Sivustolta www.varusmies.fi > Palvelustehtävät ja -paikat löydettyä "Kaatuneiden huoltomies"

jak

Majuri
Lahjoittaja
#21
Tuohon tehtävään pitäisi nimenomaan sijoittaa elämää nähneitä, hieman vanhempia reserviläisiä. Tai itse asiassa sivareita. Mutta pointti se, että ruumiinpesijä olisi ikänsä myötä ehtinyt nähdä muutakin ikävää. Vanhempi osaa ajatella elämän laajempaa kaarta, iloine ja suruineen, ja ymmärtää tehtävänsä eri aspektilla kuin 19-vuotias.
Nuorien tehtävä olisi kirmailla verihurmehisella sankaruuden kentillä, ja sotayhteisön vanhimmat korjaisivat sitten sadon, syvään huokaisten elämän katoavaisuudelle.
Tuollainen sijoitus ei vastaa sitä mielikuvaa mitä varten nuoret armeijaan lähtevät. Moni keskeyttää muutenkin kevyin perustein, ja kyllä tuo koetaan hanttihommien hanttihommaksi, jopa rangaistukseksi. Näin se vain ikävä kyllä menee. Ennen puhuttiin, ettei mies kelpaa kuin viimeiseksi hylsynlaskijaksi. Voisin kuvitella, että ensiksi valitaan panssarintuhoojat, sissit, jääkärit jne jne, ja kun heikoin jää jäljelle, niin...
Parempaa sentään kuin jäädä kotiin lymyilemään akkojen hameenhelmoihin. Yksi sedistä oli ilmeisesti käsittelemässä kaatuneita sen jälkeen kun oli kärsinyt hyökkäysvaiheen/asemasodan aikana jostain keuhkosairaudesta.
Muokkaus: Tämä nyt toisen käden tietoa, toimi ilmeisesti sairaalassa jossain vahtimestarin tapaisissa tehtävissä johon kuului vainajien akkuun laitto. Palasi normaali palvelukseen sodan loppuvaiheessa/loppuessa.
 
Viimeksi muokattu:

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#22
Tuttuja hautureita on käynyt tornihommissa.

Hyvä että huollon kokonaisuutta koulutetaan kaikilta osin.

Sinällään voi miettiä esim. lääkintälottien panosta ja sitä kautta muuhun sotimiseen vapautuneita resursseja asiaan edellisissä sodissa.
 
#23
Ajattelin siviilipatologeja ruumiiden kärrääjiksi ihan vain siksi että heillä on aiempaa kokemusta ruumiiden näkemisestä ja käsittelystä.
Patologi on patologisen alan erikoislääkäri. Patologit eivät kerää ruumita, vaan patologin työkuvaan kuuluvat ruumiinavaukset. He tutkivat myös kudos- ja solunäytteitä. Normaalioloissa uhrintunnistus kuuluu oikeuslääkäreiden vastuulle, mutta poikkeusoloissa tähän uskoakseni osallistuvat myös patologit. He vertaavat vainajasta löytyneitä löydöksiä mm. aikaisempiin sairauskertomusmerkintöihin. Oikeushammaslääkärit taas vertaavat vainajien hampaistoa hammaskarttatietoihin, joita saadaan käyttöön mm. terveyskeskuksista ja yksityisistä hoitolaitoksista uhrin elinajalta. Uhrintunnistuksessa voidaan käyttää myös DNA-tietoja, joita voidaan kerätä uhrin omaisilta tai uhrin kotoa. Se, että kuinka paljon uhintunnistusta ehditään tehdä jos tunnistamattomia vainajia on useita kymmeniä tai satoja jää arvailujen varaan. Kriisitilanteissa myös siviiliuhrien lukumäärä kasvaa, jotka on myös pyrittävä tunnistamaan ennen hautausta.

Obduktiopreparaattorit toimivat taas ruumiinavauksissa avustavissa tehtävissä. Pohjakoulutuksena heillä on esimerkiksi lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja- tai lähihoitajakoulutus. Heidänkin työmääränsä on jo normaalioloissa suuri, joten heitä ei riitä muihin tehtäviin poikkeusoloissa.

