Kiitoksia Hanskille erinomaisesta selostuksesta!
Miten näiden softaradioiden LPI ja ELSO-sietokyky on? Siis juu, ymmärrän, että teoriassa varmaan miltei rajaton, mutta miten käytännössä on asian laita? Pärjäävätkö tai ylittävätkö esim. näiden Tadiranien kyvyt? Entä mikä se kantama on? Periaatteessa taas toki teoriassa varmaan miltei rajaton, mutta miten käytännössä esim. Tadiraneihin verrattuna?
LPI (Low Probability of Intercept) on ihan riippuvainen käytettävästä aaltomuodosta. Huonoimmillaan se on LV-217M -tasoa, jos käytetään analogista FM -aaltomuotoa. Täysin Tadiraneja vastaava taso saadaan yhteensopivalla digitaalisella hyppivätaajuisella aaltomuodolla. Lentokoneisiin ja laivoihin yhteydenpito onnistuu LINK16-aaltomuodolla ja LPI on taas kyseisen speksin mukainen. Tämän jälkeen kenttä onkin täysin avoin uusille aaltomuodoille ja paremmalle LPI:lle. Natolla on varsin suuret yhteiset ponnistukset aaltomuotojen kehittämiseksi. Tämä ei ole halpaa, mitä monimutkaisempi aaltomuoto, sitä enemmän siihen kuluu suunnittelu- ja testaustunteja.
Aaltomuodoista paikannusaaltomuoto on aika mielenkiintoinen. Esimerkiksi lähettämällä DGPS-signaalia tunnetuista kiintopisteistä, voidaan luoda kokonaan satelliiteista riippumaton paikannus, joka on kuitenkin yhteensopiva GPS-vastaanottimien kanssa. Komppanian viestiasema voi kuunnella DGPS-signaalia ja saada sitä kautta tarkan sijainnin itselleen.
ELSO-kyky pitää purkaa osiin, jotta vastaaminen on mahdollista. Ensinnäkin taktinen reititin mahdollistaa perinteiset valokaapeliyhteydet, joten viestiasema voi olla ylöspäin yhtä suojattu kuin valokaapeliyhteydet. Radioyhteyksillä ELSO-kyky riippuu käytettävästä aaltomuodosta ja (M18-viestiasemien välillä) adaptiivisen antennin asetuksista. Sanoisin, että ELSO-kyvystä saadaan niin hyvä kuin se nykytekniikalla on mahdollista. Kyky riippuu enemmän softaan käytetyistä panoksista kuin fyysisistä komponenteista.
Kantama voidaan säätää tarpeen mukaan. Vähän yksinkertaistettuna: normaalitilanteessa viestiasemalla pidetään yhteyttä komppaniatasolla VHF-radiomoduulilla ja kantama on tyypillinen VHF:n 10-15 km. Viestiasemalle annetaan kuitenkin tehtäväksi ottaa yhteys 100 km päässä olevaan kaukopartioon. Viestialiupseeri kaivaa taskustaan HF-radiomoduulin, vaihtaa radio-osan ja radio-osan virransyötön kaapeliin, josta tulee enemmän jerkkua. Samalla adaptiivista antennia säädetään pitkälle yhteysvälille haluttuun suuntaan. Voilá, yhteys 100 km päähän onnistui kuin Strömsössä!
Eikö komppanian viestiasema peräkärryssä ole vähän liian haavoittuva? Jos se on kaputt niin komppania on kaputt viestintänsä kanssa? Eikö noissa ole kuitenkin ad hoc-verkko-ominaisuutta, joten tarvittaessa esim. joka ryhmän/partion radio voisi reitittää muuta liikennettä eteenpäin jota verkossa kulkee jne.? Jolloin yhden tämmöisen "solmun" tuhoaminen vaan käytännössä hajauttaa viestinnän verkostomaisesti kiertämään pienempien pisteiden kautta piste pisteeltä? Riittääkö se? Vai miten tuo on tehty ja huolehdittu, ettei tuo sano kaputt? Eikö olisi järkevämpää - siis joukon oman viestiaseman sijaan pistää maastoon pystyyn piiloon puolikiinteitä viestiasemia, jotka toimivat automaattisesti ja luoda sitä kautta tavallaan koko taistelualueelle oma "verkkoalue"? Jos LPI on käytössä niin eihän noita paikanna siltikään millään ja jos on järkevät suojausjutut tehty ja ehkä ansoitukset ja etätuhosysteemit ja valvontasysteemit niin ei pelkoa vihollisen käsiin joutumisesta vaarantavana tekijänäkään ole. Toki tämmöisen rinnalle pitäisi sitten olla vielä tuo ad hoc verkottuva systeemi, jos kuitenkin se "solu" posahtaa paskaksi niin viestintä voisi silti toimia jotenkuten. Vai onko näiden "peräkärryjen" idea juurikin tämä minkä tässä selitinkin?
Periaatteessa normaalia verkonhallintaa... Verkkojen muodostamiseen voi käyttää kaupallista verkonhallintasoftaa, jos halutaan tai voi olla, että tämäkin on koodattu Elektrobitillä. (En tiedä, miten M18 verkonhallinta on toteutettu, mutta jos sitä itse suunnittelisin, tekisin kaikista viestiasemista identtisiä ja komppaniankomentopaikalla toimiviin viestiasemiin lataisin sopivan kaupallisen verkonhallintasoftan. Jos yksittäinen asema tippuu pois, verkonhallinnan toimenpitein asema korvataan toisilla joko automaattisesti tai manuaalisesti. Jos verkonhallinta-viestiasema tippuu pois, korvaava voitaisiin tehdä jostain muusta viestiasemasta).
Nimenomaan M18:ssa on ideana, että viestiasemat eivät ole kiinteitä tai puolikiinteitä. Tässä astuu kuvaan viestitaktiikka. Asemat vaihtavat paikkaansa ja antennien säteilykuvioita säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä lisää odotettavissa olevaa elinaikaa ja tekee viholliselle viestitiedustelun hankalammaksi.
Arvaanko oikein, että tuo systeemi haistelee koko ajan, että mikä olisi optimaalinen signaalikuvio milläkin hetkellä? Olettaisin, että meteorologiset seikat vaikuttavat signaaliin, joten tuo säätää sitä jatkuvasti, etenkin jos signaali on hyvin kapea. Ja jos tuo systeemi kykenee tuohon, niin silloin se signaali saa olla todella kapea (en tiedä voiko se olla niin kapea).
Todennäköisesti juuri näin. Adaptiivista antennia ei taida vielä olla Suomessa käytössä, joten tarkkoja toimintaperiaatteita Suomen järjestelmästä ei ole tiedossa tai ne eivät ole julkisia. Toisaalta kyseessä on softalla tehty järjestelmä, jonka ominaisuudet muuttuvat uudella softalla. Voi olla, että Adaptiivinen Antenni v. 1.0 tarjoaa vasta säädeltävän säteilykuvion ja versio 2.1 SP2 tuo mukanaan bugikorjausten lisäksi signaalikuvion automaattisen säädön...
@setämies Tämä keskustelu polveilee aika kauas alueellisista joukoista. Olisiko mahdollista siirtää näitä radiojuttuja vaikka uuteen SDR-radiot ketjuun?
)