Sudan

Kun Suomi itsenäistyi, niin sisällissota alkoi 5 viikkoa myöhemmin. Tuolla meni 2 vuotta...

Ylläolevat lehtisitaatit on harhaanjohtavia koska he ei voi julkisesti sanoa mistä on kyse.

Janjaweedit ja pohjois Sudanin arabit ovat 20 vuotta tappaneet ja raiskanneet etelän kristittyjä ja animisteja, ja siksi etelä itsenäistyi. Ei tätä voi lehdessä kirjoittaa.
Jos sitten tulee joku maksukiista öljyn siirtomaksuista, niin so what, semmoista elämä on.

Sota oli äärimmäisen raukkamaista koska oman maan hallitus pommitti lentokoneista aseettomia siviilejä, naisia ja lapsia. Luin tästä kirjan.

Splm/spla vaikuttaa kunnon porukalta. Mutta siellä on paljon muitakin. Jos Suomessa olisi ollut useampi suojeluskunta, niin olisko ne taistelleet keskenään?
Tai oli kai niitä useampi. Mihin meni suomenruotsalaiset maanpuolustushenkiset?

Huomaa toki, että Suomessa valkoinen järjestysosapuoli pisti käyntiin kutsunnat, joihin oli kyllä parasta ilmestyä. Meillä päin ainakin kutsuntoja pakenevat joutuivat kiinni jäädessään murahautaan. Se oli sellaista vapaaehtoisuutta. Samoin punainen järjestysvalta pisti kehiin pakko-otoksi sanotut systeemit. Suomenruotsalaisia koskivat kutsunnat samoin kuin muitakin. Ja tuo Suomen itsenäistymisvaihe oli siinäkin mielessä kuvaava, että osallistujista vissi osa oli nykykäsityksen mukaan alaikäisiä. Ero tämän päivän Sudaniin ei ole niin suuri, kuin äkkiä luulisi.
 
Miksi näillä taistelijoilla on Unicefin koulureput?

Etelä-Sudanin kansan vapautusarmeijan sotilaat marssivat Mathiangissa, lähellä Boria tammikuun 31. päivänä otetussa kuvassa. Taistelijoilla on Unicefin reput.
Carl de Souza
is: 3.2.2014 18:59
Etelä-Sudanin taistelujen aiheuttama humanitaarinen kriisi pahenee, eikä osapuolten sopima tulitauko ole pitänyt. Maailman uusimman itsenäisen valtion kaaoksesta kertoo osaltaan tämä tuore uutiskuva.

Uutistoimisto AFP:n valokuvaaja Carl de Souza otti kuvan Etelä-Sudanin hallituksen armeijan SPLA:n sotilaista marssilla lähellä Borin kaupunkia.

Kymmenillä presidentti Salva Kiirille uskollisilla taistelijoilla on selässään YK:n lastenavun järjestön Unicefin kirkkaansininen koulureppu.

Unicefin toimisto Etelä-Sudanissa tuomitsee tapauksen jyrkästi.

- Olemme äärimmäisen huolestuneita siitä, että taistelijat käyttävät räikeästi väärin Unicefin koulutarvikkeita, järjestö ilmoitti maanantaina julkaistussa lausunnossa.

Suuria määriä Unicefin ja muiden järjestöjen humanitaarisen avun tarvikkeita on ryöstetty sekä varastoista että kouluista ja sairaaloista, Unicef kertoo.

- Nämä varkaudet kertovat siitä, ettei siviilien suojelun periaatteesta piitata lainkaan eikä humanitaarista työtä kunnioiteta.

Unicefin strategisen viestinnän päällikkö Doune Porter saapui viikonvaihteessa tiedotustehtäviin Etelä-Sudaniin. Hän ei heti osannut selittää, mistä taistelijaryhmä on reppunsa saanut.

- Näin tämän valokuvan ensimmäisen kerran kun saavuin tänään perille, Porter viestitti IS:lle sähköpostitse Totto Chanin leiristä Jubasta myöhään sunnuntaina.

- Useita meidän varastojamme on ryöstetty konfliktin aikana. Se olisi looginen selitys sille, että reput ovat joutuneet taistelijoiden käsiin.

Pakolaisten määrä jo lähes 900 000
Etelä-Sudanin taistelut ovat aiheuttaneet laajan pakolaiskriisin. YK:n mukaan jo 863 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Heistä 22000 on paennut rajan yli Sudanin puolelle.

- Tulitauko on paljastanut humanitaarisen kriisin valtavat mitat ja infrastruktuurille aiheutuneet tuhot, Porter sanoo IS:lle.

- Me keskitymme avun antamiseen sitä kaikkein eniten tarvitseville: toimitamme vettä, hygieniatarvikkeita ja ravintoa lapsille sekä raskaana oleville ja imettäville äideille. Tarjoamme suojaa ja terveydenhoitoa lapsille.

Turvallisuustilanne Etelä-Sudanissa on edelleen heikko, vaikka alueella toimii YK:n rauhanturvajoukko Unsmiss.

Viime viikolla 240 Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijää joutui pakenemaan maastoon taisteluja hallituksen joukkojen ja kapinallisten välillä.

- Me menemme auttamaan pakolaisia sinne, missä turvallisuustilanne sen sallii, Porter kertoo.

YK: Miljoonat tarvitsevat välitöntä apua

YK:n pakolaisavun koordinaattori Toby Lanzerin mukaan peräti 3,7 miljoonaa eteläsudanilaista tarvitsee välitöntä ruoka-apua. Määrä on kolmannes maan väestöstä.

