Sotaveteraanit

Suosittelen kuuntelemaan ihan kattavasti tätä Sotilaiden Äänet -sarjaa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/0...sta-ensimmaista-kertaa-julki?ref=ohj-articles. Siis, Ylen arkistosta löytyi 20 vuotta jatkosodan loppumisesta tehdyt haastattelut. Lukekaa erityisesti tuo johdanto, veteraaneilta ei ollut helppo saada haastatteluja mutta kutsumalla isompi porukka pirttiin kerralla saatiin monta tarinaa talteen. Kuuntelin juuri automatkalla ja oli tiivis tunnelma.
 
Viimeksi muokattu:
Muistuipa mieleeni varusmiesajaltani... talutin Herra Kenraalin silloisen Sotakorkeakoulun portaat ylös. Herrasmies..kädestä pitäen kiitti nuorta silloista alikessua...

Kaverin kertoman mukaan kurssijuhlan puheen päätös -90-luvun puolivälissä oli ollut: "--- Pellolla juoksi ryssä. Minä tapoin sen. Kiitos."
 
@Umkhonto , muistatko kun Adolf E. puhui meille? Et tainnut olla Savon Prikaatista, mutta minä olin.
- Ketkä täällä ovat Savon Prrrikaatista? Ne upseerrrrioppilaat, nouskaa ylös!
Jotenkin noin se meni. Silloin tunsin olevani jostain eliittiyksiköstä lähtöisin...:rolleyes:
 
Silloin tunsin olevani jostain eliittiyksiköstä lähtöisin.
No niinhän sinä olitkin:rolleyes:. Itse muistan, kun Prikaatin kunniakomentajan ominaisuudessa vanha A.E tarkasti rivistömme Karkialammen kentällä. Oli vähän sellainen "teit isäin astumaa"-olo, kun mieleen tuli isäni muistelukset Vuosalmelta 1944, jolloin isäukko puolestaan oli tämän saman komentajan tarkastettavana. Hän ei kylläkään kuulunut Adolfin omaan rykmenttiin, mutta A.E toki tarkasti myös hänelle alistetut joukot ja oli ilmeisestikin hyvin mieleenjäävä hahmo.
 
@Umkhonto , muistatko kun Adolf E. puhui meille? Et tainnut olla Savon Prikaatista, mutta minä olin.
- Ketkä täällä ovat Savon Prrrikaatista? Ne upseerrrrioppilaat, nouskaa ylös!
Jotenkin noin se meni. Silloin tunsin olevani jostain eliittiyksiköstä lähtöisin...:rolleyes:

Ei, en ollut SavPr:stä mutta muistan kyllä jalkaväenkenraalin meille Maneesissa puhuneen.
 
No niinhän sinä olitkin:rolleyes:. Itse muistan, kun Prikaatin kunniakomentajan ominaisuudessa vanha A.E tarkasti rivistömme Karkialammen kentällä. Oli vähän sellainen "teit isäin astumaa"-olo, kun mieleen tuli isäni muistelukset Vuosalmelta 1944, jolloin isäukko puolestaan oli tämän saman komentajan tarkastettavana. Hän ei kylläkään kuulunut Adolfin omaan rykmenttiin, mutta A.E toki tarkasti myös hänelle alistetut joukot ja oli ilmeisestikin hyvin mieleenjäävä hahmo.
Oho! Nämä on niitä yksiä suomalaisuuden perijuttuja, joita ei ehkä ulkopuolella maatamme moni ymmärrä. Epäilemättä jäänyt mieleen tämä hetki.
Otetaan toinen sukupolvikokemus. Eliittijoukko-osastossamme oli AUK:ssa legendaarinen hahmo nimeltä Pappa Alkiomaa. Kun keväällä oltiin ensimmäisiä päiviä AUK:ssa, erään joukkueen oppilasjohtaja teki pihalla ilmoituksen Papalle. Pappa katsoi tuimasti, puhkesi hymyyn ja kysyi, oliko oppilasjohtajan isä ollut joskus samassa AUK:ssa. Kyllä oli ollut. Pappa oli heti muistanut nimen ja kertoi sitten koko joukolle, kuinka vuonna 1969 silloiselle kersantti Alkiomaalle oli kyseisen oppilasjohtajan isä tehnyt ilmoituksen samalla paikalla, niin ikään oppilasjohtajana toimiessaan.
Koko kansan armeija.
 
Oli minun aikanani meidän komppaniassamme (1K). Paras tapaamani kouluttaja. Aivan kuningas :salut: Hänen poikansa taisi myös olla kapiainen.
Taisi olla käsittääkseni veljenpoika, en nyt sata varma ole mutta lähes.
Kyllä Papan spol-joukkueet saivat silloin kovia tuloksia. Ja hän vastasi aukin sisäkurista. Osasi YlPalvon oikeasti ulkoa. Minullakin muutama kontakti häneen oli, ja miellyttävä kuva jäi. Persoona.
Sittemmin eläkkeellä kasvatti pitkän tukan ja parran, ihan piruuttaan.
 
