Suomen kehittämät erikoisjoukot pidetään piilossa julkisuudelta

Olen nähnyt kuvan. Mielenkiintoni kohdistui mönkijöiden etuvaloihin, ne oli korvattu bissetölkeillä. Kyseessä oli taistelusukeltajasta otettu kuva yhdessä tiiminsä kanssa. Mikähän lie tehtävä ollut kyseessä. Suomi kun ei osallistu taistelutoimintaan. Pelleilyä koko homma sanon minä. Suomalainen rauhanturvaaja on muutenkin sairaseläkeläinen, jos joutuu pieneenkin kamppailutilanteeseen. Eikös niiltä viety aseetkin kädestä jossakin? XDD
Harvemmin menee pata jumiin mutta täytyy sanoa että vedä ihan rauhassa elin päähäsi. Käy itse ensin palvelemassa Afganistanissa tai ole mukana erikoisjoukkojen kanssa Mosulin valtauksessa ja ala sitten avautumaan. Suomalaiset joukot ovat olleet todella kovissa paikoissa, tappioita on tullut mutta aiheutettu paljon enemmän. Kaikki hommat hoidettu hienosti ja ulkomaisilta komentajilta tullut pelkkää ylistystä ja ihan syystä. Ne haukkumasi taisteluhoitajat ovat pelastaneet lukuisia ihmishenkiä eri operaatioissa.

1960-80 -luvun YK-keikat ovat oma tarinansa, aika rauhallista vaikka sielläkin tuli välillä aika reippaasti tulta niskaan. YK:ssa vain ei ollut tulivoimaa eikä voimankäytön oikeuksia. Uudemmissa operaatioissa tämä ei ole ollut ongelma ja se on näkynyt toiminnassa.
 
Eri asia on kuinka hyviä poliiseja noista kavereista saa.

Jenkeissä tuo on aika tavallinen urakehitys ja myös yksi osasyy jenkkipoliisien touhuihin.
Jenkkipoliisin ongelma on olematon koulutus tehtäviinsä, ei entiset sotilaat. Sotilas, varsinkin erikoisjoukoissa palvellut, osaa kyllä ottaa koulutusta vastaan ja muuttaa toimintatapojaan. Jos ei saa muuta kuin parin kuukauden koulutuksen jossa voimankäyttökoulutusta on vähän, sotilas tietenkinkriisitilanteessa turvautuu aikaisempaan koulutukseensa, Uskoisin kuitenkin että operaatioissa olleilla ei ole niin paljon tarvetta elvistellä ja kyykyttää kuin suoraan siviilistä poliiseiksi palkatuilla.
 
Niin,tai PSTD niissä ylilyönneissä varmaan taustalla kummittelee. Jenkkien erikoisjoukoilla on melko kova rotaatiokierto ja kuormitus. Jälkihoito meinaa jäädä vähemmälle huomiolle.
 
Ne haukkumasi taisteluhoitajat
Täh, onko sellaisiakin olemassa? Lääkintämiestä varmaan yritit tarkoittaa? Minä olen nähnyt YK-speden ensihoitajana Suomessa, jossa ei osannut hoitaa työtehtäviään. Minun mielestäni koko yk-toiminnan voisi lakkauttaa. Säästyisi valtavasti rahaa ja jenkkisiiliseparit voisi larpata sotilasta vaikka Hämeen metsissä turvallisesti. Kai sielläkin tulisi mielenterveysongelmia ja joku kehari ampuisi itsensä kun pää ei kestä "sotaa"
 
Jenkkipoliisin ongelma on olematon koulutus tehtäviinsä, ei entiset sotilaat. Sotilas, varsinkin erikoisjoukoissa palvellut, osaa kyllä ottaa koulutusta vastaan ja muuttaa toimintatapojaan. Jos ei saa muuta kuin parin kuukauden koulutuksen jossa voimankäyttökoulutusta on vähän, sotilas tietenkinkriisitilanteessa turvautuu aikaisempaan koulutukseensa, Uskoisin kuitenkin että operaatioissa olleilla ei ole niin paljon tarvetta elvistellä ja kyykyttää kuin suoraan siviilistä poliiseiksi palkatuilla.

