Suomen ja Viron välisessä kaasuputkessa vuoto

Ei merenkäynti kovin montaa metriä pinnan alle vaikuta mitenkään. Siellä on yhtä rauhallista oli myrsky tai tyven, kesä tai talvi.

Putket viedään vesistöön maanalle kaivettuna ja pintautuvat vasta syvemmällä. En usko, että balticconnectorkaan nousee rannalla maanpovesta ja sukeltaisi veteen ilmassa.
Ei se nousekaan - teorisoinkin sitä perustusten antautumista jos maaperä liikkuu sateen vuoksi.

Tuo Paldiskin suunta kun on liitu- ja savikiveä jotka on ”hieman” alttiimpia olosuhteille kuin meidän peruskallio.

 
Vuotoa todellakin epäillään. Siitä paineen lasku ilmeisesti johtuu.

Otetaan verrokiksi Nord Stream. Vuodon tai vaurion riskiä Nord Stream -kaasuputkessa pidettiin häviävän pienenä. Tämä käy ilmi Suomessa laaditusta ympäristövaikutusten arvioinnista.

Käytön aikana tapahtuvaa vuotoa pidetään raportissa lähinnä teoreettisena uhkana. Sen todennäköisyydeksi kymmenen vuotta sitten laaditussa ympäristöraportissa laskettiin “yksi vuoto 28 300 vuodessa”.

Vuotoa ei toisin sanoen pidetty mahdollisena putkien käyttöiän aikana.

Kolme vuotoa Nord Streamissa johtuivat sabotaasista. Saa nähdä, mitä tästä löytyy, ja milloin toimittajat heräävät kunnolla tähän.

Ei niihin tule vuotoja!

Kaasuasiat ovat hallituksessa Kai Mykkäsen tontilla. Luulenpa, että hän ei ole ainoa kasvo, joka tätä vielä selittää.
 
Viimeksi muokattu:
Kaasuasiat ovat hallituksessa Kai Mykkäsen tontilla. Luulenpa, että hän ei ole ainoa kasvo, joka tätä vielä selittää.

Kai "venäjä-siantuntia" Mykkäsen meriitteihin kuuluu mm. Migrit Solarna Energijan valkopesu Yleisradion Päivän kasvo -ohjelmassa 9.7.2015 Rosatomin toimeksiannosta. Voi tosiaan olla melkoisia meriselityksiä luvassa.
 
On hän jo varmaan viisastunut. Kuten moni muukin noista sinisilmistä.

Toivotaan niin. Ei pitäisi liikaa tuomita.
Hanlonin partaveitsi on periaate, jonka mukaan ei ikinä pitäisi selittää pahantahtoisuudella sitä, minkä voi selittää yhtä lailla tyhmyydellä. Sanonnasta on eri muunnelmia. Robert J. Hanlonin versio, josta sääntö on saanut nimensä, kuuluu: Never attribute to malice that which can be adequately explained by stupidity.
 
Gasgridin tiedotus asiasta. Mielestäni ihan asiallinen ilmoitus.

Tiivistelmä:

Gasgrid Finland Oy ja Viron kaasuverkonhaltija Elering AS havaitsivat 8.10.2023 aamuyöstä epätavallista paineen laskua maiden välillä kulkevassa merenalaisessa Balticconnector- kaasuyhdysputkessa. Poikkeavan paineen laskun perusteella epäiltiin vuotoa putkessa, ja päätös putkiosuuden eristämisestä voitiin tehdä havainnon perusteella. Balticconnectorin venttiilit saatiin nopeasti suljettua ja siten oletettu vuoto pysäytettyä.

Suomen kaasujärjestelmän tila on vakaa ja kaasun saanti turvattu

Valmistelut mahdollisen vuodon syyn ja vuotokohdan selvittämiseksi käynnissä

Gasgrid Finland ja Elering valmistelevat putken tarkastusoperaatiota epäillyn vuodon syyn tutkimiseksi ja vuotokohdan paikantamiseksi. Vuotokohtaa voidaan paikantaa eri tavoin kuvantamalla, esimerkiksi kaikuluotaamalla ja videoimalla. Kaasuputken tarkastus- ja korjausoperaatiot vaativat tarkkaa suunnittelua ja lupaprosessien noudattamista. Tarvittavat ennakkotoimet on käynnistetty, ja varsinaisiin tarkastustoimiin uskotaan pääsevän pian. Itse putken luo tutkimustöihin pääsemiseen menee todennäköisesti vähintään joitakin päiviä.

Mikäli ilmenee, että 8.10. aamuyöllä havaittu epätavallinen paineen lasku Balticconnector -putkessa johtuu vaurion aiheuttamasta vuodosta, korjaustyöt voivat vauriosta riippuen kestää vähintään useamman kuukauden.

 
Tosiaankin, ilman Inkoon kelluvaa kaasuterminaalia olisimme nyt ilman maakaasua.. Aika kova juttu!

Tietty sinne verkkoon jonkun verran kotimaista biokaasua syötetään, mutta ei se kai riitä lähimainkaan kysyntään edes näin syyskeleillä.
Haminassa on putkistoon liitetty LNG-terminaali, pieni vettattuna Inkoon laivaan.

 
Tässä taitaa olla tuorein uutinen aiheeseen liittyen.

Tiivistelmä:

Tähän mennessä putken kuntoa ei ole päästy tarkastamaan, mutta epäillään vahvasti, että putkeen on tullut vaurio ja vuoto.

Vuotoepäilyn vuoksi putki suljettiin nopeasti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Grönlund kertoo, että tällä hetkellä putki on yhä suljettuna sekä Suomen että Viron päässä.

Nyt käynnissä on vuotokohdan tarkastamisen suunnittelu.

-  Meidän täytyy varmistaa ensinnäkin kalusto, ja toisaalta sitten on tiettyjä lupamenettelyitä, joista meidän täytyy huolehtia, sanoo Grönlund.


Mielenkiintoista nähdä mikä on aikanaan ulostulo asian suhteen!


 
Nyt käynnissä on vuotokohdan tarkastamisen suunnittelu.

-  Meidän täytyy varmistaa ensinnäkin kalusto, ja toisaalta sitten on tiettyjä lupamenettelyitä, joista meidän täytyy huolehtia, sanoo Grönlund.
Voisi ajatella että lupamenettelyt putken tarkastamiseen olisi jo valmiina ja tilanteen tapahtuessa tutkinta voitaisiin aloittaa välittömästi.

Mutta ei...
 
Back
Top