SS I: Pakeneminen valloitetusta Suomesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja RPG83
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Googlemaps antoi ajoajaksi Ruohtiin tunti 5 minuuttia. Käytännössä siis vajaa kolme varttia.

HAJOTKAA MIEHITETTYYN SUOMEENNE!
 
Jos herätellään vähän tätä ketjua noin käytännön pakenemisen näkökulmasta? Tuolla toisessa aiheessa käytiin tällaista keskustelua, jolla pohjustettakoon tämän aiheen resurrektiota:

Olisi hauska nähdä miten Suomesta poistutaan siinä vaiheessa jos maa on jo miehitetty ja lähtijällä olisi jotain sellaista taustaa, että se naapuria mahdollisesti kiinnostaisi. Suomesta ei ihan helpolla lähdetty pois edes syksyllä -44, vaikka miehitystä ei tapahtunutkaan. Eikä satavuotta sitten jääkäriksikään. Nyt tuota valvontaa helpottaisi vielä kaikenlainen tekninen apulaitteisto ja biometriset passit yms.

Meidän omat järjestelmämme mahdollistavat rajamuodollisuuksien palauttamisen ja henkilöiden asettamisen matkustuskieltoon ihan jo rauhan aikanakin. Siinä on oivallinen työkalu myös miehittäjälle ja sanonpa vaan, että pitää olla ihan vitusti pokkaa mennä esittelemään passia tuossa kohtaa venäläiselle rajamiehelle. Näytölle iskee isolla punaisella fontilla teksti TAPETTAVA tai PIDÄTETTÄVÄ ja tiedot ”matkustuskiellossa” olevista saadaan helposti syötettyä järjestelmään. Jos haettava henkilö ei pyri rajan yli, niin haetaan kotoa ja ”vakiinnutetaan” tilanne keräämällä mm. potentiaaliset kapinallisjohtajat ”turvasäilöön”. PV itse kertoo henkilöstönsä nimeltä ylennyslistojen kautta ja siitä, sekä mm. matrikkelien kautta saadaan jokainen virassa oleva upseeri listalle. Siviilien osalta tehdään vähän haarukointia ja luetaan ketkä kirjoittelevat ”vihapuheita” johonkin Reserviläiseen, maanpuolustus.nettiin tai Suomen Sotilaaseen tms. ja nimiä vaan listaan. Sitten syötetään tiedosto järjestelmään ja jäädään odottamaan, että milloin herra itse tulee ilmoittautumaan sille FSB:n alaiselle rajasoturille.

Eipä siinä, ehkä täältä tosiaan vain käveltäisiin ulos, mutta minä en kyllä halua tulla teidän mukana siinä ekassa aallossa kokeilemaan tuota. Mites muuten ajattelitte käytönnön toteuttamisen? Ruotsinvastainen maaraja jostain Muonionjoelta keskeltä korpea vai Finnair Loungen kautta pari viskiä lentopelkoon ja business-luokassa suoraan Berliiniin? Viikkarin lautalla Tallinnaan sutta karkuun? Uiden tai soutuveneellä Merenkurkun yli? Tai hiihtämällä...

Se on juuri näin. Mua huvittaa nää jutut "poistun Suomesta heti". Jos asut Etelä-Suomessa niin, edessäsi olisi tuhannen kilometrin vaellus läpi tuhotun Suomen, väistellen Venäläisiä ja pettureita. Jos selviät hengissä Ruotsin tai Norjan rajalle niin, sinulla on loppuelämäsi ajaksi kerrottavana uskomaton seikkailutarina. Toinen ongelma olisi ajoitus. Olisi älyttömän vaikea päättää hetki jolloin kannattaa paeta. Sinulle ei olisi mitään järkevää käsitystä kokonaistilanteesta, milloin viimeistään kannattaa paeta ja mitä reittiä kannattaa pako tehdä.

Joo samaa mieltä - meillä töissäkin joku heitti lounaskeskustelussa, että hän kyllä siirtyy heti ulkomaille, jos sota Venäjän kanssa alkaa. Aloin sitten vähän tunnustella, että miten pitkälle tämä heitto oli oikeasti mietitty ja eihän se tietenkään ollut. Ihmetyttää, kun ihmiset heittää näitä "lähden heti maasta" -läppiä ilman minkäänlaista etukäteissuunnittelua ja varautumista.

