Sotahistoria nykypäivänä

[vehamala]

KIRJAMESSUT 2010
Sotahistorian tutkimus suuntautuu nyt lasten kokemuksiin ja pienen ihmisen arkeen

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sotahistorian+tutkimus+suuntautuu+nyt+lasten+kokemuksiin+ja+pienen+ihmisen+arkeen/1135261263115

Sirpa Pääkkönen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja.

"Ihmisten arki tuntuu nykyään olevan kova juttu tieteessä", historioitsija Kai Häggman sanoi suurten ikäluokkien arkea käsittelevässä keskustelussa Helsingin kirjamessulla perjantaina.

Kun perinteinen sotahistoria on ammentanut kaivonsa tyhjin, katse suunnataan pieneen.

Tutkijat selvittävät lasten kokemuksia ja sodan varjossa kasvaneiden suurten ikäluokkien kokemuksia.

Häggmanin mukaan suurten ikäluokkien historia alkaa elokuusta 1945, jolloin yhtenä päivänä syntyi 495 suomalaista.

"Armeijan kotiin paluuta juhlittiin kiimaisen kotiinpaluun juhlana."

Jenni Kirves on tutkinut lasten kokemuksia sodasta.

"Lasten ääni ei ole päässyt kunnolla esiin, kun sotaa on tutkittu. Sodan jälkeen vallitsi sellainen mieliala, että valittaa ei saanut. Ajateltiin, että lapset ja naiset säästyivät sodalta."

Kirveksen mukaan jokainen lapsi kärsi sodasta jo sen kautta, että isä oli rintamalla. Lapsista tuli sotalapsia, evakoita, orpoja ja pikkulottia. Lasten uhraukset mahdollistavat sen, että vanhemmat pystyivät toimimaan rintamalla ja kotirintamalla.

"Ajateltiin, että lapsen suru on lyhyt, eikä lapsi voi ymmärtää. Kun asioita jätettiin kertomatta, lasten mielikuvitus täydensi aukkoja. Sota vaikutti lapsiin koko loppuelämäksi."

Vaietut asiat ja traumat sirtyivät Kirveksen mukaan seuraaville sukupolville.

"Lapset joutuivat sodan alla pärjäämään omilla avuilla ja olemaan yksin. He joutuivat liian varhain kasvattamaan itse itseään. Se vaikutti myös kiintymyssuhteisiin, koska isät olivat poissa eikä äidin syli ollut vapaana, kun töitä oli niin paljon."

Sodan jälkeisiin vuosiin liittyi myös riemua.

"Ihmiset olivat onnellisia siitä, että he olivat säilyneet hengissä. Pahemminkin olisi voinut käydä. Suomi säästyi miehitykseltä."

Historioitsija Panu Pulman mukaan suurten ikäluokkien arkea määrittää se, että lapsia oli valtavan paljon. 1950-luvun puolivälissä suurista ikäluokista 80 prosenttia asui maalla. Suuret ikäluokat ovat agraarinen sukupolvi, joiden elämään vaikuttivat pienviljelijävanhemmat ja jälleenrakennus.

Suuren muutoksen suurten ikäluokkien elämään toi koulutus. He saivat paremman ja pidemmän koulutuksen kuin aikaisemmat sukupolvet.
====================================================
Onko ns. perinteinen sotahistoria nyt siis täysin tutkittu ja dokumentoitu, loppuunkaluttu ?

 

[Bodyguard]

Tuskinpa on kaluttu loppuun. Tosin Suomen kaltaisessa maassa, mikä tällä hetkellä elää pitkähköä rauhanjaksoa, se voi siltä tuntua. menneiden asioiden "vatkaaminen" voi monesta tuntua turhauttavalta ja aikansa eläneeltä. Mutta sitä se ei ole.
Sinä aikana, kun oma maamme on elänyt rauhanjaksoa, on uutta sotahistoriaa muualla maailmassa syntynyt koko ajan, ja lisää tulee. Suomalaistenkinnkannattaa sitä tutkia, vaikka se ei suoraan meitä kosketakaan. Josko siitä jotain opittaisiin... Ammattisotilaathan sitä tekevät, eivät enimmäkseen ehkä ihan "perinteisenä" historiantutkimuksena, mutta kuitenkin.

 

[baikal]

Tekisi mieli kirjoittaa pitkästi aiheesta, mutta tyydyn muutamaan pateettiseen virkkeeseen.


Ihmisillä on kiinnostuksen kohteita, kuka kerää postimerkkejä, toinen alushousuja ja kolmas ahmii historiatietoutta. Mitä siitä saa? No, saapi toteuttaa kiinnostustaan. Se riittää merkitykseksi.

Entäs kun kansakunta valjastaa parhaat tutqiavoimat paahtamaan historiatutkimusta liittyen varsinkin sotahistoriaan? Historiankirjoitus parhaimmillaankin on näköjään aikakautensa tuote, jota sitten esim. poliittisten suhdanteiden muuttuessa sörklätään uuteen uskoon, ainakin osittain. Ja seuraava sukupolvi tekee sen taas, ja taas ja taas. Millainen on viiden sukupolven kuluttua historiakirjoituksen dokumenttiarvo?????

