Sillit (clupea harengus)

Kuulostavat hyvilta! Itse tykkaan noista puolalaisista sipulitaytteisista erityisesti, siksi laitoin kuvan. Oliivitaytetta en ole edes miettinyt, mutta voisi sopia koska olen oliivien ystava.

Ja jos on tallaista, nii ehdottomasti!

Kala ja vihreät oliivit sopivät keskenään hyvin, erityisesti kalaseljankassa. Itse laitan sitä lohesta.
Voin laittaa resepti jos kiinnostaa. Ihan suomalasen makuun tehty lohiseljanka.
 
Itse asiassa se on sienilohiseljanka

-500 g lohifiletta
- 4 suolakurkkua
- 2 sipulia
- kalalienta
- 1 tomaattipyree
- 1 tölkki herkkusienia/ tai 200 g tuoreita
- tilli
- tölkki vihreitä olivia, jossa on sisällä paprika
- koristeeksi sitruuna viipaleet

Sipulit pitää hieman kuullotta tomaattipyreen kanssa öljyssä. Sipulit saa olla isoja. Sitten suolakurkkut ja loput. Ja sitä syödään sitten smetaanan kanssa. Olen laittanut sitä perunankin kanssa. En ole niin tarkka, mutta peruna ihan pikkasen, sitä pitää keitä ennen suolakurkkujen laittamista, (olen laittanut suolakurkkujen sijasta myös maustekurkkuja).

Jotkut laittavat sitä pakastekalasta, ja kuten kuvasta näkyy lisäävät jopa porkkana, itse pidän yllämainitusta yksinkertaisesta reseptista ja nimenomaan lohiversiosta.
19uwG+
 
@JR49 http://www.valio.fi/reseptit/sillikaviaari/

No niin, nyt lähtee uusi satsi valmistumaan. Teen tämän nyt yhdellä lisämunalla ja hieman vähemmällä sipulilla ja pippurilla, elikkäs Valion resepti muutettuna näin:

2 sillifileetä Pirkka matjes
3 kovaksi keitettyä munaa
1 keskikokoinen sipuli
1 prk (150 g) Pirkka crème fraîchea
mustapippuria myllystä
1 dl tilliä

...... pelkkä mietintä aiheuttaa jo veden kielelle. Tuppaa grilliruoka jäämään kakkoseksi.....

.
 
Miten sattuikaan, minäkin pistin kolme munaa :) ja yhden sipulin. Viikon alussa tein, ja söin.
Tuoreesta tillistä kun tykkään, niin menee koko puntti. Vaatii kyllä vähän runsaammin fraichea tai smetanaa.
Sellaisenaan sitä tulee mätettyä, pääruokana. Jos ehtii, niin livauttaa tuoretta ja hapanta ruisleipää mukaan.
 
Oma silliherkkuni on BOY:n makea silli matjeskastikeessa. Merkkiä löytyy melkein kaikista hyvin varustelluista ruokakaupoista. Juuri nyt nautiskelen sitä aamiaispöydässä kahvin ja ruisleivän kanssa.
6431600010559_13_0.png
 
Viimeksi muokattu:
@Rauhantekijä
Näillä x 2 valmistuu joulupöytään sillikaviaari. Siihen @Herman30 :n lanseeraama smetana (tykästyin heti), kaksi kananmunaa ja tuoretta tilliä nippua. Ai että!
Tässä siis suolaprosentti 5, ei mikään terveyssilli, "kevytsuolattu"...:)
Puoli kiloa kylmäsavulohta tilattu niin ikään, plus lämminsavulohta yksi iso file.
Edit: toki sipulia, se unohtui mainita. Ja on niin iso satsi, vanhemmat tulossa kylään, että varmaankin kolme munaa on asiallista.
6417805945087_13_0.png
 