Miettikää nyt hyvät ihmiset, jotka vastasitte, että pyrkisitte ulkomaille, seuraavia kysymyksiä:

- Määritä selkeästi piste (esim. tapahtuma), jolloin aloitat maasta siirtymisen. Sinulla pitää olla kirkkaana mielessä, mitä pitää tapahtua, että myyt omaisuutesi, eroat työpaikastasi ja lähdet ulkomaille. Jos et ole tätä määrittänyt, niin tod. näk. alat sitä vasta miettimään, kun on jo liian myöhäistä.

- Miten aiot poistua maasta, jos tilanne on päällä ja sinulla on kourassa määräys ilmoittautua perustamiskeskuksessa? Oletan, että passi meni sillä hetkellä maastapoistumiskieltoon, kun tuli määräys palvelukseenastumiseen. Miten ylität rajan laittomasti ja miten jatkat matkaasi siitä eteenpäin?

- Miten aiot elättää itsesi ja perheesi ulkomailla? Esim. Lontoossa asuminen on ihan sikakallista ja jos olet vain jättänyt kaiken ja lähtenyt ulkomaille ilman etukäteisvalmistelua, niin koulutetuillakin ihmisillä saattaa kestää 9-12kk:ta helposti työpaikan löytymisessä ja yksi kaveri yli 2 vuoden yrittämisen jälkeenkään ei ole löytänyt sieltä työpaikkaa. Kilpailu on todella kovaa työpaikoista ilman kriisiäkin. Tarvitset siis ERITTÄIN MERKITTÄVÄT käteissäästöt, jos aiot tällaisen yhtäkkisen ulkomaillemuuton toteuttaa (heittona esim. €30,000, jos olet perheellinen)

Yhteenvetona toteaisin, että ulkomaille siirtyminen kriisin alettua on käytännössä mahdollista vain heille, jotka ovat jo aiemmin elämässään asuneet useita vuosia ulkomailla ja heillä sen takia on kohdemaassa olemassa tukiverkosto (esim. ystäviä), ulkomainen pankkitili, jonne siirtää säästöt hyvissä ajoin, jne.

Henkilön työllistyminen ulkomailla riippuu varmasti paljon ko. henkilön ominaisuuksista ja ammatti- ja kielitaidosta. Kovin paljoa tuskin kannattaa nirsoilla työnhaussa, kuten ei myöskään asunnon hankinnassakaan. Eiköhän tälläinen henkilö etsi asuntoja muualta kuin Kensington & Chelseasta, todennäköisempi vaihtoehto lienee jonkun kuolevan kivihiilikylän lähiö tai Ruotsista Rosengård tms. Toisaalta mitenkä olisi ulkomailla sosiaaliavustuksen saanti? Voisiko tälläinen henkilö saada sosiaaliavustuksia joilla pärjäilee joten kuten? Varmasti kovin hyvä elintaso ei ole, mutta elämä miehitetyssä Suomessakaan ei liene hääppöistä. Riskinhallinnan kannalta tietenkin lienee viisasta muuttaa mahdollisimman aikasin jo ihan rauhan aikana, jos asiaa ajattelee vain tämän asian kannalta. Jos asuu vakituisesti ulkomailla niin sillon ei taida puolustusvoimatkaan kutsua palvelukseensa mikäli kriisitilanne iskee? Kunnollinen käteiskassa olisi hyödyllinen muutoinkin elämän kannalta, jos on sellaista mahdollisuus rakentaa. Aikoisiko miehittäjä täysin sulkea rajat ja estää suomalaisten muuton ulkomaille?

Jos lähtijä on lähtenyt "yleisistä syistä", eli miehittäjän uhka on kohdennettu eikä yleinen, niin vastaanottavassa maassa saattaa olla kiinnostusta lähtijän tietoja kohtaan. Perintaisesti pientä tukea työllistymiseen (joko sotakelpoisten kohdalla sotalaitoksen palvelukseen tai sitten muuten) on ollut samalla tarjolla. Kukin arvottakoon oman uskollisuutensa noissa asetelmissa sitten oikein.

Venäläiset sitä ja venäläiset tätä... Porukkaa velloo jossain metsäveli fantasioissa ja toiset kuvittelee, että Schengen liikkuvuudet ovat voimassa siinä vaiheessa kun ruuti palaa ja valtakunnat häviävät Euroopan kartalta.

