Sotasaalisaseet ja niiden käyttöönotto

Näin minäkin ajattelen, kuten kaksi edeltävää kirjoittajaa.
Jos ansoitettujen lippaiden/a-tarvikkeen kylventä on kovin laajamittaista, niin hyvin äkkiä kosahtelee myös venäläisten omissa näpeissä. Erehtymisen vaara on ilmeinen.

Nykyaikana haluttu pelko- ja varomisvaikutus viholliseen saavutetaan periaatteessa vaikka yhdellä kuvalla ja yhdelle taistelukentälle jätetyllä materiaalilla. Kuten tämäkin keskustelu lähti liikkeelle siitä yhden ansoitetun lippaan kuvasta.

Suoraan taistelun yhteydessä saatu materiaali ei ole ansoitettu. Sen sijaan, jos vihollinen vetäytyy joltain alueelta, niin sinne jääneeseen materiaaliin suhtautuisin erittäin varoen. Johonkin löytyneeseen lipas/käsikranaattilaatikkoon sisältöineen suhtautuisin kuin miinaan. Mutta näinhän on ollut aina.
Luulisi, että jos vihollisen käsiaseita on ylipäänsä tarve ottaa laajamittaisesti käyttöön, niin niihin saataneen taistelutilanteista täydennys niin lippaiden, vöiden kuin patruunoiden suhteen. Samoin käsikranaatit ja pst-kalusto. Kookoot ja ta-kiväärit tuossa luulisi eniten kiinnostavan.

Jos vaunuja haluttaisiin ansoittaa, niin olisiko helpompi keino pistää räjähde laukeamaan vaikka penkille istumisesta tms. kuin alkaa värkkäämään jotain ansoitettua a-tarviketta. Kuten Ukrainassa näemme, vaunujen ansoittaminen ei ole ollut tiettävästi käytössä. Lisäksi jos se pitää jättää viholliselle, niin on niin tuhovoimainen kapine vihollisen käsissä, että mieluiten vaikka tuhoaa itse heti paikalla, eikä jätä sitä asiaa epävarmuuteen jonkun räjähdeansan varaan.
Tosin nythän on ollut muotina niiden laajamittainen hylkääminen toimintakuntoisena. Tätäkään ei varmasti ennen sotaa arvannut kukaan.

Näin ylipäänsä nykyaikana on helppo tehdä ohjevideoita, ja uskon, että ylin johto niitä teettäisi nopeasti tarpeen mukaan. Singot nyt ainakin etunenässä.
 
Ei saa, mutta tuo linkki mitä kommentoin oli BTR-80..

T-72
1. päävirta päälle
2. paineilmapullot auki
3. käsisyöttä päälle min käyntiasentoon
4. moottorin esivoitelu kunnes vähintään 2 Bar
5. Käynnistys paineilmalla jos ei ilmaa niin sähköllä tai samanaikaisesti molemmilla.

Taitaa olla sama proseduuri kuin T-62:n jonka US-Armyn tekemä englanninkielinen käyttömanuaali löytyy tuolta:

Taitaa olla sama proseduuri kuin T-62:n jonka US-Armyn tekemä englanninkielinen käyttömanuaali löytyy tuolta:

Eiköhän noissa kaikissa diesel koneella olevissa ole samansuuntainen. Osassa saattaa olla erillinen nappula esivoitelulle ja osassa se käännettävä missä on ensin esivoitelu ja pykälää eteenpäin ilmakäynnistys..
 
Niin, varmaan myös hyväkin pitää toiminnot samana jos mahdollista, niin pääsee vähemmällä lisäkoulutuksella.
Venäjänkieliset T-72 ja T-80-manuaalit löytyvät tuolta:

