Solidsnake
Respected Leader
Hmmmm. Vai saarretaan sitä valtakunta siten, että sukellusveneet jutkottavat passissa väylillä? Voidaanko Suomi saartaa samoin? Entäs Ruotsi ja Suomi, molemmat siinä samalla?
Pikkaisen arveluttaa myös tuo kutsukirjeessä suunniteltu ohjelma. Sen verran spesiaaliosaamista vaativaa tauhkaa ja isoja kokonaisuuksia käydään läpi yhden lauantain aikana, ja sunnuntaina onkin sitten jo soveltava harjoitus, että mietityttää, millaiset kouluttajat tuota vetävät ja millä pätevyydellä.
Sen verran on tullut MPK:n touhuissa nähtyä sitäkin, että aina ei suinkaan tarvitse olla pätevä kouluttaja, kunhan on vapaaehtoinen ja halukas, ja toiminnallisille erikoiskursseille noita vapaaehtoisia ja halukkaita tuntuu aina riittävän...
Ihme sekoilua. Stalin vei Suomelta 15% pinta-alasta ja USA vei Japanilta 0,1%. Eikä ollut mitään miehitystä, tutustu historiaan.
Jos Suomi olisi Naton jäsen, niin Venäjän Nato-raja kasvaisi 0,01% -> 0,02%. Heillä on nimittäin niin paljon tuota valvottavaa rajaa. Ja ne ongelmat on siellä Aasian puolella.
Jos Venäjä haluaa aidosti vähentää Nato-rajaa niin antakoot 10km kaistaleen Norjan pohjoisrajalta meille. Tai kohdatkoot Stubbin seuraavan hallitusohjelman.
Uskonnolliselle ihmiselle tuo voi ollakin ihan ok ratkaisu. Islamin suurin ongelma länsimaiden näkökulmasta on nimenomaan siinä, että se on nykyisin vielä samalla tavalla "vakavamielisesti hartaiden" uskonto kuin kristinusko oli joskus keskiajalla. Tällöin uskonnolliset tekstit nostetaan arkijärjen yläpuolelle, ja esim. demokratiaa kannatetaan vain sikäli kun se ei ole ristiriidassa uskonnollisten tekstien opetusten kanssa.
Eräs toinen aiemmin Hollannin äärioikeistosta islamiin kääntynyt mies kuvaili olleensa kristitty, ja piti siirtymistä kristinuskosta islamiin helppona askeleena. Islamhan perustuu pitkälti samaan kuin kristinusko. Esim. Jeesus on islamissakin profeetta, ja raamattu koetaan jumalan sanaksi (joskin ilmeisesti nykyisin vääristellyksi sellaiseksi). Jeesuksen jälkeen vain sitten tuli Mohammed, joka toi koraanin yms. muodossa päivityksiä jumalan sanaan.
Keijo pitää näitä paremmin tiedostavia tahoja aivan suvereenisti pilkkanaan käyttämällä heidän omaa kieltään ja käyttäytyen kuten he. Tajuavatkohan edes, miten hölmöiltä näyttävät? Tai no, eivät edes vaan ihan oikeasti aika usein ovat..
En pystyisi muuta sanoa uhrien omaisille kuin kostakaa.
Kapteenit Mika ja Matti Jone Nikulan haastateltavana Radio Rockin podcastissa.
Tarkka-ammunta vaatii hyviä hermoja ja keskittymiskykyä
Kesäpoikien vieraana tarkka-ampujat Mika ja Matti. Parhaillaan tarkka-ammuntakausi on käynnissä ja seuraava kilpailu on Europe Best Snipper Team Competition, mihin Suomenkin puolustusvoimat pääsevät osallistumaan. Kilpailu on fyysisesti rankka, ja siellä pääsee tekemään paljon mikä Suomessa ei...www.supla.fi
A-10:nen kunniaksi:
Skillt, who had served for five years in Sweden’s National Home Guard, signed up to fight with the Azov Battalion, a newly formed far-right militia with deep neo-Nazi ties, and headed for the front lines.
Throughout 2014 and 2015 he served as a combat sniper for Azov, fighting in major battles in Mariupol, Marinka, Ilovaisk and Shyrokyne. “I managed to get most of the big ones,” he told VICE News.
Though he’s since disavowed his far-right beliefs, he says he still gets chills when he thinks of his time at the front.
Tottakai, ja varmasti ihan käytettävyyskin ok jos on valovahvistin yhteensopiva ja salattu maastoruggeroitu matkapuhelin käytössä. Normaali luuri vie pimeänäön, ei toimi valonvahvistimien kanssa ja harva kestää maastoelämää oikeasti. Lisäksi tietty tarvitaan pahvit varmistamaan jos virta loppuu.
Tämän mukaan kurdijohtoinen ja vielä hiljattain USA:n ilmatuen alla taistellut SDF olisi lakkautettu ja sulautettu Venäjän alla toimivaan Syyrian armeijan yksikköön. Jos totta, niin aika nopsasti tuo siirto USA --> Venäjä kävi.
Lähtee nopeemmin
Juu, en väheksy jenkkien ilmasta maahan kykyä. Huomioin vaan, että ovat laiminlyöneet tykistön rajallisissa tämän vuosikymmenen sodissaan, joissa tykistön olemassaolo on unohdettu kokonaan. Epäsuoraa? Ilmaisku paikalle!
Varmaan kuolemaan palanneet ovatkin uudelleen kotoutuneet kotimaahansa ihan hyvin mutta myös lähipiiri tarvitsisi rahaa.
Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneiden enemmistö voi hyvin – toimeentulo tuotti huolta lähes kaikille
Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneiden enemmistö voi hyvin – toimeentulo tuotti huolta lähes kaikille – Päivän Lehti
Tutkimuksen mukaan Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneiden uudelleenkotoutuminen on onnistunut kohtalaisesti.www.paivanlehti.fi
Tämä on ilmeisesti ns. pääkallonpaikka, joho aion tutustua ajan salliessa. CO2-väitteeseen vastataan näin:
No tuossahan tuo on kursiivilla. Lämpötila ylös -> CO2 ylös sen seurauksena. Tämän myöntää siis alarmistitiedemieskin. Mitäpä sitä sitten enempää miettimään.
Lainauksen lopun perusteluita pitääkin sitten etsiä lisää. Ja tietysti kiinnostaa että miten se lämpötila sitten kuitenkin aina on tullut alas! Käsittääkseni elämme nyt kylmää kautta, jolloin lämpeneminen on ainoa looginen suunta.
Viimeinen lause laittaa kyllä bullshit-o-meterin soimaan. Lämpötilan nousu lisää CO2:n määrää, joten CO2:lla on suuri rooli ilmastonmuutoksissa. Miksi minusta tuntuu että minua vedätetään? Tietysti nämä debunkkaukset pitää tehdä yhteen, facebookpäivitykseen mahtuvaan kappaleeseen sopiviksi, mutta voisi edes vähän laittaa tiedettä mausteeksi.
Ohisalo tykkää kun voi katsoa alaspäin.
Ei tämä nimittäin varmasti ole poliisille uusi tieto.
Brysselissä ei joulukuusi kauaa säilynyt,kun muslimit pistivät päreiksi.
Syyrian kuumat olosuhteet toivat esiin ongelmia joita ei tapahtunut pohjoisempana.
Venäjän ohjukset eivät toimineet Syyriassa kuumuuden takia | Verkkouutiset
Venäjän ohjukset eivät toimineet Syyriassa kuumuuden takia | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Erilaiset härpäkkeet eli aseen ja ajoneuvon yhdistelmät varastavat pääosan nettikeskusteluissa. Omasta asintuntemuksesta riippumatta on niihin jokaisen mahdollista ottaa kantaa kuvan sekä runsaampien tai niukempien teknisten tietojen avulla. Vähemmälle huomiolle jäi että meillä on liikkuva järjestelmä, jonka suoja on kunnossa muuten kun itse ampumisen aikana. Siinäkin parempi kuin aikaisemmin käsitellyissä TEKOissa, jos on ollu aikaa kaivaa suojakuopat tuliasemiin. Nykyäänhän on hankittu siirrettäviä ballistisia suojia.
Tällainen olisi 120 KRH/MT-LB, jonka toimintaa jäsen @Stokes edellä kuvasi.
Itse hain kysymykselläni ensisijaisesti näkemystä Iranin sotimiskyvyn säilymisestä jos/kun maahan isketään ja toissijaisesti myös sitä, että minkäluonteinen puhuttu suursota voisi olla. Puhutaan, että maa olisi heti polvillaan, mutta paljon on tehty valmisteluita ja tavaraa on maan alla siiloissa ja muissa luolastoissa. Uskon myös tämän sotimiskyvyn säilymisen olevan olennainen sen kannalta paljonko ja millä tavalla liittolaiset haluavat sitä jatkossa tukea. Liittolaiset eivät saa myöskään hyvää boostia omille avauksilleen muilla rintamilla jos Iranin kanssa käytävä sota on tuhnu, jossa maa halvaantuu yhdellä lentotukialusosastolla.
Jos sota alkaa, niin kauankohan Iranilla riittää muuta voimaa (esim. ohjuksia) kuin ihmislihaa muilla alueilla käytettäväksi? Vai käydäänkö "suursota" alkuräiskintöjen jälkeen Irakin alueella Irakin sisällissotana jossa taas ihmisaallot rulaavat. Sehän on halpa resurssi, jota ei tarvitse säästellä Iranin kaltaisessa maassa. Ja varsinkin kun Irakin shiiat sotivat puolesta.
Varovainen kysymys, mitähän sellanen fiksu kone maksaa? Järkkäri on nikonin d3100? Ja siihen on jokunen putki olemassa
Hyi että.
Antifa on äärivasemmistolainen verkosto, joka poliittista väkivaltaa harjoittamalla pyrkii hiljentämään heidän kanssaan eri mieltään olevat. Antifa siis toimii aivan samoin kuin fasistit ja natsit. Tietääkseni Suomessa Antifa ei ole kovinkaan aktiivinen toimija, mutta esimerkiksi Saksassa Antifan tuhoista kärsitään jatkuvasti. Yhdysvalloissa harkitaan Antifan luokittelemista terroristijärjestöksi.
Ei mitään hyväksyntää väkivallalle. Aivan sama onko asialla uuskansallissosialistit vai Antifan kaltaiset äärivasemmistolaiset, kaikki poliittinen väkivalta on tuomittava!
Antifasistit olisivat paljon uskottavampia, mikäli he eivät käyttäytyisi kuin fasistit.
Toi nyt vähän riippuu...niitä maatalousyrittäjiä ja maalaiskeskustalaisia on aina vain vähemmän ja citykepulaisia aina vain enemmän.
Silakoiden pääpolitrukki leikkii nyt tulella, höpinät antifan väkivallasta itsepuolustuksena muka oikeutettuna toimintana. Ilmiselvää agiteerausta, jotain mellakkaa tai konfliktia nyt haetaan. Toinen laita on näköjään jo aktivoitunut. Se on ihan sama kuka aloittaa rähinöinnin, kunhan rähinä vaan saadaan aikaseksiNyt on isäm maan puollustajat asialla. Jotenkin ei yllätä että levittävät tietoiskuaan ryssän naamakirjassa.
Katso liite: 36632