Lokakuun alussa vuonna 1999 Venäjän joukot hyökkäsivät rajan yli Tšetšeniaan. Alkoi sota, jota Venäjä kutsui ”terrorismin vastaiseksi operaatioksi”. Sodan ensimmäisinä viikkoina Tšetšeniasta pakeni noin 350 000 ihmistä. Suuri osa heistä päätyi naapurimaahan Ingušiaan, jossa oli jo ensimmäisen Tšetšenian sodan (1994—96) jäljiltä suuri määrä pakolaisia.
Suomi oli syksyllä 1999 EU:n puheenjohtajamaa, ensimmäistä kertaa historiassa. Suomen ulkoministeri oli sosiaalidemokraattien
Tarja Halonen.
”Ystävällinen naapurimme Ruotsi sanoi, että tehkää puheenjohtajamaana jotain sille Tšetšenian sodalle. Kun teillä on Venäjään niin hyvä suhde”, Tarja Halonen muistelee.
Halonen tiedusteli Venäjän ulkoministeriltä
Igor Ivanovilta, voisiko hän päästä EU-delegaation kanssa käymään Ingušian pakolaisleireillä.
Ivanov sanoi, että ei käy. Mahdoton pyyntö. Liian vaarallista.
Vähän myöhemmin Halonen sai puhelun Moskovasta. Tuli tieto, että Venäjän pääministeri
Vladimir Putin oli valmis päästämään delegaation sittenkin pakolaisleirille.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tiet kohtasivat.
Presidentti Tarja Halonen ohjaa vieraat Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan toimistonsa neuvotteluhuoneeseen. Tarjolla on kahvia ja teetä.
Halonen vaikuttaa hyväntuuliselta. Mutta samalla jotenkin ahdistuneelta.
78-vuotias presidentti on tehnyt viime aikoina sitä, mitä niin moni muukin. Hän on seurannut uutisista, kun maailmanhistoriaa on kirjoitettu reaaliajassa. Ja on hän seurannut myös sosiaalista mediaa. Siellä Halosta on haukuttu urakalla. Moni on jakanut valokuvaa, jossa Halonen ja Putin istuvat samppanjalasien kanssa ravintolavaunussa ja pitävät käsiään pöydällä päällekkäin.
Kuva on otettu vuonna 2010 Helsingin ja Pietarin väliä kulkevan Allegro-junan neitsytmatkalla.
Ja kieltämättä kuva näyttää irvokkaalta, kun sitä katsoo nyt. Onhan Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaan tehnyt Putinista maailmanpolitiikan hirviön.
On Halosta haukuttu muustakin kuin läheisestä suhteesta Putiniin. Esimerkiksi siitä, ettei hän vienyt Suomea Natoon. Ja siitä, että Suomi allekirjoitti hänen kaudellaan Ottawan sopimuksen ja luopui jalkaväkimiinoista.
”Kaikki nuo. Ja sitten vielä ylipäätään se, että joku nainen,
joku muija on tehnyt tämmöisiä”, Halonen sanoo.
PRESIDENTTI VAIKUTTAA AHDISTUNEELTA. HÄN ON SEURANNUT UUTISIA SODASTA.
JA SOSIAALISTA MEDIAA, JOSSA HÄNTÄ HAUKUTAAN ALATYYLISESTI.
Presidentin silmiin on osunut iso liuta todella alatyylisiä luonnehdintoja hänestä.
”Haukkumiseen käytetään sanoja, joita voi käyttää vain naisista”, Halonen huokaa. Hän kertoo havainneensa, että alatyylisintä kieltä käyttävissä on ”tietty ikäjaottelu”.
”Eivät nuoret miehet nykyään puhu huorista tai vosuista. Ne sanoo vain
fuck it. Mutta nämä herrat, jotka siellä ovat, käyttävät tällaista klassista kieltä.”
Solvaukset ovat selvästikin loukanneet presidenttiä. Mutta silti hän yrittää vitsailla asiasta.
”Venäjän lähetystö kerää tietoja siitä, miten Suomessa on kohdeltu venäjänkielistä vähemmistöä. No, toivottavasti paremmin kuin entistä presidenttiä”, Halonen sanoo ja naurahtaa.
