Stalingradin motti

baikal kirjoitti:
Melkoisen ällöttävä kirjallisuuden genre. Viimeksi yritin lukea Hägglundin: onnenpekka mehtällä. Ei vaan pysty lukemaan. :cool:

Öhquistin kilpi kiiltäväksi kirja oli lajissaan ensimmäinen, jonka luin merkittävä määrä vuosia sitten. Sen jälkeen melkoinen pino samaa genreä. Kaikki loppujen lopuksi ihan sitä samaa: sankari kirjoittaa, miten hänen johtamansa operaatio meni perseelleen, koska -ne muut-. Päämaja, ylempi porras, naapuriyhtymät ja lopuksi sotilaat, nuo kelvottomat, jotka eivät kestäneet syömättä ja juomatta kesävaatteissa 30 asteen pakkasessa viisikertaista ylivoimaa vastaan. :cool:

Sitten on oma alalajinsa tässä genressä: kunnia kahmitaan joka puolelta, mistä se vaan irtoaa....unohtaen ihmeellisesti esikuntapäälliköt ja muu alempi porras. Siilasvuon kirjassa näkee, miten Marttinen on haluttu unohtaa, noin esimerkiksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Lähdearvoltaan muistelmat hyvin usein (oikeastaan poikkeuksetta) ovat juuri tuota mitä sanoit. Häviävät arkistoaineistolle todistusvoimaltaan. Ihmisen muisti on valikoiva ja kehno. Esim. kirjoitat sotamuistelmasi pari vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, niin kuinka hyvin ihan oikeasti muistat keskeiset tapahtumat ? Varsinkin jos sinulla ei ole käytössäsi tuonaikaisia päiväkirjojasi tai arkistomateriaalia muistisi tukena.

Mutta, muistelmilla on minusta lähdearvoa ainakin siinä määrin, että niitä lukemalla voi päästä perille kirjoittajan luonteenpiirteistä ja vaikkapa älykkyydestäkin (tai sen puutteesta). Silläkin mitä muistelija jättää sanomatta on mielestäni lähdearvoa. Tahalliset unohtamiset, vääristelyt ja kaunistelut, suoranainen valehtelu.
 
tulikomento kirjoitti:
Lähdearvoltaan muistelmat hyvin usein (oikeastaan poikkeuksetta) ovat juuri tuota mitä sanoit. Häviävät arkistoaineistolle todistusvoimaltaan. Ihmisen muisti on valikoiva ja kehno. Esim. kirjoitat sotamuistelmasi pari vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, niin kuinka hyvin ihan oikeasti muistat keskeiset tapahtumat ? Varsinkin jos sinulla ei ole käytössäsi tuonaikaisia päiväkirjojasi tai arkistomateriaalia muistisi tukena.

Mutta, muistelmilla on minusta lähdearvoa ainakin siinä määrin, että niitä lukemalla voi päästä perille kirjoittajan luonteenpiirteistä ja vaikkapa älykkyydestäkin (tai sen puutteesta). Silläkin mitä muistelija jättää sanomatta on mielestäni lähdearvoa. Tahalliset unohtamiset, vääristelyt ja kaunistelut, suoranainen valehtelu.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuosta oli hyvä esimerkki Beevorin kirjassa.

Yksi saksalainen upseeri oli lukenut omat päiväkirjansa sodan ajalta Beevorin haastattelua varten muistin virkistykseksi. Sanoi järkyttyneensä niiden sisällöstä ja miten raakaa ja epäinhimillistä hänen oma tekstinsä oli.

Aika ja myös ihmisen oma psyyke muuttavat asioita ja silottelevat tapahtuneita.
 
Mielestäni arvonta on ainoa reilu tapa valita evakuoitavat.
Valituksi tulee siten myös jokunen ylempi upseeri ja spesialisti.
Tavallinen kiväärimies oli katutaistelujen spesialisti, mikä ei ole turha taito.

Haavoittuneiden suosiminen on positiivista syrjintää, ja voi johtaa tahallisiin haavoittumisiin.
Naisia koko kaupunkiin ei olisi pitänyt edes ottaa, joten sairaanhoitajakysymystä ei kuuluisi edes miettiä.
 
Jaahas, tervetuloa takaisin riidankylväjä. Ken ikinä oletkaan. Monesko bannaus tämänkertainen tulee olemaan...
 
Ottoville kirjoitti:
Klikkaa laajentaaksesi...

Tiedätkö muuten yhtään tarkemmin, onko Saksalla mitään sopimuksia venäläisten kanssa noiden kenttähautausmaiden ylläpidosta ? Ymmärtääkseni Suomella ja Venäjällä on jotain vastaavaa. Mutta lukemani mukaan oli aika yleistä että puna-armeijan vyöryessä kohti Saksaa, jyrättiin Wehrmachtin sota-aikaisten hautuumaiden yli T-34 -panssareilla.
 