Itse epäilen, että todennäköisin "miehityksen" muoto olisi jonkinlainen epäsuora miehitys. Suomessa olisi suomalaisista koostuva hallitus, mutta Euraasian unionin jäsenyys olisi tosiasia, samoin kuin rajamuutokset ja venäläiset sotilastukikohdat. Sori, mutta venäjän poika on hoitanut fiksusti tsetsenian miehityksen nostamalla valtaan nukkehallitsijan, sopii sitä vastarintamiehen ampua nukkehallitsijan miehiä - venäläiset vain nauraa.

Amerikkalaiset taas lähtivät santarmoimaan afganistanin vuohipaimenia ja shiialaisia peltiseppiä Mosuliin - tuloksena oli kolossaalinen epäonnistuminen!

Tuskin sinne Tornionjokilalaaksoon mitään venäläisiä tai raja- tai tullimiehiä tulee koskaan vahtiin. Kyllä se kotimainen virkamies hoitaa postinsa - niin se isänmaan ystävä ja kommunistien kauhu pidätti syksyllä 1944 niin Horstin perheineen kuin asekätkijänkin. Eipä auttanut heimoveljien lasten ja naisten kyyneleet kun riuskat kädet heittivät perhekunnat siperian junaan!

Kyllähän sitä voi myös kertoa, että "niin minä lähden ja tienaan rahaa ja rakennan elämäni uudelleen". No miten on kun et saa mukaan autoa, rahoja ja käsimatkatavarana saat viedä yhden vaatekerran ja 300 tasavallan markkaa? Edessä on sitten todennäköisesti lähtö lopullisesti kotimaasta. Kohtalo voi varata ex-patille myös todellisen kakkakepposen, talo, asema ja audi jää Suomeen. Jönköpinkistä on sitten saatu laitosmiehen homma ja tuntuu, että elämä hymyilee, mutta mitä helvettiä, ensimmäisestä tilistä on ulosmitattu 1/3 osa. Tankeroruotsilla tavaat tre kronor kuoren sisältä paljastuvaa leimapaperia, - jees Nordea karhuaa sinulta Suomen talostasi asuntolainaa.
Vae victis!

Kannattaa lukaista miten rhodesialaisille kävi. Ei onnistunut varojen siirtelyt sodan aikana ja mugabe antoi valtaan tultua viedä vielä vähemmän. Entinen siirtomaaisäntä ja buuri liittolaiset lähinnä nauroivat pulaan joutuneille spermanaamoille.
 
Kehotan pakoa Suomesta suunnittelevia hankkimaan ainakin seuraavat asiat jo valmiiksi:

1.) Tarvittavan kielitaidon
2.) Ulkomailla tunnustetun osaamisen, koulutuksen ja työkokemuksen
2.) Valmiin kontaktiverkoston ulkomaille, myös ystäviä jotka oikeasti auttaisivat hätätilanteessa
4.) Tarvittavat käteisvarat valmiiksi ulkomaisilla tileillä eri valuutoissa, ehkä jotain helposti rahaksi muutettavia asioita johonkin tallelokeroihin jemmaan, mahdollisuuksien mukaan muuta omaisuutta ulkomaille auttamaan alkuun

Myös seuraavat asiat auttavat:

1.) Suomeen ei saa missään muodossa kiintyä liikaa ja täältä pitää olla valmis häipymään hyvissä ajoin
2.) Mahdollinen perhe pitää saada mukaan nopeasti tai se pitää olla valmis hylkäämään
3.) Mahdolliset pakoreitit pitää katsoa valmiiksi
4.) Joustavuus tulevan asuinpaikan ja ammatin suhteen on suotavaa

Todennäköisesti menestyksekäs pako Suomesta miehityksen alta onnistuisi lähinnä osalta etuoikeutettua eliittiä sekä sekalaiselta joukolta seikkaillijoita. Muut maasta pakenevat päätyisivät sitten elämään kuten pakolaiset nyt elävät. Valloitetusta Suomesta pakeneminen taas voisi olla vuosien projekti.
 
Ensin sinä kyselet, mistä saa Viagraa ja nyt etsit tietoa, miten Munsala Rapid Force perustetaan?

:)
 
Kehotan pakoa Suomesta suunnittelevia hankkimaan ainakin seuraavat asiat jo valmiiksi:

1.) Tarvittavan kielitaidon
2.) Ulkomailla tunnustetun osaamisen, koulutuksen....

