Sotasaalisaseet ja niiden käyttöönotto

Tämä kaikki johti siihen että' kalusto sekä materiaali ainoastaan kipattiin varikoille eikä niille vuosiin ehditty mitään tehdä. Varusmieskoulutuskin oli alussa sulkeisia sekä työpalvelua, kuten mm oma isänikin kertoi.

Joo, tuohan ei varmaan ole silkka tornari. Omiakin sukulaisia oli vm-palveluksessa heti sotien jälkeen ja sama kertomus. Kyllähän se Nl pani Suomen puolustuksen vuoteen nolla, monella tapaa, kun sota päättyi. Intti melkein tilaan nolla, sk-järjestö nurin jne.
 
Usko siirtää vuoria, mutta tässä tapauksessa kävi niin, että Valvontakomissio määräsi laittamaan kaiken materiaalin, oliko nyt yhdeksään keskusvarikkoon. Samalla piti pienentää PV vuoden 1939 vahvuuteen. Määräaika siirrolle oli hyvin lyhyt. Se osa atarvikkeista mitä ei ehdity siirtää tai katsottiin tarpeettomaksi varastoida upotettiin vesistöihin. Niitähän nyt sukellellaan hävitettäviksi. Tämä kaikki johti siihen että' kalusto sekä materiaali ainoastaan kipattiin varikoille eikä niille vuosiin ehditty mitään tehdä. Varusmieskoulutuskin oli alussa sulkeisia sekä työpalvelua, kuten mm oma isänikin kertoi.

Eli kaikki resurssit meni poliittisella käskyllä uudelleen rakennuksen piiriin ja kukaan ei odottanut että naapuri tulee kylään, koska sopimus? Sinänsä tuntuu luonnolliselta ja ehkä loogiselta, mutta ihmetyttää miten armeijan virkaihmiset eivät ajatelleet sitä työsarkaa, taikka siellä huollon piirissä kukaan ei tuskaillut vehkeiden perään? Jos katsoo Ukrainan konfliktia, niin heillä maa on ajanut puolusteollisuuden ylös siitä lamasta missä se oli ennen tilanteen alkamista. Huolto ja logistiikka toimii resurssien rajoissa, mutta jos konflikti kylmenisi jostain syystä niin en usko että heillä olisi järkeä ajaa koko systeemiä alas sen takia että maata uudelleen rakennettaisiin.

Meillä konfliktin ja uuden rauhan astuessa voimaan modernin yhdyskunnan aikana olisi varmaan enemmän uudelleen rakentamista, koska infrastruktuuri on niin paljon kehittyneempi ja sitä on enemmän. Kuitenkin suunnitelmien mukaan suurin osa siviileistä ei ota suoraan osaa konfliktiin, joten resursseja rakentaa ja pitää yllä on olemassa ainakin numeroiden myötä. En tiedä miten se toimisi käytännössä, koska omistajia on voinut kuolla konfliktin seurausten takia.

Silti, Georgian konfliktia katsomalla heillä on ollut aikaa nyt muutaman vuoden ajan uudelleen rakentaa ja he ovat uudistaneet armeijan rakennetta samalla. Joten nyt jos konflikti sattuisi ja rauha saataisiin aikaan niin sotavaltiolla ei olisi mitään järkeä kipata räjähteitä järveen, piilottaa aseita, taikka jättää niitä hunginnolla koska konflikti voi myös uudelleen leimahtaa hyvin lyhyen ajan kuluessa. A-maan kohdalla sitä rauhaa ei ole ollut sitten naapurin invaasion. Ei ehkä koskaan koska kaikki menee sinne jostain syystä kuolemaan.
 
Eli kaikki resurssit meni poliittisella käskyllä uudelleen rakennuksen piiriin ja kukaan ei odottanut että naapuri tulee kylään, koska sopimus? Sinänsä tuntuu luonnolliselta ja ehkä loogiselta, mutta ihmetyttää miten armeijan virkaihmiset eivät ajatelleet sitä työsarkaa, taikka siellä huollon piirissä kukaan ei tuskaillut vehkeiden perään?
No ei kyllä! Ensi alkuun meillä oli valvontakomissio maassa aina rauhansopimukseen 1948 asti eikä ollu varmaa saammeko edes pitää kaiken sodasta jääneen materiaalin. Loppuvuosikymmen kului varmaan ylijäämien myyntiin sekä kelvottoman kaman tuhoamiseen ym järjestelyhommiin. 1950-luvulla taas valtion rahat oli kertakaikkisen loppu mikä näkyi toistuvina kassakriiseinä. Konkalta pelastuttiin ainoastaan koska valtio sattui omistamaan Pohjois-Suomessa runsaasti metsävaroja. Niitä hakattiin säälittä avohakkuina teiden sekä jokien varsilla. Jäljet näkyy vieläkin. Mitään mahiksia Ruotsin kaltaiseen asevoimin turvattuun puolueettomuuteen ei ollu. Neukkujen tulo avuksi oli taasen suurin kauhistus koko YYA-kauden ajan. Onneksi sodasta jäänyt materiaali oli 1950-luvulla vielä käyttökelpoista joten se riiitti silloin uskottavaksi pelotteeksi.