Suomalaisupseerin päiväkirjamerkintöjä.

Päiväkirjamerkinnät loppuvat Stalingradiin liittyen kuin seinään 7.2. -43 ja kertaakaan ei aihe enää nouse päiväkirjamerkintöihin sodan kestäessä. Onko sattumaa, että joukoille aletaan pitää kurinpalautuksia helmikuun kolmannella viikolla.....tuskin. Porkkanaksi tulee maaliskuussa kepin jälkeen lupa pitää palvelustakin kolme ylintä nappia auki, mutta kaulusten pitää silti olla suorassa. ;)

Näpertelyä.
 
baikal kirjoitti:
Melkoisen ällöttävä kirjallisuuden genre.

Öhquistin kilpi kiiltäväksi kirja oli lajissaan ensimmäinen
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä. Luin Öhquistin kootut selitykset vasta 2000-luvulla ja kirja lensi keräykseen. Olin jo pöyhinyt talvisotaa niin paljon, että ajattelin, että miten ihmeessä tuo kehtaa. Siilasvuo taas otti kunniaa toisen teoista antamatta sitä taasen alaiselleen, jota ilman olisi möhlinyt enemmän.

Ei se koko genre tietenkään sellaista ole. Esimerkiksi juusto-Össin pojan raportti viimeisestä kesästä (ilmestyi jo 1950-luvulla) oli lakonisesti tapahtumat toteava. Siihen päärunkoon vieläkin on vaikea lisätä mitään hirveän erikoista ja mullistavaa. Yksityiskohtia ja tarkennuksia kyllä. Ehkä Viipurin pitämisen yritys on ainoa, mistä nykyäänkin peistä taitetaan.

Stalingradin taistelu on niin hirveä, että siitä riittää traumoja saksalaisille riideltäväksi ja seliteltäväksi. Tosin vähemmällä heidän sotilaansa pääsivät. Neuvostoliitto menetti Stalingradin taistelussa 485 751 sotilasta ja siviiliä tuhoutuneina ja kokonaistappiot olivat 1,1 miljoonan luokkaa. Siinä on mittakaavaa, kun isot hevoset ottavat yhteen.

Mannerheim ei tarvinnut tätä taistelua oikeaan ennustukseen. On olemassa dokumentti (raportti), että hän sanoi Rudolf Waldenille kesäkuussa 1942, että Saksan idänretki päättyisi katastrofiin. Tähän voidaan siten tutkimuksellisesti ajoittaa se, milloin Marsalkka varmuudella tiesi. Luultavasti jo ennemmin, mutta se jää spekulaatioksi.

Päivää Pauluksen antautumisen jälkeen tiedustelujaoston päällikkö Paasonen piti tilannekatsauksen, jossa hän kertoi pienelle piirille Mikkelissä, että Saksa ei kykene voittamaan Neuvostoliittoa, eikä todennäköisesti saa sovittua edes erillisrauhaa. Ei sitäkään rapsaa päivässä tehty. Kuulijoina olivat kuitenkin vain Mannerheim, Ryti, Tanner, Rangell ja Wittig. Oraakkelimainen Paasonen pisti sitten vielä koreammaksi 9.2.1943 arvioidessaan eduskunnassa, että Hitler tulee kärsimään "diktaattorien lopun". Sehän meni tietysti saksalaisten korviin, koska eduskunta silloinkin vuoti kuin seula.
 
Vonka kirjoitti:
Kyllä. Luin Öhquistin kootut selitykset vasta 2000-luvulla ja kirja lensi keräykseen. Olin jo pöyhinyt talvisotaa niin paljon, että ajattelin, että miten ihmeessä tuo kehtaa. Siilasvuo taas otti kunniaa toisen teoista antamatta sitä taasen alaiselleen, jota ilman olisi möhlinyt enemmän.

Ei se koko genre tietenkään sellaista ole. Esimerkiksi juusto-Össin pojan raportti viimeisestä kesästä (ilmestyi jo 1950-luvulla) oli lakonisesti tapahtumat toteava. Siihen päärunkoon vieläkin on vaikea lisätä mitään hirveän erikoista ja mullistavaa. Yksityiskohtia ja tarkennuksia kyllä. Ehkä Viipurin pitämisen yritys on ainoa, mistä nykyäänkin peistä taitetaan.

Stalingradin taistelu on niin hirveä, että siitä riittää traumoja saksalaisille riideltäväksi ja seliteltäväksi. Tosin vähemmällä heidän sotilaansa pääsivät. Neuvostoliitto menetti Stalingradin taistelussa 485 751 sotilasta ja siviiliä tuhoutuneina ja kokonaistappiot olivat 1,1 miljoonan luokkaa. Siinä on mittakaavaa, kun isot hevoset ottavat yhteen.

