Kohteiden tunnistaminen perustuu ilmasodankäynnissä useaan eri mentelmään. On teknisiä ja paljon muutakin.
NCTR jonka
@mechanicus mainitsi on yksi tekninen tapa. Siinä taidetaan hyödyntää dopplerin ilmiötä joka muuttaa tutkan signaalin taajuutta sen osuessa moottorin liikkuviin turbiinisiipiin. Eli jos turbiinin siivet ovat näkyvillä ne muodostavat yksilöllisen "jäljen" jota voidaan hyödyntää tunnistuksessa. Sama pätee potkurikoneiden potkureihin ja varmaankin helikoptereiden roottoreihin myös. Edellyttää toki että tämä jälki on saatu tallennettua ja yhdistettyä johonkin tiettyyn konetyyppiin, vaikka tietysti jos omien jälki tunnetaan voidaan todeta kohteen olevan joku muu vaikkei juuri tarkalleen tiedetä mikä konetyyppi on kyseessä. Tähän liittyy myös suihkusuuttimen puolen tunnistus samalla periaatteella. Nykyhävittäjät on suojattu paremmin tai jopa kokonaan NCTR vastaan.
IFF tai omatunnuskyselyt ovat yksi tekninen tapa myös. Tällä menetelmällä pystytään tunnistamaan kaikki jotka käyttävät etukäteen määritettyä tunnusta. Vihollista ei siis pysty tunnistamaan vaan voidaan todeta kyseessä olevan joku muu kuin oma (tai tunnettua tunnusta käyttävä).
ESM/RWR/ELINT/COMINT eli erilaisten radio/tutkataajuista säteilyä vastaanottavien laitteiden avulla voidaan havaita, seurata ja tunnistaa kohteita jotka säteilevät samoilla taajuuksilla. Säteilyn lähteitä voivat olla kommunikaatioradiot, navigointilaitteet, tietyt korkeusmittarit, IFF, tutkat, tietyt ohjusvaroittimet sekä häirintälaitteet yms. Tässä apuna toimii uhkakirjasta jossa on etukäteen tallennettuja eri tyyppiseen kalustoon yhdistettyjä tietoja.
Optisilla tai elektro-optisilla/lämpökameroilla sekä tietysti ihmissilmällä voidaan tehdä kohteesta visuaalinen tunnistus. Visuaalinen tunnistus on varmaankin yleensä varmin tapa todeta kohteen olevan sellainen että sen torjunta voidaan toteuttaa. Täysimittaisessa tasapuolisten osapuolten välisessä konfligtissa visuaalinen tunnistus ei välttämättä ole niin tärkeä, mutta käytännössä kaikissa viime aikojen ilmaoperaatiossa visuaalisella tunnistuksella on ollut iso rooli. Näissä vastapuoli on ollut aina selkeästi altavastaajana eikä käytännössä pysty vastatoimiin, siksi visuaalinen tunnistus.
Kohteita seuraamalla voidaan myös määrittää kohteen kansallisuus tietyissä tilanteissa. Esim lentokone ilmestyy tietyn lentotukikohdan lähistöltä ja liikehtii kuten se olisi noussut ilmaan sieltä. Tämä menetelmä on varmaankin yksi tärkeimmistä ja esim siviili-ilmailussa todella merkittävä tekijä. Kohteen nopeus tai vaikka täysin poikkeuksellinen lentokorkeus rajaa myös mahdollisia konetyyppejä ja käyttäjiä.
Johtamisessa määritetään myös alueita missä omat eivät saa toimia ja tällä voidaan mahdollistaa "tunnistus" sekä torjunnat ilman muita tunnistusmenetelmiä. Samaten isoissa operaatioissa määritetään lentokäytäviä ja pisteitä joiden kautta koneiden on normaalitilanteissa lennettävä. Helpottaa omien tunnistamista ja mahdollistaa torjunnat muihin suuntiin vapaammin.
Viimeisenä linkkinä toimii operaatiosta vastuussa olevat johtajat, joilla varmaankin on monesti päätösvalta jonkin kohteen luokittelemiseksi viholliseksi. Tämä päätös voidaan tarvita jos muilla tunnistusmenetelmillä ei saada riittävästi tietoa. Voidaan varmaan myös luokitella tunnistusmenetelmäksi.
Johtamisjärjestelmät mahdollistavat kaiken datan fuusioinnin ja yleisen tilannekuvan luonnin.
Tiedonsiirtojärjestelmän kautta tilannekuva voidaan lähettää eri yksiköiden välillä.
E-3 Sentry AWACS tai E-2 Hawkeye (AEW&C) sisältävät käytännössä kaikki yllä mainitut tunnistusmenetelmät vaikka visuaaliseen tunnistukseen ne eivät itsenäisesti koskaan pyri. Lisäksi tietysti löytyy kattavat tiedonsiirtojärjestelmät eri johtamisverkkoineen. Joten niillä on varmastikin hyvä kyky jopa itsenäiseen ilmataistelun johtamiseen ja tunnistetun tilannekuvan luontiin. Yleensä nämäkin ovat kuitenkin osa isompaa kokonaisuutta eli tuottavat palveluja myös ylemmälle johtoportaalle edelleen eteenpäin jaettavaksi.
armstransfers.sipri.org
