Suomen merivoimat isännöi Northern Coasts 2014 kriisinhallintaharjoituksen

TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Merivoimat johtaa monikansallisen Northern Coasts -harjoituksen (NOCO) 29. elokuuta - 12. syyskuuta 2014. Harjoitus järjestetään toistamiseen Suomessa; edellisen kerran se pidettiin Suomessa syyskuussa 2010. Yleisölle harjoitus näkyy elokuun viimeisenä viikonloppuna Turussa etenkin Forum Marinumin läheisyydessä, kun kymmenet koti- ja ulkomaiset sota-alukset purjehtivat Aurajokeen ennen siirtymistä harjoitusalueille.

Kuten edelliselläkin kerralla, harjoitustilanteena on kuvitteellinen kriisinhallintaoperaatio, jossa toimitaan merellä ja rannikolla. Merellisiä operaatioita tuetaan ilma- ja erikoisjoukko-operaatioilla. Harjoitustapahtumat ulottuvat laajasti Suomen lähivesille Pohjois-Itämerellä. Harjoitukseen osallistuu noin 50 alusta, ilma-aluksia ja noin 3 000 henkilöä.

- Näin laaja kansainvälinen harjoitus on haasteellinen, mutta suunnittelu on aikataulussa ja voimme hyödyntää erityisesti NOCO 10 -harjoituksen järjestämisestä saamiamme kokemuksia, toteaa komentajakapteeni Ossi Liimatainen, joka toimii harjoituksen kokonaissuunnittelusta vastaavana projektiupseerina . Harjoituksen suunnitteluryhmässä on paljon jo vuoden 2010 harjoituksen suunnitteluun osallistunutta puolustusvoimien henkilöstöä.

- Harjoittelemme tässä harjoituksessa samankaltaisia merellisiä operaatioita kuin tekisimme kansallisessa meripuolustusharjoituksessa, Liimatainen sanoo. NOCO14 on merivoimien vuoden 2014 pääharjoitus, joka järjestetään vuotuisen kansallisen meripuolustusharjoituksen tilalla.

Northern Coasts -harjoitus järjestetään kahdeksatta kertaa. Ensimmäisinä vuosina harjoitus on pidetty eteläisellä Itämerellä Saksan johtamana, ja isännöintivastuuta on myöhemmin haluttu kierrättää osallistujavaltioiden kesken. Suomi on osallistunut myös aiemmin, muualla Itämerellä pidettyihin harjoituksiin muutamalla aluksella ja esikuntahenkilöstöllä.

Harjoitus näkyy yleisölle elokuun viimeisenä viikonloppuna Turussa, jonne harjoitukseen saapuvat alukset ja henkilöstö kokoontuvat ennen harjoituksen alkua. Kotimaiset ja ulkomaiset sota-alukset purjehtivat Aurajokeen, missä suurin osa niistä on avoinna yleisölle viikonlopun aikana. Tämän jälkeen ne siirtyvät harjoitusalueelle.

Suomen lisäksi harjoitukseen on tähän mennessä ilmoittautunut 13 maata: Belgia, Iso-Britannia, Saksa, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Alankomaat, Turkki ja USA.

Lähde: puolustusvoimat.fi 13.2.2014
-----------------------------------------------------------------------------------------

Mielenkiintoista nähdä kuka hyökkää ja mihin tällä kertaa, verraten aikasemmin "Nato puolustautuu Suomea vastaan" -lirpakkeeseen :)
 
Millähän Turkki perustelee veronmaksajilleen osallistumisensa? No, ehkä sen ei tarvitse.
 
Sen verran voinen edellisessä Suomessa järjestetyssä NOCO:ssa mukana olleena kertoa, etteivät nuo ole ihan pelkästään kriisinhallintaharjoituksia, vaan kyllä mukana on myös perinteisen merisodankäynnin elementtejä. Pääpaino toki on kriisinhallinnan harjoittelemisessa...
 
Sillä, että heillä ei ole naapureita joiden kanssa harjoitella? Siis: voi harjoitella.

Vai niin se on. Olin siinä kuvitelmassa, että Italia on Nato-maa ja lisäksi Yhdysvaltain kuudennella laivastolla on vakisesti voimaa Italiassa, Kreetalla ja Haifassa. Kroatiakin on liittynyt Natoon. Välimereltä löytyvät myös perinteiset laivastomahdit Ranska ja Espanja.

