Sotilasura (ent. Sotilasuran suosio eri puolilla Suomea - Ahvenanmaa militanteimpien joukossa)

@Lepard Hyviä pointteja, mutta hyvä fyysinen kunto ja älykkyys ei ole toistensa poissulkevia ominaisuuksia. Ainakin oman kokemukseni mukaan akateemisesti menestyvät ihmiset tuntuvat olevan fyysisesti hyvässä kunnossa verrattuna muuhun kansaan. Ainakaan lihavia ei siinä porukassa juurikaan näy... Luulen tämän johtuvan kilpailuhenkisyydestä ja pitkäjänteisen työnteon arvostamisesta (jotka ovat hyviä asioita sekä fyysisen kunnon että oppimisen kannalta). Fyysinen aktiivisuus on tietääkseni aivojen kehityksen kannalta hyvä asia, joten sikälikään tämä ei ole yllättävää. Ruotsissa on tehty tälläistä tutkimusta: Link Between Physical Fitness and IQ

Toisaalta näen Aallon tutkimuksen ihan hyvänä. Siviiliyliopistojen opiskelijamateriaalista ja pääsykokeista keskustellaan vähän väliä, miksipä ei myös MPKK:n?

En missään nimessä väitä etteikö älykkö voisi olla hyväkuntoinen. Usein näin onkin. Ja mielestäni upseerin pitää olle ehdottomasti hyväkuntoinen. Aalto ei oikein osannut päättää kumpi on parempi, suuri johtopäätös oli että pv painottaa liikaa fyysistä kuntoa valintatekijänä. Ottaen huomioon että upseeri viettää pääosan uransa ensimmäisestä 10 vuodesta kentällä, huonokuntoinen ei vain pärjää...
Aallon tutkimuksessa on tosiaan hyvätkin kohtansa, ja on hyvä että joku välillä sparraa MPKK:ta. Ei kuitenkaan tutkijana saisi olla niin asenteellinen kuin Aalto on, syö omaa uskottavuuttaan.
 
Kummasti tämä Aallon tutkimus aina pulpahtaa pinnalle tasaisin välein. Varmaan herkullinen aihe kun joku oikein tieteellisesti todistelee että kapiaiset on tyhmiä...

Kannattaisi kuitenkin lukea kyseinen tutkimus ihan kunnolla läpi. Siinä on tiettyjä ansioitakin ja monissa kohdissa havaintoihin voi yhtyä. Itsekkin on aina välillä kaivannut vähän enemmän ei niin normeihin sitoutuneita upseereita, jotka uskaltaisivat rikkoa rajoja.

Meikäläistä Aallon työssä vaivaa siitä kumpuava asenne, voisi jopa sanoa asennevamma upseereita kohtaan, joka syö sen uskottavuutta. Kaikki mitä puolustusvoimat on tehnyt tai tekee on väärin. Kadettikoulun pääsykokeissa painotetaan liikaa liikuntaa, halutaan vain tyhmiä lihaskimppuja strategisten älykköjen sijaan. Seuraavassa hengenvedossa valitetaan että upseerit ovat liian huonokuntoisia sodan ajan tehtäviinstä. MPKK:n tutkimus on heikkotasoista ja surkeaa. Kun korkeakoulujen rehtorien asettama arviointielin toteaa MPKK:n tutkimuksen olevan korkeatasoista ja korkeakoulun tason täyttävää, on selvitys tehty väärin. Yleisesikuntaupseerien valinta ja koulutus on heikkoa eikä lähelläkään saksalaisten tasoa ennen Toista Maailmansotaa. Jotenkin vain Aallolta unohtui että nuo juntit suomalaiset ye-upseerit olivat ainoita jotka Pohjois-Suomessa pääsivät edes lähelle asetettuja tavoitteita, saksalaisten jäädessä pääpiirtein lähtöasemiinsa. Samat hönöt sitten vielä nöyryyttivät saksalaisia Suursaaressa ja Torniossa. Puhumattakaan siitä että kumman maan armeija kärsi totaalisen tappion ja jätti maansa ja kansansa vihollisen raiskattavaksi? Ei saksalaiset voi Hitleriä kaikesta syyttää, kyllä Saksan sodanjohdossa tehtiin lukuisia vakavia virheitä ihan omin voiminkin. Jne jne.

