Suojalasit

noska kirjoitti:
Useampikin silmälasin käyttäjä on noista suojalaseista kysellyt, mutta kun itsellä ei silmälaseja ole niin ei tietenkään myös kokemusta noista vahvuuksilla olevista. Noi Reconit on ilmeisesti suoraan vahvuuteen hiotut mutta ICEissa on insertit?
Juuri noin. ICE insertit oli pirun kestävät ja hyvät. Itsellä menee käytännössä rikki vähintää 1 lasit vuodessa niin noi insertit kesti vuoden ilman ongelmia. Pientä naarmuuntumista toki tapahtui runsaasta hiekasta johtuen mutta sillä ei ollut käytänön merkitystä.
Noiden RECON toimitus osui juuri johonkin isoon tilauspiikkin yhteyteen eikä yksittäinen Suomalainen ollut kauheen korkealla tilauslistalla kun toimittivat isoa tilausta jonnekkin.
 
Käsittääkseni myös Wiley X myy noita valmiiksi vahvuuteen tehtyjä ja heilläkin on samanmittaiset toimitusajat.

Yleisiä kysymyksiä ovat olleet nimenomaan tuo kestävyys, huurtuvuus ja paino noiden inserttien kohdalla. Niihin pitänee Suomessa teettää se hiottu linssi jollain optikolla? Se kuuluu olevan hinnoissaan oleva toimenpide.
 
Mä tilasin noin insertit suoraan ESS sivuilta ja tuli parissa viikossa ja hinta oli halpa verrattuna kotimaisiin. Optikon hiomana kotimaassa hinta olisi karkeesti tuplaantunut.

Willey X muistaakseni oli ongelma ettei suomesta voinut tilata vaan lähin valtuutettu myyjä olis ollut jossain norja/saksa akselilla. Meni liian hankalaksi mutta tilanne on voinut muuttua parempaan.
Insertit huurtui jos oli ihan kiinni siinä suojalasissa mutta kun sen väänsi sopivaan asentoon niin ongelmaa ei ollut. Eli itse en edes tulkinnut tuota ongelmaksi.
 
JSP kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Tiedän jatkossa välittää tuota tietoa kyeslijöille tai ohjata suoraan lukemaan täältä.
 
Laitetaanpas kuvat, kun Huhta hankki omansa:

ess.jpg

ess1.jpg

Kuvissa ESS:n Crossbow Suppressor 2X -suojalasipaketti ja saman valmistajan P-2B -insertit vahvuuksilla. (Huomaa taustana käytetty kirjurin Hi-Contrast/Hi-Visibility kansio!)

Alkuperäinen ajatukseni oli, että noista saisi lasit sekä ammuntaan että muuhunkin vaaralliseen, kuten myös aurinkolasit päivittäistoimintoihin. Siinä suhteessa TASL15-hankkeessa (taktiset aurinko- ja suojalasit 2015) ei valitettavasti saavutettu tavoitetilaa.

Ensinnäkin jykevämmät kehykset puristavat ikävästi korvien takaa, mikä aiheuttaa pidemmän päälle pään kipeytymistä. Kevyemmät, kuulosuojainten kanssa käytettäviksi tarkoitetut kehykset ovat muuten hyvät, mutta ne taas eivät pysy päässä riittävän hyvin ilman suojalasien mukana toimitettua hihnaa pään takana. Esimerkiksi kumartuminen saa lasit valumaan alaspäin ja jopa tippumaan, enkä muutenkaan luottaisi lasien pysyvän päässä missään nikkarointia dynaamisemmassa aktiviteetissa.

Toisekseen "insertit" tulevat epäkäytännöllisen lähelle silmiä, mikä on johtanut siihen, että ripset usein hankaavat inserttejä ja jättävät pienen rasvaläikän melko keskelle näkökenttää. Vaihtoehtona on pitää lasit turvallisen matkan päässä ripsistä, mutta tällöin polykarbonaattilinssien ja kasvojen väliin jää enemmän tilaa ja silmien suojaus heikkenee. Lisäksi näkökenttä kapenee korkeussuunnassa kehysten ylälaidan tullessa tielle.

