Juu oikeusvaltio ollaan loppuun asti, hyvä kai niin.
Joskus se meritorjuntaohjus voisi silti harhautua vahingossa upottamaan yhden terroristiryssäpaatin, ihan vahingossa.
On kyllä mielenkiintoinen päätös että merenpohjaa saa nyt käytännössä kyntää rauhassa ja katkoa mitö siellä ikinä meneekin. Ilman että mitään käytännössä seuraa. Veikkaan että ryssä alkaa tosissa kyntämään pohjaa tämän jälkeen.

Omat oikeusoppineemme näyttivät viideskolonnalaisuutensa jo välineellistetyn maahanmuuton kohdalla. Suomesta ei löytynyt yhtään oikeusoppinutta, että olisimme voineet sulkea rajan ja jättää ottamatta vastaan turvapaikanhakijoita. Ei yhtä ainutta. Lopulta asian linjasi vähän takamatkalta EU-komissio, joka totesi Suomen toimineen oikein ja EU:n peruskirjan mukaan ja oikeastaan sen vaatimuksen mukaan.
Omat oikeusoppineemme näyttivät viideskolonnalaisuutensa jo välineellistetyn maahanmuuton kohdalla. Suomesta ei löytynyt yhtään oikeusoppinutta, että olisimme voineet sulkea rajan ja jättää ottamatta vastaan turvapaikanhakijoita. Ei yhtä ainutta.