Toinen asia mikä vaivaa on se, että Aalto ei ymmärrä alkuunkaan miten asevoimat toimivat. Upseereista noin 1% pääsee uransa aikana tekemään mitään strategisen tason tehtäviä. Pitääkö silloin kaikkien upseereiden olla huonokuntoisia neroja, jotka turhautuvat alemman tason tehtävissä, vai pitäisikö pääosan olla hyväkuntoisia ja toimeenpanokykyisiä keskitason kovia ammattilaisia?

Kannattaa kuitenkin muistaa, että suomalaiset upseerit on moneen kertaan testattuja. Ensiksi pitää päästä suorittamaan asepalvelus. Sitten pitää kisata itsensä vähintään aliupseerikurssille, mieluummin reserviupseerikurssillekin, koska hyvin harva pääsee pelkällä AUK:lla kadikseen. Tämän jälkeen on vielä Kadettikoulun pääsykokeet. Kaikissa näissä, varsinkin kahdessa viimeisessä, testataan soveltuvuutta käytännön sodan ajan johtajaksi, joka kykenee toimenpanemaan nopeasti käsketyt tehtävät. Upseerin peruskauraa. Aikanaan sitten niistä kadeteista kuoriutuu ylempiä upseereita, joista muutama pääsee monen karsintavaiheen jälkeen strategisen tason tehtäviin. Siinä varmaan tarvitaan jo aikalailla älyäkin. Upseerikoulutukseen pääseminen on meillä paljon vaikeampaa kuin valtaosassa armeijoista. Ja tulokset näkyy kun porukat käy maailmalla. Ei tarvitse hävetä heidän osaamistaan.

Johtajakoulutukseen varusmiehistä pääsee meillä noin viidesosa. Kisa RUK:iin on verinen. Kadettikouluun pääsee noin joka viides hakija, jotka kaikki siis ovat vuoden palvelleita ja jo johtajakoulutuksen saaneita.

Ruotsissa paikallinen MPKK on itsenäinen hallituksen alainen viranomainen joka ei ole puolustusvoimien johdossa. Upseerikoulutusta on kehitetty pääosin siviilikoulutuksen ja yliopistomaailman ehdoilla. Valitsevat upseerikoulutukseen väkeä täysin akateemisin perustein. Viime upseerikurssille oli 150 paikkaa, 100 saivat täyteen. Rivissä olevien ruotsalaisten upseerien mukaan valmistuvista vain pieni osa kykenee aidosti sodanjohtamiseen, vaikka ovatkin varmaan tosi älykkäitä. Tätäkö meille ihan tosissaan halutaan?

Se oli vain liian herkullinen. Oma purkautumiseni tulee nähdä vain sitä vähemmän rakentavaa vuorovaikutuskulttuuria vasten, mitä nämä pari ammattisotilasta täällä edustivat. Ei se ammatista ole kiinni, varmasti nämä yksilöt olisivat yhtä viehättäviä nettikeskustelukumppaneita vaikkapa työttöminä tai ostoskeskuksen vartijoina toimiessaankin.
 
Se oli vain liian herkullinen. Oma purkautumiseni tulee nähdä vain sitä vähemmän rakentavaa vuorovaikutuskulttuuria vasten, mitä nämä pari ammattisotilasta täällä edustivat. Ei se ammatista ole kiinni, varmasti nämä yksilöt olisivat yhtä viehättäviä nettikeskustelukumppaneita vaikkapa työttöminä tai ostoskeskuksen vartijoina toimiessaankin.

Toki meiltä löytyy tälläisiäkin upseereita/opistoupseereita, kaikkia ei saa karsittua alussa pois. Muutamia hönöjä, jotka eivät ymmärrä että meillä on asevelvollisuusarmeija, jonka toiminta perustuu reservin tahtoon ja osaamiseen. Ihan niin kuin poliisissakin on valtaosin asiallisia, mutta sitten on ne pari m--kkua jotka aina osuu kohdalle.
 
Back
Top