Suomella on mahtavat Puolustusvoimat!

John Hilly

Kenraali
Aika erikoiselta järjestelyltä vaikuttaa. Enpä ole kuullut, että kellekään varusmiehelle olisi aiemmin luvattu, että palveluksen voi suorittaa kahden seuraavan kesän aikana. Oikeusasiamiehellä voisi kenties olla tästä jotain sanottavaa, Suomessa kun kansalaisia täytyisi kohdella yhdenvertaisesti, myös NHL-tähtiä.
Esim. Mikko Koivu suoritti sovitellun varusmiespalveluksen pari vuotta sitten, ennen kuin 27 vuotta tuli täyteen.
Oli kuulemma luontainen ampuja.:salut:
 
roopeluhtala

Kapteeni
BAN
Esim. Mikko Koivu suoritti sovitellun varusmiespalveluksen pari vuotta sitten, ennen kuin 27 vuotta tuli täyteen.
Oli kuulemma luontainen ampuja.:salut:
http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Miljonäärit-ruotuväessä/406889

"Tuore jääkiekon maailmanmestarikapteeni, tuliterään maastopukuun sonnustautunut varusmies Mikko Koivu kuljetettiin ison kuvaajalauman kanssa Sotinpurolle Nurmekseen. Kantapeikko kysäisi, että ”voisikos sotamies Koivu laittaa siihen kenttäpatjalle pötkölleen ja tussauttaa sillä pyssyllä kertaalleen tuohon suuntaan. Päästään sitten kaffelle”.

Näin tehtiin. Kamerat lauloivat ja taas saatiin yksi asevelvollisuus suoritettua. Koivu lähti Minnesotaan kertaamaan inttimuistojaan.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Koivun kanssa oli jo ennalta sovittu, että hän ”palvelee” lyhyemmän kaavan mukaan eli kuusi kuukautta.

Tämä on hämmentävää, tavallisesti miehen kyvykkyys todetaan vasta palveluksen kuluessa.

Jostakin syystä armeijan päälliköt tiesivät etukäteen, ettei NHL-joukkueen ja maajoukkueen kapteeni ole sopivaa ainesta esimerkiksi johtajakoulutukseen.

Ja taisi se kuusi kuukauttakin vaihtua kuuteen päivään."
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja

Kyllähän tämä huippu-urheilijoiden intti on välillä suuri vitsi. Lähinnä intti välillä innostuu ottamaan irti gloorian ja positiiviseksi oletetun julkisuushyödyn näistä. Tuntemani futaaja on silloin tällöin innostunut muistelemaan inttiä Lahden urheilukomppaniassa vai -kouluko se oli. En muista palveluspäivien lukua, mutta eihän niitä paljon kehittynyt.
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Itse olen kyllä sitä mieltä että parempi antaa niille kokonaan vapautuksen kuin nykyinen pelleily jossa ne vaan käyvät suunnilleen kääntymässä, otetaan muutama kuva univormu päällä ja that´s it.
 
Bushmaster

ei mitään vapautuksia. Sama kohtelu kuin muillakin!
 
  • Tykkää
Reactions: jak

roopeluhtala

Kapteeni
BAN
ei mitään vapautuksia. Sama kohtelu kuin muillakin!
Tämä tuskin onnistuu. Jos urheilijat eivät saa huomattavasti helpotettua palvelusta, he pyytävät omaa urheilulääkäriään kirjoittamaan vapautuksen jollain verukkeella: http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Miljonäärit-ruotuväessä/406889

"Koripalloa maailman kovimmassa sarjassa NBA:ssa ja Euroopan huippujoukkueissa pompotellut Hanno Möttölä lähti muutama vuosi sitten reippain mielin ruotuväkeen.

Pian kävi ilmi, etteivät koripallotähden polvet kestä punkan petaamista ja nuotiolla istuskelua.

Poishan sellainen mies on päästettävä.

