Honcho
SMLNKO M/83
Heh-heh, kolmas kerta toden sanoi. Pakko oli vielä kokeilla heti perään uudestaan kun viime kerralla jäi niin ärsyttävän lähelle.
Noudatin edelliskertaa paljon tiukemmin ennakkosuunnitelmaa:
Vihollinen on ylivarovainen vesistön ylityksissä, se ei tuo pioneerejaan puolustajien viereen (en ole 100% varma onko se mahdollista, mutta oletan että olisi halutessaan voinut niin tehdä). Yksi ehjä silta niin panssaroidut joukot olisivat puskeneet näistä heppoisista jalkaväkilinjoista nopeasti läpi. 3 pataljoonaa T-72:sia ja 3 pataljoonaa T-55M:ia kuitenkin valmiina jos näin olisi käynyt.
Lopputuloksena tämä strategia toimi vähän turhankin hyvin, tästä tuli aikamoinen "ei-taistelu". Kun sain joukot asemiin, maahanlaskut aisoihin ja viivyttäjät oli lanattu tai kotiutettu, niin homma degeneroitui asemasodaksi, jossa venäläiset tyytyivät roiskimaan etulinjaani tykistöllä ja hyökkäsivät tasan yhden kerran päälinjojani vastaan puolivillaisesti epäonnistuen (varmaan ettei tulisi maanpetossyytteitä hyökkäyskäskyn noudattamatta jättämisestä). Minä ammuskelin heidän raketinheittimiään ja muita tykistöaseitaan omalla tykistölläni ja kertaalleen tökkäsin vähän panssarijalkaväkeä pakosalle omilla tankeilla huvin vuoksi (Saar-hyökkäyksen 1940 hengessä). Tässä pelissä huomasin yhden ominaisuuden mitä pidän todella typeränä: Kun joukot saavat täydennyksiä, tappioiden aiheuttama vaikutus voittopisteisiin liudentuu ja lopulta häviää. Jotenkin en osaa pitää tätä realistisena, että Leningradista tuodut kokemattomat nuorukaiset täydennyksinä vähentäisivät sitä poliittista ja henkistä vaikutusta kotirintamalla mikä on monilla tuhansilla kuolleilla ensilinjan sotilailla ja tuhotulla sotakalustolla. Toisaalta se teki varsin ansiokkaasti käymistäni "asemasotatoimista" täysin turhia, koska loppuvuoroilla feilasin pari satunnaistestiä jolloin neukkula pääsi "ilmaiseen" täydentämään joukkojaan niin ettei tuhoamillani sadoilla tykistöaseilla, kymmenillä panssarivaunuilla ja tuhansilla miehillä ollutkaan enää mitään vaikutusta vaan kaikki meni maastonkohtien mukaisesti! Sama efekti on tietysti omillakin täydennyksillä. Tyhmää, ja selkeä virhe pelin logiikassa minun makuuni. Lopputulos kuitenkin voiton puolella, jos Kymijoen Kurskin luominen kerran sellainen sitten on huolimatta isoista maa-alueista vihollisen hallussa. Nyt on aika pelata välillä vähän muitakin pelejä.
Noudatin edelliskertaa paljon tiukemmin ennakkosuunnitelmaa:
- Vihollinen runsaslukuisempi ja huomattavasti raskaammin varustettu. Sen tavoite on saada "ratkaisutaistelu" aikaan, eli minun tavoitteeni pitää olla nimenomaan välttää sellaista tilannetta, toisin kuin viime yrityksellä.
- Rajan joukkoja ja muita viivytysjoukkoja lukuunottamatta yhtään joukkoa ei uhrata viivytykseen. Viivytysjoukot hajotetaan joukkuekokoisiksi ja levitellään mahdollisimman laajalle, jotta neukkulan panssarijyrä joutuu lanaamaan niitä ees taas pari päivää pitkin metsiä. Rohkeita miehiä nuo viivyttelijät (1990 ei vielä voi sanoa "ja naisia").