Toki näinkin ja kuten sanoin, kyseessä on vain yksi tekijä joka pahenee juuri olemattoman koulutuksen ja myös kyseenalaisen taktisen filosofian takia joka jenkeissä on sääntönä.

Se ei kuitenkaan muuta sitä, että varsinkin erikoisjoukkoihin valitaan jäseniä hyvin erilaisin kriteerein ja erilaiselle psykologisella profiililla kuin mitä poliisin perustyöhön tarvitaan mukaan lukien voimankäytön tilanteet. Jos kaveri on valittu ja koulutettu maksimaalisen voimankäytön ja aggressiivisuuden näkökulmasta ja sitä on hänelle koulutettu 10+ vuotta, ei sitä mallia ihan helpolla pois opita.

Tämä kehitys nähtiin sivumennen sanoen pokehommissa 90-luvulta alkaen. Huomattiin jossain vaiheessa että se perinteinen kulmakunnan kovimman tappelijan palkkaaminen oville ei ollut paras ratkaisu.

En toki sano, etteikö porukasta löytyisi myös hyviä potentiaalisia "miekkamiehiä", mutta en kyllä lähtökohtaisesti pitäisi erikoisjoukkojen miehiä hyvänä poolina valintaa mietittäessä. Kyllä siinä kannattaa katsoa sitä psykologista profiilia silloin kaksikin kertaa. Varsinkin jos kyseessä on kaveri joka on ollut kovissa hommissa jolloin mukaan tulevat mahdolliset mielenterveyden ongelmat joista @Merkava jo mainitsikin.
 
Usan väkimäärä on kutakuinkin 60x Suomen, paljonkohan poliiseja mahtanee olla? Tarkoitan sitä, että kyllä sellaiseen populaan sopii jos minkälaista pamputtajaa. Ja otsikot syntyvät juuri näistä jos minkälaista-henkilöistä. Jos poliiseja on tuollaiset helposti helsingillinen lkm, niin hups. Sattuu ja tapahtuu.

Ylikoulutuksen vaaraa ei taida Usan poliisi potea ainakaan mitä tulee käytettyyn aikaan per kurssi. Ja ainakin tositv-poliisit joutuvat ajaa jytyyttämään yksin. Meillä on aina se kaksikko liikkeellä. Tuo yksin tilanteeseen joutuminen saattaa olla omiaan lisäämään aseenkäyttöä. Jotenkin tämä tulee mieleen, kun poliisi ampuu pakenevaan n-iin neljätoista reikää. Mitä siinä oikein tapahtuu tekijän aivolohkoissa, pidäkkeetön tuli kohti juoksijan selkää.....luulisi vähempikin riittävän.

Usassa nuo pahiksetkin on välillä sitä laatua, että onneksi meillä ei vielä sellaisia ihan sakeasti esiinny.
Millä prosentilla poliisit ovat eks-sotilaita, en tiedä. Äkkiä luulisi, että eks-erikoisjoukkosotilas voisi työllistyä johonkin muuhunkin poliisiorganisaatiossa kuin ajamaan partiorallia pitkin katuja. Jos ei niin miksei. Avoimia paikkoja on varmasti eniten siellä peruspuolella.

Sivumennen. Usassa on vähän hiton suuri turvallisuuskone, kun miettii kaikkia kolmi- nelikirjaimisia eri organisaatioita. Kun esim. kongressin suojaava joukko kansalliskaartilaisia ilmoitti lukumääränsä, niin se oli samaa luokkaa kuin meidän rauhan ajan armeijan lkm vahvuus. Yhtä kongressirakennusta suojasi siis Suomen ra-intti lkm. Äkkinäinen luulisi, että Usan ei tarvitsisi suojata ihan noin lujaa omaa hallintorakennustaan......kun ei sinne ole hyökkäämässä assyyrian tai filistealaisten suurarmeija.

