Sijoituspaikka?

Toivottavasti Hornet-lentäjämme identiteetti tai osoitetiedot/sen hetkinen oleskelupaikka on osattu salata/muuttaa, ettei ne ryssän spetznakit/erikoisjoukot pääse heidän kimppuunsa etukäteen. Tuosta on ollut jotain juttua, että heidän asuinosoitteitaan olisi tiedusteltu. Toivottavasti asiaan on reagoitu.

No jaa, lentäjien osalta homma perustunee aika pitkälti samaan kuin muunkin tärkeän henkilöstön osalta: riittävän oikea-aikainen valmiuden kohottaminen. Jopa Suomen valtionjohto on heikosti suojattua rauhan ajan oloissa.

Olin muutama vuosi sitten tapahtumassa, jossa ei ollut varsinaista kulunvalvontaa tai turvatarkastusta, vaan ainoastaan narikka, ja pääministeri Kataisen oli määrä ottaa osaa tilaisuuteen. Tilaisuus ei ollut kovin iso, ehkä 100-200 henkeä käsittävä, mutta kuitenkin julkinen. Katainen saapui vähän myöhässä mukanaan ainoastaan yksi isokokoinen turvamies, jonka puvuntakki pullotti oikealta puolelta vyötärön tasolta. Turvamies asettui salin takasivulle, pitkän matkan päähän salin edessä olleesta puhujankorokkeesta ja eturivistä, jossa Katainen istui.

Istuin itsekin eturivissä, joskin toisessa päässä kuin Katainen, mutta vain n. 5 metrin etäisyydellä puhujankorokkeesta. Turvamiehen olisi ollut käytännössä mahdotonta suojella pääministeriä, jos joku eturivissä ollut olisi päättänyt käyttää ampuma-asetta tämän puhuessa yleisölle - jopa päättäväinen hyökkäys teräaseella olisi voinut johtaa suojeltavan menehtymiseen. Kiinnijääminen verekseltään ei sekään olisi ollut täysin varmaa, kun turvamiehen ja Kataisen välissä ollut yleisö olisi panikoidessaan estänyt tehokkaasti ampuma-aseen käyttämisen salamurhaajan pakenemisen estämisessä.

Just sayin', henkilösuojaus Suomessa on usein heikon ja naurettavan väliltä, jos ei ole tiedossa olevaa uhkaa. Toki mikä tahansa suojaus on parempi kuin ei mitään ja ehkäisee hetken päähänpistosta tehtäviä hyökkäyksiä. Suunnitelmallisen murhan estäminen taas on hyvin hankalaa nykyisillä suomalaisilla resursseilla.
 
Jos nyt muistetaan että Hawkit siirrettiin Jyväskylään, eli nyt varusmiehet pääsee ilmav esikuntaan vapaasti kiertelemään, ja joka vuosi pari saapumiserää.
Aikaisemmin apumekaanikot oli siellä Kauhavalla.

Kaikki Puheloisen päätökset oli surkeita ja vaarallisia.
 
No jaa, lentäjien osalta homma perustunee aika pitkälti samaan kuin muunkin tärkeän henkilöstön osalta: riittävän oikea-aikainen valmiuden kohottaminen. Jopa Suomen valtionjohto on heikosti suojattua rauhan ajan oloissa.

Olin muutama vuosi sitten tapahtumassa, jossa ei ollut varsinaista kulunvalvontaa tai turvatarkastusta, vaan ainoastaan narikka, ja pääministeri Kataisen oli määrä ottaa osaa tilaisuuteen. Tilaisuus ei ollut kovin iso, ehkä 100-200 henkeä käsittävä, mutta kuitenkin julkinen. Katainen saapui vähän myöhässä mukanaan ainoastaan yksi isokokoinen turvamies, jonka puvuntakki pullotti oikealta puolelta vyötärön tasolta. Turvamies asettui salin takasivulle, pitkän matkan päähän salin edessä olleesta puhujankorokkeesta ja eturivistä, jossa Katainen istui.