Henkilökohtainen kokemukseni laseista on siis ollut aavistuksen negatiivinen. Lasit kyllä suojaavat hyvin, mutta täyttävät muuten tehtävänsä ainoastaan välttävästi. Näillä kuitenkin mennään toistaiseksi, kunnes löytyy jotakin parempaa ja budjettiin mahtuvaa kalustoa.
 
Minä halusin suojalasit ja koska on omat rillit vahvuuksilla niin piti löytää suojalasit jonne ne mahtuu alle.
En harrasta ammuntaa enkä ole reserviläinen. Muuten vain tarve suojalaseille. Tämmöisen ostin, hinta vain ~25 eur.

Uvex 9302.
Suojalasi-Uvex-9302-harmus.jpg

En osaa sanoa kelpaavatko ammuntaharrastukseen.

-Polykarbonaattilinssi.
-Pehmeä tiivistereuna tiivistää erinomaisesti.
-Tehokas ilmanvaihto.
-Voidaan käyttää omien lasien silmälasien päällä.
-Helposti vaihdettavat linssit.
-Supravision HC-AF; linssien sisäpuolella kestävä huurtumattomuuskäsittely. Ulkopinta naarmuuntumissuojattu,
UV400.

Vastaa EN 166, luokka 1B ja EN 170 vaatimuksia.
 
Joo näkisin että suojalasit ovat kyllä tarpeen jo hiekan ja muun tavaran takia, ei kovin isoa kivenhitusta tarvi silmään että kirpaisee varsin mukavasti ja on ainakin hetken toimintakyvytön. Varsinainen ballistinen suojaus plussaa sitten.

Tuli mieleen että airsoft- ja paintball-laseista voisi löytyä hyviä yksilöitä peruslaseiksi, sehän on varsin hikistä puuhaa ja kaipaa kohtuullista iskunkestävyyttä. Esimerkiksi tämmöinen ratkaisu voisi olla hyvä, missä järeät tuuletusrivat huolehtivat että ilma vaihtuu mutta sirut eivät suoraan pääse lentämään läpi. Yläpuolen ripojen pitäisi kai olla toiseen suuntaan kallellaan, tosin..

41WilJFAyiL.jpg
 
Itse hikoilen paljon, siis todella paljon, siis limavana jää taakse -90c pakkasella vaikka liikutaan vain 10m.
Ainuat lasit mitkä ei ole menny huuruun on Hatch Boss, huurtumisen esto toimii hyvin tuplalinssillä, mutta muuten nenäpala, vaahtomuvit yms ei kestä mitään...
Ja ESS Turbo Fan Goggles. Aivan loistavat, ei haittaa vaikka on huppu kasvoilla ja puhaltaa uloshengityksen hupun kautta silmille, ei huurru.
 
Laitetaanpas kuvat, kun Huhta hankki omansa:

Katso liite: 6303

Katso liite: 6304

Kuvissa ESS:n Crossbow Suppressor 2X -suojalasipaketti ja saman valmistajan P-2B -insertit vahvuuksilla. (Huomaa taustana käytetty kirjurin Hi-Contrast/Hi-Visibility kansio!)

Alkuperäinen ajatukseni oli, että noista saisi lasit sekä ammuntaan että muuhunkin vaaralliseen, kuten myös aurinkolasit päivittäistoimintoihin. Siinä suhteessa TASL15-hankkeessa (taktiset aurinko- ja suojalasit 2015) ei valitettavasti saavutettu tavoitetilaa.