Eli uusi taistelutapa ja pienentynyt reservi on siis tuonut "Kaatuneiden huolomiehen" tehtävän osaksi varusmiesten koulutujärjestelmää. Kriisit ovat nykyisin paljon nopeatempoisempia, joten valmisteluaikaa ei välttämättä juuri ole.
 
Viimeksi muokattu:
#24
Patologi on patologisen alan erikoislääkäri...
Niin tosiaan siinä taitaisi olla patologeilla kädet täynnä heidän oman alan töitä. o_O Toisaalta esim. yhdessä päivässä kerää monta ruumista, joten ei sen tarvitsisi olla iso lisärasite patologin työsarkaan. Samalla patologikin saisi enemmän kontrollia työhönsä kun pääsisi valvomaan ruumiin käsittelyä alusta loppuun.

Kyse on vain siitä että kenet me lopulta haluamme näkemään ja koijaamaan ruumiita ja ruumiinosia. Haluammeko jo aiemmin kuolemaa ja ruumiita nähneitä ihmisiä vai haluammeko me em. asioita näkemättömiä ihmisiä?

Moniko suomalainen on nähnyt kuolleen ruumiin livenä?
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#25
Niin tosiaan siinä taitaisi olla patologeilla kädet täynnä heidän oman alan töitä. o_O Toisaalta esim. yhdessä päivässä kerää monta ruumista, joten ei sen tarvitsisi olla iso lisärasite patologin työsarkaan. Samalla patologikin saisi enemmän kontrollia työhönsä kun pääsisi valvomaan ruumiin käsittelyä alusta loppuun.

Kyse on vain siitä että kenet me lopulta haluamme näkemään ja koijaamaan ruumiita ja ruumiinosia. Haluammeko jo aiemmin kuolemaa ja ruumiita nähneitä ihmisiä vai haluammeko me em. asioita näkemättömiä ihmisiä?

Moniko suomalainen on nähnyt kuolleen ruumiin livenä?
Vastaus kysymykseesi, valitettavan harva.
Siksi käsityksemme(yleisesti ottaen) kuolemasta on vinoutunut ja harhainen.

Patologit nyt kannattaa unohtaa kaatuneiden kerääjinä, pelkkää tuhlausta.
 
#26
Kannattaisikohan tämäkin asia pitää oikeassa mittakaavassa?

Joka ikinen päivä tässä yhteiskunnassa avataan vainajia ja osa niistä on hyvinkin pahassa kunnossa. Joku siivoaa sen avauksen jäljetkin pois. Noihin hommiin löytyy ihmisiä ihan tavallisella palkalla ja aika harva työntekijöistä tulee hulluksi.

Väitän, että ihmiset joutuu tekemään paljon rankempaa duunia, vaikka jossain lastensairaalassa, jossa nähdään lasten kärsimys ja omaisten hätä, sekä pohjaton suru, kun henkilökunta joutuu ilmoittamaan siitä yhdestä pahimmasta tapahtumasta mikä ihmistä voi kohdata. Ja näihinkin löytyy tekijöitä ihan normaalilla palkalla ja aika harva heistäkään tulee hulluksi.

Kekin reserviläiset tekee hommaansa todennäköisesti päiviä, viikkoja tai ehkä muutaman kuukauden. Sen jälkeen se on ohi. He eivät ole vastuussa miesten kaatumisesta. He eivät tunteneet vainajia, eivätkä myöskään nähneet heidän saavansa surmaansa tai kuulleet heidän huutoaan ennen loppua. Vainajia tuodaan, heidät käsitellään niin kuin koulutuksessa opetettiin. Välillä pidetään taukoa ja juodaan kahvia sekä poltetaan tupakkaa. Tänään on torstai olisiko hernekeittoa tarjolla? Ei ole hauskaa hommaa, mutta toisaalta ei ole alituista kuolemanvaaraa. Vainaja ei huuda, ei välitä odottamisesta, kaikki hänen kohdallaan on ohi ja nyt kärsii vainajan perhe ja läheiset. Heidän kohtaamisensa ei ole kuitenkaan kekkiläisten murhe.