Istuin itsekin eturivissä, joskin toisessa päässä kuin Katainen, mutta vain n. 5 metrin etäisyydellä puhujankorokkeesta. Turvamiehen olisi ollut käytännössä mahdotonta suojella pääministeriä, jos joku eturivissä ollut olisi päättänyt käyttää ampuma-asetta tämän puhuessa yleisölle - jopa päättäväinen hyökkäys teräaseella olisi voinut johtaa suojeltavan menehtymiseen. Kiinnijääminen verekseltään ei sekään olisi ollut täysin varmaa, kun turvamiehen ja Kataisen välissä ollut yleisö olisi panikoidessaan estänyt tehokkaasti ampuma-aseen käyttämisen salamurhaajan pakenemisen estämisessä.

Näit niistä turvatoimista juuri sen verran kuin maallikon kuuluukin nähdä. Ei millään pahalla, mutta ei Suomessa ja muissakaan maissa henkilösuojaus ole pitkiin aikoihin perustunut siihen, "että henkivartija on sikaniska joka pikavedon jälkeen ampuu sen hyökkääjän ennen kuin se ehtii laukaista aseensa". Suomessa onneksi harvemmin törmää koulutettuihin salamurhaajiin jotka pystyvät salaamaan aikeensa.

Puolustusvoimilla on myös omat turvallisuusjärjestelyt avainhenkilöstölleen, jopa joillakin varusmiehillä on ollut kunnia harjoitelle niitä peliliikkeitä (no älykkäitä sotilaspoliiseja on olemassa).

Asiasta ei tämän enempää, kirjallisuutta lukemalla selviää moni seikka jos jää askarruttamaan.
 
Näit niistä turvatoimista juuri sen verran kuin maallikon kuuluukin nähdä. Ei millään pahalla, mutta ei Suomessa ja muissakaan maissa henkilösuojaus ole pitkiin aikoihin perustunut siihen, "että henkivartija on sikaniska joka pikavedon jälkeen ampuu sen hyökkääjän ennen kuin se ehtii laukaista aseensa". Suomessa onneksi harvemmin törmää koulutettuihin salamurhaajiin jotka pystyvät salaamaan aikeensa.

Joo, periaatteessahan kaikki ennakoidaan, tilanteita ja henkilöitä profiloidaan ja joskus yleisön joukkoon ujutetaan siviilipukuisia. Välillä nuo toimet kuitenkin epäonnistuvat, se on tilastollinen tosiasia. Silloin tulee tarve niille "sikaniskoille". Esimerkkejä löytyy jopa vakavasti turvallisuuteen suhtautuvista valtioista, kuten Israelista ja Yhdysvalloista. Ja onhan Kataiselle näytetty veistä...

Puolustusvoimilla on myös omat turvallisuusjärjestelyt avainhenkilöstölleen, jopa joillakin varusmiehillä on ollut kunnia harjoitelle niitä peliliikkeitä (no älykkäitä sotilaspoliiseja on olemassa).

Sillä ei ole hirveästi väliä, mitä varusmiehille koulutetaan. Juttu nyt kuitenkin on se, ettei johto liiku panssariautosaattueessa syvän rauhan tilassa. En tiedä - eikä minun tarvitsekaan - Lindbergin tai Jäämeren suojauksesta, mutta se lienee minimaalinen rauhan ajan oloissa. Voi olla, ettei vakituista ympärivuorokautista suojausta ole lainkaan, vaan homma perustuu enemmän tai vähemmän uhka-arvioon, tai sitten suojaus on luokkaa "turvamies tai kaksi".

Vähäkin on aina tyhjää parempi, mutta valtiollisia toimijoita vastaan kuitenkin täysin riittämätön. Paseilla liikkuva sotilaspoliisijoukkue alkaa sitten jo olemaan toinen juttu, mutta edes lähellä sitä tasoa olevaa suojausta saa Suomessa lähinnä valtiovierailulla oleva Venäjän tai Yhdysvaltain presidentti. Eri asia sitten, kun valmius- tai puolustustilalakia aletaan ottamaan käyttöön.
 
Vähäkin on aina tyhjää parempi, mutta valtiollisia toimijoita vastaan kuitenkin täysin riittämätön. Paseilla liikkuva sotilaspoliisijoukkue alkaa sitten jo olemaan toinen juttu, mutta edes lähellä sitä tasoa olevaa suojausta saa Suomessa lähinnä valtiovierailulla oleva Venäjän tai Yhdysvaltain presidentti.