Omaa väestöä vastaan suojataan rakennusta 26 k kaartilaisella. Omaa väestöä. Sopii sitä miettiä, että mitä h:ä siellä oikein pannussa porisee.
 
Sotilas, varsinkin erikoisjoukoissa palvellut, osaa kyllä ottaa koulutusta vastaan ja muuttaa toimintatapojaan

10 vuoden sotilaspalvelus, jossa olet oppinut tappamaan niin paljain käsin, narulla, saappaalla kuin a-aseilla, harjoitellut sitä runsaasti ja kenties vääntänytkin joltain niskat nurin....näinköhän tuosta ulosoppii aivan helposti. Kun eteen syöksyy tilanne, niin näinköhän ei vain selkäytimestä tulekin se sotilas ja sitten tulee otsikoita.
 
Kannattaa muistaa että hyvin pieni osa USA:n asevoimissa palvelleista on tehnyt mitään kuvailemaasi. Valtaosa palvelee tukitehtävissä ja kaikki jalkaväkitehtävissä olevat eivät joudu lähitaisteluun. Lisäksi suurin osa miehistötehtävissä olevista palvelee vain 3-4 vuoden pestin. Mutta kuten sanoin, suurin ongelma on huono poliisikoulutus. Jos ei anneta muita kunnon malleja eikä harjoitella niitä riittävästi, tukeudutaan siihen mitä itsellä on selkäytimessä. Uskoisin kuitenkin että pääosa liipaisinherkistä poliiseista ei omaa edes kunnon sotilaskoulutusta.
 
Toki näinkin ja kuten sanoin, kyseessä on vain yksi tekijä joka pahenee juuri olemattoman koulutuksen ja myös kyseenalaisen taktisen filosofian takia joka jenkeissä on sääntönä.

Se ei kuitenkaan muuta sitä, että varsinkin erikoisjoukkoihin valitaan jäseniä hyvin erilaisin kriteerein ja erilaiselle psykologisella profiililla kuin mitä poliisin perustyöhön tarvitaan mukaan lukien voimankäytön tilanteet. Jos kaveri on valittu ja koulutettu maksimaalisen voimankäytön ja aggressiivisuuden näkökulmasta ja sitä on hänelle koulutettu 10+ vuotta, ei sitä mallia ihan helpolla pois opita.

Tämä kehitys nähtiin sivumennen sanoen pokehommissa 90-luvulta alkaen. Huomattiin jossain vaiheessa että se perinteinen kulmakunnan kovimman tappelijan palkkaaminen oville ei ollut paras ratkaisu.

En toki sano, etteikö porukasta löytyisi myös hyviä potentiaalisia "miekkamiehiä", mutta en kyllä lähtökohtaisesti pitäisi erikoisjoukkojen miehiä hyvänä poolina valintaa mietittäessä. Kyllä siinä kannattaa katsoa sitä psykologista profiilia silloin kaksikin kertaa. Varsinkin jos kyseessä on kaveri joka on ollut kovissa hommissa jolloin mukaan tulevat mahdolliset mielenterveyden ongelmat joista @Merkava jo mainitsikin.
Kuten Baikal totesi, en usko että erikoisjoukoista kovin sankoin lukemin päädytään partiopoliiseiksi. Lisäksi erikoisjoukkojen koulutuksessa ei nimenomaan haeta mitään matalaotsaisia lihaskimppuja, joiden ratkaisu kaikkeen on maksimaalinen voimankäyttö. Erikoisjoukoissa tärkein lihas on aivot, pitää kyetä keksimään ratkaisuja joilla päästään yllätykseen tai joissa voidaan tehtävä toteuttaa ilman voimakäyttöä. Toki sitten tarvittaessa sitä voimaa pitää kyetä käyttämään ja etenkin viime vuosina Irakissa ja Afganistanissa etenkin Navy SEAL:ien toiminta on ollut aika suoraviivaista voimankäyttöä, armeijan Vihreät Baretit ovat miettineet muitakin ratkaisuja. Toki seulasta pääsee erikoisjoukossakin läpi luupäitä joille maailma on mustavalkoinen, mutta pääosa on tolkun kavereita mittavalla paineensietokyvyllä ja keskimääräistä suuremmalla älykkyydellä (normi jalkaväkeen verrattuna).