Venäjän suurhyökkäyksen Ukrainaan Halonen tietenkin tuomitsee. Mutta sen kummemmin hän ei halua kommentoida turvallisuuspoliittista tilannetta. Ei siksi, että hän olisi haluton puhumaan Putinin Venäjästä — vaan siksi, että entisen presidentin ei ole hänen mielestään soveliasta puuttua nykyisen valtiojohdon tekemisiin.
Kiitos valtiojohdolle tämänpäiväisestä tiedotustilaisuudesta. Lämmin tuki tässä vaikeassa tilanteessa.
Näin Halonen kirjoitti Twitteriin 24. helmikuuta 2022 sen jälkeen, kun tasavallan presidentti
Sauli Niinistö ja pääministeri
Sanna Marin (sd) olivat pitäneet yhteisen tiedotustilaisuuden Venäjän suurhyökkäyksen alettua.
Somessa Halonen sai haukkuja. Viestiä pidettiin liian laimeana.
Viestin sanamuoto oli kuitenkin tarkoin harkittu. Halonen tukee mutta ei puutu. Hänen mielestään katsomosta ei pidä huudella.
Keskitytään tässä haastattelussa siis siihen aikaan, kun presidentti Halonen itse oli virassa. Ja hänen suhteestaan Vladimir Putiniin, jota hän eräässä lehtihaastattelussa reilu vuosikymmen sitten kutsui ystäväkseen.
Presidentti Tarja Halonen ja Vladimir Putin olivat tiiviisti tekemisissä vuosina 2000-2012.
Saatuaan pääministeri Vladimir Putinilta luvan ulkoministeri Halonen lensi lokakuun lopussa 1999 Ingušiaan. Hän tapasi Ingušian presidentin
Ruslan Aushevin.
Halonen muistelee, että pakolaisleireillä tilanne oli lohduton. Satoi jäätävää tihkua, ja tulevina viikkoina olisi vielä kylmempää. Kaikesta oli pulaa.
”Pakolaiset olivat tietysti kauhean vihaisia ja vaativat, että EU ryhtyy toimenpiteisiin”, Halonen kertoo.
Mutta eipä EU paljon mitään tehnyt. Se toivoi neuvotteluratkaisua ja lähetti leireille vähän humanitaarista apua. Sama puuttumattomuus toistui kerta toisensa jälkeen 2000-luvulla Venäjän aloittamissa sodissa.
Vain kaksi kuukautta myöhemmin, vuoden 2000 alussa, Vladimir Putin nousi Venäjän presidentiksi. Se oli melkoinen yllätys.
Halonen kertoo, että hän meni uudenvuodenaattona vierailulle Sinebrychoffin taidemuseoon ja ihmetteli, miksi museolla oli niin paljon toimittajia odottamassa hänen saapumistaan.
Toimittajat eivät kuitenkaan olleet paikalla taiteen vuoksi vaan siksi, että Venäjän presidentti
Boris Jeltsin oli hetkeä aiemmin uudenvuodenpuheessaan ilmoittanut luopuvansa ennenaikaisesti tehtävästään.
Virkaa tekeväksi presidentiksi nousi Putin.
Ulkoministeri Halonen sanoi viestimille, että hän ei usko Jeltsinin eron vaikuttavan Venäjän ja Suomen välisiin suhteisiin.
Tarja Halonen voitti presidentinvaalien toisella kierroksella keskustan
Esko Ahon ja aloitti tasavallan presidenttinä 1. maaliskuuta 2000. Myös Vladimir Putin voitti vaalit. 7. toukokuuta 2000 hänestä tuli Venäjän presidentti ilman vt-etuliitettä.
Kesäkuun alussa vastavalitut presidentit tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Moskovassa järjestetty tapaaminen kesti reilun tunnin.
Tapaamisen alussa tunnelma oli kireä, kun Putin ryhtyi tivaamaan suomalaisten haluista Karjalan palauttamiseksi. Karjala-kysymys oli noussut esille presidentinvaalikampanjassa, jossa etenkin kokoomuksen ehdokas
Riitta Uosukainen oli pitänyt palauttamista toivottavana.