Meinaatko, että Suomessa päättäjät tarvitsevat aseistetun sotilaspoliisijoukkueen, joka liikkuu panssaroiduilla ajoneuvoilla? Se on sitä luottamusta ja rauhaa parhaimmillaan. Meillä ei onneksi olla niin vainoharhaisia, että päättäjät eivät uskaltaisi esiintyä julkisesti, paitsi luodinkestävän lasin takaa.

Yhdysvaltain presidenttiä suojellaan kaikkialla maailmassa, ihan sama mihin hän matkustaa ja varmaan tiedät mistä syistä tämä johtuu. Salainen palvelu tulee päiviä aikaisemmin tiedustelemaan paikat ja järjestelemään asiat kuntoon, paikalliset viranomaiset ovat lähinnä auttavia osapuolia.

Venäjän presidentin onkin ehkä syytä pitää huolta turvallisuudestaan, ei ainakaan nykyinen presidentti taida olla kovinkaan suuressa suosiossa maailmassa. Lisäksi on meidän etumme, että hänelle ei täällä käy mitään.
 
Meinaatko, että Suomessa päättäjät tarvitsevat aseistetun sotilaspoliisijoukkueen, joka liikkuu panssaroiduilla ajoneuvoilla? Se on sitä luottamusta ja rauhaa parhaimmillaan. Meillä ei onneksi olla niin vainoharhaisia, että päättäjät eivät uskaltaisi esiintyä julkisesti, paitsi luodinkestävän lasin takaa.

Suojauksen taso on aina kompromissiratkaisu suojattavan turvallisuuden ja julkisuuskuvan välillä. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.

Huomaa myös, mitä kommentoin: "Vähäkin on aina tyhjää parempi, mutta valtiollisia toimijoita vastaan kuitenkin täysin riittämätön." Eli siis kourallinen turvamiehiä voi riittää ihan hyvin jonkin suunnittelemattoman hyökkäyksen torjumiseen, jopa suunnitellun ja huonosti toteutetun hyökkäyksen torjumiseen. Kourallinen turvamiehiä ei kuitenkaan riitä alkuunkaan, kun Putin, Obama tai jokin muu merkittävä päättäjä haluaa tapattaa suojeltavan.
 
Eli siis kourallinen turvamiehiä voi riittää ihan hyvin jonkin suunnittelemattoman hyökkäyksen torjumiseen, jopa suunnitellun ja huonosti toteutetun hyökkäyksen torjumiseen.

Ei ehkä tavallisilla kansanedustajilla, mutta presidentillä ja pääministerillä on kyllä turvamiehet.

Jos nyt meinaat että joku ulkomaalainen presidentti haluaisi salamurhata suomalaisen poliitikon, niin aika kaukaa haettua. Eikä suomalaiset poliitikot varmaan ole naapurin presidentin inhokkilistalla ensimmäisenä.
 
Huomaa, etten kirjoittanut poliitikoista viestin #24 jälkimmäisessä osassa, vaan kommentoin Taktisen Taistelumajavan tekstiä "Puolustusvoimien omista turvallisuusjärjestelyistä avainhenkilöstölleen". Viestissä #26 jatkoin aiheen käsittelyä yleisellä tasolla.

Ei minulla ole epäilystäkään siitä, etteikö pääministeriä ja presidenttiä suojeltaisi - uhka-arvioiden mukaan myös muita poliitikkoja. Joka tapauksessa perusongelma Suomessa, suojeltiin sitten lentäjiä, Lindbergiä, Stubbia tai Niinistöä, on se, ettei henkilösuojaukseen ole käytettävissä suuria resursseja rauhan ajan oloissa. Muutama turvamies suojeltavan lähistöllä ei yksinkertaisesti estä valtiollista toimijaa suorittamasta salamurhaa.

Jos nyt meinaat että joku ulkomaalainen presidentti haluaisi salamurhata suomalaisen poliitikon, niin aika kaukaa haettua. Eikä suomalaiset poliitikot varmaan ole naapurin presidentin inhokkilistalla ensimmäisenä.

