Sekalaista mussuttelua

Tulipa tuossa kommarin tappo twiitti hässäkästä mietittyä että kukaan tuntemistani aseen omistajista ei omaa vasemmalle suuntautuvaa ajatusmaailmaa..

Tunnen lukuisia määriä metsästäjiä, jotka ovat vähintään sosialidemokraatteja. Sitä en osaa sanoa, onko sos.demi vasemmalle vai oikealle suuntautuva? Yksikään tuntemistani ei kyllä fantasioi ainakaan julkisesti Kuninkaanmurhilla tai aseellisella oligarkkijahdilla. Ja JOKAINEN sos.demi metsästystuttu on myös isänmaallinen ihminen, joskin vouhkaamaton sellainen.

Kun olin nuori metsästystä aloitteleva junnu, niin seurueessa oli myös järeitä kommunisteja. Hekin olivat ihan ok, kunnes keskustelu kääntyi uskontoon tai politiikkaan. He olivat niitä lajinsa viimeisiä korpikommunisteja, hirven salakaatajia ja jopa ponupannun tiristäjiä. Mutta en muista heidänkään hekumoineen herramurhilla. Olipa pari entistä mehtäkaartilaistakin vielä mukana, tulenpalavia aatteen miehiä, jotka kuolivat suunnilleen samaan hengenvetoon kuin Neuvostoliittokin.

Tosin se tiedetään, että paikallistason kommunistikerhoissa puheet ovat olleet kovia ja ompa tiedossa myös tappolistoja, jotka olisi pantu toimeen, kun -valta vaihtuu-....onneksi jäivät puheeksi.
 
Historia-alan työmiehenä olen itsekin pohdiskellut tätä. Nykyään museot eivät ole enää oppimiskeskuksia. Nykypäivän museokävijä haluaa elämyksiä ja kokemuksia. Itse puuhastelua. Halutaan korkeintaan pikainen opastettu kierros ja sitten räpsitään pakolliset selfiet.

Kun ihminen katoaa, Seija Mettälä lähtee koirineen liikkeelle: Väinö-koiran ensimmäinen keikka päättyi pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen
Pelastuskoirat auttavat kadonneiden etsimisessä. Seija Mettälän Väinö-koira löysi kerran kadonneen, valitettavasti vain liian myöhään.
dfee3f5aac8441058db6e9ecda25566f.jpg

Seija Mettälä on ollut mukana pelastuskoiratoiminnassa parikymmentä vuotta.
Nyt hänellä on kaksi koiraa: 7-vuotias Väinö, joka on jo eläkkeellä pelastuskoirahommista ja 3-vuotias Veeti, jota paraikaa koulutetaan pelastuskoiraksi.
(KUVA: KIMMO PENTTINEN)

Huh, poliisimurhaaja Tauno Pasanen oli ilmeisen hyvä ampuja. Puolentoista promillen kännissäkin osui poliisia päähän. Mauno Koivisto armahti miehen ja Taunohan intoutui vielä kännipäissään kuristamaan ex-vaimonsa.

Tunnen lukuisia määriä metsästäjiä, jotka ovat vähintään sosialidemokraatteja. Sitä en osaa sanoa, onko sos.demi vasemmalle vai oikealle suuntautuva? Yksikään tuntemistani ei kyllä fantasioi ainakaan julkisesti Kuninkaanmurhilla tai aseellisella oligarkkijahdilla. Ja JOKAINEN sos.demi metsästystuttu on myös isänmaallinen ihminen, joskin vouhkaamaton sellainen.

Kun olin nuori metsästystä aloitteleva junnu, niin seurueessa oli myös järeitä kommunisteja. Hekin olivat ihan ok, kunnes keskustelu kääntyi uskontoon tai politiikkaan. He olivat niitä lajinsa viimeisiä korpikommunisteja, hirven salakaatajia ja jopa ponupannun tiristäjiä. Mutta en muista heidänkään hekumoineen herramurhilla. Olipa pari entistä mehtäkaartilaistakin vielä mukana, tulenpalavia aatteen miehiä, jotka kuolivat suunnilleen samaan hengenvetoon kuin Neuvostoliittokin.

Tosin se tiedetään, että paikallistason kommunistikerhoissa puheet ovat olleet kovia ja ompa tiedossa myös tappolistoja, jotka olisi pantu toimeen, kun -valta vaihtuu-....onneksi jäivät puheeksi.
Taidan sitten tuntea erikoista sakkia..no,melkein kaikki maanomistajia,muutama henkeen ja vereen kokoomuslainen,entisten paikkakunnan suojeluskuntalaisten jälkeläisiä.
 
Huh, poliisimurhaaja Tauno Pasanen oli ilmeisen hyvä ampuja. Puolentoista promillen kännissäkin osui poliisia päähän. Mauno Koivisto armahti miehen ja Taunohan intoutui vielä kännipäissään kuristamaan ex-vaimonsa.

