Sanna Ukkola: Miksi lapsille pakkosyötetään ideologiaa?

Mielestäni blogin sisältö oli ihan yhtä surkeata kuraa kuin on vastakkaisen laidan näkemystenkin blogit!
Mm. luomutuotanto esitetään aika virheellisessä valossa ja sivuutetaan sujuvasti asian faktat.
Vegaanikokeilu päiväkodeissa esitetään kuin se olisi jokin pakollinen juttu. Ei ole, se on mahdollinen vaihtoehto niille lapsille joiden vanhemmat sitä lapsilleen haluavat jne jne.
Minusta blogi on lähinnä esimerkki tämän ajan hengestä: faktoista viis ja ainakin niitä voi muokata siten että ne tukevat omaa näkemystä mukavasti.
Surullista että yhä useampi toimittaja menee tähän vipuun tänä päivänä - ja siinä ohessa menevät vipuun heidän lukijansa.
No vähän tossa suoristetaan mutkia. Mutta kyllä luomu on pitkälti vain brändi ja fiilispohjainen juttu. Ei siinä muuten mitään mutta kun se tulee yhteiskunnalle tavanomaista kalliimmaksi korkeamman tuen muodossa. Jos nyt vaikka koulujen käyttämä maito tulee olemaan jatkossa ensisijaisesti luomua kuten on ehdotettu,tulee se tavanomaista kalliimmaksi korkeamman hintansa vuoksi. Lisäksi luomunaidon tuottajat saisivat valtiovallan päätöksellä toiminnalleen ylimääräistä pönkää vaikka tuotanto on jo valmiiksi tavanomaista kannattavampaa.
 
Mielestäni blogin sisältö oli ihan yhtä surkeata kuraa kuin on vastakkaisen laidan näkemystenkin blogit!
Mm. luomutuotanto esitetään aika virheellisessä valossa ja sivuutetaan sujuvasti asian faktat.
Vegaanikokeilu päiväkodeissa esitetään kuin se olisi jokin pakollinen juttu. Ei ole, se on mahdollinen vaihtoehto niille lapsille joiden vanhemmat sitä lapsilleen haluavat jne jne.
Minusta blogi on lähinnä esimerkki tämän ajan hengestä: faktoista viis ja ainakin niitä voi muokata siten että ne tukevat omaa näkemystä mukavasti.
Surullista että yhä useampi toimittaja menee tähän vipuun tänä päivänä - ja siinä ohessa menevät vipuun heidän lukijansa.
Kerropa sitten, mikä tuossa luomuasiassa menee pieleen. Ja miksi vaikkapa tuo feminismipropaganda on lapsille niin tarpeellista.
 
Tästähän tulee vielä hauskaa. Kuntavaaleihin lähdetään tällaiset sloganit kärkenä. Feministinen talous....mitä tarkoittanee? Kannattaisi varmaan jättää puoluekokouksen aikana juopottelu vähemmälle.
SDP tuskin neuvojani kaipaa, mutta tulee mieleen, että tälläisilläkö teemoilla he aikovat saada takaisin ne persujen äänestäjiksi lipsahtaneet duunarimiehet?
 
Huolestuttavaa monella tavalla.

Kaikki tämmöinen lisää kaikenlaisten oikeistolaisten ideologien kannatusta, mikä on hyvä, ihan jo tasapainon kannaltakin. Mutta myös ääri-ideologien, mikä on huono.
 
Lainaus kärkipoliitikkoketjusta:

"Feministinen talous on tietenkin sitä, että säästetään rahaa ostamalla suurilla alennusprosenteille tarpeetonta tavaraa."

:rolleyes:
Feministä politiikkaa on muuten harjoitettu jo pitempään. Moni valtio on kuulemma sopinut ettei kiinnitä huomiota siihen mitä niin kutsutut "äärioikeistolaiset" (joihin on Perussuomalaisetkin välillä luokiteltu) sanovat. Sekin on kuitenkin vain lisännyt "äärioikeistolaisten" ja (ihan oikeiden) äärioikeistolaisten kannatusta.
 
Tämä aika toisintaa hämmästyttävän paljon sellaisia asioita, mitä lapsuudessani tapahtui. Sloganit ja aatteet ovat toisia kuin silloin ennen, mutta samaa hurmoksellisuutta ja vaihtoehdottomuutta tuputetaan joka tuutista. Ehkä jopa vielä dogmaattisemmin. Jos et ole samaa mieltä, olet pelsepuupin leivissä. On kuin nämä ismit olisivat täyttäneet jokaisen ihmisen maailman selittämisen ja suurempaan uskomisen tarpeet.

Eikös se enää riitä, että oltaisiin kaikki tasa-arvoisia ja -vertaisia?
 
Tuntuu että samat ihmiset nykyään ovat vallassa kuin kuninkaan hovissa - kuningas vain on poistettu ja korvattu presidentillä. Ja hankalahan se on sitä muuttaa, eihän 99% ihmisistä kuitenkaan työskentele politiikan parissa kymmeniä vuosia, joten on se politiikan tietämys pakostakin pienempi ja näin ollen valtaan pääsy hankalampi.
Aina tavalla tai toisella pieni eliitti hallitsee valtiota, sitä on kovin hankala muuttaa hirveästi.
 
Ehkä jopa vielä dogmaattisemmin. Jos et ole samaa mieltä, olet pelsepuupin leivissä. On kuin nämä ismit olisivat täyttäneet jokaisen ihmisen maailman selittämisen ja suurempaan uskomisen tarpeet.

Kyllä kyllä. Ja kun katolisesta kirkosta ei ollut enää tarpeen tyydyttäjäksi, on luotu genreen sopivia uusia uskottavia asioita, kuten vaikka ilmastonmuutos. Kiva, yhteinen, globaali uhkaksi kerrottu, joka kuuluu kaikille tallaajille yhteisesti ja on huomatkaa, tieteellisesti todistetuksi väitetty. Ei ole sattumaa, että mikään kansallinen saastuttaminen ei kelpaa enää.....pitää olla globaali juttu.

Kuikkasin lämpömittaria tunti sitten ja aika kuivanlaisesti puhaltaa Siperiasta taas. No, niinhän aina. :eek: Mutta uskoa vaan pitäisi....aivan samalla tavoin kuin aikanaan esi-isien piti uskoa kirkon sanomaa. Nyt ei irtoa pää tai raipat letkeästi paukahtele selkänahassa, ei tarvitse, kun sanoma saadaan perille kaiken läpi tunkevin informaatiometodein.

Ei ole sattumaa, että nykyään uskottavat asiat ovat muuttuneet "tieteellisesti todistetuiksi".
 
Feministä politiikkaa on muuten harjoitettu jo pitempään. Moni valtio on kuulemma sopinut ettei kiinnitä huomiota siihen mitä niin kutsutut "äärioikeistolaiset" (joihin on Perussuomalaisetkin välillä luokiteltu) sanovat. Sekin on kuitenkin vain lisännyt "äärioikeistolaisten" ja (ihan oikeiden) äärioikeistolaisten kannatusta.

Suomessa ei ole ollut äärioikeistoa. Mutta väkivaltavasemmisto, osa vihreistä ja jopa demareista on siitä puhunut niin paljon että koko sana "arkipäiväistyy". Siitä uhkaa tulla jonkinlainen "synonyymi" protestiliikkeelle.

Ehkäpä vasemmalla vaan kaivataankin tappelukavereita?
 
Tuota noin..IKL ja Lapuan liike kyllä olivat aika äärioikeistolaisia.
 
Back
Top