Ensinnäkin jykevämmät kehykset puristavat ikävästi korvien takaa, mikä aiheuttaa pidemmän päälle pään kipeytymistä. Kevyemmät, kuulosuojainten kanssa käytettäviksi tarkoitetut kehykset ovat muuten hyvät, mutta ne taas eivät pysy päässä riittävän hyvin ilman suojalasien mukana toimitettua hihnaa pään takana. Esimerkiksi kumartuminen saa lasit valumaan alaspäin ja jopa tippumaan, enkä muutenkaan luottaisi lasien pysyvän päässä missään nikkarointia dynaamisemmassa aktiviteetissa.

Toisekseen "insertit" tulevat epäkäytännöllisen lähelle silmiä, mikä on johtanut siihen, että ripset usein hankaavat inserttejä ja jättävät pienen rasvaläikän melko keskelle näkökenttää. Vaihtoehtona on pitää lasit turvallisen matkan päässä ripsistä, mutta tällöin polykarbonaattilinssien ja kasvojen väliin jää enemmän tilaa ja silmien suojaus heikkenee. Lisäksi näkökenttä kapenee korkeussuunnassa kehysten ylälaidan tullessa tielle.

Henkilökohtainen kokemukseni laseista on siis ollut aavistuksen negatiivinen. Lasit kyllä suojaavat hyvin, mutta täyttävät muuten tehtävänsä ainoastaan välttävästi. Näillä kuitenkin mennään toistaiseksi, kunnes löytyy jotakin parempaa ja budjettiin mahtuvaa kalustoa.

Itsellä olisi kanssa edessä suojalasien hommaaminen ressu- sekä kuulapyssyilytouhuihin. Kävin kokeilemassa eräässä alan liikkeessä ja minusta tuntuivat hyviltä noin ensialkuun naamalle. Mitä meinaat tuleeko tuo vasta pidempään kantaessa tuo pään särkeminen eteen? Ja tosiaankin itsekin pitäisi hommata noihin vielä vahvuudet, joten voiko olla vain kallosi muodosta johtuvaa?

Oletko löytänyt parempaa ratkaisua kyseiseen ongelmaan?
 
@Solttu762 , itsellä on ESS ICEt insertillä, milgearista ostin, sitten optikolta optiikkaa insertillä.

Kaikki sangat painavat kuppien ja kypärän kanssa, jotkin vähemmän kuin toiset. Itse olen pärjännyt noilla, pieni jomotus kun päivän pitää, ei päänsärkyä. Kait voi jotain pehmikettä askarrella. Ja aina hihnan kanssa päässä, jotta pysyvät siellä, kun kuper... eiku kompastelee.

Ripset, sama homma, mulla se tahra tulee ylemmäs. Ei haittaa, se on niin lähellä silmää ettei siihen fokusta riitä.
 
Jokunen kerta tuli viime talvena käytettyä noita siihen mihin niitä tarvin eli estämään lasien huurtuminen kovalla pakkasella. Toimii kuten ajattelin.
Yläreuna on kumia ja sinne tein muutaman reijän kuumalla raudalla sulattamalla jotta ilmankierto olisi mahdollisimman hyvä. Linssien alareunassa on ilma-aukot.
Niin että kyllä todellakin ovat hintansa arvoiset.
 
Joo, itsellä varusmiesaikana palveluslasti hankautuivat niin pahasti, että kypärää ja kuppeja käyttäessä hankautui toinen sanka rikki. Oli muutenkin aika tuskallista käyttää ilman hihnaa ja kasvomaali värjäsi ja pakkasella jäätyivät...
Paljon sulla maksoi teetetty optiikka insertteihin?
 
@Solttu762 , itsellä on ESS ICEt insertillä, milgearista ostin, sitten optikolta optiikkaa insertillä.

Kaikki sangat painavat kuppien ja kypärän kanssa, jotkin vähemmän kuin toiset. Itse olen pärjännyt noilla, pieni jomotus kun päivän pitää, ei päänsärkyä. Kait voi jotain pehmikettä askarrella. Ja aina hihnan kanssa päässä, jotta pysyvät siellä, kun kuper... eiku kompastelee.