1960-luvun puolivälin jälkeen olisi voitu tehdä näitä edellisessä viestissä mainittuja valintoja mutta poliitikoilla oli liian kiire saada Ruotsi kiinni hyvinvointivaltion rintamilla. Esitykset puutteiden korjaamiseksi kaikuivat kuuroille korville. Lukuunottamatta kokoomusta jota taas oli silloin valtapaitsiossa. Talouskasvu loi kuitenkin mahdollisuudet hankintoihin sekä mm. uusien varuskuntien rakentamiseen. Mutta kyllä 1970-luvulla vielä näkyi selvästi parin vuosikymmenen laiminlyönnit kuten itekin saatoin silloin nähdä.
 
Ajoneuvothan piti ainakin palauttaakorjattuina Neuvostoliitolle, ja ilmeisesti Kaikki Saksalaisilta Suomeen jäänyt omaisuus.
Ksres kirjoitti:
Ajoneuvojen sotasaalis taakkana sotakorvausten kokonaisuudessa

Suomen ja Neuvostoliiton välirauhansopimuksen 14-artikla 19 päivänä syyskuuta 1944 määritteli suomalisten haltuun päätyneen ajokaluston sotasaalismateriaalin kohtalon. Moottoriajoneuvot oli luovutettava artiklan mukaisesti vuoden 1945 aikana. Syyskuussa 1944 maahan tullut valvontakomissio valvoi myös sotasaalismateriaalin luovutuksen. Suomen 10.2.1947 allekirjoitettu rauhansopimus piti sisällään 24-artiklan, missä Suomi sitoutuu Neuvostoliiton hallituksen osoittamissa määräajoissa palauttamaan Neuvostoliitolle sodan aikana Neuvostoliiton alueelta viedyt moottoriajoneuvot. Korjaus- kelpoisia sotasaalisajoneuvoja oli varastoissa 2032 kappaletta, joista kuorma-autoja 1730. Palautettavien ajaoneuvojen korjaustoimintaan Suomen valtio myönsi varoja eri yrityksille jotka valvontakomission valvonnassa tekivät tuohon aikaan vaativan tason korjaustyötä. Korjattujen ajoneuvojen Neuvostoliittoon siirtoa varten varattiin 1350 junanvaunua.
välirauhansopimus kirjoitti:
14. Suomi sitoutuu Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) Ylimmän Sotilasjohdon vahvistaman määräajan kuluessa palauttamaan Neuvostoliitolle kaikki sodan aikana sen alueelta Suomeen siirretyt valtiolle, yleisille ja osuustoiminnallisille järjestöille, tuotantolaitoksille ja virastoille taikka yksityisille kansalaisille kuuluvat arvoesineet ja tavarat, kuten tehtaiden ja laitosten koneistot, veturit, rautatievaunut, merialukset, traktorit, moottoriajoneuvot, historialliset muistomerkit, museoarvoesineet ja kaiken muun omaisuuden täysin hyvässä kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
No ei kyllä! Ensi alkuun meillä oli valvontakomissio maassa aina rauhansopimukseen 1948 asti eikä ollu varmaa saammeko edes pitää kaiken sodasta jääneen materiaalin. Loppuvuosikymmen kului varmaan ylijäämien myyntiin sekä kelvottoman kaman tuhoamiseen ym järjestelyhommiin. 1950-luvulla taas valtion rahat oli kertakaikkisen loppu mikä näkyi toistuvina kassakriiseinä. Konkalta pelastuttiin ainoastaan koska valtio sattui omistamaan Pohjois-Suomessa runsaasti metsävaroja. Niitä hakattiin säälittä avohakkuina teiden sekä jokien varsilla. Jäljet näkyy vieläkin. Mitään mahiksia Ruotsin kaltaiseen asevoimin turvattuun puolueettomuuteen ei ollu. Neukkujen tulo avuksi oli taasen suurin kauhistus koko YYA-kauden ajan. Onneksi sodasta jäänyt materiaali oli 1950-luvulla vielä käyttökelpoista joten se riiitti silloin uskottavaksi pelotteeksi.