Aamen veli Museo, se on juuri näin kuin kirjoitit. Ei tarvitse kuin katsoa nykyajan pakolaisuutta niin, totuus valkenee. Valtaosa jäisi Suomeen koska ei yksinkertaisesti pääse pois. Pohjois-Ruotsiin syntyisi muutaman kymmenen tuhannen pakolaisen pakolaisleiri. Rikkaat, hyvin koulutetut, nuoret seikkailijat yms pääsisivät maasta pois. Painottaisin vielä ajoitusta. Esim Natsi-Saksasta ja Itä-Euroopasta poistui jo hyvissä ajoin älykkäät ihmiset, Einstein jne. Silti maahan jäin suuret määrät rikkaita Juutalaisia joilla periaatteessa olisi ollut mahdollisuus häipyä mutta jotka eivät ottaneet uhkaa todesta. Ehkä sadan vuoden kuluttua ihmiset opiskelee "Suurta Pohjolan sotaa 2016" ja ihmettelee miksi vielä 2014 kukaan ei tajunut mikä tuho oli aivan edessä.
 
Mikä tätä porukkaa oikein vaivaa? Asekuntoiset ja/tai ikäiset miehet, suurin osa varmaan sotilasvalankin vannoneita ja pahimmillaan jopa Pv:ien virassa, on ensimmäisenä ryntäämässä PAKOON! Voisivat lähteä vaikka heti, kiitos.

Tähän maahan minä synnyin ja jos minun on pakko sen edestä kuolla - reaalisesti vaikka turhaankin - olkoon niin, mutta Suomesta en vihollishyökkääjän takia lähde.
 
Maasta tulee luonnollisesti poistua mahdollisimman aikaisin. Parasta se on tietysti rauhan aikana tai harmaassa vaiheessa - takaisin palaaminen kun on aina yleensä helpompaa kuin lähteminen. Oletetaan kuitenkin henkilön haluavan sotia ensin. Tällöin paras ajankohta lähteä olisi nähdäkseni heti, kun PV on kotiuttanut ja miehitys on alkuvaiheessaan. Tämä etenkin niiden kohdalla, jotka ovat erityisessä riskissä (kuten tämän foorumin jäsenet). Tavallinen kansalainen voi yrittää maistella ensin miehitysvallan alla eloa ennen lähtöpäätöksen tekoa. Tällöin rajavalvonta voi tavallaan olla myös kevyempää: lähtijöiden ruuhkahuippu on saavutettu, rajavalvonta pohjautunee enemmän tekniikkaan ja on (ehkä) mahdollisuus suunnitella ja valmistella pakenemista paremmin.

Esitän pari tapaa poistua maasta. Oletetaan, että Ruotsi ja Norja suhtautuvat myönteisesti pakenejiin eivätkä luovuta heti takaisin Neuvostoliittoon Euraasian unioniin.

1. Maarajan yli

Tässä skenaariossa siirtyminen tulee tehdä mahdollisimman nopeasti - miehityksen ensimmäisinä päivinä. Muussa tapauksessa on ennen pitkää odotettavissa rajalta kilometrejä ulottuvat alueet, joita valvotaan koirilla, lennokeilla ja muilla sensoreilla. Lähempänä rajaa tulevat sitten perinteisemmät sähköaidat, piikkilangat, miinakentät ja vartiotornit. Tällaisen rajan ylitys tulee olemaan hyvin vaikeaa jalkaisin.

Rajan ylittäminen toisena henkilönä on mahdollisuus, mikäli onnistuu hankkimaan riittävät asiakirjat. Tämä lienee kuitenkin riskialtista ja aikaa vievää. Useimmilla ei luultavasti edes ole siihen kykyä.

Jäljelle jäävät siis moottoroidut kulkupelit. Luultavasti raja-asemien tiesuluista ja rajalinjan miinakentistä läpi ajaminen ei käytännössä ole mahdollista. Periaatteessa se saattaisi onnistua, etenkin miehityksen alkuvaiheessa, panssarivaunulla tai muulla äärimmäisen raskaalla kalustolla, mutta käytännössä tuskin.