Halonen kertoi Putinille, että Karjalan palauttaminen ei ollut hänen vaaliteemansa. Mutta samalla hän korosti, että ymmärsi hyvin evakkoja, joilla oli kaipuuta sukujensa menetetyille maille.
”Selostin hänelle, että talvisota oli meidän mielestämme epäreilu kaikessa mielessä.”
Halosen mukaan Putin myönsi, että talvisota ei ollut Neuvostoliiton historiassa ihan niitä kaikkein kunniakkaimpia lukuja.
Ai niinkö?
”No ei ihan tarkkaan noilla sanankäänteillä. Mutta hän myönsi sen”, Halonen sanoo.
ENSIMMÄISEN TAPAAMISEN JÄLKEISESSÄ LEHDISTÖTILAISUUDESSA SUOMALAISET TOIMITTAJAT KYSYIVÄT PUTINILTA KARJALAN PALAUTTAMISESTA.
Tämän jälkeen Putin ryhtyi Halosen mukaan haukkumaan virolaisia.
”Siitä, että heidän suhtautumisensa Venäjään oli jotain ihan muuta kuin meidän. Sanoin, että virolaiset ovat meidän sukulaisiamme. Se loppui sitten siihen.”
Ensimmäisellä tapaamisellaan Putin ja Halonen keskustelivat muun muassa siitä, miten Suomen ja Venäjän välisiä suhteita voitaisiin rakentaa kansalaisten kanssakäymistä lisäämällä. Yksi ehdotus oli Suomen ja Venäjän rajanylityspaikkojen lisääminen, joita sitten kunnat lisäsivätkin niin paljon, että rajasta uhkasi Halosen mukaan tulla tahkojuusto. Presidentti joutui toppuuttelemaan asiaa.
Tapaamisen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa suomalaiset ja venäläiset toimittajat saivat kumpikin esittää yhden kysymyksen. Suomalaiset kysyivät Karjalan palauttamisesta.
Putin vastasi, että Karjalan alueellinen kysymys on Venäjän näkemyksen mukaan kansainvälisen lain ja rauhansopimusten puitteissa lopullisesti ratkaistu ja loppuunkäsitelty. Vastauksen edetessä Putinin sävy tiukkeni lause lauseelta.
”Olen sitä mieltä, että tällaisen keskustelun jatkaminen on erittäin vaarallista”, Putin sanoi. Suomella ja Venäjällä oli hänen mukaansa hyvät suhteet, mutta ”tämäntapainen keskustelu voi tuhota ne”.
Halonen kertoo, että huomatessaan tunnelman kiristyvän hän oli kuiskannut Putinille saksaksi ”ota iisisti nyt”. Putin osaa hyvin saksaa.
Tilanne rauhoittui.
”En ollut mitenkään venäläismielinen. Mutta minulle oli tavattoman tärkeää, että Putinin suhde suomalaiseen lehdistöön lähtisi oikeaan suuntaan”, Halonen sanoo.
Lehdistötilaisuudessa Halonen pyysi, että saisi myös vastata Putinille osoitettuun Karjala-kysymykseen. Halonen sanoi, että Suomen ja Venäjän välillä voidaan keskustella kaikista asioista, joita pidetään tarpeellisina.
Tämä tulkittiin suomalaislehdistössä siten, että Halonen ei sulkenut pois mahdollisuutta Karjala-kysymyksen ottamista esiin joskus myöhemmin. Lausuntoa pidettiin rohkeana.
Toisaalta Halonen sanoi samaan syssyyn, että hän ja Putin keskittyvät keskenään ratkomaan kysymyksiä, jotka ovat ratkaistavissa. Se käytännössä sulki oven Karjala-keskustelulta, koska Venäjän näkemys asiassa oli niin jyrkkä.
Joka tapauksessa tämä kuvaa sitä, millaista varjonyrkkeilyä Suomen ja Venäjän suhteet ovat presidenttitasolla viime vuosikymmeninä olleet. On voitu olla erimielisiä, mutta erimielisyyteen ei ole takerruttu. Lähinnä on pragmaattisesti keskitytty aiheisiin, joissa on voitu yhdessä edetä.