Ei sovi kaikille, mutta mikä sitten sopisi? Kuten sanonta kuului jatkosodan aikana "kiväärimiehen vakansseja on kyllä auki"!
 
#27
Toisaalta esim. yhdessä päivässä kerää monta ruumista, joten ei sen tarvitsisi olla iso lisärasite patologin työsarkaan.
Kuusi ruumiinavausta päivässä. Se on oikeuslääkäri Pia Wahlsteinin hdoton maksimi. Lyhyimmillään ruumiinavaus voi olla ohi alle tunnissa, mutta vaikeissa henkirikoksissa se voi kestää kuusikin tuntia.
Lähde: http://www.hs.fi/kotimaa/a1435204960079

Eli minä en kyllä lähtisi arvioimaan tuota lisärasittavuutta ihan noin helpolla. Vastaavasti miksi ei esimerkiksi Hornet -lentäjää laiteta vartioimaan itse lentokenttää tai tankkaamaan koneita, jos ei sen tarvitsisi olla iso lisärasite lentäjän työsarkaan? :)

Moniko suomalainen on nähnyt kuolleen ruumiin livenä?
Tähän meillä jokaisella on mahdollisuus isovanhempien ja myöhemmin omien vahempien kohdalla. Kuolema on nykyisin ulkoistettu laitoksiin, mutta lähes jokaisella läheisellä on mahdollisuus hyvästellä läheisensä heti kuolman jälkeen tai ennnen hautausta. Ensihoidon, sairaanhoidon, palo- ja pelastustoimen, poliisin, hautaustoimen ja vanhustenhoidon ammattilaset kohtaavat eri tavoin kuolevia ja kuolleita työssään jatkuvasti.
 
#28
Vastaavasti miksi ei esimerkiksi Hornet -lentäjää laiteta vartioimaan itse lentokenttää tai tankkaamaan koneita, jos ei sen tarvitsisi olla iso lisärasite lentäjän työsarkaan?
Tämä on aivan eri asia. Kuolleen näkeminen on (tai voi olla) lähes traumaattinen kokemus ensikertalaiselle, toisin kuin kentän vartiointi. Lentohommilla on aikaraja. Kuolleet voivat odottaa.
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#29
Tämä on aivan eri asia. Kuolleen näkeminen on (tai voi olla) lähes traumaattinen kokemus ensikertalaiselle, toisin kuin kentän vartiointi. Lentohommilla on aikaraja. Kuolleet voivat odottaa.
Et selvästikkään tajua eroa. Patologi ei tee ruumiillista työtä, se kuuluu muille. Ruumiiden kerääminen ja kuljettaminen on ruumiillista työtä koska noin keskimäärin ne painavat paljon.
Salissa ruumiin avaan preparaattori/lääkintävahtimestari joka punnitsee elimet ja asettelee ne patologia tarkastelua varten. Preparaattori myös mittaa tarvittaessa ruumiin pituuden ja painon, puhumattakaan siirtelystä kylmiöstä pöydälle ja takaisin. Preparaattori on myös se joka kursii ruumiin kasaan. Prosessi eroaa hiukan jos kyse on oikeuslääketieteellinen ruuminavaus.

On totta, että ruumiin näkeminen on nykyihmiselle vaikea asia, mutta kikka on oppia käsittelemään asiaa.
Siksi yksikössä(KeK) pitäisi olla pari asiaan perehtynyttä henkilöä jotka voivat kertoa asioista, kuten ruumiiden piereskelystä, yms. asioista muille, sekä tarjota niitä keinoja siihen emotionaalisen stressin käsittelyyn. Pari kokenutta hautaustoimiston kaveria voisi olla paras vaihtoehto.

Toisaalta sodassa voi kohdata muitakin traumaattisia kokemuksia kuin kuolleita.
Omakohtaisesta kokemuksesta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, ettei kuolleen näkeminen ole automaattisesti traumaattista.
 