Viimeinen ja helpoin keino lienee ilma-aluksen käyttö. Suomessa on kohtalainen määrä siviilirekisterissä olevia lentokoneita ja helikoptereita. Lähihistorian jakautuneesta Saksastakin on esimerkki ultrien käytöstä - eiköhän Suomestakin löydy rajan lähettyviltä sopiva "maantiekiitorata". Jos kone on ilmassa muutaman minuutin ja lentää matalalla, sitä tuskin keritään tunnistamaan miehittäjän ilmavoimien toimesta. Lentäminen on sitä paitsi hyvä harrastus muutenkin. Ongelmaksi voi muodostua lähinnä se, jos asuu Helsingissä tai Lahdessa ja kone pitää raijata tuhannen checkpointin läpi Ruotsi-Suomi- tai Norja-Suomi-rajan pintaan. Minimissään pitäisi pystyä siis piilottelemaan sen aikaa, että olot vakiintuvat ja tarkastuspisteet teiden varsilla katoavat. Jos katoavat.

2. Merirajan yli

Tämä on oma suosikkini. Pohjanlahti ja Merenkurkku tuskin ovat ainakaan rauhan aikana erityisen hyvin valvottuja, alueella ei siis ole erityisen kattavaa tutkaverkostoa tai vedenalaista valvontaa. Sota- ja miehitysaikana alueelle sellaisia luultavasti ilmestyisi jossakin vaiheessa, ainakin miehitysvaiheessa. Mahdettaisiinko käyttää helikoptereitakin?

Tästä huolimatta uskoisin pakenemisen pinta-aluksella(kin) olevan mahdollista, ainakin ennen pitkää. Itä-Saksasta on päästy pois Tsekkoslovakiasta salakuljetetulla kumisella kajakilla. Roosna, Lepajoe ja muutama muu taas tulivat 1984 kumiveneellä Virosta Suomenlahden yli Suomeen nopealla kumiveneellä. Yli 100 kilometriä tunnissa kulkeva vesiskootteri jättää aika vähän reagointiaikaa, ennen kuin loikkari on rajan väärällä (l. toivottavammalla) puolella. Tuskin mikään pinta-alus ehtii yhyttämään, ja helikopterikin saisi melkein olla valmiiksi ilmassa, jos loikkari halutaan pysäyttää ajoissa.

Hiljaisempi keino, jonka toimivuutta en mene sitäkään takaamaan, on se kuminen kajakki. Oletettavasti se ei näy kovin hyvin tutkassa sekä mataluutensa että materiaalinsa ansiosta. Sen kuuleminenkin vedenalaisilla sensoreilla on vaikeaa. Merivartioasemien lämpökamerat saattavat muodostaa uhan, en tiedä, mutta vähän pelkään. Toki huonoja sääolosuhteita ja naamioverkkoja hyödyntämällä lämpöjälkikin saadaan melko pieneksi.

Sitten on matalimman herätteen keino: kuivapuku ja snorkkeli. DDR:stä on uitu pois 48 kilometrin matka, aivan tavallisen ihmisen toimesta, ei minkään huippu-urheilijan (kts. tohtori Peter Döbler). Ollakseni rehellinen, kyllä atleetitkin ovat uineet pakoon. Tämä keino vaatii kylläkin kovaa kuntoa jo rauhan aikana - kuinka monelta foorumilaiselta sitä löytyy?

Viimeksi mainittuun voidaan yhdistää rasituksen vähentämiseksi mini-subi, jollaisesta löytyy maininta aikaisemmasta Peter Döbleriä käsitelleestä Guardianin jutusta. Se oli polttomoottorikäyttöinen, mutta nykyään löytyy täysin vedenalaisiakin versioita, joilla pääsee suunnilleen 5 kilometriä tunnissa - vain pienellä rasituksella käyttäjälle. Jos mukana on jonkinlainen pieni, perässä hinattava "lautta", jossa kuljettaa lisää akkuja, tulee matka pohjanlahden halki helpommaksi hieman huonokuntoisemmallekin reserviläiselle. Tosin sitten voi tulla Uumajan sukellusvenejahti, eli ruotsalaiset varmaan arvostaisivat ennakkoilmoitusta rantautuvasta sammakkomiehestä.
 
Ei kai tässä kukaan Suomen tasavallasta lähdöstä puhukaan, vaan Venäjän Suomen oblastista lähdöstä.

Kyllä RPG83 on selvästi huolissaan ja kehittää Munsala Rapid Forcen ohjeistusta, vaikka sanookin laimeasti, että "oletetaan, että henkilö haluaa sotia ensin".