Miten suomalaiset ovat ymmärtäneet sotahistoriansa? Mielestäni oikein hyvin niinkuin on kirjoitettu. Miten sotahistorian ymmärtäminen on vaikuttanut käsityksiin sodasta? Siten, että 85-prosenttia suomalaisista otaksuu nykysodan olevan kuin Talvisodan toisinto tai Jatkosodan Torjuntavoittojen glooria.

Miten sotahistoria palvelee tietoaineksellaan uusia sukupolvia? No, ne jotka olivat jähmettyneet 1. Ms:n taisteluhautoihin opillisesti ja asenteellisesti, saivat loimeensa VAIN 20 vuotta myöhemmin niin että humina kävi. Miksi? Koska Kaveri ei sotinutkaan niinkuin "haluttiin" vaan se käytti omaa tahtoaan määräävänä. (Puola ja Ranska ovat hyviä esimerkkejä)

Suomi taisteli Talvisodan ja kaikin puolin kunnialla, vastassa oli monella tapaa suurvalta, mutta sillä oli heikkoutensa, jotka nyt tiedetään, Suomi soti "uunista tullutta tai tulossa olevaa Puna-armeijaa vastaan". Seuraava ottelu alkoi ja vastassa oli kategorisia joukkoja, kas, kun sakujen hyökkäys imaisutti voimavarat. Alkoi asemasota, joka kesti ja kesti, sota jatkui ja Kaveri tappeli pää tutisten maailman parasta armeijaa vastaan. Tuutelituu, tuutelituu, vajottiin ihanaan raukeaan Ruususen uneen. Ajatuksissa oli oma ylivertaisuus, olihan tapeltu kaksi kertaa onnistuneesti neukkuja vastaan ja menestyksellä.

-44 kesäkuussa Ruususen uni lakkasi, pahkeinen. Ja rietas, Kaveri ei ollutkaan se sama Kaveri kuin -39 tai -41, ei ollut, vaan se oli karaistunut ja oppinut tappelemaan maailman parasta sotavaltiota vastaan, menestyksellä. Alkurysäyksen on kerrottu vajottaneen kohdalle osuneiden joukkojen moraalin ja karkulaisiakin oli niiiin paljon. Tosiasia on, että esikunnissa oltiin melkein kaksi viikkoa pihalla kuin lumiukot.

Miettikääs kuinka tuokin asia on annosteltu historiakirjoituksissa? Miten on paperille runtattu analyysit ja johtopäätökset? Asiaa on käännelty ja väännelty kuin morsiamen hametta, mutta analyysit ovat seuranneet "kuin sovitusti" samoja latuja. Miksi? Ai kun ne olivat oikeita? Olivat ne, mutta eivät VAIN oikeita ja ainoita eivät missään mielessä.

No riittäkööt nämä muutamat rivit.

 

[Bodyguard]

Hmmm... Taitaa baikal olla nyt vähän kiihtynyt...? Siitä historiasta pitäisikin oppia, eikä tuudittautua mihinkään ruususen uneen. Siksi sitä pitäis vääntää ja kääntää, jotta sieltä jotain löytyisi ja jotta sen OIKEAN johtopäätöksen osaisi tehdä. Eikös historia (yleisestikin) ole olemassa siksi, ettei tehtäisi samoja virheitä uudestaan. Tuo sotien aikainen vihulaisemme näköjään otti opiksi lähisotahistoriastaan ja menestyi.. eikö niin.
Tulevaisuus onkin sitten eri asia, mulla ei ole selvännäkijän lahjoja. En tiedä, onko jollain muulla, mutta ennustaminen on aina arvailua. Vaikka se historia voisi siihen jotain vinkkejä antaakin...

 

[baikal]

Jos ihmiset ottaisivat oppia historiasta niin maailma olisi jo nyt rauhallinen kuin luostari. Emme me Homo Sapiens-laji mitään opi siinä mielessä.

En ole kiihtynyt. Olen vain tullut vuosien mittaan hyvin hyvin epäileväksi kirjoitetun suhteen. Historiaa(kin) kirjoitetaan aikalaisia varten, myöhemmin on mielestäni täysin mahdotonta päästä jyvälle, mikä oli lopultakin totta ja mikä ei. Vaikka nyt tuo Talvisodan henki, jota paatoksella tarjotaan milloin mihinkin lääkkeeksi. Mikähän se mahtoi lopultakin olla SE talvisodan henki? Se keksittiin tuolloin kuvaamaan yksimielistä kansaa, joka torjuntavoittaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat hyökkääjät. Sodan kuluessa kenties suomalaisista tuli yksimielisempiä kuin ennen....paitsi että ekoissa eduskuntavaaleissa neljännes äänestikin kommonisteja???? Ommmpas toden totta ollut yksimielistä kansaa..... ja toisaalla puristettiin samaan aikaan palleja housuntaskussa ja odotettiin, että voi jospas jenkit hyökkäisi neukkulaan ja revanssi tulisi heti..... ja silti on kirjoitettu miljoona ja satatuhatta sivua yksimielisestä kansasta, joka blaablaa.