Tuskin rivimosurilla sentään on peukaloitua kessiä tai lipasta kannossa, vai onko sittenkin? Samaan tapaan kuin tupakka-askissa se yksi tupakka voi sisältää syanidikapselin, vaunun ampumatarvikesäilössä voisi periaatteessa olla yksi kranaatti, josta miehistö tietää, että sitä ei parane ampua. Vai meneekö Clancyksi?
Ei ole oikein mitenkään järkevää etukäteen ansoittaa omaa kalustoa sotasaaliiksi joutumisen varalta, riskit omalle toiminnalle ovat monta magnitudia suuremmat kuin potentiaaliset hyödyt. Kyllä se ansoittaminen tehdään ihan erikseen. Niitä myrkytettyjä tupakoita, TNT:llä täytettyjä patruunoita jne. kyllä kylvävät ihan asialla erikseen olevat sabotöörit. Pika-ansoittaminen vaikkapa sopivaan paikkaan jätetyllä käsikranaatilla on sitten sitä sotilaiden omaa aloitteellisuutta.

Sitä minä en ymmärrä, että miksi vaunut on hylätty ehjinä eikä niitä ole edes yritetty tuhota miehistön vetäytyessä. Eihän se vaatisi kuin yhden käsikranaatin tai polttopullon. Yksinkertaisesti karattu?
 
On se toki noinkin. Ja mitä ehjempi ja uudempi vaunu on, sitä epätodennäköisempää lienee ansoitus. Kyllähän Stenan pihalta pelastetun hapertuneen BMP-1:n voi vielä hinata jonnekin ja ladata täyteen jumppakuutioita, mutta täysin toimintakuntoista Leopard 2A6:tta tuskin käytettäisiin katiskana.

Sitä minä en ymmärrä, että miksi vaunut on hylätty ehjinä eikä niitä ole edes yritetty tuhota miehistön vetäytyessä. Eihän se vaatisi kuin yhden käsikranaatin tai polttopullon. Yksinkertaisesti karattu?

Karattu. Tai sitten ovat olleet huoltamassa ja ukrainalaiset ovat yllättäneet?
 
Sitä minä en ymmärrä, että miksi vaunut on hylätty ehjinä eikä niitä ole edes yritetty tuhota miehistön vetäytyessä. Eihän se vaatisi kuin yhden käsikranaatin tai polttopullon. Yksinkertaisesti karattu?
Lieneeköhän itänaapurin maassa laillisten seuraamusten kannalta lievempää jättää vaunu ehjänä kuin tuhottuna. Tuhoaminen on aktiivista toimintaa ja siinähän on äkkiä valtion vihollinen, kun tuhoaa sen omaisuutta. Sen sijaan voi olla niin, että jos sepitetään tarina perääntymisestä tulituksen alla ja ettei muu toiminta ollut mahdollista, niin sehän on enää vain nuhtelun tasoista toimintaa. Kannattaa muistaa, että Venäjällä vain lain kirjaimella on merkitystä ja sen kiertäminen ei ole laitonta, vaan suorastaan ansio. Jos lainsäätäjä ei ole jotain huomioinut, niin se on näiden ongelma ja kansalaisen etu.
 
Itse taas arvaisin, että selitys "polttoaine loppui joten odotin aikani ja sitten lähdin etsimään sitä itse" on luultavasti tehokaampi. Perääntyminen tulituksen alla on jotakin mitä ei ainakaan puna-armeijassa katsottu hyvällä. Mutta tuo polttoaineen loppuminen ei viittaa vihollisen toimintaan, vaan on ihan jokapäiväinen tapahtuma, jonka hoiteleminen on täysin rutiinia.
 
Samaa katoin että mitähän olevat. Voisivat olla panssarikranaatteja tai rypälepommeja, peräpäässä siivekkeet että tippuvat ontelopanos edellä.
pom-2 sukuisissa jalkaväkimiinoissa on vähän ton näköiset tukijalat/siivet mutta ei sekään oikein täsmännyt.

tässä oli muuten hyvä kataloogi paukuista:
Jäsen @Maajotti on löytänyt erinomaisen kataloogin, jossa käydään läpi niin miinat kuin muutkin välineet. Kannattaa selata.
Kaikkea tästä löytynyttä ei edes tiedetty vielä silloin, kun tämäkin ketju on perustettu.