#30
Et selvästikkään tajua eroa. Patologi ei tee ruumiillista työtä, se kuuluu muille.
Minä ymmärrän ja tiedostan täysin sen nykyrealiteetin että patologia ei laitettaisi siirtämään ruumiita. Minä vain tutkin vaihtoehtoja siihen, jotta mahdollisimman harvan tottumattoman tarvitsisi tottua siihen. Minä pidän sitä suojelun muotona. Sinä olet ilmeisesti pelastusalan ammattilainen. Sinulla on ollut kaikki aika, tuki ja mahdollisuudet valmistautua kuolleiden käsittelyyn, täysin vapaaehtoisesti ja omaan tahtiin. Sota-aikana joku toinen ei ehkä olisi niin onnekas.

Vastaus kysymykseesi, valitettavan harva.
Tavallaan se voikin olla kansallinen heikkous että kansalaiset eivät ole päässeet käsittelemään ruumiita mutta minusta se on merkki menestyksestä ja siitä että asiat on hoidettu hyvin. Vai onko meillä hinku saattaa kuolleita kaikkien käsiteltäväksi, halusivat he sitä tai eivät?
 

jak

Majuri
Lahjoittaja
#31
Mikäs tuo toimenkuva on tarkemmin? Meinaan sitä että kaatuneiden huoltomies toimii kuitenkin taistelukentällä. Vihollisen hallussa olleella alueella kaatuneet voivat olla miinoitettuja. Samaten noutokeikka voi muuttua taisteluksi mahanlaskujoukkoja vastaan.
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#32
Minä ymmärrän ja tiedostan täysin sen nykyrealiteetin että patologia ei laitettaisi siirtämään ruumiita. Minä vain tutkin vaihtoehtoja siihen, jotta mahdollisimman harvan tottumattoman tarvitsisi tottua siihen. Minä pidän sitä suojelun muotona. Sinä olet ilmeisesti pelastusalan ammattilainen. Sinulla on ollut kaikki aika, tuki ja mahdollisuudet valmistautua kuolleiden käsittelyyn, täysin vapaaehtoisesti ja omaan tahtiin. Sota-aikana joku toinen ei ehkä olisi niin onnekas.


Tavallaan se voikin olla kansallinen heikkous että kansalaiset eivät ole päässeet käsittelemään ruumiita mutta minusta se on merkki menestyksestä ja siitä että asiat on hoidettu hyvin. Vai onko meillä hinku saattaa kuolleita kaikkien käsiteltäväksi, halusivat he sitä tai eivät?
Eiköhän siellä taistelukentällä joudu kohtaamaan paitsi kuolemaa, niin niitä ruumitakin.
Me suomalaiset olemme piilottaneet luonnollisen asian, kuoleman, piiloon laitokseen. Sama ilmiö on tapahtunut monissa länsimaissa. Seurauksena on sitten stressi siitä, että kohdattaisiin kuolemaa ja kuolleita. Kuolemaa itseään on luonnollista pelätä, mutta kuolleita ei tarvitse pelätä eikä stressata. Tätä "pelkoa" ja stressiä kritisoin.
En siis esitä pakollisia ruumiinpesu talkoita kaikille.
 

jak

Majuri
Lahjoittaja
#33
Eiköhän ensimmäisten taistelupäivien jälkeen ala löytymään niitäkin jotka pitäisivät tuota virkaa helppona, ei olisi oma henki niin vaarassa.

Pieni sivupolku sallittakoon esimerkkinä nykyajan vieraantumisesta todellisuudesta. Tämä nyt ei liity ihmisvainajiin mutta kiusaan teitä silti. Ollaan aikoinaan eukon kanssa ostettu puolikas sikaa joka on sitten paloiteltu keittiön pöydällä. Mukulat laitettiin siten tietysti avustamaan. Nuorimmainen oli siten seuraavalla viikolla selittänyt paloittelua koulussa opettajalle ja laittanut tietysti vähän työvaraa juttuun veren määrästä. No eikös opettaja ottanut asia esille seuraavassa vanhempainvartissa että mites teillä poika nyt tällaista. Lastensuojeluilmoitus oli siten meinaan lähellä.
 
Top