 

[Kapiainen]

En ole kiihtynyt. Olen vain tullut vuosien mittaan hyvin hyvin epäileväksi kirjoitetun suhteen. Historiaa(kin) kirjoitetaan aikalaisia varten, myöhemmin on mielestäni täysin mahdotonta päästä jyvälle, mikä oli lopultakin totta ja mikä ei.

Sama juttu..mitä enemmän tutustun ja perehdyn (sota)historiaan, sitä enemmän alan epäillä sitä mitä kirjoitetusta historiasta luen. Kirjoitettu historia todellakin on kirjoittajansa tulkintaa..ei siis absoluuttisesti totta. Suomalaisella 1900-luvun historiankirjoituksella on kovin monia rasitteita, jotka vähentävät kirjoitetun historian luotettavuutta. 1918 tapahtumien historiankirjoituksella on ollut omat, raskaat rasitteensa. Ehkä vielä sitäkin raskaampia rasitteita on ollut toisen maailmansodan historiankirjoituksella. Tietysti koko toisen maailmansodan historia on ollut aivan viime vuosiin saakka pääasiassa enemmän tai vähemmän silkkaa voittajan historiaa, jossa pahat jätkät olivat todella pahoja ja hyvät jätkät todella hyviä..
Olen tuntenut kiinnostusta sotahistoriaan jo aivan pikkupojasta saakka. Lapsena kuulin paljon vanhojen sotilaiden juttuja Suomen käymistä sodista. Myöhemmin kun tutustuin tarkemmin samoista asioista kirjoitettuun historiaan, aloin yhä enemmän ja enemmän huomaamaan, että se mitä nuo vanhat sotilaat puhuivat ja mitä on kirjoihin kirjoitettu eivät olekaan yhteneväistä läheskään kaikilta osin. Useimmiten itse tapahtumat ovat pääasiassa "oikein" kirjoitettu, mutta se mitä niiden taustalla on ollut ja tapahtunut, mikä on ollut "ajan henki" minkäkin tapahtuman taustalla, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu. Eräs pieni, mutta oikeastaan aika mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että kun lapsena katselin isoisän sotakuva-albumeja ja vertasin sittemmin kuvien kertomaa siihen mitä historiankirjat samoista tapahtumista kertovat. Vertaillessa kiinnitin nopeasti huomiota siihen, että vaikka kuvat olivat 100% varmuudella niistä samoista tapahtumista, mistä on kirjoitettu, niin kuvien kertoma oli usein hyvin vahvassa ristiriidassa kirjoitetun historian kanssa.
Monia kuvia oli noista albumeista myös poistettu..eikä kukaan koskaan kertonut mitä ne kuvat olivat esittäneet. Valitettavasti sittemmin lähes kaikki noista kuvista ovat hävinneet.
Mielestäni on oikein ja perusteltua kyseenalaistaa toisen maailmansodan historiankirjoitusta vahvasti. Moni asia ei ehkä sittenkään ollut ihan siten kuin meille on opetettu..ei Suomessa eikä muualla Euroopassa.

 

[Second]

Äh perse kun menee taas absrudiksi. Siis mikä on sotahistoriaa? Joku lukee Otto Ville Kuusisen henk.koht muistelmia ja nimittää niitä suomen sotahistoriaksi, toinen tavaa huulimuikeana peruskoulun sotahistoriaa, ja yksi lukee Issänmuanysttävväin lehteä jossa velatkin muuttuu saataviksi. Kaikki kait on historiakirjoitusta?

Mutta mikä on sitä kansan virallista sotiahistoriaa? Kertokaapa minulle se.

Sotahistoria on mennyt aivan päin persettä siitä lähtien kun kaiken maailman sosiologit ja psykologit ja muut nassukat lähti tekemään Uutta Sotahistoriaa (TM), ja rikkomaan raja-aitoja. Eihän siinä mitään mutta minkä helvetin takia pitää polkea maan rakoon Perineiteinen Sotahistoria (TM), jossa "harmaantuneet ukot norsunluutornissaan vetelee viivoja kartalle ja puhuu armeijakunnista" (hö-hö). Minä suurella innolla lainalin Uutta Sotahistoriaa (TM) lainastosta ja joka ikinen jäi lukematta loppuun, aihevallinnat on sitä verran paskaa. Ennemmin kaivan käsiini veteraanimuistelmia ja luen niitä. Toinen ongelma on sitten nämä 90-luvun "patriootti"-tutkijat, jotka nähtävästi ovat aiheuttaneet joillekin kirjoittajista lieviä/vakavia allergia oireita.

