Kapiainen kirjoitti:
Minusta tämä asia pitää ottaa niinkuin se on, eikä värittää siitä sen enempää Viron itsenäisyystaistelua kuin mitään Virolaisten "Suomen pelastamisoperaatiota".
Kannattanee katsoa asiaa taktisesti Suomenlahden meristrategisesta tilanteensa käsin.
Se suuri kertomus, joka tapahtui
Viipurin - Petrozavodskin operaation jälkeen oli operaatio
Bagration.
Noilla Sinimäen taisteluilla, joihin osallistui saksalaisten lisäksi virolaisia ja alankomalaaisia Waffen-SS:n miehiä, oli sellainen merkitys, ettei Neuvostoliitto saanut haltuunsa Suomenlahden etelärantaa niin pian kuin lopulta sai.
Näin tavallaan Suomenlahden molemmat rannat säilyivät akselivaltojen hallussa.
Tuohon rannikon suojaamiseen saksalaisten taholta liittyy myös
Tanne Ost.
On jotenkin kummallista, että Suomessa on opittu latvialainen ja virolainen tapa kertoa historiaa siitä, miten Waffen-SS:n vapaaehtoiset olivat kansallisia patriootteja ja miten tavallaan Latvian ja Viron valtioidea perustui sankarilliselle puolustustaiselulla 1944 saksalaisten riveissä.
Tämä nyt ei oikein pidä paikkaansa edes virolaisten osalta, koska normaalivirolaiset pyrkivät välttämään sekä Neuvostoliiton että Saksan valtaa ja monet virolaiset hakeutuivat Suomeen.
Toisaalta ne virolaiset, jotka jäivät Viroon, saattoivat joutua joko työpalveluun Saksaan tai Waffen-SS:ään. Virohan oli miehitetty maa niin 1941-1944 kuin myös 1918.
Saksan ja Venäjän poliitikka ei ole oikein koskaan hyväksynyt Latvian, Liettuan, Viron eikä Ukrainan itsenäisyyksiä eikä aina Puolankaan, vaan nämä on ajoittain sopeututettu germaaniseen ja slaavilaiseen suurpiiriin.
Olen nyt kuitenkin sitä mieltä, että Sinimäen taistelut olivat Suomelle helpotus. Jos Sinimäellä ei olisi pantu niin lujasti vastaan, hyökkäys Suomea vastaan eli Viipurin - Petrozavodskin operaatio olisi todennäköisesti jatkunut pidempään, koska olisi ollut suurempia toiveita Suomen murtumisesta.
Suomalaiset olisivat tässä tapauksessa varmaan pääseet kokeilemaan Salpalinjankin kestävyyttä, mikä nyt siksi, että sitä ei käytetty, on säilynyt melko mukavana museaalisena alueena.
Suomessa voisi rehellisyyden nimissä tutkia ja nostaa myös alankomaalaisten Waffen-SS:n miesten kunniaa, mitä poliittisesti korrekti germaanimaa, Alankomaat, eivät nykyään voi tehdä samalla tavalla kuin Latvian ja Viron kokoomuslaiset komsomol-ministerit luodessaan venäläisvähemmistökriittisyydellä uutta kansallista eheyttä.
No sotahistoriassa ei ole mitään kunniallista eikä rehellistä. Ne, jotka ovat joutuneet sotimaan onnettoman politiikan puolesta, hakevat myös poliittiset perustelut ihmisentappaamistyölleen jälkikäteen ollakseen kunniallisia, vaikka hävisivät.
Toisaalta taas ne, jotka ovat sitä mieltä, että sodat päättyivät oikeiden voittoon, ovat tietenkin sitä mieltä, että hävinneiden jorinat eivät ole asiallista historiankirjoitusta.