1960-luvun puolivälin jälkeen olisi voitu tehdä näitä edellisessä viestissä mainittuja valintoja mutta poliitikoilla oli liian kiire saada Ruotsi kiinni hyvinvointivaltion rintamilla. Esitykset puutteiden korjaamiseksi kaikuivat kuuroille korville. Lukuunottamatta kokoomusta jota taas oli silloin valtapaitsiossa. Talouskasvu loi kuitenkin mahdollisuudet hankintoihin sekä mm. uusien varuskuntien rakentamiseen. Mutta kyllä 1970-luvulla vielä näkyi selvästi parin vuosikymmenen laiminlyönnit kuten itekin saatoin silloin nähdä.
Tuosta persaukisuudesta valvontakomission lähdön aikaan.
Isä palveli Kuopion keskustakasarmilla - 48. Palvelusaika tavallisella sotamiehellä oli vuosi. Vajaan puolen vuoden jälkeen isä oli pistetty "erikoismieheksi" lämmittämään komppanian pönttöuuneja. Puolessa välissä palvelusta tuli yllättävä uutinen:
- Sotamies S. :llä on nyt puolet palveluksesta suoritettu. Valtion heikon rahatilanteen vuoksi sotamies S. lomautetaan ja hän saa lähteä kotiin. Hänen on kuitenkin oltava jatkuvassa valmiudessa palata aina viralliseen kotiutuspäivään asti. Mikäli kuitenkaan paluukutsua ei tule, katsotaan täysimääräisesti suoritetuksi.
Ei tullut. Eikä muuten kertauskutsujakaan. Kai kasarmin lämmitys saatiin jotenkin hoidetuksi.
Olen lukenut itse tuon tekstin isäni sotilaspassista.
 
Viimeksi muokattu:
Herätelläänpä huvikseen tämäkin ikivanha ketju.
Mielenkiintoisesti ne ajat muuttuvat. Ketjua perustettaessa aihe oli lähinnä teorian tasolla, mutta realisoitui yllättäen Ukrainassa. Ja on se sota valitettavasti pari askelta lähempänä suomalaisessakin todellisuudessa tulevina aikoina.

Iso osa ohjevideoista on vanhentunut, joten jos foorumin väellä on jollain intoa ja kiinnostusta, niin saa mättää. Toistot eivät haittaa. Itse en varmaankaan enää viitsi olla aktiivinen tässä ketjussa.

Ukraina-ketjussa oli dronevideo jv-taistelusta, jossa esiintyi BRDM-2. Luulin ne jo käytöstä poistetuiksi, mutta vielä mitä.
Lyhyesti, BTR-60:n torniase 14.5-millinen, ohut panssari, suuri polttoaineen kulutus.
Sitten on vielä "hieno" ominaisuus miehistön kannalta:
The BRDM-2 has a unique flaw. Because the only way in and out of the vehicle is via the front hatches, leaving the vehicle while in combat is almost impossible, as the exiting crew members would instantly enter the line of fire of both the enemy and their own vehicle, as hatches are positioned directly in front of the turret.

1646517287970.png

https://en.wikipedia.org/wiki/BRDM-2
 
Miten nykyään sotatilanteessa suhtaudutaan naapurin lahjoittamiin välineisiin? Onko tähän jokin virallinen kanta, vai meneekö tilanteen mukaan?

Ukrainasta on näkynyt paljon videoita joissa hylättyjä toimivia vaunuja ammuksineen ammutaan singoilla vaan tiktok-videoiden tähden. Oletetaanko näiden vaunujen olevan ansoitettuja, kuten kuvan lipas?
 

Liitteet

  • ansalipas.jpeg
    ansalipas.jpeg
    104.9 KB · Luettu: 29
Ukrainasta on näkynyt paljon videoita joissa hylättyjä toimivia vaunuja ammuksineen ammutaan singoilla vaan tiktok-videoiden tähden. Oletetaanko näiden vaunujen olevan ansoitettuja, kuten kuvan lipas?
Vaunujen tuhoaminen voi johtua siitä, ettei niitä ole mahdollista evakuoida. Ei oteta riskiä, että ne jäisivät tilanteen ehkä muuttuessa taas vihollisen haltuun.
 