 

[Kapiainen]

Siis mikä on sotahistoriaa? Joku lukee Otto Ville Kuusisen henk.koht muistelmia ja nimittää niitä suomen sotahistoriaksi, toinen tavaa huulimuikeana peruskoulun sotahistoriaa, ja yksi lukee Issänmuanysttävväin lehteä jossa velatkin muuttuu saataviksi. Kaikki kait on historiakirjoitusta?

"Sotahistorian" määritelmää onkin ihan aiheellista kysyä. Minä näkisin asian niin, että tässä yhteydessä "sotahistoria" tarkoittaa kaikkea sitä historiankirjoitusta ja -tutkimusta joka tarkastelee aikaa, jolloin käytiin sotaa. Jos tarkastellaan esimerkkinä Suomea, niin oikeastaan kaikki historiankirjoitus ja -tutkimus joka käsittelee elämää Suomessa toisen maailmansodan aikana on "sotahistoriaa". Perustelen tätä mm. sillä, että muuta kuin varsinaisia taisteluja ja sotatapahtumia kuvaava historia antaa sekin näkökulmaa ajan henkeen ja sitä kautta siis heijastelee myös sodan vaikutusta ihmisiin ja ihmisten vaikutusta sotaan.
"Sotahistoriaksi" on luettava oikeastaan myös koko aika itsenäistymisen ajoilta 40-luvun loppuun, koska myös nuo ajanjaksot peilaavat niitä asioita jotka vaikuttivat sotaan/sodassa ajan henkeen ja itse tapahtumiin.

Toki on selvää, että "sotahistoria" ja "historia" eivät voi olla erillään toisistaan..siksi onkin perusteltua myös kyseenalaistaa koko termi "sotahistoria".

 

[JOKO]

Tekisi mieli kirjoittaa pitkästi aiheesta, mutta tyydyn muutamaan pateettiseen virkkeeseen.


Ihmisillä on kiinnostuksen kohteita, kuka kerää postimerkkejä, toinen alushousuja ja kolmas ahmii historiatietoutta. Mitä siitä saa? No, saapi toteuttaa kiinnostustaan. Se riittää merkitykseksi.

Entäs kun kansakunta valjastaa parhaat tutqiavoimat paahtamaan historiatutkimusta liittyen varsinkin sotahistoriaan? Historiankirjoitus parhaimmillaankin on näköjään aikakautensa tuote, jota sitten esim. poliittisten suhdanteiden muuttuessa sörklätään uuteen uskoon, ainakin osittain. Ja seuraava sukupolvi tekee sen taas, ja taas ja taas. Millainen on viiden sukupolven kuluttua historiakirjoituksen dokumenttiarvo?????

Miten suomalaiset ovat ymmärtäneet sotahistoriansa? Mielestäni oikein hyvin niinkuin on kirjoitettu. Miten sotahistorian ymmärtäminen on vaikuttanut käsityksiin sodasta? Siten, että 85-prosenttia suomalaisista otaksuu nykysodan olevan kuin Talvisodan toisinto tai Jatkosodan Torjuntavoittojen glooria.

Miten sotahistoria palvelee tietoaineksellaan uusia sukupolvia? No, ne jotka olivat jähmettyneet 1. Ms:n taisteluhautoihin opillisesti ja asenteellisesti, saivat loimeensa VAIN 20 vuotta myöhemmin niin että humina kävi. Miksi? Koska Kaveri ei sotinutkaan niinkuin "haluttiin" vaan se käytti omaa tahtoaan määräävänä. (Puola ja Ranska ovat hyviä esimerkkejä)

Suomi taisteli Talvisodan ja kaikin puolin kunnialla, vastassa oli monella tapaa suurvalta, mutta sillä oli heikkoutensa, jotka nyt tiedetään, Suomi soti "uunista tullutta tai tulossa olevaa Puna-armeijaa vastaan". Seuraava ottelu alkoi ja vastassa oli kategorisia joukkoja, kas, kun sakujen hyökkäys imaisutti voimavarat. Alkoi asemasota, joka kesti ja kesti, sota jatkui ja Kaveri tappeli pää tutisten maailman parasta armeijaa vastaan. Tuutelituu, tuutelituu, vajottiin ihanaan raukeaan Ruususen uneen. Ajatuksissa oli oma ylivertaisuus, olihan tapeltu kaksi kertaa onnistuneesti neukkuja vastaan ja menestyksellä.

-44 kesäkuussa Ruususen uni lakkasi, pahkeinen. Ja rietas, Kaveri ei ollutkaan se sama Kaveri kuin -39 tai -41, ei ollut, vaan se oli karaistunut ja oppinut tappelemaan maailman parasta sotavaltiota vastaan, menestyksellä. Alkurysäyksen on kerrottu vajottaneen kohdalle osuneiden joukkojen moraalin ja karkulaisiakin oli niiiin paljon. Tosiasia on, että esikunnissa oltiin melkein kaksi viikkoa pihalla kuin lumiukot.