Nuo kuvaamasi "saranapuolelta vauhdilla sisään ja paareilla pois", sopii enemmän merijalkaväen jalkaväkimiehiin, mutta sielläkin on viime aikoina alettu etsiä vähän toisenlaisia profiileja.
 
Usan väkimäärä on kutakuinkin 60x Suomen, paljonkohan poliiseja mahtanee olla? Tarkoitan sitä, että kyllä sellaiseen populaan sopii jos minkälaista pamputtajaa. Ja otsikot syntyvät juuri näistä jos minkälaista-henkilöistä. Jos poliiseja on tuollaiset helposti helsingillinen lkm, niin hups. Sattuu ja tapahtuu.

Ylikoulutuksen vaaraa ei taida Usan poliisi potea ainakaan mitä tulee käytettyyn aikaan per kurssi. Ja ainakin tositv-poliisit joutuvat ajaa jytyyttämään yksin. Meillä on aina se kaksikko liikkeellä. Tuo yksin tilanteeseen joutuminen saattaa olla omiaan lisäämään aseenkäyttöä. Jotenkin tämä tulee mieleen, kun poliisi ampuu pakenevaan n-iin neljätoista reikää. Mitä siinä oikein tapahtuu tekijän aivolohkoissa, pidäkkeetön tuli kohti juoksijan selkää.....luulisi vähempikin riittävän.

Usassa nuo pahiksetkin on välillä sitä laatua, että onneksi meillä ei vielä sellaisia ihan sakeasti esiinny.
Millä prosentilla poliisit ovat eks-sotilaita, en tiedä. Äkkiä luulisi, että eks-erikoisjoukkosotilas voisi työllistyä johonkin muuhunkin poliisiorganisaatiossa kuin ajamaan partiorallia pitkin katuja. Jos ei niin miksei. Avoimia paikkoja on varmasti eniten siellä peruspuolella.

Sivumennen. Usassa on vähän hiton suuri turvallisuuskone, kun miettii kaikkia kolmi- nelikirjaimisia eri organisaatioita. Kun esim. kongressin suojaava joukko kansalliskaartilaisia ilmoitti lukumääränsä, niin se oli samaa luokkaa kuin meidän rauhan ajan armeijan lkm vahvuus. Yhtä kongressirakennusta suojasi siis Suomen ra-intti lkm. Äkkinäinen luulisi, että Usan ei tarvitsisi suojata ihan noin lujaa omaa hallintorakennustaan......kun ei sinne ole hyökkäämässä assyyrian tai filistealaisten suurarmeija.

Omaa väestöä vastaan suojataan rakennusta 26 k kaartilaisella. Omaa väestöä. Sopii sitä miettiä, että mitä h:ä siellä oikein pannussa porisee.
Jenkeissä on valtava määrä erilaisia liittovaltion lainvalvontaviranomaisia. Moniko on kuullut vaikkapa Office of Odometer Fraud Investigationista? Sen rikostutkijoiden tehtävänä on tutkia autojen matkamittarien maililukujen väärennyksiä. Miten olisi Government Publishing Office Police. Se vartioi Valtion Kirjapainon turvallisuutta. National Institute of Standards and Technology Police varmaan vahtii ettei jaardin ja paunan prototyyppejä varasteta NIST:in kassakaapista.;)

