Sotapelejä minä suositellen Strategy

Ahh D&G, klassikkopeli ja klassikkoelokuva!

Meillä D&D jäi yhteen kertaan sillä kukaan ei kestänyt sen imelää naiivisuutta, ja varsinkin kun pj:mme osti Top secret pelin, nähtyämme mukana tulleet hienot värikuvat autoista, hekoista ja lekoista, unohdimme tunkiot ja lohharit, ei paluuta niihin. Kyseinen en peli tarjosi mahdollisuuden seikkailla vakoilun maailmassa, tosin meidän ollessa teini-ikäisiä jotka olivat katsoneet liikaa toimintaleffoja, meni meidän seikkailut usein ramboiluksi, eli hienovaraisuus oli meille tuntematon käsite, itselleni riitti että pistooli (mallia ja merkkiä en muista) aiheutti damaa d8+1. Lisäksi sotilastaustainen hahmoni oli taitava taistelutaidoissa, ja kyseisessä pelissä on martial arts taidot hivenen mystifioituja kasarihengessä, lähes ninjatyyliin. Mieleen jäi yksi kerta kun hahmoni potki kaksi vihua kenttään perissa sekunnissa ja hetkeä myöhemmin iski kolmannelta kylkiluut sisään huolimatta tämän raskaista suojavarusteista. Kaiken kaikkiaan ropet ovat olleet yksi parhaita tapoja stimuloida mielikuvitusta vaikkakin silloinen naiivisuus ja aivoton mäiskintä huvittaa nyt. Myöhemmin toki pelatessa mukaan tuli malttia ja syvällisempää otetta, kivoja aikoja ne.
 
Onko kukaan muu kokeillut tätä?


 
Toki ei sovi unohtaa, että synkän pimeässä tulevaisuudessa 41. vuosituhannella on vain sotaa.

Täytyy sanoa, että yksi legendaarisimmista sotapeleistä on kyllä Warhammer 40000.
 
@Panssari Salama Sain Ebayn kautta tämän todella edullisesti. Vuodelta 1987. Mallintaa kapt. Bannonin panssarikomppanian sotareissun alkuperäisen kirjan mallin mukaisesti. :p


Team Yankee on kyllä aikansa klassikko! Kirja siis.

Tilasin ton saman lautapelin joskus jostain epämääräisestä paikasta niin ikään, en ole kyllä pelannut sillä. Mutta pakkohan se oli ostaa (y)
 
Team Yankee on kyllä aikansa klassikko! Kirja siis.

Tilasin ton saman lautapelin joskus jostain epämääräisestä paikasta niin ikään, en ole kyllä pelannut sillä. Mutta pakkohan se oli ostaa (y)

Tämä vaikuttaisi olevan kevyehkö ja helposti omaksuttava taktinen WW3 sotapeli. Odotan että tämä olisi sellainen mukava kaveriporukan illanistujaispeli. Ja kyllä vaan, kirja on todellinen klassikko aivan kuten Clancyn Myrsky nousee.
 
Ei taida vieläkään löytyä "Team Yankee" -kirjaa suomenkielisenä? Aikoinaan Clancyhuumassa tuli lainattua, mutta en jaksanut lukea loppuun saakka.
 
Ei taida vieläkään löytyä "Team Yankee" -kirjaa suomenkielisenä? Aikoinaan Clancyhuumassa tuli lainattua, mutta en jaksanut lukea loppuun saakka.
EI taida löytyä. Asiasta toiseen, luin joku aika sitten uudestaan Clancyn Red Storm Rising klassikon, muistelin mm. sitä elävää maasodoan kuvausta Euroopassa jota kirjassa oli. Sitä olikin vain noin yksi lyhyt luku muistaakseni. Kaikki muu merisotaa tai laivaston upseerien seikkailuja maissa.
 
Keski-Euroopan tasangoilla joskus 1980-luvun loppupuolella. Omat M1 Abramsit ja Bradley -rynnäkköpanssarit ovat törmänneet puna-armeijan panssarikärkeen. Syntyi kohtaamistaistelu.
Pikaisella tulenavauksella saatiin kärjessä ajava T-80 ammuttua tuleen. Omat panssarihaupitsit moukaroivat samaan aikaan vihollisen selustassa olevaa tykistöä.

1.JPG

2.JPG

3.JPG
 
Täytyy jossain vaiheessa ostaa itselleni se Warfighter. Sehän mallintaa erikoisjoukkotoimintaa. Ja peliin on saatavilla julmetusti lisäosia.
Löytyy, ostin toiveikkaana että oma nuoriso innostuisi pelaamaan. Ei vielä, mutta syksyn pimeitä iltoja odotellessa...

Yhden (vai kaksi, en muista:cool: ) lisäpakkaa ehtinyt ostaa, että sai Aimpointit ja Acogit riittämään koko partiolle,tuttuja nuorisolle intistä kun ovat.
 
Nyt täytyy kyllä suositella tuota Crusader Kings III peliä. Aivan loistava strategia peli jossa syvyyttä pisaa ja kestää pelaamista varmasti satoja tunteja.
 
Peli-ilta. Prikaati- ja rykmenttitason kolmatta maailmasotaa Länsi-Saksassa 1980-luvun puolivälissä.

Mielenkiintoinen teema ja melko onnistunut pelimekaniikka. Suhteellisen helppo myös oppia säännöt.

1.JPG

Puna-armeija painaa päälle niin pohjoisessa kuin etelässäkin. NATO:n selustaan on myös tehty maahanlaskuja.

2.JPG

Amerikkalaiset puolustavat epätoivon vimmalla eteläistä lohkoa. Täydennyksiä kaivataan kipeästi.

3.JPG

Länsisaksalaiset ovat helisemässä pohjoislohkolla.

4.JPG
 
Back
Top