Miettikääs kuinka tuokin asia on annosteltu historiakirjoituksissa? Miten on paperille runtattu analyysit ja johtopäätökset? Asiaa on käännelty ja väännelty kuin morsiamen hametta, mutta analyysit ovat seuranneet "kuin sovitusti" samoja latuja. Miksi? Ai kun ne olivat oikeita? Olivat ne, mutta eivät VAIN oikeita ja ainoita eivät missään mielessä.

No riittäkööt nämä muutamat rivit.

Historia kirjoitetaan aina oman aikansa valossa. Kuten kaikki muukin kirjallinen materiaali, elokuvat tai dokumentit. Seuraavan sukupolven silmissä ilmaisu tai painotukset voivat olla outoja. Aikalaisille ne ovat täysin järkeviä. Tämän vääristymän päälle tulee poliittinen tarkoitushakuisuus. Nämä yhdistettäessä tuloksena on... on mitä on. Seuraava sukupolvi tekee oman versionsa.

Useasti historia esitetään sarjana selviä ja johdonmukaisia tapahtumia. A --> B --> C --> jne. Tämä on lähes poikkeuksetta kirjoittajan tekemä tulkinta tapahtuneesta. Todellisuus on yleensä sotku, joka on vellonut, valunut ja virrannut moneen suuntaan. Monesta yhtä vahvasta suuntauksesta, yrityksestä tai kokeilusta yksi on selvinnyt voittajana. Siitä on lähdetty uuteen suuntaan ja sotku on toistunut. Jatkuva kaaos pohjimmiltaan. Tapahtumien kulku on ennakolta mahdoton ennustaa, mutta jälkeenpäin on helppo piirtää kuljettu ura. Todelliset tapahtumat pysyvät. Kaikki muu jättää loputtomasti tulkinnanvaraa.

Useasti Suomen historiaa kirjoitettaessa unohdetaan asiaan liittyvät ympäröivän maailman tapahtumat. Onkohan Suomen maaperällä koskaan sodittu Suomen itsensä takia? Kouluhistorian perusteella voisi päätellä näin käyneen joka kerta. Todellisuudessa voi olla, ettei kertaakaan.

Olisi mukava tietää naapuriemme historiankäsityksen taso. Venäjälle se ei ilmeisesti ole kovinkaan häävi. Edes oman maan mittapuulla ei ole pyritty objektiivisuuteen. Mutta miten sitten esimerkiksi Norjassa? Norjan oma heikkous ja kyvyttömyys oman alueensa ja erityisesti aluevesiensä puolustamiseen johti Saksan hyökkäykseen keväällä 1940. Tunnustaako Norjan kouluhistoria tämän vai tyydytäänkö hyökkäyksen kohteeksi joutuminen kuittaamaan Aadolfin pahuudella?

 

[Mosuri]

Olisi mukava tietää naapuriemme historiankäsityksen taso. Venäjälle se ei ilmeisesti ole kovinkaan häävi. Edes oman maan mittapuulla ei ole pyritty objektiivisuuteen. Mutta miten sitten esimerkiksi Norjassa? Norjan oma heikkous ja kyvyttömyys oman alueensa ja erityisesti aluevesiensä puolustamiseen johti Saksan hyökkäykseen keväällä 1940. Tunnustaako Norjan kouluhistoria tämän vai tyydytäänkö hyökkäyksen kohteeksi joutuminen kuittaamaan Aadolfin pahuudella?

Kyllä norjassa tunnustetaan, että ennen sotaa harjoitettu "katkaistun kiväärin politiikka" oli täysin väärä. Lisäksi norjassa tietoisuus yllätyshyökkäyksen mahdollisuudesta on aivan toista tasoa kuin suomessa. Suomen eduskunnassahan monet edustajat pitivät esim. strategista iskua Helsinkiin "mahdottomana" tai "James Bond elokuvasta lainatulta". Kyllä tälläkin foorumilla esitetään mielipiteitä jotka ovat kuin pahimpien Stalinin hännystelijöiden kirjoittamia... (Stanistinen strategia kun ei laskenut minkäänlaista arvoa yllätykselle.)

Suomessa sen sijaan sunnuntai patriootit kertailevat kirjoista torjuntavoittoja ja lusikkahaarukka romantiikka kukkii. Asevoimat ovat täynnä poliittisesti korrekteja hännystelijöitä. Esimerkiksi aseiden käsittelytaidolla ei ole mitään vaikutusta Suomen puolustukseen- vaikka luulisi olevan täysin selvää, että ampumataito on sotilaan tärkein taito. Kertausharjoitukset viiden vuoden välein pitävät ampumataidon riittävänä...:a-laugh:

Ruotsalainen, tanskalainen, virolainen ja norjalainen patriootti harjoittelevat sodan ajan taitojaan paikallisen "mpk:n" viikon mittaisessa harjoituksessa ja kunnon korvauksella. Suomessa sunnuntai patriootti viettää kerran vuodessa res. tai nappikerhon saunaillan joka huipentuu nousuhumalassa suoritettuun ammuntaan kuristetulla ilmakiväärillä. Promillea myöhemmin voidaan haukkua naapurimaiden homot sillä valtuutuksella jonka iso-iso-isät hankkivat.