Mannerheim ei tarvinnut tätä taistelua oikeaan ennustukseen. On olemassa dokumentti (raportti), että hän sanoi Rudolf Waldenille kesäkuussa 1942, että Saksan idänretki päättyisi katastrofiin. Tähän voidaan siten tutkimuksellisesti ajoittaa se, milloin Marsalkka varmuudella tiesi. Luultavasti jo ennemmin, mutta se jää spekulaatioksi.

Päivää Pauluksen antautumisen jälkeen tiedustelujaoston päällikkö Paasonen piti tilannekatsauksen, jossa hän kertoi pienelle piirille Mikkelissä, että Saksa ei kykene voittamaan Neuvostoliittoa, eikä todennäköisesti saa sovittua edes erillisrauhaa. Ei sitäkään rapsaa päivässä tehty. Kuulijoina olivat kuitenkin vain Mannerheim, Ryti, Tanner, Rangell ja Wittig. Oraakkelimainen Paasonen pisti sitten vielä koreammaksi 9.2.1943 arvioidessaan eduskunnassa, että Hitler tulee kärsimään "diktaattorien lopun". Sehän meni tietysti saksalaisten korviin, koska eduskunta silloinkin vuoti kuin seula.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kerrassaan mainio teksti.
 
Vonka kirjoitti:
Kyllä. Luin Öhquistin kootut selitykset vasta 2000-luvulla ja kirja lensi keräykseen. Olin jo pöyhinyt talvisotaa niin paljon, että ajattelin, että miten ihmeessä tuo kehtaa. Siilasvuo taas otti kunniaa toisen teoista antamatta sitä taasen alaiselleen, jota ilman olisi möhlinyt enemmän.

Ei se koko genre tietenkään sellaista ole. Esimerkiksi juusto-Össin pojan raportti viimeisestä kesästä (ilmestyi jo 1950-luvulla) oli lakonisesti tapahtumat toteava. Siihen päärunkoon vieläkin on vaikea lisätä mitään hirveän erikoista ja mullistavaa. Yksityiskohtia ja tarkennuksia kyllä. Ehkä Viipurin pitämisen yritys on ainoa, mistä nykyäänkin peistä taitetaan.

Stalingradin taistelu on niin hirveä, että siitä riittää traumoja saksalaisille riideltäväksi ja seliteltäväksi. Tosin vähemmällä heidän sotilaansa pääsivät. Neuvostoliitto menetti Stalingradin taistelussa 485 751 sotilasta ja siviiliä tuhoutuneina ja kokonaistappiot olivat 1,1 miljoonan luokkaa. Siinä on mittakaavaa, kun isot hevoset ottavat yhteen.

Mannerheim ei tarvinnut tätä taistelua oikeaan ennustukseen. On olemassa dokumentti (raportti), että hän sanoi Rudolf Waldenille kesäkuussa 1942, että Saksan idänretki päättyisi katastrofiin. Tähän voidaan siten tutkimuksellisesti ajoittaa se, milloin Marsalkka varmuudella tiesi. Luultavasti jo ennemmin, mutta se jää spekulaatioksi.

Päivää Pauluksen antautumisen jälkeen tiedustelujaoston päällikkö Paasonen piti tilannekatsauksen, jossa hän kertoi pienelle piirille Mikkelissä, että Saksa ei kykene voittamaan Neuvostoliittoa, eikä todennäköisesti saa sovittua edes erillisrauhaa. Ei sitäkään rapsaa päivässä tehty. Kuulijoina olivat kuitenkin vain Mannerheim, Ryti, Tanner, Rangell ja Wittig. Oraakkelimainen Paasonen pisti sitten vielä koreammaksi 9.2.1943 arvioidessaan eduskunnassa, että Hitler tulee kärsimään "diktaattorien lopun". Sehän meni tietysti saksalaisten korviin, koska eduskunta silloinkin vuoti kuin seula.
Klikkaa laajentaaksesi...

Hyviä pointteja. Hyvin usein vuosia tapahtumien jälkeen kirjoitetut muistelukset ovat silkkaa kirjoittajan kilvenkiillotusta. Käsittääkseni näin on myös Stalingradin osalta. Ollaanpa Friedrich Pauluksesta mitä mieltä tahansa (heikkoluontoinen mies), niin hän kritisoi sodan jälkeen todella kovasti mm. sotamarsalkka Erich von Mansteinia, joka 50-luvulla julkaisi kuuluisat muistelmansa Menetetyt voitot. Niissä Manstein Armeijaryhmä Donin komentajana vierittää Stalingradin katastrofin pitkälti Hitlerin ja Pauluksen harteille.
 
Jutustelua siitä olisiko Pauluksen pitänyt yrittää murtautua heti ulos motista (mukana reilusti jälkiviisautta).


 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top