Siprin uusimmat tilastot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huhta
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Onhan tuo kieltämättä melko mitätön. Toisaalta, jotenkin tuntuu, että rahaa käytettäisiin loppuvuodesta enemmän. Lisäksi piikki on nyt auki merivoimilla, jos ei LV2020:n, niin PTO2020:n myötä.

-clip-

PTO2020:han ei muodollisesti ole Merivoimien hanke, vaan Pv:n yhteinen suorituskyky. Rahoituskin tulee momentilta ”Puolustusvoimien vaikuttaminen”. Kyseistä laaria taas ruokitaan tuntemattomalla euromäärällä vuosittaisista ”Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 20XX”-tilausvaltuuksista. Lopputulemana on saavutettu tavoitetila: rattailla kestävät vain sisäpiiriläiset, eli virkakunta :cool:
 
Julkisuuteen ei käsittääkseni ole kerrottu, miten hankinta on jaettu ja jaksotellaan ohjusjärjestelmien, ja itse ohjusten kesken. Ehkäpä ohjuksia ei oltu vielä edes toimitettu tilastoa koottaessa. Ja en ole varma, tullaanko ohjusten hankintamääriä edes julkaisemaan, eli kyllä Sipri joutunee jatkossakin tyytymään vain valistuneisiin arvauksiin.

Minä olisin melko varma, että määrää ei tulla julkaisemaan. Ei ainakaan suomalaisten toimesta, eikä kyllä iippojenkaan.
 
PTO2020:han ei muodollisesti ole Merivoimien hanke, vaan Pv:n yhteinen suorituskyky. Rahoituskin tulee momentilta ”Puolustusvoimien vaikuttaminen”. Kyseistä laaria taas ruokitaan tuntemattomalla euromäärällä vuosittaisista ”Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 20XX”-tilausvaltuuksista. Lopputulemana on saavutettu tavoitetila: rattailla kestävät vain sisäpiiriläiset, eli virkakunta :cool:

Se on sitä kuuluisaa de factoa. ;)
 
Kirjoituspöytäanalyytikot voivat ottaa esimerkiksi tutkien määrän lähtökohdaksi, eli suomi on hankkinut 12 ohjusyksikköä. Sipri on ollut näihin päiviin asti jopa IISS:ää ja IHS Janesia epäluotettavampi lähde, mikä sinänsä on saavutus.

NASAMS on niin modulaarinen että vaikea siitä on sanoa mitään kun valmistajan ja käyttäjien räätälöinnit ja ilmoitukset kokoonpanoista ovat usein ihan erilaisia.

Itse veikkaan että Suomessa kaikki on jo integroitu täysin saumattomasti systeemien systeemiin (IADS) ja patteristot voivat olla ihan mitä vain nykyisestä kalustosta halutaan rakentaa.
 
Juu, olet oikeassa. On pattereita, patteriryhmiä ja kokoonpanoltaan erilaisia patteristoja. NASAMS-softa ja järjestelmän arkkitehtuuri taipuu aika moneen muotoon.
 
Oletettavasti lisää kuitenkin tulossa vai pidätkö mahdollisena että joku muu vaihtoehto voisi yllättää korkeatorjunnan hankkeessa?

En valitettavasti tiedä tai osaa edes arvata. Mikäli aikaisemmat aikataulusuunnitelmat ovat pitäneet paikkansa, niin viime vuonna on syvällisemmin perattu läpi ilmatorjunta järjestelmien suorituskyky ja elinjaksot ja MLU-tarpeet.

Tuskinpa Nasams-lavetteja on lisää tulossa, mutta uuden ohjuksen hankinta saattaisi paikata pahimmat korkeusulottuvuuden puutteet. Jos PV lähtee tyhjältä pöydältä, niin sitten on taas edessä USA-Ranska-Israel - maaottelu. Mielenkiinnolla odottelen...
 
Kanistereiden lisäämisen tarvetta on kommentoitu julkisuudessa ja foorumin yleisin mielipide on ollut että AMRAAM-ER on se looginen valinta sen lisäksi.
 
En valitettavasti tiedä tai osaa edes arvata. Mikäli aikaisemmat aikataulusuunnitelmat ovat pitäneet paikkansa, niin viime vuonna on syvällisemmin perattu läpi ilmatorjunta järjestelmien suorituskyky ja elinjaksot ja MLU-tarpeet.

Tuskinpa Nasams-lavetteja on lisää tulossa, mutta uuden ohjuksen hankinta saattaisi paikata pahimmat korkeusulottuvuuden puutteet. Jos PV lähtee tyhjältä pöydältä, niin sitten on taas edessä USA-Ranska-Israel - maaottelu. Mielenkiinnolla odottelen...

Koskas Crotalen pitäisi päästä eläkkeelle?
 
Määrä on riittävä.

Kuten sanoin niin muistelen että tuossa listauksessa olisin joskus lukenut 24. Mutta pakko se on uskoa paremmin muistavia

2017 ilmoitettiin että 20-luvulla.

Tämän hetken käytössä olevan tiedon mukaan ilmatorjuntajärjestelmistä vanhenevat 2020-luvulla eri syiden vuoksi ITO90M, 35ITK88 ja 23ITK61:n eri versiot, jos elinjaksoja jatkavia toimenpiteitä ei syystä tai toisesta tehdä.

Back
Top