Federal law enforcement in the United States
 
Täh, onko sellaisiakin olemassa? Lääkintämiestä varmaan yritit tarkoittaa? Minä olen nähnyt YK-speden ensihoitajana Suomessa, jossa ei osannut hoitaa työtehtäviään. Minun mielestäni koko yk-toiminnan voisi lakkauttaa. Säästyisi valtavasti rahaa ja jenkkisiiliseparit voisi larpata sotilasta vaikka Hämeen metsissä turvallisesti. Kai sielläkin tulisi mielenterveysongelmia ja joku kehari ampuisi itsensä kun pää ei kestä "sotaa"
Ja minä olen nähnyt kaltaisiasi tyyppejä kapakoissa eri puolilla Suomea. Kaikki osataan paremmin kuin muut ja tiedetään kuinka munattomia ja kykenemättömiä poliisit, palomiehet, sotilaat ja etenkin kriha-hommissa olleet ovat, vaikka itse ei ole poistuttu omaa maakuntaa pidemmälle muuta kuin intissä, joka hoidettiin lyhyimmällä palvelusajalla vain sen takia että aukki ei kiinnostanut vaikka kapiaiset kyyneleet silmissä rukoili sinne menemään.

YK-spedejä varmasti löytyy, olen itsekin useamman tavannut. Keskittyvät muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ja vertailemaan kultakoruja, alistajia ja parhaita kenttäkauppoja. Ovat kuitenkin onneksi hyvin pieni vähemmistö ja kuoleva rotu, koska helppoja operaatioita ei ole enää juurikaan tarjolla.
 
Kuten Baikal totesi, en usko että erikoisjoukoista kovin sankoin lukemin päädytään partiopoliiseiksi. Lisäksi erikoisjoukkojen koulutuksessa ei nimenomaan haeta mitään matalaotsaisia lihaskimppuja, joiden ratkaisu kaikkeen on maksimaalinen voimankäyttö. Erikoisjoukoissa tärkein lihas on aivot, pitää kyetä keksimään ratkaisuja joilla päästään yllätykseen tai joissa voidaan tehtävä toteuttaa ilman voimakäyttöä. Toki sitten tarvittaessa sitä voimaa pitää kyetä käyttämään ja etenkin viime vuosina Irakissa ja Afganistanissa etenkin Navy SEAL:ien toiminta on ollut aika suoraviivaista voimankäyttöä, armeijan Vihreät Baretit ovat miettineet muitakin ratkaisuja. Toki seulasta pääsee erikoisjoukossakin läpi luupäitä joille maailma on mustavalkoinen, mutta pääosa on tolkun kavereita mittavalla paineensietokyvyllä ja keskimääräistä suuremmalla älykkyydellä (normi jalkaväkeen verrattuna).

Nuo kuvaamasi "saranapuolelta vauhdilla sisään ja paareilla pois", sopii enemmän merijalkaväen jalkaväkimiehiin, mutta sielläkin on viime aikoina alettu etsiä vähän toisenlaisia profiileja.

Ehkä vähemmän yllättäen juuri USMC tuottaa paljon materiaalia USA:n pamppuvoimille:). Trendi joka alkoi luonnollisesti WWII:n jälkeen kun USMC:n koko kasvoi ihan eri kokoluokkaan kuin aiemmin.

Ohessa artikkeli aiheesta. Ei mikään tieteellinen artikkeli ja vain yhdeltä jenkkistanian alueelta ja eritoten kirjoitettu veteraanien työlistymistä ajatellen mutta samoja teemoja kuin tässä keskustelussa:

Aikoinaan jenkeissä oli kielto rekrytoida jengiläisiä asevoimiin mutta siitä oli pakko joustaa kun ei ollut tarpeeksi halukkaita. Tuosta toki seurasi jengien ja rikollisryhmien kyvykkyyden kasvua... :poop:
 
Taisi Bagdadin rakennusten seiniinkin ilmaantua valkoisen ylivallan tunnusmerkistöä
 
Uskoisin kuitenkin että pääosa liipaisinherkistä poliiseista ei omaa edes kunnon sotilaskoulutusta.

Niin minäkin luulen, kunnes muuta todistetaan. Nimenomaan kunnon sotilaskoulutus tarkoittaa kahta asiaa: hlö on usein valittu koulutukseen ja toiseksi hyvä koulutus kehittää psyykeä ja kylmää harkintakykyä.

Edelleen: en usko, että erikoisjoukkosotilas olipa hän märkien tehtävien karju tai nykyaikainen spesialisti alalta kuin alalta päätyy kovin suurella prosentilla rivipoliisiksi.
 
Back
Top