Ei ole kovinkaan kaukaa haettua, että komentorakenteet yritetään lamauttaa ennen varsinaisen sotilaallisen hyökkäyksen alkua. Norjalaiset hiffasivat tämän aikanaan, ja perustivat sen estämistä varten kodinturvajoukkoihin HV-016 yksikön.
 
Suotavaa olisi, että kriittiselle kalustolle (Crotalet, ASRAD-R, Hornetit, NASAMS, Stingerit, Eurospiket ja ehkä Leotkin, olisi koulutettuna 3x miehistöä. 2x ei vielä takaa ympärivuorokautista hommaa pitkän aikaa. Teoriassa takaa, käytännössä ei takaa. Siviilipuolellahan perussääntö on, että jonkun työpaikan pitää olla 24/7 miehitettynä, niin silloin tarvitaan henkilökuntaa 5x se "kertavahvuus". Tähän verraten se, että armeijassa olisi 3x miehistöä per erikoiskalusto, ei olisi mitenkään paljoa. Parhaimman tehonhan saa irti, kun miehistö ehtii lepäämään riittävästi.

Puhumattakaan sitten siitä, että voidaan saada lisäkalustoa hankittua pikaisesti. Sitten ei se 2x miehistö riitä mihinkään, ei kerta kaikkiaan riitä, puhumattakaan, jos tulee tappioitakin (siis niin, ettei kalusto tuhoudu vaan miehet). 4x olisi minusta järkevämpi suhde. Etenkin lentäjien osalta, jolloin voitaisiin myöskin vaihtaa aina lennosta lentäjää ja pilottien valppaus jne. olisi maksimissaan.
 
Maailmalta voi palkata lentäjiä. Ja jopa parempia kuin omat. Tämä Steve on lentänyt 1000 tuntia F-22 koneella testipilottina. Eli siviili, Boeingilla töissä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Steven_M._Rainey

Haluaisin hänet konsultoimaan Suomen seuraavaa hävittäjähankintaa.
 
Toivottavasti Hornet-lentäjämme identiteetti tai osoitetiedot/sen hetkinen oleskelupaikka on osattu salata/muuttaa, ettei ne ryssän spetznakit/erikoisjoukot pääse heidän kimppuunsa etukäteen.
Eiköhän lentäjät ja heidän perheensä sijoiteta tilanteen kiristyessä "turvalliseen paikkaan".
 
Ehkä osa poliitikoista on viisainta jättääkin huonosti suojatuiksi tilanteen kiristyessä...vitsi.
 
Suotavaa olisi, että kriittiselle kalustolle (Crotalet, ASRAD-R, Hornetit, NASAMS, Stingerit, Eurospiket ja ehkä Leotkin, olisi koulutettuna 3x miehistöä. 2x ei vielä takaa ympärivuorokautista hommaa pitkän aikaa. Teoriassa takaa, käytännössä ei takaa. Siviilipuolellahan perussääntö on, että jonkun työpaikan pitää olla 24/7 miehitettynä, niin silloin tarvitaan henkilökuntaa 5x se "kertavahvuus". Tähän verraten se, että armeijassa olisi 3x miehistöä per erikoiskalusto, ei olisi mitenkään paljoa. Parhaimman tehonhan saa irti, kun miehistö ehtii lepäämään riittävästi.

Puhumattakaan sitten siitä, että voidaan saada lisäkalustoa hankittua pikaisesti. Sitten ei se 2x miehistö riitä mihinkään, ei kerta kaikkiaan riitä, puhumattakaan, jos tulee tappioitakin (siis niin, ettei kalusto tuhoudu vaan miehet). 4x olisi minusta järkevämpi suhde. Etenkin lentäjien osalta, jolloin voitaisiin myöskin vaihtaa aina lennosta lentäjää ja pilottien valppaus jne. olisi maksimissaan.
No tuolla IT-puolella koulutetaan aika reippaasti sakkia kutakin ampumalaitetta kohti, kussakin saapumiserässä. Semmoisia 6-8 jannun ryhmiä, joista kaikki osaavat ampumalaitetta käyttää, jos kuskia ei lasketa. Ampumalaitetta käyttää vain 2 kaveria, joista toinen toimii ampujana ja toinen on tuliasemapäätteellä tarkkailemassa kohteita, ja muut puuhaa muita juttuja ja osa on levossa. Välillä vaihdetaan vuoroja.