Väestön tuuppiminen on sotaa ja sotatoimi toki onnistuu vielä paremmin, jos kantaväki on hanakka lähtemään. Ainakin Georgian raja-alueella tarkoitus oli ajaa georgialainen väestö pois. Sitä varten etnisiä puhdistuksia tehdään. Niitä on ollut helpompi tehdä siellä, missä misekuntoiset ovat karannneet.

Tässä mielessä @veeteetee on aivan oikeassa, jos haluaa puolustaa maa-alueen lisäksi kansaa. Sota on erilaista kuin ennen etkä tiedä sen alun lisäksi myöskään loppua. Meillä ei ole todennäkäisesti mahdollisuutta myöskään rajata sotatoimia siten, että jo etukäteen arvattava taistelualue evakuoidaan, kuten viimeksi.

Minulla on maata melko vähän, joten voin puolustaa vain kansaa ja yhteiskuntajärjestelmää. Yhteiskuntajärjestelmän mentyä voin puolustaakansaa ja omaa kotiani. Vastarintaa on monenlaista: 1800-luvulla kansallisromantikot puuhailivat meille kulttuurin ja kielen, mikä pohjusti tien itsenäisyyteen. Sota jatkuu "oppositiosta" vaikka kulttuurin ja identiteetin säilyttämisen edestä, koulutuksen ja kielen vuoksi taistelemisena ym. On tuhat tapaa vieraan elämänmuodon vastustamiseen.

Kaikki ne toimet, jotka olen valinnut maan, kansan ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän ja suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän puolustamiseksi ovat luonnollisesti hengenvaarallisia vieraassa komennossa. Niin pitääkin. Mitä hyötyä toimistani muuten olisi, jos ne eivät edes tunnu missään?

Ette te mitään suomalaisia ole vaan somalialaisia.

Mikäli aikoo lähteä pakolaiseksi, @Museo n lista on oikeasti järkevä.

Mikäli perhettä ei halua mukaan, on tehtävä kuin Siad Barren henkivartiokaarti 1990-luvun alussa. Häipyä Mogadishun lentokentän kautta niin kauan kuin se on vielä omilla.

Voisin etsiä jonkun senaikaisen mussun tähän antamaan lisäohjeita pojille. Tarvitsette selvästi kansainvälistä koulutusta.
 
Viimeksi muokattu:
@Vonka: Ettepä ole tekään mitään Suomalaisia, vaan hyvin nopeassa aikataulussa teistä leivotaan Venäläisiä, aka. ryssiä, joidenkin juttujen mukaan jopa kasakoita (jos haluat tälle linjalle lähteä). Onnea vaan yritykseen ja Venäjän kielen opintoihin. Teillä on edessä Viron tie, jos edes sitä.

--

On sitten aivan eri ongelmansakenttänsä, miten valloitetusta maasta pääsee pois. On varmasti haastavaa, en kiistä. Perhe luonnollisesti lähtee maasta jo ennen sotatoimia. Hittoakos ne täällä tekevät tyhjänpanttina.

Museon lista on varmasti ihan suuntaa-antava, ja asiaan kannattaa paneutua hetkeksi, tai jutut jäävät vain suunnitelmiksi.
 
@Vonka: (jos haluat tälle linjalle lähteä). .

Seurasin ketjua aika pitkään. Linja oli valittu ennen kuin astuin varjoista tielle. Tein allegorian, joka toimii.

Sinun allegoriasi savolaisesta kasakasta, hmm...

On parempi, että valkoiset somalit lähtevät ajoissa, jotta eivät ole jaloissa pyörimässä. Mieluiten heti kuluttamasta samaa happea.
 
En tiedä koska olet ollut. Meillä ei varusmiesaikana kerrottu kuin A2-keltaisesta, joka oli nimeltä mainitsematon suurvalta-armeija.

Kuka on maininnut Venäjän, en ainakaan minä.

A2 keltainen on mekanisoitu pataljoona, joka ei suoraan vastaa minkään maan joukkoja, se on geneerinen vastustaja. A3 keltainen ei ole. En uskalla sanoa siitä enempää kun en tiedä mikä on julkista.
 
Mitenkäs sitten jos Suomeen haluaa tulla Syyrian tyyliin tappelemaan vihullista vastaan? En usko, että suurlähetystössä katsovat hyvällä, jos sieltä menee kysymään notta pääseekö heidän kyydillään kemuihin mukaan. Luulen, että hyvinkin joutuu noita pakolaisia vastaan rypistelemään ennenkuin kotimaan kamara varsikengän kannan alle ilmestyy.
 
Back
Top