Miten nykyään sotatilanteessa suhtaudutaan naapurin lahjoittamiin välineisiin? Onko tähän jokin virallinen kanta, vai meneekö tilanteen mukaan?

Ukrainasta on näkynyt paljon videoita joissa hylättyjä toimivia vaunuja ammuksineen ammutaan singoilla vaan tiktok-videoiden tähden. Oletetaanko näiden vaunujen olevan ansoitettuja, kuten kuvan lipas?
Sellainen pitkäikäisen ihmisen kanta on suhtautua vihollisen jättämään materiaaliin hyvin skeptisesti olettaen niiden olevan ansoitettuja ja houkuttimena. Ainakin edullisemmassa materiaalissa johtajana kannattaa miettiä kahdesti onko mahdollinen palkinto niin suuri että se oikeuttaa riskeeraamisen tutkia kohde.
 
Miten nykyään sotatilanteessa suhtaudutaan naapurin lahjoittamiin välineisiin? Onko tähän jokin virallinen kanta, vai meneekö tilanteen mukaan?

Ukrainasta on näkynyt paljon videoita joissa hylättyjä toimivia vaunuja ammuksineen ammutaan singoilla vaan tiktok-videoiden tähden. Oletetaanko näiden vaunujen olevan ansoitettuja, kuten kuvan lipas?
Sellainen pitkäikäisen ihmisen kanta on suhtautua vihollisen jättämään materiaaliin hyvin skeptisesti olettaen niiden olevan ansoitettuja ja houkuttimena. Ainakin edullisemmassa materiaalissa johtajana kannattaa miettiä kahdesti onko mahdollinen palkinto niin suuri että se oikeuttaa riskeeraamisen tutkia kohde.

Tuo on ilmeistä, ettei hylättyyn materiaaliin pitäisi koskea, jos on suinkin vaihtoehtoja. Tulee mieleen se perinteinen, että kaivetaan kuoppa käsikranaatille, laitetaan rynkky päälle ja irrotetaan sokka.

Mutta entä suoraan kaatuneen/antautuneen/haavoittuneen vihollisen käsistä kaapattu? Tuskin rivimosurilla sentään on peukaloitua kessiä tai lipasta kannossa, vai onko sittenkin? Samaan tapaan kuin tupakka-askissa se yksi tupakka voi sisältää syanidikapselin, vaunun ampumatarvikesäilössä voisi periaatteessa olla yksi kranaatti, josta miehistö tietää, että sitä ei parane ampua. Vai meneekö Clancyksi?
 
Tuo on ilmeistä, ettei hylättyyn materiaaliin pitäisi koskea, jos on suinkin vaihtoehtoja. Tulee mieleen se perinteinen, että kaivetaan kuoppa käsikranaatille, laitetaan rynkky päälle ja irrotetaan sokka.

Mutta entä suoraan kaatuneen/antautuneen/haavoittuneen vihollisen käsistä kaapattu? Tuskin rivimosurilla sentään on peukaloitua kessiä tai lipasta kannossa, vai onko sittenkin? Samaan tapaan kuin tupakka-askissa se yksi tupakka voi sisältää syanidikapselin, vaunun ampumatarvikesäilössä voisi periaatteessa olla yksi kranaatti, josta miehistö tietää, että sitä ei parane ampua. Vai meneekö Clancyksi?
 
vaunun ampumatarvikesäilössä voisi periaatteessa olla yksi kranaatti, josta miehistö tietää, että sitä ei parane ampua. Vai meneekö Clancyksi?
Eräs kaunis päivä lataaja kompastuu ja taittaa nilkkansa. Tilalle seuraavalle retkelle tulee se lataajille tyypillinen hitaasti käyvä "joojoo" Jonne, jolle kiireessä nopeasti huidotaan perusasiat. Sitten päästään taisteluun, jossa kaikilla on vähän jännää ja kiirettä. Jonne ketterästi vetäsee tarjolla olevan kranaatin ja syöttää sen putkeen. Kyseessä olikin se jekkupaukku, jonka kaikki tiesi ja se nilkkansa taittanut Jore, joka on tukikohdassa parantalemassa nilkkaansa. Jonnelle se näytti samalta kuin kaikki ne muutkin kranaatit. Jore saa käskyn ilmoittautua osaksi seuraavan vaunun miehistöä.
 
Back
Top