Niitä saapumiseriä on vain koulutettu jo kymmenittäin ja kyllä niistä varmaan 90% on edelleen täysin kykeneviä laitteen käyttöön.

Siitä meikäläisen saapumiserästä vain on melkein kymmenenvuotta aikaa ja vain osa porukasta on ollut varaa kertauttaa. Näinollen kysyin tässä vain sitä että missäköhän ne muut tyypit, mukaanlukien minä mahdollisesti palvelisimme, jos sellainen tarve joskus tulisi? Tiedän kyllä etten minä enää siellä laitteella istu, koska on tarjolla paljon tuoreempaakin miehistöä, joille laite on läheisemmässä ulkomuistissa, eikä heitä tarvitse kertauttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Olette Salen trolleina RT.Comin "keskustelu"palstoilla :D
 
Joo, periaatteessahan kaikki ennakoidaan, tilanteita ja henkilöitä profiloidaan ja joskus yleisön joukkoon ujutetaan siviilipukuisia. Välillä nuo toimet kuitenkin epäonnistuvat, se on tilastollinen tosiasia. Silloin tulee tarve niille "sikaniskoille". Esimerkkejä löytyy jopa vakavasti turvallisuuteen suhtautuvista valtioista, kuten Israelista ja Yhdysvalloista. Ja onhan Kataiselle näytetty veistä...

Niin, siis toisin kuin Suomessa, noissa kummassakin maassa on murhaaja onnistunut päästämään ilmat pihalle maan päämiehestä (siis Israelin kohdalla pääministeristä, joka on käytännössä poliittinen johtaja, ei presidentti). Ja USA:ssa ainakin kahdesti, tosin vain kerran Suomen itsenäisyyden aikana. Ja Reaganiakin päästiin ampumaan, mutta hän selvisi hengissä. Jos olisi ammuttu päähän, niin henki olisi mennyt. Minusta tuo Reaganin ampuminen osoittaa sen, että vaikka turvamiehiä olisi paljonkin, yksinäinen ampuja, joka ei omasta selviytymisestään saati pakenemisestaan välitä, on erittäin vaikea pysäytettävä.
 
No tuolla IT-puolella koulutetaan aika reippaasti sakkia kutakin ampumalaitetta kohti, kussakin saapumiserässä. Semmoisia 6-8 jannun ryhmiä, joista kaikki osaavat ampumalaitetta käyttää, jos kuskia ei lasketa. Ampumalaitetta käyttää vain 2 kaveria, joista toinen toimii ampujana ja toinen on tuliasemapäätteellä tarkkailemassa kohteita, ja muut puuhaa muita juttuja ja osa on levossa. Välillä vaihdetaan vuoroja.

Niitä saapumiseriä on vain koulutettu jo kymmenittäin ja kyllä niistä varmaan 90% on edelleen täysin kykeneviä laitteen käyttöön.

Siitä meikäläisen saapumiserästä vain on melkein kymmenenvuotta aikaa ja vain osa porukasta on ollut varaa kertauttaa. Näinollen kysyin tässä vain sitä että missäköhän ne muut tyypit, mukaanlukien minä mahdollisesti palvelisimme, jos sellainen tarve joskus tulisi? Tiedän kyllä etten minä enää siellä laitteella istu, koska on tarjolla paljon tuoreempaakin miehistöä, joille laite on läheisemmässä ulkomuistissa, eikä heitä tarvitse kertauttaa.

Eikö ole muka käynyt mielessä että palveluksianne(-amme) ei yksinkertaisesti enää PV puolelta tarvita?
Joka vuosi kotiutuu muistaakseni luokkaa 23 000 nuorukaista reserviin, jos SA vahvuus on 230 000 miestä, niin eikö asia ole aika selvä lyhyemmälläkin matikalla mitä isolle osalle perusmassasta tapahtuu siinä 30v. kantturoissa?
 
Back
Top