MInulla oli varaa jättää krekut pois harkoista. :)
 
Yhdysvaltojen kuudenteen laivastoon kuuluu nykyään vakituisesti tasan yksi (1) alus, USS Mount Whitney.

Eivät laivat makaa missään poteroissa. Kuudennen laivaston alue on valtavan laaja, muutakin kuin Välimeri.

USS Mount Whitney on Välimerelle vakituisesti rekrytoitu komentoalus, jota eskorteeraa kasa fregatteja ja hävittäjiä, joista osa seilaa jatkuvasti Yhdysvaltain itärannikon ja Suezin välillä. Siitä ei ole kauan, kun kävin Kreetalla katsomassa komeita hävittäjiä. Ei Mount Whitney yksin ole. Gaeta on hävittäjälaivue 60:n kotisatama silloinkin, kun paait ovat ulkona.

Yhdysvaltain laivasto on rakennettu operatiivisesti siten, että erilaiset Task Forcet kootaan tilanteisiin. Irakin sodan aikana 2003 kuudes laivasto käsitti 40 laivaa, 175 lentokonetta ja 21, 000 miestä.

Sardinia, Kreetan Hania ja Italian Gaeta eivät koskaan ole olleet täysin tyhjinä amerikkalaisaluksista. Sukellusveneiden huoltoalus on useimmiten Sardiniassa.

Eikä turkkilaisten tarvinne edes näihin tukeutua harjoitellakseen, kuten esitin.

http://www.c6f.navy.mil/
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvaltojen kuudenteen laivastoon kuuluu nykyään vakituisesti tasan yksi (1) alus, USS Mount Whitney.

Ei muuten pidä enää paikkansa, USS Donald Cook (DDG 75) vaihtoi helmikuun alussa kotisatamakseen virallisesti Rotan laivastoaseman Espanjassa. Osana Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitettavaa ohjuspuolustusta seuraavan kahden vuoden aikana Yhdysvallat siirtää neljä Arleigh Burke -luokan Aegis-hävittäjää 6. laivaston alaisuuteen Rotan laivastoasemaan. En löytänyt tähän hätään parempaa lähdettä kuin tuon alla olevan linkin, mutta tästä on ollut hyvin laajalti juttua eri medioissa...

http://www.c6f.navy.mil/article764centerTransit_Complete_From_Norfolk_To_Rota.html

Lisäksi presidenti Obaman käskystä Yhdysvallat on Syyrian kriisin kärjistymisestä viime syksystä lähtien pitänyt jatkuvaa läsnäoloa itäisellä Välimerellä valmiina mahdollisiin iskuihin Syyriaan ja tukemassa kemiallisten aseiden poisviemistä Syyriasta.

Osana mainitsemaani ohjuspuolustussuunnitelmaa (EPAA, European Phased Adaptive Approach), myös eteläiselle Itämerelle on tarkoitus sijoittaa ohjuspuolustukseen kykeneviä Aegis-järjestelmän omaavia hävittäjiä tai risteilijöitä. Voitaneenkin todeta, että sitten kylmän sodan loppumisen, Yhdysvallat ei ole kertaakaan pitänyt yhtä vahvaa jatkuvaa laivastonsa läsnäoloa Euroopassa...
 
Viimeksi muokattu:
Joka taitaa muuten olla Olympialaisia suojaamassa.

On Mustallamerellä yhtaikaa USS Taylorin kanssa. Välimeri ei silti ole koskaan tyhjä. Israel, Egypti, Libanon, Syyria, ja Pohjois-Afrikka (Algeria, Libya) + Suezin kanava ovat ikuinen teoreettinen ruutitynnyri. Laivastoa vain johdetaan kuin Helsingin ilmapuolustuksessa sulkutulta. Paatit kulkevat sopiviin asemiin sinne missä jännite kasvaa.

Syy Turkin osallistumiseen skandinaaviseen harjoitukseen on todennäköisimmin se perinteinen: pitkä koulutuspurjehdus, johon yhdistetään tällaista järkevää toimintaa.

Tuskin kukaan nyt ajattelee, että tulevassa maailmassa joku Marmara Rapid Force vastaa Utön merialueesta.
 
Ei muuten pidä enää paikkansa, USS Donald Cook (DDG 75) vaihtoi helmikuun alussa kotisatamakseen virallisesti Rotan laivastoaseman Espanjassa. Osana Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitettavaa ohjuspuolustusta seuraavan kahden vuoden aikana Yhdysvallat siirtää neljä Arleigh Burke -luokan Aegis-hävittäjää 6. laivaston alaisuuteen Rotan laivastoasemaan.