Tarja Halonen on pohtinut paljon sitä, olisiko hän voinut toimia toisin.
Putin oli Halosen mukaan hyvin kiinnostunut Suomesta. Olihan hän vieraillut Suomessa ja etenkin Turussa useita kertoja toimiessaan 1990-luvulla virkamiehenä Pietarissa. Turku ja Pietari ovat ystävyyskaupunkeja.
Halosen mukaan kuvaavaa on se, että osa niistä ihmisistä, jotka olivat silloin tavanneet Putinin, eivät muistaneet häntä.
”Hän oli pohjoisvenäläisen tai suomalaisen oloinen mies, josta ei jäänyt ihmisille kauhean vahvaa muistikuvaa. Se muistikuva syntyi sitten vasta vallan myötä”, Halonen sanoo.
Tšetšenian sodasta huolimatta Venäjän kehitykseen suhtauduttiin Halosen mukaan lännessä vuosituhannen alussa hyvin optimistisesti.
”Se oli integroituva suurvalta, joka sai kunnioitusta lännestä. Ja jota amerikkalaisetkin arvostivat. Ovet avautuivat – venäläiset pääsivät muualle, ja sinne päästiin. Eikä vain tavaroiden vaihtoa vaan ihmisten kanssakäymistä.”
Integroitumisella Halonen tarkoittaa sitä, että Venäjä kytkeytyi tuossa vaiheessa monin tavoin länteen. Venäjä liittyi vuonna 1996 Euroopan neuvostoon ja vuonna 1998 teollisuusmaiden G8-järjestöön. Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi Venäjä pääsi vuonna 2012 peräti 18 vuoden neuvotteluiden jälkeen.
Vuonna 2002 kokoontui ensimmäisen kerran Naton ja Venäjän pysyvä yhteistyöneuvosto. Yhdysvallat kiitteli vuolaasti Venäjän roolia islamilaisen fundamentalismin ja terrorismin vastaisessa sodassa.
Halosen kauden alussa Suomi pyrki palauttamaan
Mauno Koiviston kaudella alkaneen käytännön, jossa Suomen ja Venäjän presidentit tapaavat vuosittain. Näin myös kävi. Halonen ja Putin tapasivat joinakin vuosina useammankin kerran.
Keskustelunaiheet olivat usein hyvinkin käytännönläheisiä. Puhuttiin esimerkiksi Itämeren suojelusta ja yhteisistä historiaprojekteista.
Syyskuussa 2001 Putin tuli valtiovierailulle Suomeen ja Turkuun. Presidentit keskustelivat ensimmäisen kerran nopean junayhteyden rakentamisesta Suomen ja Venäjän välille. Allegro-junayhteys toteutui sitten lähes kymmenen vuotta myöhemmin.
Vuonna 2003 Halonen osallistui Putinin isännöimiin Pietarin 300-vuotisjuhlallisuuksiin ja EU-Venäjä-huippukokoukseen. Putin esitti tapaamisessa viisumivapautta Venäjän ja EU:n välille. Se ei toteutunut.
Kaikkiaan Halonen vieraili Venäjällä kahden presidenttikautensa aikana lähes 30 kertaa.
Suomen Venäjä-suhteet ovat pitkään perustuneet ajatukseen, että asiat itänaapurin kanssa etenevät parhaiten kasvotusten. On pidetty tärkeänä, että maan presidentillä on hyvät henkilökohtaiset suhteet Venäjän presidenttiin.
Halosen mielestä samalla tavalla henkilösuhteita tosin korostetaan muissakin maissa.
Suomen Kuvalehti otsikoi toukokuussa 2011 Halosen sanoneen, että hän ja Putin ovat ystäviä.
”En minä niin sanonut. Sen sijaan toimittaja kysyi minulta, että voisiko teitä kutsua ystäviksi. Olisipa ollut hauskaa, jos olisin sanonut että ’ei voi’. Pitäisiköhän toimittajille joskus sanoa, että tuollaisia kysymyksiä ei kannata esittää.”