Kriisin hoitamiseen tarvittaisiin noin 1,3 miljardia dollaria, eli 970 miljoonaa euroa, Lanzer arvioi.

Unicefin työtä Etelä-Sudanissa vaikeuttaa se, että hanke on käytännössä kokonaan rahoittamatta. Unicef laskee tarvitsevansa kiireelliseen avustustyöhön Etelä-Sudanissa 31,9 miljoonaa dollaria eli vajaat 24 miljoonaa euroa.

Unicef on nyt muuttamassa käytäntöjään humanitaarisen avun tarvikkeiden varastoinnissa, jotta varkaudet voitaisiin estää.

- Riskialttiilla alueilla, joilla normaalit turvatoimet eivät riitä, Unicef toimii yhdessä Unsmiss-operaation kanssa. Tarvikkeet varastoidaan liikuteltaviin yksiköihin, jotka sijoitetaan Unsmissin tukikohta-alueille varastojen turvaamiseksi, Unicefin Etelä-Sudanin toimistosta kerrottiin maanantaina.
KUVA: GEORGE PHILIPAS

Tuhannet ihmiset ovat kuolleet väkivaltaisuuksissa, jotka jatkuvat tulitauosta huolimatta. Episkopaaliseen kirkkoon Leodarin alueella Borissa tehtiin viime viikolla isku, jossa kuoli 14 ihmistä.
KUVA: STR

Monet eteläsudanilaiset ovat paenneet väkivaltaa rajan yli Sudanissa sijaitseville leireille.
 
Missä on moraalinen tuomitseminen ja apuun rynnivät suurvallat?

yle 18.4.2014 klo 8:17
Kymmeniä kuollut hyökkäyksessä YK-tukikohtaan Etelä-Sudanissa
Raskaasti aseistautunut joukko avasi tulen siviilejä kohti YK-tukikohtaan päästyään. Noin 5 000 ihmistä oli hakenut tukikohdasta suojaa Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksilta.

YK-tukikohtaan hyökänneet asemiehet tappoivat kymmeniä siviilejä Etelä-Sudanissa torstaina.

Uutistoimisto Reuters kertoo perjantaina nimettömään YK-lähteeseensä viitaten, että hyökkäyksessä kuoli ainakin 48 ihmistä ja haavoittui 60 ihmistä. Aiemmin Yhdysvaltain YK-suurlähetystö oli vahvistanut ainakin 20 ihmisen kuolleen hyökkäyksessä.

Hyökkäys tapahtui Borin kaupungissa sijaitsevassa YK:n tukikohdassa, jonka alueella noin 5 000 siviiliä hakee suojaa Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksilta.

YK:n mukaan asemiehet olivat aluksi esiintyneet rauhanomaisina mielenosoittajina, mutta avanneet tulen tukikohtaan päästyään.

YK:n rauhanturvaajat ampuivat ensin varoituslaukauksia ja osallistuivat sitten tulitaisteluun hyökkääjien kanssa, kunnes hyökkääjät perääntyivät. Kaksi rauhanturvaajaa haavoittui tulitaistelussa. Borin YK-tukikohdassa on intialaisia ja eteläkorealaisia rauhanturvaajia.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power tuomitsivat hyökkäyksen jyrkästi torstaina antamissaan lausunnoissa.

Yli miljoona eteläsudanilaista on joutunut jättämään kotinsa sen jälkeen, kun taistelut presidentti Salva Kiirin ja entisen varapresidentin Siel Macharin joukkojen välillä puhkesivat joulukuussa.

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011. Sen jälkeen Etelä-Sudanin etnisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut tuhansia ihmisiä, ja kymmenettuhannet ovat hakeneet turvaa YK:n tukikohdista eri puolilla maata.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
Moraalisen tuomitsemisen ja ulkomaisen avun lisäksi...

Voisi pohtia tätä toisessa ketjussa väännetyn "mitä teet jos adidasverkkarimiehet lähtevätkin tsekkarillasi rynnimään" - keskustelun suhteen.
 
HS Tänään:

UNHCR:n mukaan pakenijat kertovat, että Etelä-Sudanissa aseelliset joukot polttavat taloja, joiden sisällä on siviilejä. Lisäksi ihmisiä tapetaan heidän perheidensä edessä, naiset ja tytöt joutuvat seksuaalisen väkivallan uhreiksi ja poikia siepataan lapsisotilaiksi.
TÄHÄN mennessä Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä ja lähes kolmasosa 12 miljoonaisesta väestöstä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Osissa Etelä-Sudania kärsitään myös nälänhädästä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005328919.html
 
Juu-u. Ja nyt lähti valtion johtoon noussut entinen turvallisuuspomo. Kerkisi olemaan jakkarallaan päivän... Taisi olla liian hapokas kaveri jenkeille sun muille. Täällä Asmarassa naapurin tapahtumat eivät ole juuri näkyneet, mitä nyt "liikennepoliiseja" on kaduilla ruuhka-aikoina taas vähän taajempaan.
 
Sudanissa taas sadoittain tapettu ihmisiä. Jihadistit asialla


Reports from West #Darfur received today unveil that 773 African civilians including mostly teenagers, but women and elderly as well, have been massacred by the Jihadi #Janjaweed in the #Geneina area. Reports talks about hundreds burned and many detained and brutalized on their way for exodus. The Janjaweed are allies to a network of militias in the Middle East and North Africa that includes #Hamas and #Hezbollah. Voices from Darfur are urging the US and Europe, as well as the Arab League to intervene at once.
 
Back
Top