Ripset, sama homma, mulla se tahra tulee ylemmäs. Ei haittaa, se on niin lähellä silmää ettei siihen fokusta riitä.

Joo, itsellä varusmiesaikana palveluslasti hankautuivat niin pahasti, että kypärää ja kuppeja käyttäessä hankautui toinen sanka rikki. Oli muutenkin aika tuskallista käyttää ilman hihnaa ja kasvomaali värjäsi ja pakkasella jäätyivät...
Paljon sulla maksoi teetetty optiikka insertteihin?
 
ESS:in insertteihin maksoi mulla silmäasemalla teetettynä reilun satasen linssit.

Huomatkaa muuten silmien etäisyys toisistaan, kun tilailette linssejä. Kaikki ulkomaiset ei tuota huomioi ja porin prikaatikin teetti meille sellaiset pelkillä vahvuuksilla. Jos tuota ei ole huomioitu, niin efekti on sangen huimaava.

Optikko mittaa tuonkin paikan päällä ja lopputulos 5/5. ESSin crossbowt siis mulla parinakin kappaleena.
 
u-RX insertti ESS:hin maksoi viitisen kymppiä ja silmäasemalla parilla pinnoitteella linssit teetettynä oli joku 120€. Listalla oli pinnoittamattomana alle satasella lähdöt, mutta optikon suosituksesta otin paria pykälää kalliimmat näihin harrastuksiin.

Torni teetti meille ICE- laseihin ne vanhemmat ESS:in insertit alhaalle, mutta tosiaan tuon silmien etäisyyden osumattomuuden vuoksi efekti on alkuun lievää pahoinvointia aiheuttava. o_O
 
Itsellä olisi kanssa edessä suojalasien hommaaminen ressu- sekä kuulapyssyilytouhuihin. Kävin kokeilemassa eräässä alan liikkeessä ja minusta tuntuivat hyviltä noin ensialkuun naamalle. Mitä meinaat tuleeko tuo vasta pidempään kantaessa tuo pään särkeminen eteen? Ja tosiaankin itsekin pitäisi hommata noihin vielä vahvuudet, joten voiko olla vain kallosi muodosta johtuvaa?

Oletko löytänyt parempaa ratkaisua kyseiseen ongelmaan?

Vankkarakenteisemmat sangat puristavat omaa päätäni sen verran voimakkaasti, että n. puolessa tunnissa tai tunnissa alkaa tehdä kipeää. Suomalaiset ovat maailman mittapuullakin suurikalloisimpien joukossa, mutta päänympärykseni itsessään ei kuitenkaan ole mikään mahdoton, kotimittauksella saan tulokseksi n. 59 cm. Todennäköisesti ongelma onkin siis lähinnä kallon leveydessä, oman kokemukseni mukaan myös erilaiset marketeissa myytävät halpis-aurinkolasit ovat järjettömän tiukkoja ja kahdestakymmenestä mallista löytyy ehkä yksi tai kaksi, jotka tuntuvat päässä siedettäviltä. Saattaa myös olla, että kyse on henkilökohtaisista aistimuksista: mikä on toiselle jämäkkä, on toiselle jo puristava ja kivulias.

Itse olen mennyt tähän päivään samalla ratkaisulla. Ohuemmat sangat ovat edelleen mukiinmenevät ja pysyvät hyvin päässä hihnan kanssa.

Ajan mittaan olen tosin huomannut, että ballistisen linssin ja insertin väliä on vaikea puhdistaa, ellei inserttiä revi irti joka kerta. Eihän sinne muuta mene kuin pölyä, mutta on se hankalaa työntää linssinpuhdistusliinaa väliin ja toivoa hiukkasten tarttuvan kiinni liinaan.