Kiitos korjauksesta, unohdin tämän epämääräisen ohjuspuolushankkeen viimeiset käänteet. Tietenkin Euroopan vesillä on aina seilannut Yhdysvaltojen sotalaivoja mutta niiden kotisatama viime aikoina yleensä ollut Amerikan itärannikolla.
 
Se on totta, että tilanne on muuttunut huomattavasti kylmän sodan ajoista, jolloin Yhdysvaltain laivasto piti Välimerellä jatkuvasti lentotukialusosastoa kaikkine tukialuksineen...
 
Tämäkin "harjoitus" alkaa vähän eri näkövinkkelistä aikaisempaan nähden. Jatkaako vai lisääkö naapuri ilmatilaloukkauksia liittyen NOCO 2014? Elämme mielenkiintoisia aikoja.

P.S MP.net tiedustelu -haara voisi ottaa valokuvia paateista ja laittaa tänne!
 
Tulossa huomenna...

Sen verran kävin tossa Aurajoen rannassa katsomassa nyt illalla, että jonkun verran paatteja oli jo paikalle tullut...
 
Kymmenet Northern Coasts -harjoitukseen osallistuvat sota-alukset ovat saapuneet Turun Aurajoelle. Alusten rantautuminen keskelle kaupunkia saa ristiriitaisen vastaanoton.

Osa toivottaa alukset ja niiden miehistön tervetulleiksi, mutta varsinkin nuoria kymmenien harmaiden sotalaivojen näkeminen pelottaa. Viittomakielen opiskelija Salla Haapaporras kuvasi oloaan turvattomaksi.

– On se vähän pelottava ajatus sinänsä, että ne ovat tässä ihan lähellä, kun ei niitä normaalisti tällä ole. Sota ja tällainen maailma tuntuvat kaukaisilta, mutta nämä ovat kuitenkin näin lähellä, Haapaporras sanoo.

Salla Haapaporras oli jokirannassa opiskelutovereidensa kanssa. He yllättyivät nähtyään sotalaivat Aurajoessa.

Turkulainen Antti Bang pitää yhdessä Nato-maiden kanssa järjestettyä sotaharjoitusta hyvänä asiana.

– Erittäin positiiviset tuntemukset, koska meidän oma tilanteemme on melkein kuin 1939. Meidän pitää saada turva näihin kaiken maailman ilmatilaloukkauksiin ja sukellusveneuhkiin. Putin valitettavasti on hieman meitä länsimaita vastaan, Bang sanoo.

Myös Merja Suhonen piti sotaharjoitusta toivottavana.

– Ei pelota ollenkaan, hyvä näin. Näin kuuluukin olla. Jos ihan kannan saa sanoa, olen Nato-jäsenyyden kannalla.

Suhosen mukana ollut kouluikäinen Joni Kuusela kertoi tykkäävänsä sota-aluksista. Toisaalta poika ilmoitti toivovansa sotien loppumista maailmasta.

Juttua korjattu klo 19.45. Termi Nato-vetoinen sotaharjoitus muutettu muotoon yhdessä Nato-maiden kanssa järjestetty.
http://yle.fi/uutiset/sotalaivat_saivat_ristiriitaisen_vastaanoton_turussa/7441686
 
Ruotsinlaivoilta maihinnouseva väki on paljon uhkaavampia kuin nämä sota-alukset.
 
APRS.fi voi seurata laivojen liikkeitä perustuu AIS-järjestelmään eli voi olla että kaikilla ei päällä ja kun varsinaiset treenit kun alkaa niin ei välttämättä laitteet päällä. Tällä hetkellä Aurajoen rannassa 18 paattia +Merivoimien alukset.
 
Ruotsinlaivoilta maihinnouseva väki on paljon uhkaavampia kuin nämä sota-alukset.
Kiitos Suomi, Karjala sekä tuskan parahdus t-paidat unohtamatta kaljakärryjä, tanssilattian tennissukkia sekä
nahkaliivejä. Saattaa siinä ainakin tanskalaiset ja ruotsalaiset merisotilaat saada sätkyn.
 
Olipa mielenosoitus. 60 räyhäkästä saatiin kaavittua kasaan Turun Varvintorille.

http://yle.fi/uutiset/turun_nato-mielenosoituksessa_noin_60_osallistujaa/7442999

WP_20140830_005.jpg
 
Back
Top