämme pidettin yltiöpäisyytenä. Turvatakuisiin olisivat kuuluneet takuusopimukset Baltian maiden ja Pohjoismaiden kanssa. Sopimuksiin olisivat kuuluneet mm. rauhanomaiset kyseisten alueiden miehitykset, joiden tarkoituksena oli torjua Neuvostoliiton mahdollista uhkaa. Kun Baltian maat ja Pohjoismaat eivät hyväksyneet Berliinin turvatakuita, niin siitä voidaan katsoa seuranneen ”rangaistus”: Molotov–Ribbentrop-sopimus
allekirjoitettiin elokuussa 1939 ja Baltian maat – Suomi mukaan lukien – luokiteltiin kuuluvaksi Neuvostoliitonetupiiriin. (Päijät-Häme Suomen asialla, s. 389)
Saksan ja Neuvostoliiton mielestä Suomi oli sotilaallisesti lähes suorituskyvytön maa. Saksalle Suomen alue oli operatiivista
etumaastoa. Saksa painosti Suomea pitkin syksyä -39 suostumaan heidän ehtoihinsa. Painostukseen kuului mm. erilaisten materiaalien tuontirajoituksia. Myös diplomatian painostuskeinot olivat monenkirjavia: esimerkiksi 6.12.1939 saksalaiset jäivät pois Suomen Berliinin lähetystön järjestämiltä itsenäisyyspäivän vastaanotolta ja Hitler teki selväksi, kuinka olimme syntisiä ja petollisia entisiä auttajiamme kohtaan. (Päijät-Häme Suomen asialla, s. 389)
Kolmannen valtakunnan ilmavoimat olivat sekaantuneet Espanjan sisällissotaan jo vuonna 1935. Suomen painostamiseen
vuoden -39 myöhäissyksyllä kuului myös Hitlerin esittämä suora uhkaus tasavallan presidenƫ Kyösti Kalliolle, että
Saksa ryhtyy ilmasotatoimiin Suomea vastaan, jos se ei solmi rauhaa Neuvostoliiton kanssa tammikuun 1940 kuluessa.
Saksalaisilla oli jo kyllin kokemusta ilma-aseellansa sekaantua maansa ulkopuolisella alueella sotatoimiin: Espanjassa.
Tästä kokemuksesta rohkaistuneena joulukuussa -39 saksalaiset lentäjät alkoivat pommittaa tiettyjä pistemaaleja
ja siltoja sekä rautateitä Suomen sisämaa-alueilla. Pommituksiin Riihimäellä ja Lahdessa kuuluivat laakapommitukset.
Niiden jälkeen koneet palasivat tekemään tarkkuuspommituksia. Lahdessa erityisenä kohteena oli Lahden radioasema,
jota pommitettiin 27.12.1939 ja 12.1.1940. Lahdessa väitetään olleen ”asiamies”, joka väliti tietoja pommitusilmavoimille
pommituksien tuloksista. (Päijät-Häme Suomen asialla, s. 390)
Helmikuun 1. päivänä 1940 alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen valmistelut etenkin Karjalan Kannaksen alueilla;
Suomalaisten raskaita aseita, pesäkkeitä ja bunkkereita tuhottin raskaalla tykistöllä, panssariaseilla ja syöksypommituksin.
Merkillepantavaa ovat kokeneiden kaaderiupseereiden kertomukset siitä, että ilmaiskujen tarkkuus ja toteutustavat
muuttuivat oleellisesti helmikuun alusta alkaen: selkeästi tarkemmiksi aikaisempaan nähden. Välirauhan aikana,
vuoden 1941 kesällä, Neuvostoliitto perusteli tappioitaan vahvistamalla sen, että heillä ei ollut käytössään maataistelukoneita
ja syöksypommittajia eikä niitä varten koulutettua henkilökuntaa. Eli kysymys kuuluu, että olivatko saksalaiset
meitä vastassa sekä henkilöstöineen että lentokoneineen talvisodan aikana? (Päijät-Häme Suomen asialla, s. 390-391)
Missä ovat todisteet saksalaislentäjistä? On niitä joitakin. Päijäthämäläinen pioneerikomppania 37 oli rakentanut Uttiin parakkikylän sotavankien vastaanottoleiriä varten. Alueen vartiomiehet ilmoiƫtivat Erillispataljoona 31:n miehille, jotka rauhan tultua hiihtomarssivat Utin lentokentän alueen läpi kohta Kouvolaa, että heillä on sotavankeina 16 saksalaislentäjää. Vuoden -40 huhtikuussa virallinen sensuuri
kumosi kaikki tiedot saksalaissolaiden osallistumisista talvisotaan. Vaikeneminen asiasta oli tässäkin kohtaa kultaa. Samana vuonna Suomi ja Saksa tekivät kauppasopimuksen. Se takasi Saksalle Suomen kuparin ja nikkelin saannin. Myös suomalaisia vastaan operoineiden lentäjien kerrotaan puhuneen toimistaan talvisodassa. Saksan ilmavoimien arkistoista ei ole toistaiseksi löytynyt vahvistusta heidän ilmavoimiensa,
tai edes sen osan, komentamisesta talvisotaan Neuvostoliiton avuksi. Syynä tähän ovat vajavaiset arkistot. Vai olisiko kyseessä ollut tietoinen teko: käskyyn perustuen mitään kirjallista ei asiasta tehty? (Päijät-Häme Suomen asialla, s. 391)
Eikö ollutkin eriskummallinen yksityiskohta sotahistoriastamme?
Majuri Kalle Laaksonen
Sektorijohtaja
Hämeen aluetoimisto
Panssariprikaati"