 

[baikal]

Kyllä se vaan on niin, että vuonna -40 sakut hyökkäsivät suunnilleen minne halusivat ja myös voittivat. Oliko norskit sitten vastassa vuonon rannalla tahi ei....ei se muuksi olisi asiaa muuttanut, Norja olisi vallattu ja sillä siisti.

MIKSI Norjan vastarinta jäi puolitiehen? Me mielellämme toitotamme totuutena sitä, että norskit olivat defaistisia? Entäs, jos asia olikin niin, että Norjassa oli erittäin paljon natsimyönteistä väkeä niin sivistyneistössä, upseereissa, papistossa kuin muissakin kansankynttiläjoukoissa. Ja paljompa siinä norskeillakaan oli tehtävissä, kun sakut olivat valjastautumassa Suomeen, britit oli tungettu saarelleen ja ruotsalaiset pelasivat omaan pussiinsa niin että roiki...samaan aikaan Tanska oli jo aatun kynsissä.

 

[Mosuri]

MIKSI Norjan vastarinta jäi puolitiehen? Me mielellämme toitotamme totuutena sitä, että norskit olivat defaistisia? Entäs, jos asia olikin niin, että Norjassa oli erittäin paljon natsimyönteistä väkeä niin sivistyneistössä, upseereissa, papistossa kuin muissakin kansankynttiläjoukoissa. Ja paljompa siinä norskeillakaan oli tehtävissä, kun sakut olivat valjastautumassa Suomeen, britit oli tungettu saarelleen ja ruotsalaiset pelasivat omaan pussiinsa niin että roiki...samaan aikaan Tanska oli jo aatun kynsissä.

Paljon ja paljon. Vaaleissahan Nasjonal Samlingin kannatus pyöri vajaassa kolmessa prosentissa. Toki joillakin aloilla oli kyseisellä aatteella oli paljon kannattajia. Esimerkiksi poliisissa. Kovia aatteen miehiä olivatkin vielä vuoden 1945 puolella koottiin uusia yksiköitä- eli pelkkään opportunismiin ei tainnut norjalaisten poliisien motivaatio perustua?

Jos punaisten valta olisi Etelä-Suomessa vuonna 1918 jatkunut vielä muutaman kuukauden pitempään olisi osa älymystöstä, virkamiehistä ja opettajista siirtynyt punaisten kansanvaltuuskuntien palvelukseen- näin siis kertovat aikalaisten päiväkirjamerkinnät. Työväestön itsenäinen organisoituminen ja tietty jämäkkyys herätti myös vastentahtoista ihailua. Aivan varmasti esim. osa suomalaisista poliiseista ja upseereista olisi valmis palvelemaan mitä tahansa miehittäjää. Perustelut olisivat varmasti tuttuja "parempi että ammattilaiset hoitaa nämä asiat tässä uudessakin yhteiskunnassa".

On syytä ymmärtää, ettei valtataisteluita varsinkaan poikkeusoloissa ratkaista pelkillä gallupeilla. Kuka tahansa voi äänestää netissä mutta ketkä ovat valmiita riskeihin (toimintaan) jos voiton vaihtoehtona on elinikäinen vankeus tai teloitusryhmä? Yhdysvaltain vapaussodassa väestöstä noin kolmasosa kannatti itsenäisyyyttä saman verran oli vastustajia ja väliinpitämättömiä. Itsenäisyysmiesten sitkeys, taidot ja propaganda veivät voiton. Lisäksi täytyy muistaa, että kuningasmieliset saattoivat aina muuttaa pois jos tappio tulisi- siis miksi riskeerata?

Näitä asioita pohtiessa käy varsin selväksi ettei ole samantekevää mitä YLE syytää tai kuka opettaa lapsia. Myös upseeriston ja poliisien valinnassa täytyisi noudattaa tiukkaa seulaa. Mieluummin poliisiksi värisokea patriootti kuin "täysin terve" sivari!

 

[baikal]

Totta totta. Ja tuohon Yleen liittyen, katsokaas joskus Yle-arkiston -70-luvun lastenohjelmia...ei sitä uskoisi tänä päivänä, mitä sitä suollettiin tuolloin. Mikähän aivopesu NYT on käynnissä, tulee vaan mieleen?

 

[Museo]

Näitä asioita pohtiessa käy varsin selväksi ettei ole samantekevää mitä YLE syytää tai kuka opettaa lapsia. Myös upseeriston ja poliisien valinnassa täytyisi noudattaa tiukkaa seulaa. Mieluummin poliisiksi värisokea patriootti kuin "täysin terve" sivari!

Totta totta. Ja tuohon Yleen liittyen, katsokaas joskus Yle-arkiston -70-luvun lastenohjelmia...ei sitä uskoisi tänä päivänä, mitä sitä suollettiin tuolloin. Mikähän aivopesu NYT on käynnissä, tulee vaan mieleen?

