tulikomento
Supreme Leader
Melkoisen ällöttävä kirjallisuuden genre. Viimeksi yritin lukea Hägglundin: onnenpekka mehtällä. Ei vaan pysty lukemaan.
Öhquistin kilpi kiiltäväksi kirja oli lajissaan ensimmäinen, jonka luin merkittävä määrä vuosia sitten. Sen jälkeen melkoinen pino samaa genreä. Kaikki loppujen lopuksi ihan sitä samaa: sankari kirjoittaa, miten hänen johtamansa operaatio meni perseelleen, koska -ne muut-. Päämaja, ylempi porras, naapuriyhtymät ja lopuksi sotilaat, nuo kelvottomat, jotka eivät kestäneet syömättä ja juomatta kesävaatteissa 30 asteen pakkasessa viisikertaista ylivoimaa vastaan.
Sitten on oma alalajinsa tässä genressä: kunnia kahmitaan joka puolelta, mistä se vaan irtoaa....unohtaen ihmeellisesti esikuntapäälliköt ja muu alempi porras. Siilasvuon kirjassa näkee, miten Marttinen on haluttu unohtaa, noin esimerkiksi.
Lähdearvoltaan muistelmat hyvin usein (oikeastaan poikkeuksetta) ovat juuri tuota mitä sanoit. Häviävät arkistoaineistolle todistusvoimaltaan. Ihmisen muisti on valikoiva ja kehno. Esim. kirjoitat sotamuistelmasi pari vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, niin kuinka hyvin ihan oikeasti muistat keskeiset tapahtumat ? Varsinkin jos sinulla ei ole käytössäsi tuonaikaisia päiväkirjojasi tai arkistomateriaalia muistisi tukena.
Mutta, muistelmilla on minusta lähdearvoa ainakin siinä määrin, että niitä lukemalla voi päästä perille kirjoittajan luonteenpiirteistä ja vaikkapa älykkyydestäkin (tai sen puutteesta). Silläkin mitä muistelija jättää sanomatta on mielestäni lähdearvoa. Tahalliset unohtamiset, vääristelyt ja kaunistelut, suoranainen valehtelu.