”MUTTA TOTTA KAI HALONEN, JOKA ON KOTOISIN KALLIOSTA, TULI SEN KANSSA TOIMEEN.”
Joka tapauksessa Halonen ja Putin tulivat ilmeisen hyvin toimeen keskenään, vaikka eivät välttämättä olleetkaan samaa mieltä asioista.
”Monta kertaa te median puolelta kysyitte tiedotustilaisuuksissa esimerkiksi Tšetšenian sodasta. Siihen Putin vastasi, että tiedän rouva Halosen mielipiteet ja ne ovat eri kuin minun. Eikä asiasta tarvitse keskustella.”
Halosen mukaan Putin on aika perinteinen venäläinen mies. Kielenkäyttö oli Halosen mukaan tulkattunakin välillä aika ronskin kuuloista.
”Mutta totta kai Halonen, joka on kotoisin Kalliosta, tuli sen kanssa toimeen”, Halonen sanoo. Hän puhuu muutenkin aina välillä presidentillisesti itsestään kolmannessa persoonassa.
Vaikka välissä oli tulkki, Halosen mukaan kommunikaatio Putinin kanssa oli usein hyvinkin keskustelunomaista. Putin kertoi välillä vitsejäkin.
Halonen kertoo, että kerran Putin vitsaili, että maailmanrauha on siinä vaiheessa saavutettu, kun esiintyy enää pientä rajakahakointia Suomen ja Kiinan välillä.
”Tuo kuulostaa nykytilanteessa kyllä aika karmealta”, Halonen sanoo.
Halosen ja Putinin väliset neuvottelut sekä kasvokkain että puhelimessa käytiin tulkin välityksellä. Halonen puhui suomea ja Putin venäjää.
Joskus kahden kesken he kuitenkin puhuivat englantia, jota Putin kuulemma osaa suhteellisen hyvin. Kun Halonen ja hänen puolisonsa
Pentti Arajärvi olivat vuonna 2010 vierailulla Pietarissa, Putin lauloi heille
Fats Dominon tunnetuksi tekemän
Blueberry Hills -kappaleen. Putinin englannin opettaja oli sanonut, että kieltä oppii ääntämään paremmin laulamalla.
Vaikka vuosituhannen alussa Venäjän kehityksen suhteen oltiin lännessä optimistisia, näkemys alkoi vuosikymmenen edetessä synketä. Vladimir Putin ei enää nähnyt länttä entiseen tapaan yhteistyökumppanina vaan yhä enemmän vihollisena. Integraation tilalle tuli nationalismi ja voima.
Venäjän uusi voimapoliittinen linja tuli toden teolla näkyviin Georgian sodassa vuonna 2008 ja Itä-Ukrainan sodassa vuonna 2014. Ja lopulta se vietiin äärimmilleen, kun Venäjä aloitti raakalaismaisen suurhyökkäyksen Ukrainaan.
Jälkikäteen näyttää, että Vladimir Putinilla on ollut parinkymmenen vuoden ajan määrätietoinen suunnitelma, jolla hän pyrkii rakentamaan Venäjästä jälleen neuvostoaikojen tapaisen suurvallan.
”En sano sitä suunnitelmaksi. Sanon, että se on taipumus”, Halonen sanoo.
Taipumus? Milloin presidentti havaitsi tämän piirteen Putinissa?
”Huomasin jo alussa, ensimmäisessä tapaamisessa Tšetšenian yhteydessä. Putinilla oli taipumus verrata Venäjän silloista tilannetta Neuvostoliittoon. Hän oli syntynyt ja kasvanut Neuvostoliiton aikana ja omaksunut sen aatteita hyvässä ja pahassa. Neuvostoliitossa oli hänen mielestään jotain suurta.”
Presidenttikautensa jälkeen Tarja Halonen on tavannut Putinin vain kahdesti, vaikka tilaisuuksia olisi ollut enemmänkin.
Vuonna 1999 Natoon liittyivät Tšekki, Unkari ja Puola. Vuonna 2004 jäsenmaita tuli seitsemän lisää, mukana myös Viro, Liettua ja Latvia.