Sen sijaan Toiminta-Ampujien foorumissa joku aikanaan kertoi teollisuuskäyttöön tarkoitetuista suojalaseista, jotka olivat melko tavalliset, sangalliset suojalasit, mutta suojaava linssi oli hiottu korjaamaan käyttäjän taittovirhe. Eli niiden kanssa ei tarvinnut inserttejä! Hinta vain oli sellainen, varmaankin yli 500 euroa, että itselläni tuli kipuraja vastaan.

Käytännössä piilolinssit saattaisivat melkein olla toimivin ratkaisu monelle. Kuulemma valikoima on laajentunut ja jopa viikkoja putkeen (ympäri vuorokauden) silmässä pidettäviä löytyy tätä nykyä. Säännöllisessä käytössä kustannukset voivat olla isot, mutta jos tarve on enemmän satunnaista (kerran kahdessa viikossa radalle, kertausharjoitus kerran vuodessa jne.), niin pohtisin vakavasti tätä vaihtoehtoa tavallisten suojalasien pariksi. En tosin tiedä taistelukaasujen ja polttotaisteluaineiden vaikutuksista piilolinsseihin, joten todellinen sotiminen saattaa olla parempi suorittaa perinteisillä laseilla...

Itselle kysyin inserttejä paristakin eriliikkeestä... 300-400€...

Kannattaa tilata ulkomailta. Itse hankin suojalasit kotimaasta, mutta insertit omilla arvoilla tilasin suosiolla jenkeistä. Inserteille postikuluineen tuli hintaa muistaakseni n. 125 dollaria + tullit ja verot päälle. Ei euroiksi muutettuna mielestäni kohtuutonta.

Tosin sen muistan, että jonkin aikaa meni löytää Suomeen lähettävä verkkokauppa. Jokin isompi kuitenkin lähetti ihan vakionakin, ehkä pienemmätkin olisivat kysyttäessä joustaneet.
 
Vankkarakenteisemmat sangat puristavat omaa päätäni sen verran voimakkaasti, että n. puolessa tunnissa tai tunnissa alkaa tehdä kipeää. Suomalaiset ovat maailman mittapuullakin suurikalloisimpien joukossa, mutta päänympärykseni itsessään ei kuitenkaan ole mikään mahdoton, kotimittauksella saan tulokseksi n. 59 cm. Todennäköisesti ongelma onkin siis lähinnä kallon leveydessä, oman kokemukseni mukaan myös erilaiset marketeissa myytävät halpis-aurinkolasit ovat järjettömän tiukkoja ja kahdestakymmenestä mallista löytyy ehkä yksi tai kaksi, jotka tuntuvat päässä siedettäviltä. Saattaa myös olla, että kyse on henkilökohtaisista aistimuksista: mikä on toiselle jämäkkä, on toiselle jo puristava ja kivulias.

Sankojen sopiviksi vääntely on optikkoliikkeiden erikoisalaa. Todellinen tuhattaituri tekee sen itsekin.

19721239_190_uu.jpg

"Tiistaina Sipilä kyllästyi nenälle valuviin silmälaseihinsa ja niiden jatkuvasta ylöspäin nostelusta tulleeseen palautteeseen. Hän korjasi muovisten silmälasiensa vääntyneen sangan kuumentamalla sitä hiustenkuivaajalla ja muovaamalla sangan parempaan asentoon."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052019723686_uu.shtml
 
u-RX insertti ESS:hin maksoi viitisen kymppiä ja silmäasemalla parilla pinnoitteella linssit teetettynä oli joku 120€. Listalla oli pinnoittamattomana alle satasella lähdöt, mutta optikon suosituksesta otin paria pykälää kalliimmat näihin harrastuksiin.

Torni teetti meille ICE- laseihin ne vanhemmat ESS:in insertit alhaalle, mutta tosiaan tuon silmien etäisyyden osumattomuuden vuoksi efekti on alkuun lievää pahoinvointia aiheuttava. o_O

Ammattiostaja ollut asialla..:(
 
Back
Top