Siis syvällinen sotahistoriaan perehtyminen on opettanut teille ettei Pikkukakkosta liikaa lapsena katsoneita tulisi päästää upseereiksi tai poliiseiksi? :huh:

 

[Kapiainen]

Siis syvällinen sotahistoriaan perehtyminen on opettanut teille ettei Pikkukakkosta liikaa lapsena katsoneita tulisi päästää upseereiksi tai poliiseiksi? :huh:

No, ehkeivät he ihan sitä tarkoittaneet kuitenkaan?!

Meikäläinen on sitä sukupolvea joka oli 70-luvulla pikkukakkosiässä ja seurasi tiiviisti muutenkin Yle:n lastenohjelmia..muita kanavia itseasiassa tainnut edes olla.
On kiistatonta, että TV:n kautta voidaan vaikuttaa ihmisiin tehokkaasti, mutta olen elävä esimerkki siitä, ettei TV:n lastenohjelmat ylitä vaikutuksellaan sitä, millaiseksi lapsen maailmakuva muokkaantuu muun ympäristön vaikutuksesta. 70-luvun vasemmistolaista TV:tä seurannut lapsi, joka kuitenkin kasvoi tietynlaisessa ilmapiirissä, tietynlaisten ihmisten ympäröimänä, ei kasva TV:n maailmankuvan mukaiseksi asenteiltaan ja mielipiteiltään.

Toisaalta on myös hieman hämmentävää katsella arkistoista 70-luvun Suomalaisia TV-lähetyksiä. Ovathan ne useimmiten hyvin vasemmistolaissävytteisiä että tänä päivänä se toisaalta hämmentää ja toisaalta huvittaa. Huvittavaa siinä on myös se, että vaikka vuosikymmen paahdettiin TV:ssä sellaisella paatoksella vasemmistolaisaatetta, niin miten hukkaan se kaikki loppujenlopuksi taisi mennä?! Eräs huvittava sivujuonne tuosta ajasta on muuten myös se, että eräät sen ajan kovista vasemmistolaisnuorisoaktivisteista edustaa tänä päivänä lähes äärimmäistä kapitalismia puhtaimmillaan.
Oli se aikaa..

 

[Museo]

Siis syvällinen sotahistoriaan perehtyminen on opettanut teille ettei Pikkukakkosta liikaa lapsena katsoneita tulisi päästää upseereiksi tai poliiseiksi? :huh:

No, ehkeivät he ihan sitä tarkoittaneet kuitenkaan?!

Oli se aikaa..

No tuskinpa tarkoittivat mutta kun meikäläisen suvusta nyt sattuu löytymään oikeistovallankumoustakin yrittäneitä niin alkaa ihan historiallisista syistä hälytyskellot soimaan aina kun kuulen patriotismia ylistäviä juttuja. Itse taas korostaisin lapsesta asti aivopestynä juurikin sitä moninaisuutta, kansainvälisyyttä ja itsenäistä ajattelua niiden virkamiesten valinnassa enkä välitä pätkääkään jos historian tuomio ja kansan hiljaiset rivit ovat minua vastaan.

No tuo oli tuollainen sukuhistoriallinen sivujuonne. Noin yleisesti ottaen on muuten mielenkiintoista miten historiankirjoitus on suhtautunut eliittiin ja kansaan.
Punakapinassa kansa teki vallankumouksen eliittiä vastaan, vapaussodassa oikea kansa laittoi eliitin kanssa kommarit ruotuun, talvisodassa kansa yhdistyi, jatkosodan alussa eliitti nuoli natsien saappaita, uudessa sotahistoriassa eliitin rooli on yritetty on yritetty unohtaa kokonaan ja niin edelleen.

Jotenkin koko sotahistorian kirjoittaminen näyttäytyy jonkinlaisena identiteettipoliittisena kamppailuna suomalaisten sieluista. Onko sotahistorian kirjoittamisen aina pakko olla poliittinen teko?

 

[Heikkilä]

Jotenkin koko sotahistorian kirjoittaminen näyttäytyy jonkinlaisena identiteettipoliittisena kamppailuna suomalaisten sieluista. Onko sotahistorian kirjoittamisen aina pakko olla poliittinen teko?

Vaikka kuinka neutraalisti ja tosiasiat asioina esittäen koittaisit kirjoittaa, niin viimeistään lukijan silmälasien väri tuo sen politiikan siihen mukaan. Sama kai koskee kaikkea poliittista historiaa, ei pelkästään sotahistoriaa. Sotahistoriassa asia kärjistyy minusta siksi, että sodat yleensä ovat politiikan kulminaatiokohtia, joissa joku poliittinen linja katkeaa tai muuttaa kovasti muotoaan. Politiikasta vapaata sotahistoriaa on vaikea kirjoittaa jos ei nyt pitäydy tiukasti tilastonumeroissa ja jonkun aselajihistorian teknisemmissä esityksissä. Eihän mikään sotakaan ole 'epäpoliittinen' kokonaisuutena tarkasteltuna.