Nyt Halosta moititaan siitä, että hän ei presidenttinä vienyt Suomea Natoon.
”Nato edellyttää, että pitää olla kansan tuki”, Halonen sanoo. Vuonna 2004 Nato-jäsenyyttä kannatti noin 20 prosenttia kansalaisista. Ja itse asiassa aika harva suomalaispoliitikko niihin aikoihin ylipäätään kovin näkyvästi liputti jäsenyyden puolesta. Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäys Irakiin vuonna 2003 ei ainakaan lisännyt suomalaisten Nato-intoa.
”Kaikki halusivat kunnioittaa sitä, että ihmisillä oli asiasta näin vahva käsitys. Ei se Moskovan pelkoa ollut. Pikemminkin sitä, että oltiin oltu samassa kuin Ruotsi 700 vuotta ja edelleen oltiin mieluummin Ruotsin tyyppisiä kuin että oltaisiin muututtu joksikin muuksi.”
Ruotsi on Suomen tapaan EU:n jäsen mutta ei kuulu Natoon.
”Minusta on hyvä, että silloin ei haettu Natoon. Ja tämänhetkisen Nato-kantani muodostan eduskunnan käytyä asiasta keskustelun”, Halonen sanoo. Sen enempää hän ei tämänhetkisistä näkemyksistään suostu sanomaan.
Jälkikäteen tarkastellen yksi Tarja Halosen presidenttikauden merkittävimmistä päätöksistä koski EU:n turvatakuita.
Venäjän suurhyökkäyksen myötä Suomen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut täysin. Nyt kun turvattomuus on lisääntynyt, Suomessa on harmiteltu, että EU:n perustuslakiin kirjatut turvatakuut eivät itse asiassa turvaa kovin paljon.
SUOMI OLI VUONNA 2003 PRESIDENTTI TARJA HALOSEN JOHDOLLA VAATIMASSA SITOVAN TURVATAKUUPYKÄLÄN KIRJAUKSEEN LIEVENNYSTÄ.
Erikoista asiassa on se, että Suomi oli vuonna 2003 presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri
Erkki Tuomiojan (sd) johdolla vaatimassa sitovan turvatakuupykälän kirjaukseen lievennystä. Siis juuri sitä lievennystä, jota Suomessa nyt harmitellaan.
Suomi ja Ruotsi ajoivat sitä, että EU:lla olisi kyky ratkoa maailman kriisejä. Tätä kriisinhallintapuolta Halonen haastattelussakin korostaa. Suomella ja Ruotsilla oli kuitenkin iso näkemysero EU:n Nato-maiden kanssa.
Natoon kuuluvat EU-maat eivät halunneet erillisiä EU-lipun alla toimivia asevoimia. Suomi ja Ruotsi sen sijaan ajoivat sitä, että EU:hun tulisi erilliset kriisinhallintajoukot.
”Ruotsin ulkoministerin ja minun vaatimuksestani sinne lisättiin myös siviilikriisinhallinta, joka on käytännössä ollut se kaikkein tärkein osa”, Halonen sanoo.
Sen sijaan Lissabonin sopimusneuvotteluissa EU:n perustuslakiin kaavaillut sitovat turvatakuut olivat Suomen kannalta ongelmalliset, koska ne olisivat käytännössä tarkoittaneet liittoutumista ja Suomi halusi pitää liittoutumattomuudesta tiukasti kiinni.
Eihän Suomella tuohon aikaan ollut silloisten analyysien mukaan ”turvallisuusvajetta” — kuten Tarja Halonen totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2003.
Niinpä Suomi pyrki kaikin tavoin tekemään pykälästä vähemmän sitovan.
Sopimuksen artikla 42.7 kuuluu näin:
Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.
Alun perin pykälän sanamuotoa koskevassa esityksessä puhuttiin avun antamisesta ”sotilaallisin keinoin”.