Möttölä painui parantelemaan polviaan jälleen ulkomaiden ammattilaissarjoihin.

Saman kohtalon koki ammattilaisjalkapalloilija Alexei Eremenko. Se nuorempi.

Muun muassa Italiassa, Venäjällä ja maajoukkueessa pelannut Eremenko astui riviin viime heinäkuussa.

Mutta pitkään ei hänkään ehtinyt sotkun munkkeja järsiä.

–Minulla oli selän kanssa ongelmia, pelaaja kertoi julkisuudessa syyksi vapautukseen."
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Lainaus Roopen linkistä:
Mutta millaisen esimerkin pari päivää intissä leikkimässä käyvät tai heti kohta vapautuksen saavat miljonääri-urheilijat nuorisolle antavat?

Ainakin sellaisen, etteivät yhteiset säännöt koske kaikkia.
Tässä asiassa olen Roopen kanssa samoilla linjoilla. Koska he kuitenki hommaavat itseleen vapautuksen jos joutuvat täyteen palveluun (koska normaalipalvelu häiritsee urheilu-uraa liikaa) niin parempi on että ovat kokonaan vapautetut.
 
Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Lainaus Roopen linkistä:

Tässä asiassa olen Roopen kanssa samoilla linjoilla. Koska he kuitenki hommaavat itseleen vapautuksen jos joutuvat täyteen palveluun (koska normaalipalvelu häiritsee urheilu-uraa liikaa) niin parempi on että ovat kokonaan vapautetut.

ei poikkeuksia...ei minkään moisia. ...kyllä miljonääreillä on aikaa sitten harrastaa kun pääsevät siviilin :cool:
 
peelo

Ylipäällikkö
Siis nämä ovat ammattiurheilijoita. Urheilevat siis työkseen. Ei muistakaan ammateissa saa vapautusta. He eivät edusta työssään Suomea. He eivät tarvitse mitään erityisvapauksia. Vapautuksen voi saada vaikka lätkän MM-kisojen ajaksi kun oikeasti lähtee edustamaan Suomea. PV löytyy tehtäviä joissa ei haittaa jos polvet eivät kestä.
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ei poikkeuksia...ei minkään moisia. ...kyllä miljonääreillä on aikaa sitten harrastaa kun pääsevät siviilin :cool:
No niinhän se kuuluisi olla mutta kun saavat niitä poikkeuksia, sama mitä minä tai sinä siitä tykkäämme. Jostain syystä armeijan sisällä ei olla sitä mieltä että heidän tulee palvella kuten kuka tahansa vaan auliiisti annetaan löysää.
 
Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
No niinhän se kuuluisi olla mutta kun saavat niitä poikkeuksia, sama mitä minä tai sinä siitä tykkäämme. Jostain syystä armeijan sisällä ei olla sitä mieltä että heidän tulee palvella kuten kuka tahansa vaan auliiisti annetaan löysää.
valitettava totuus...:confused:

Jotenkin kuvastaa suomalaista maan tapaa ja toimintaa missä toiset ovat "tasa-arvoisempia! kuin toiset... ja toisilla on eri säännöt sekä vaatimukset kuin toisilla...:rolleyes:

Demokraattinen oikeusvaltio nääs...:cool:
 
Kalastaja

Majuri
Lahjoittaja

John Hilly

Kenraali
!0/10 Tarvitsi hieman päättelyä.
 
Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
9/10.
Rynnäkkökiväärin tehokas kantama oli mulla väärin. Muistin, että 500m.
Osaisiko joku tehdä meille mouhoille hieman haasteellisempi testi?
 
Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
10/10. Itse pitäisin aikuisten oikeasti tehokkaana ampumaetäisyytenä 150 metriä, mutta mennään näillä ampumarata-arvoilla.

Tämä on hieno armeija, kun kenraalitason tietämystä voi surutta hassata passiivireservin jääkäriin. ;)
 
Top