 

[Kapiainen]

Jotenkin koko sotahistorian kirjoittaminen näyttäytyy jonkinlaisena identiteettipoliittisena kamppailuna suomalaisten sieluista. Onko sotahistorian kirjoittamisen aina pakko olla poliittinen teko?

Samaa mieltä olen kuin Heikkilä. Historiankirjoituksessa ja ehkä erityisesti juuri sotahistoriankirjoituksessa näkyy kirjoittajan/tulkitsijan näkökulma asiaan..ja väitänpä että se näkyy, halusi kirjoittaja sitä tai ei. Jos se ei ole tarkoituksellista, niin sitten se näkyy tiedostamatta.
En muista yhtään toista maailmansotaa käsittelevää, kirjoitettua historiateosta tai tutkimusta, jossa kirjoittajan oma (poliittinen) näkökulma jollain tavoin näkyisi tekstissä.
Eräs esimerkki siitä, miten kirjoittajan omat asenteet ja ajatukset näkyvät tutkimuksessa on Brittiläinen Beevor, joka kirjoittaa toisen maailmansodan historiasta suhteellisen asiantuntevasti, mutta samalla viihdyttävästi. Taustaltaan hän on Brittiarmeijan upseeri. Kun hän kirjoittaa Itärintamasta, hänen otteensa asiaan on sävyltään selvästi Saksalaismyönteinen..kun sama kaveri kirjoittaa Länsirintamasta ja Saksalaisia vastassa onkin Brittisotilaat, muuttuu sävy ja suhtautuminen Saksalaisiin mielestäni havaittavasti.

Mielestäni toisesta maailmansodasta ei vielä tässä vaiheessa taida yksikään kirjoittaja tai tutkija kyetä kirjoittamaan täysin objektiivisesti. Hyvin harva pystyy kirjoittamaan 1800-luvun sodista täysin objektiivisesti jne. Jostakin Rooman valtakunnan käymistä sodista, lähes 2000 vuoden takaa kyetään jo kirjoittamaan puolueettomasti. 1900-luvun sodista ja varsinkaan toisesta maailmansodasta siihen ei (vielä) pystytä..se on vielä liian lähellä ja sen ajan vaikutukset heijastuvat yhä liian voimakkaina nykypäivään.

 

[Kapiainen]

Edit:

Tupla..foorumi tökki

 

[baikal]

Jotenkin koko sotahistorian kirjoittaminen näyttäytyy jonkinlaisena identiteettipoliittisena kamppailuna suomalaisten sieluista. Onko sotahistorian kirjoittamisen aina pakko olla poliittinen teko?

Vaikka kuinka neutraalisti ja tosiasiat asioina esittäen koittaisit kirjoittaa, niin viimeistään lukijan silmälasien väri tuo sen politiikan siihen mukaan. Sama kai koskee kaikkea poliittista historiaa, ei pelkästään sotahistoriaa. Sotahistoriassa asia kärjistyy minusta siksi, että sodat yleensä ovat politiikan kulminaatiokohtia, joissa joku poliittinen linja katkeaa tai muuttaa kovasti muotoaan. Politiikasta vapaata sotahistoriaa on vaikea kirjoittaa jos ei nyt pitäydy tiukasti tilastonumeroissa ja jonkun aselajihistorian teknisemmissä esityksissä. Eihän mikään sotakaan ole 'epäpoliittinen' kokonaisuutena tarkasteltuna.

Just. Ja kun piirit ovat suht pienet, niin taitaa muotoutua eräällä tapaa "oikea ja sovelias" tapa käsitellä asioita...tai mikä monesti tehokkaampaa - jättää käsittelemättä tyystin.

Kapiainen otti esille entisten vasemmistolaisten "pärjäämisen" kovassa kapitalistisessa maailmassa. Ottaa nyt esimerkiksi Liisa Akimoffin...Liisa paukutti aikanaan stalinista rumpua niin että korvissa ryki ja katsokaas Liisan ansiotulokehitystä. Tai ääriesimerkkinä B. Wahlroos. Entäs monet nykyiset vihernaiset, siellä sitä vaan kansakunnan kaapin päällä tollistellaan, osattiin vaihtaa ajoissa trendikkääseen aaltoon.

Luulen, että nämä "pärjänneet" vasemmistolaiset olisivat kannattaneet vaikka Liisa-Ihmemaa-järjestelmää, jos olisivat aikanaan katsoneet sen tuovan itselleen etua. Eli väitän hyvin vahvasti, että vasemmistolaisuus oli monille myöhemmin kapitalismin rattailla menestyneille keppihevonen, eräänlainen keino ratsastaa edullisen aallon harjalla. Aaltoa vaihdettiin kätevästi ja ilman psyykkisiä vaurioita, kun nähtiin selvästi, mikä KANNATTAA nimenomaisen henkilön kannalta. Se siitä aatteesta.