Sijoituspaikka?

Se, ja lisäksi motivoituneiden reserviläisten motivaation ylläpito.

Tuonne palkitsemisen puolelle omat epäilykset vahvasti osuvat. Onhan melko epätodennäköistä että aktiivireserviläisten erittäin pienestä joukosta löytyisi kymmenin ja sadoin erikoiskyvkkäitä. Satoja tuhansia valmiiksi koulutettuja odottaa kuitenkin kortistossa valmiina poimittavaksi. Eihän tuo mikään kustannuskysymyskään liene mutta noin periaatteessa perseestä. Se on aina hyvä kun kiiltävälle persot saavat kaulukseen messinkiä :D
 
Varusmiespalveluksessa ei voida tuottaa henkilöstöä kaikkiin sodan ajan tehtäviin. Osa reserviläisillä täytettävistä tehtävistä vaatii enemmän koulutusta, kokemusta, siviilissä kertynyttä mitätahansa jne. kuin tuoreella vm-palveluksen päättäneellä reserviläisellä voi olla. Siksi jatkokoulutusta tehdään, ja siten mahdollistuu todistetusti halukkaan, kyvykkään ja koulutetun sijoittaminen vaativaan reservin tehtävään. Ei liene mitään outoa tuossa. Pakasta summamutikassa (tai pelkkiin asevelvollisuustietoihin perustuen) vetämällä tulee joku kortti kakkosesta ässään, hallitulla jatkokouluttamisella liikutaan vähintään kasista ylöspäin. Kelpaa minulle, vaikka maksaakin rahaa.
 
Reservissä ei voi ylentää upseeriksi ilman upseerikoulutusta, mutta kurssi on olemassa. Reservin au:lle kurssi upseerin pätevyyteen on 15 ov. Lisätietoja Puolustusvoimat.fi, sieltä kohta Perustietoa -> Reserviläisille -> Reservin täydennyskurssit.
Reservissä upseeriksi voi yletä vain reserviupseerikoulutuksen käyneet, sodan aikana muutkin.

Reserviupseerikoulutukseen rauhan aikana voivat päästä vain varusmiehet varusmiesaikana, tai sen jälkeen henkilöt voivat hakea aliupseerista upseeriksi kurssille jos heidät on varusmiesaikana aliupseeriksi ylennetty suoritetun aliupseerikoulun merkiksi. Sen lisäksi heillä tulee olla sodanajan sijoitus upseeritehtävässä.

Esimerkiksi Alikersanttia, joka ei ole varusmiesaikana käynyt aliupseerikoulua vaan on ylennyt kertaamalla miehistöstä, ei voida ottaa aliupseerista upseeriksi -kurssille. Vaikka hän onkin arvoltaa alikersantti, niin se ei ole aliupseerin arvo vaan tuo sama arvo myös miehistön arvo ja erona on se aliupseerikoulun suorittaminen. Tämä koskee myös Aliupseereita jotka ovat suorittaneet miehistöstä aliupseeriksi koulutuksen, he eivät voi päästä aliupseerista upseeriksi kurssille koska eivät suorittaneet aliupseerikurssia varusmiesaikanaan.

Näin ollen miehistöstä ei voi yletä upseeriksi jos varusmiesaikana ei ole oikeita kouluja käynyt muuten kuin puolustusvoimien virheen seurauksena.
 
Viimeksi muokattu:
Miehistöstä voi edetä upseeriksi täydennyskoulutuksen kautta. Tämä onnistuu kun suorittaa ensin miehistöstä aliupseeriksi kurssin ja hakeutuu sitten upseerikoulutuksen. Muutamalle on näin päässyt käymään.
 
Tiedän että "näin on päässyt käymään", sen takia laitoin tuohon että "ilman PV:n virhettä". Minäkin tiedän henkilöitä joilla tilanne oli tuo.

Kuitenkin pääesikunnan ohjeiden mukaan, mitä tuolla web-sivulla nyt ei ole kovin tarkasti kuvattu, on sanottu että miehistöstä ei voi yletä upseeriksi, vaan täytyy olla käytynä vähintään AUK armeijan aikana. Tähän liittyy perusteluna se että on olemassa jokin syy jos henkilö ei armeija-aikanaan kelpaa tai halua AUK:hon tai RUK:iin; P1 & P2 kokeet, kouluttajien näkemys, oman ryhmän palaute, lääkärin arvio, oman elämän hallinta, päihteet, motivaatio, jne.

Minun mielestä on ihan hyvä ettei miehistöstä voi upseeriksi yletä, kyllä massaa on silti riittävästi. Jos joku "vahingossa" pääsee upseeriksi, niin ei siitäkään mitään haittaa ole.
 
Minun mielestä on ihan hyvä ettei miehistöstä voi upseeriksi yletä, kyllä massaa on silti riittävästi.
Ehkä perus jääkäreillä asia on näin, mutta erikoistehtävissä tilanne voi olla päinvastainen. Kun 28-vuotias perheellinen lääkäri, lentäjä tai insinööri lähtee inttiin niin se 1/2vuottakin on aika pitkä aika. Se ei silti tarkoita sitä ettei henkilö voisi olla pienellä täydennyskoulutuksella erinomainen upseeri. Olisi kaikkien osapuolten etu että siviilissä hankittu kokemus ja todellinen osaaminen hyödynnettäisiin.
 
Juuri näin ja MOTIVAATIO+. Kun siviilipuolen osaaja sitoutuu 2 vuoden (AU&UPS) tiiviiseen koulutusputkeen ja on todettu riittävän päteväksi upseeriainekseksi, tuleva sijoitus lisäksi edellyttää upseerin opin niin miksipä ei sitä järjestetä.
 
Back
Top