- Jokainen silta Kymijoen itäpuolella räjäytetään heti kun sitä ei enää tarvita minkään yllämainitun pääsuunnitelmaan kuuluvan joukon ylitykseen. Siltoja ehtii rakennella uudestaan Lopullisen Voiton jälkeen.
- Maahanlaskujen tuhoamiseen ja Kymijoen länsirannan varmistamiseen keskitetään välittömästi kaikki mahdollinen voima.
- Kun Kymijoen länsiranta on miehitetty (ei tarvitse olla vahvasti, koska tekoälyttömyys on ylivarovainen viemään siltapioneerejään vihollisjoukkojen eteen), keskitetään kaikki mahdolliset joukot erittäin syvän 20km+ puolustuslinjan (Mauno Koivisto -linja ) kaivamiseen Jaalan kohdalle ja ryhmitytään puolustukseen niin että on syvä ja vähän ohkaisempi puolustus eikä "selkä seinää vasten" kuten Kouvolaa puolustettaessa Kymijoki selän takana.
Vihollinen on ylivarovainen vesistön ylityksissä, se ei tuo pioneerejaan puolustajien viereen (en ole 100% varma onko se mahdollista, mutta oletan että olisi halutessaan voinut niin tehdä). Yksi ehjä silta niin panssaroidut joukot olisivat puskeneet näistä heppoisista jalkaväkilinjoista nopeasti läpi. 3 pataljoonaa T-72:sia ja 3 pataljoonaa T-55M:ia kuitenkin valmiina jos näin olisi käynyt.
Lopputuloksena tämä strategia toimi vähän turhankin hyvin, tästä tuli aikamoinen "ei-taistelu". Kun sain joukot asemiin, maahanlaskut aisoihin ja viivyttäjät oli lanattu tai kotiutettu, niin homma degeneroitui asemasodaksi, jossa venäläiset tyytyivät roiskimaan etulinjaani tykistöllä ja hyökkäsivät tasan yhden kerran päälinjojani vastaan puolivillaisesti epäonnistuen (varmaan ettei tulisi maanpetossyytteitä hyökkäyskäskyn noudattamatta jättämisestä). Minä ammuskelin heidän raketinheittimiään ja muita tykistöaseitaan omalla tykistölläni ja kertaalleen tökkäsin vähän panssarijalkaväkeä pakosalle omilla tankeilla huvin vuoksi (Saar-hyökkäyksen 1940 hengessä). Tässä pelissä huomasin yhden ominaisuuden mitä pidän todella typeränä: Kun joukot saavat täydennyksiä, tappioiden aiheuttama vaikutus voittopisteisiin liudentuu ja lopulta häviää. Jotenkin en osaa pitää tätä realistisena, että Leningradista tuodut kokemattomat nuorukaiset täydennyksinä vähentäisivät sitä poliittista ja henkistä vaikutusta kotirintamalla mikä on monilla tuhansilla kuolleilla ensilinjan sotilailla ja tuhotulla sotakalustolla. Toisaalta se teki varsin ansiokkaasti käymistäni "asemasotatoimista" täysin turhia, koska loppuvuoroilla feilasin pari satunnaistestiä jolloin neukkula pääsi "ilmaiseen" täydentämään joukkojaan niin ettei tuhoamillani sadoilla tykistöaseilla, kymmenillä panssarivaunuilla ja tuhansilla miehillä ollutkaan enää mitään vaikutusta vaan kaikki meni maastonkohtien mukaisesti! Sama efekti on tietysti omillakin täydennyksillä. Tyhmää, ja selkeä virhe pelin logiikassa minun makuuni. Lopputulos kuitenkin voiton puolella, jos Kymijoen Kurskin luominen kerran sellainen sitten on huolimatta isoista maa-alueista vihollisen hallussa. Nyt on aika pelata välillä vähän muitakin pelejä.