EXPLOSIVE ORDNANCE GUIDE FOR UKRAINE

1666618143532.png
Maistiaisena,
PTM-3
© Dutch EOD Center
The PTM-3 (ПTМ-3) is a scatterable magnetic influence fuzed anti-vehicle mine. The mine is normally dispensed from the KPTM-3 canister (each containing two mines) which can be deployed in vehicles and helicopters. It can also be dispensed from 122mm GRAD (9M22K), BM-27 220mm URAGAN (9M59) and 300mm SMERCH (9M55K4) multi-launch rocket systems. It is also possible to manually emplace this mine using the PKM/KPTM canister launching system. The mine is designed to attack the belly armour of a tank. The mine utilises a shaped charge of 1800g of TG-40 (60/40 RDX/TNT).
Whichever way the mine lands a shaped charge will be orientated upwards since a copper elongated concave liner is found on each side with the 1800g TG-40 charge applicable to each. When the PTM-3 mine is ejected from its carrier a series of pyrotechnic charges ignite which arm the fuze in approximately 60 seconds. The PTM-3 incorporates a battery powered BT-06 magnetic influence fuze.
If no target presents itself, the mine should in theory self-destruct 16-24 hours after deployment. Due to its magnetic influence method of operation, any attempted movement of an armed mine is likely to result in detonation. As with all influence fuzed munitions, minimum metal precautions should be taken.
PTM-3 mines should not be approached within the self-destruct period. Substantial donor charges should be used to destroy PTM-3 mines found in KPTM-3 canisters as inadequate charges may cause PTM-3 mines to become armed if ejected during demolition

Eli paljonhan on mietitty tämänkin miinan toimintaa. Tämän lähteen perusteella tulkitsen, että räjähdys suuntautuu ylöspäin. Ja kohteen pitää ajaa päältä.
Sitähän on mietitty, että jos ajaa vaikka viiden metrin päästä sivusta, niin toimiiko kuin kylkimiinana sivulle päin. Tämän perusteella ei.

Aikanaan intissä jäi käsitykseen, että ryssä kylväisi näitä(kin) hyökkäävän jääkärijoukkueen reittien eteen. No, Ukrainassa näin eivät ilmeisesti ole pystyneet tekemään, vastahyökkäysten onnistumisesta päätellen. Sielläkin on kuitenkin metsäisiä ja märkiä alueita, ei pelkkää peltoa koko ajan ajattavaksi, jos ajatellaan, että miinakentistä koukataan ohi.

Mikäli keskustelua herää, raati voi kertoa mielipiteensä, ja kaivaa lisää matskua kommentoitavaksi kataloogista.

No niinpäs olikin seikkaperäisesti käsitelty, tuoko se nyt just piti esimerkiksi minunkin valita, muitakin olis ollut :D

No, tässä katalookissa on kuitenkin runsaasti asiaa yksissä kansissa. Esimerkiksi käsikranaateista kuvaukset. Ne jos jotkut olisivat yleisiä sotasaaliita, Limonkakin yhä.
 
Eli paljonhan on mietitty tämänkin miinan toimintaa. Tämän lähteen perusteella tulkitsen, että räjähdys suuntautuu ylöspäin. Ja kohteen pitää ajaa päältä.
Sitähän on mietitty, että jos ajaa vaikka viiden metrin päästä sivusta, niin toimiiko kuin kylkimiinana sivulle päin. Tämän perusteella ei.

Niin, siis tuossa on "tölkin" 5 sivulla ontelopanos (6. sivulla on ilmeisesti se magneetti sensori), eli aina on yksi sivu osoittamassa ylös, mutta samalla myös sivuille. Se mistä nämä epäselvyydet johtuvat, juontuvat erillaisista pomminraivaus manuaaleista joissa on huomioitu etenkin raivaushenkilökunnan turvallisuus. Tällöin nuo sivuille osoittavat ontelot tuottavat ihan todellisen ja varsin kauas ulottuvan vaara-alueen jotka joutuu huomioimaan kun aletaan hävittämään noita miinoja. Tuon tekstin perusteella päättelisin että tuo on varsin herkkä myös tärinälle, joten en välttämättä menisi lähelle noita.
 
Back
Top