Käsittääkseni ankara (juomisen) harjoittelu tekee sen että kestää myös kovempia promilleja toimintakuntoisena ja erilaiset selvinpäin onnistuvat hommat onnistuvat myös kännissä riittävän hyvin, kuten tässä valitettavasti.. Jos esim itse koittaisin ampua 1,5 promillessa niin en osuisi edes ladon seinään sisäpuolelta.
 
Poliisi on liikenteessä puhalluttanut asiakkaalla jopa 4 promillea. Taitaa olla tapauksia ylikin. Ammattijuopilla on valtavat toleranssit. Sitäpaitsi, kerran mökillä tutulla merivartijalla oli mukana alkometri että saatiin kokeilla. Muistan että puhalsin 1 promillen enkä tuntenut itseäni kovin känniseksi.
 
Voi harmi, just kun ostin tarvikkeet, 2kg Pirkan jauhoisia, nyt niille pitää keksiä jotain muuta käyttöä. Mihin ne pitäisi tunkea?

1. Pese ne.

2. Kuori ne.

3. Huuhtele ne.

4. Keitä ne höyryssä.

5. Laita ne haudutuskattilan haudutusosaan.

6. Muussaa ja suolaa ne.

7. Tee muussiin kolo. Laita koloon voita.

8. Kaada koloon maitoa - ei liikaa.

9. Riko maidon sekaan kananmuna. Älä laita kuoria mukaan.

10. Sekoita maito, sulanut voi ja kananmuna haarukalla vatkaten.

11. Sekoita näin saatu sotku muussattuun perunaan.

12. Sekoita. Hauduta vielä jonkin aikaa.

13. Olet saanut loistavan hyvää perunamuussia. Voit pyöritellä siitä palloja, joilla voit pelata bussipysäkillä petankia.
 
Toimiiko resepti jos ei käytä julkisia?
 
Poliisi on liikenteessä puhalluttanut asiakkaalla jopa 4 promillea. Taitaa olla tapauksia ylikin. Ammattijuopilla on valtavat toleranssit. Sitäpaitsi, kerran mökillä tutulla merivartijalla oli mukana alkometri että saatiin kokeilla. Muistan että puhalsin 1 promillen enkä tuntenut itseäni kovin känniseksi.

mä askartelin duunissa aikanaan ihan ilmiömäisen hauskan källin, pikkujoulujen jälkeisenä aamuna puhallutin yhen työntekijän kun alkometri oli lähdössä kalibrointiin muutenkin niin sillähän oli lystiä leikkiä. Pilliin tippa käsidesiä ja pyysin pojan toimistoon puhaltamaan. Harmi vaan että kyseessä oli varsin tuore työntekijä jolle ei ollut vielä ihan täysin selvinnyt kuinka mauton huumorintaju hänen esimiehellään sattui olemaan.. meni muuten jokunen tovi saada se kundi takaisin raiteilleen.
 
Toimiiko resepti jos ei käytä julkisia?

Julkisia mitä?

Julkisia naisia? Julkisia perunoita? Julkisia palloja? Julkisia koloja? Julkisia haarukoita?

Noin yleensä ottaen ei kannata turvautua julkisiin naisiin. Julkisten perunoiden kohdalla en osaa sanoa. Julkiset pallot voivat aiheuttaa hämminkiä. Julkiset kolot... Katso julkisia naisia koskeva kommentti. Ellet ole ulkoministeri, niin se kelpaa sellaisenaan. Julkisista haarukoista... Totanoin... Riippuu mihin haarukalla viitataan. Yleensä sillä kannattaa viitata leukakirveiden suuntaan - ainakin jos siinä on mehevää ja herkullista ruokaa niin kuin nyt vaikka HK Blöö Marinol -marinaadissa.

Repesin!

Muista, että aprillipäivään ei ole enää kuukauttakaan!
 
Julkista liikennettä. "Bussipysäkillä petankkia". Kuulostaa muuten hyvältä mutta olen yksityisautoilija, kantsiiko kokeilla?
 
  • Tykkää
Reactions: oml
Julkista liikennettä. "Bussipysäkillä petankkia". Kuulostaa muuten hyvältä mutta olen yksityisautoilija, kantsiiko kokeilla?

Ne kummalliset ihmiset, jotka käyttävät oman auton, polkupyörän, hevosen, kuumailmapallon tai maihinnousubuutsien sijaan liikkumiseen busseja ilahtuvat taatusti jos pääsevät nauttimaan välimerellisen urheiluttoman urheilulajin läheisyydestä.

Bussipysäkithän on tehty julkista liikkumista (esim. petanki), monikulttuurista kohtaamista (esim. petanki), odottamista (vaikka petankia pelaten) sun muuta mukavaa (kuten vaikka petanki) varten.

Ikävä kyllä bussipysäkeillä käy välillä myös sellaisia isoja ajoneuvoja häiriköimässä. Niitä pitää varoa. Ne syövät sisäänsä ihmisiä ja oksentavat ulos tylsällistöä. Sellaisen lähestyessä pitää huutaa kovalla äänellä kansaintamperelainen varoitushuuto:

Nysse tulee!
 
Back
Top