Eräs paikallinen sotaveteraani, nyt jo edesmennyt, oli läsnä, kun Ihantalassa paljastettiin tämä muistokivi vuonna 2004. Sotaveteraani oli osallistunut Ihantalan taisteluun, ja minullekin hän kertoi, että venäläisten aaltoja sai ikään kuin niittää nurin konepistoolisuihkuilla. Hän käytti nimenomaan niittää-termiä, sillä niitä tuli niin massamaisesti päälle jossain vaiheessa.
Muut mukana olleet nuoremmat seuralaiset kertoivat seuraavasta tapahtumasta. Kun juhlallisuudet olivat ohi, niin veteraani köpötteli, sydänvaivaisena, sivummalle etsimään omaa asemaansa. Löysi sen ison kiven, jonka juurella poteronsa oli ollut. Katselee maisemia ajatuksiinsa uppoutuneena.
Sitten paikalle tulee toinen veteraani. Vanhukset luovat toisiinsa silmäyksen ja ilmeet vaihtuvat epäuskoon. Keskustelu kävi tähän tyyliin:
- Olikos sinulla se venäläinen sotasaaliskoopee?
- Oli. Ja sinä taisit olla tulenjohtaja?
- Kyllähän minä olin.
Siinä miehet tapasivat ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun -44, mutta muistivat jotenkin vielä kasvonpiirteet. Olivat useita vuorokausia olleet samassa asemassa, jiiveen mies piti päälletunkijoita koopeella kurissa ja tj laittoi isommalla kädellä niitä kuriin. Sen jälkeen eivät olleet tavanneet.
Oli ollut kuulemma säväyttävä hetki sivusta seuranneilla nuoremmilla saattajilla :salut:.
Olen tuota usein miettinyt. Hetket suoraan nuoruudesta, nostettuna pintaan vanhoille miehille, heidän viimeisillä hetkillään. Isänmaa pelastettuna, mutta mitä mahtoivat nähdä nämä vanhukset tarkastellessaan aukeaa? Tai kuulla ajatuksissaan?
Jotain sellaista, jonka välittämiseen sanat eivät riitä, mutta kerran sen kokeneiden kesken, vain silmäys toisiinsa riittää.
 
Meidän firma on viimeiset 20-vuotta osallistunut vain ja ainoastaan sotaveteraanien eduksi meneviin keräyksiin. Niin kauan kuin yksikin heistä elää, meidän perinne jatkuu.
 
(Sotaveteraaniliiton Facebook)

Helsingin kotipalvelu ja sotaveteraanit

Helsinkiläinen, vuonna 1922 syntynyt näkövammainen veteraani, joka asuu yksin kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa, soitti liittoon ja kysyi voiko saada apua kuntoutukseen. Hän sai vuonna 2015 kielteisen kuntoutuspäätöksen, koska valtiolta tulevat määrärahat loppuivat. Hän vei uuden hakemuksen tammikuussa 2016, jolloin sai 10 kertaa avokuntoutusta. Nyt hän siis odottaa vuoteen 2017 saadakseen uuden avokuntoutusjakson. Liikuntakyvyn ylläpitämiseksi avokuntoutus olisi välttämätöntä. Suomen Sotaveteraaniliitosta luvattiin tukea kuntoutukseen.

Samalla veteraani kertoi tilanteesta kotipalvelun kanssa. Hoitaja tuli jakamaan lääkkeet, jolloin hän pyysi, voisiko hoitaja laittaa hänelle perunat kiehumaan. Hoitajan vastaus: "ei kuulu minun tehtäviini". Hän rohkaistui vielä kysymään, voisiko hoitaja viedä ulos mennessään roskapussin, kun hänellä on vaikeuksia portaissa liikkumisen kanssa. Vastaus oli sama kuin edelliseen kysymykseen.

Veteraani itse oli tehnyt työuransa palomiehenä ja kertoi, että eipä tullut silloin mieleen, että olisi voinut sanoa, että ei tuo hälytys kuulu minulle.
 
Ilmavoimat kunnioittaa pommikoneohjaaja Olli Kiviojan muistoa ylilennolla Helsingin yllä 22.9.

http://www.lentoposti.fi/uutiset/il...iviojan_muistoa_ylilennolla_helsingin_yll_229

Ilmavoimat kunnioittaa pommikonelentäjänä toimineen Olli Kiviojan muistoa F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjien ylilennolla Helsingin yllä lauantaina 22. syyskuuta. Kivioja lensi jatkosodassa Bristol Blenheim -pommikoneella.
Jatkosodassa lentäjänä palvelleen Olli Kiviojan siunaustilaisuus järjestetään 22. syyskuuta Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Imavoimat suorittaa ylilennon Kiviojan muiston kunniaksi lauantaina 22. syyskuuta kello 13.15. Ylilento tehdään Temppeliaukion yli etelästä lähestyen.
Ylilennon suorittaa kaksi Lapin lennoston F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää noin 300 metrin lentokorkeudessa. Ylilennolla tehtäneen aiemman käytännön mukaisesti vainajan muistoa kunnioittaen perinteinen Missing man -lentoliike. Siinä hävittäjä saapuu alueelle vaakalennossa ja vetää pystyyn kadoten korkeuksiin. Lennolla on säävaraus.



Palveltuaan ensin konekiväärimiehenä Uhtuan rintamalla Kivioja pääsi kesäkuussa 1943 Ohjaajakurssi 5:n oppilaaksi Lentosotakouluun Kauhavalle. Kurssin suoritettuaan hän palveli Bristol Blenheim -pommikoneen ohjaajana Pommituslentolaivue 42:ssa ja Pommituslentolaivue 46:ssa.
Kivioja kouluttautui sodan jälkeen lääkäriksi ja teki pitkän uran kirurgina. Hänelle myönnettiin lääkintöneuvoksen arvonimi, sotilasarvoltaan hän oli lääkintäluutnantti. Kivioja toimi useiden vuosien ajan ansiokkaasti sotalentäjien Pilvenveikot-klubin puheenjohtajana.
Pilvenveikkoja on Lentoposti.fi:n laskelmien mukaan elossa enää 11 henkilöä. 93-vuotias Olli Kivioja antoi elokuussa 2018 haastattelun, joka on luettavissa
https://sotaveteraanit.fi/2018/08/06/olli-kivioja-on-yksi-viimeisista-pilvenveikoista/
 
Back
Top