@JR49 http://www.valio.fi/reseptit/sillikaviaari/

No niin, nyt lähtee uusi satsi valmistumaan. Teen tämän nyt yhdellä lisämunalla ja hieman vähemmällä sipulilla ja pippurilla, elikkäs Valion resepti muutettuna näin:

2 sillifileetä Pirkka matjes
3 kovaksi keitettyä munaa
1 keskikokoinen sipuli
1 prk (150 g) Pirkka crème fraîchea
mustapippuria myllystä
1 dl tilliä

...... pelkkä mietintä aiheuttaa jo veden kielelle. Tuppaa grilliruoka jäämään kakkoseksi.....
.
@Rauhantekijä @JR49 @Maidan teidän hehkutuksenne oli niin vakuuttavaa että hankin ohjeidenne mukaan tarvikkeet. Huomenna ajatuksena tarjoilla10 hengelle "Maanpuolustusnetsillikaviaaria (TM)". Katsotaan riittääkö sinne asti ???
 
Mulla kävi hieman käpy kun lipastin sillikaviaarin joulua varten. Ostin jotenkin epähuomiossa pari kokonaista silliä ja jouduin perkaamaan ne ite. Suosin kyllä valmiita fileitä, joten pitää olla tarkkana kaupassa ens kerralla.
Noh, ei hätää, aitoa kamaahan se on silti. Piti tehdä tavallista isompi satsi kun siitä jaetaan kolmeen joulupöytään.
 
Kokonainen silli :confused:. Ääritikkunen kala :eek:. Vaimo joskus niitä osti, kun teki minulle lasimestaria. Oli aika homma. Maussa tietenkään eroa, mutta työssä...
No, nyt on ruoat valmiita kaikki.
Tämän kerran versio sillikaviaarista:
4 x matjess-fileitä (5 % suola)
4 kananmunaa
nippu tilliä
noin 3-4 desiä smetanaa
pippuria
1 iso punasipuli

suolakurkun jätin pois, kun astia loppui kesken, ja onhan tuo sillikin suolaisempaa sortimentia. Pitäisiköhän joskus kokeilla tavallisella kurkulla.

Jouluaamu alkaa minulla iänkaikkisen perinteen mukaisesti jollain sillimätöllä ruisleivän päällä. Nyt sillikaviaarilla. @OldSkool , kerro toki kokemukset!
 
"piti tehdä tavallista isompi satsi kun sitä jaetaan kolmeen Joulupöytään" ja
"astia loppui kesken"
On teillä melko jykevät perusteet.
Kerron lisää kun saan sormet irti ruisleivästä ja sillikaviaarista...
 
Kyllä sillissä on kaikki elementit whisky-tyylliseen hifistelyyn. Arvolleen sopivaa säätämistä. ;)
 
Päätin kokeilla vaihteeksi jotain uutta. Tuttuni suositteli minulle Rainbow maustesilliä ja tästähän kehkeytyi uusi suosikkini. Omituista sinällään sillä Rainbow silli on melkein halvinta merkkiä, jota kaupasta löysin.

Tämännäköisessä purkissa:
6414893330054_0.png
 
Viimeksi muokattu:
Tomaattisilli reissumiehen päällä oli ihan makoisaa mutta on nuo perinteiset maut parempia. Miten ois "karttaruutukaviaari" eli muodostat ruutuja sillikaviaarilla ja laitat ruutujen keskelle jotain joka räjäyttää makuhermosi?

Pienenä ooteenä että se oikea kaviaari, eli sammen mäti, oli semmosia isoja mustia röllyköitä jotka poksahtelee suussa ja maistuu kalaisalle. En kyllä söisi jos maksaa pitäisi.
 
Kaviaarin kanssa saa olla tarkkana. Vain jotkut tuottajat ovat luotettavia. Eräältä Venäjän reissulta tuli kokeeksi ostettua kerran kyseistä herkkua. Kotona selvisi että kysessä oli mustaksi värjätty, jonkin ihan muun kalan mäti.
 
Back
Top