Se kuitenkin muutettiin muotoon ”kaikin käytettävissä olevin keinoin”. Lisäksi pykälän loppuun lisättiin Suomen ja muiden liittoutumattomien maiden vaatimuksesta lause:
Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Näin ollen Suomi pystyi edelleen kutsumaan itseään sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi. Mutta samalla Suomen ajamat pykälämuutokset aika lailla vesittivät koko pykälän merkityksen. Jäsenmailla on velvollisuus auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta, mutta aseiden ja sotilaiden sijasta voi lähettää vaikka villasukkia.
Tarja Halosen poliittinen ura on keskittynyt rauhan ja yhteistyön rakentamiseen. Hän oli muun muassa 1990-luvulla edistämässä Venäjän liittymistä Euroopan neuvostoon. Venäjä erosi siitä Ukraina-hyökkäyksen jälkeen.
Halonen uskoi vuosikymmeniä, että Venäjä pitäisi kaikin tavoin integroida muuhun Eurooppaan. Se olisi paras rauhan tae.
”Rauhan rakentamisessa johtajat ovat toki tärkeitä, mutta paras tapa on ihmisten välinen tunteminen — rajojen madaltaminen, liikenneyhteyksien parantaminen, opiskelijavaihto ja kauppa”, Halonen sanoo.
Nyt Venäjän häikäilemättömän toiminnan takia kaikki yhteistyökuviot lentävät romukoppaan.
”Ukrainan sota aiheuttaa sen, että kaikki ne yhteistyösuhteet pitää rakentaa alusta uudelleen. Olen jo sen ikäinen, että en varmaan ehdi enää nähdä sitä.”
Viime viikon keskiviikkona tuli tieto, että Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja Tarja Halosen pitkäaikainen ystävä
Madeleine Albright on kuollut.
”Hän kuului siihen sukupolveen, johon myös minä ja esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti
George Bush vanhempi kuuluimme. Meillä oli ajatus siitä, että kun Neuvostoliitto hajosi, niin pitää antaa uudelle Euroopalle mahdollisuus. Venäjää ei pidä eristää. Minulla on suru siitä, että me epäonnistuimme.”
Jälkiviisauden kelmeässä valossa on aina helppo nähdä, että toisinkin olisi voinut toimia. Kun kyse on valtiojohtajista, jälkiviisastelulla on ylevämpi nimi. Sitä voi kutsua myös historiankirjoitukseksi.
Historiankirjoissa Tarja Halonen on
Angela Merkelin ja monen muun eurooppalaisen poliitikon ohella jäämässä siihen joukkoon, joka uskoi liikaa Putinin Venäjään.
Kysymys siitä, oliko hän liian sinisilmäinen Putinin suhteen, saa Halosen mietteliääksi.
”En tiedä. Olen toki miettinyt, mitä muita keinoja olisi ollut”, Halonen sanoo ensin. Sitten hän jatkaa.
”En kuitenkaan sano, että olin naiivi. Ei siinä mistään ystävyydestä ollut kyse. Suomi ei missään vaiheessa vähentänyt puolustusta. Maamiinasopimukseen liityttiin EU:n ja YK:n vaatimuksesta, ja se tehtiin tarkasti yhdessä puolustusvoimien kanssa ja vahvistettiin vastaavasti puolustusta.”
Presidentti Tarja Halosen toimisto sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.
En tunne Putinia enää, Halonen sanoo. Presidenttikausiensa jälkeen hän on tavannut Putinin vain kahdesti.
Ensin vuonna 2014 Pietarin talousfoorumissa ja sitten 2016 Sotšissa järjestetyssä Valdai-kokouksessa. Valdai on vuosittainen tapahtuma, jossa eri alojen asiantuntijat, diplomaatit, entiset valtionjohtajat ja muut vaikuttajat tapaavat ja keskustelevat.
Halonen oli Valdaissa Putinin kanssa samassa paneelikeskustelussa. Halonen sanoi paneelissa, että Helsingissä Kallion kirkossa soitetaan päivittäin kirkonkelloja Aleppon uhreille.
Syyrian hallitus pommitti tuolloin piiritettyä Aleppon kaupunkia murskaksi Venäjän tuella. Siviiliuhreja tuli valtavasti.
Putin ärtyi Halosen kommentista ja totesi, että kelloja pitäisi soittaa myös niille, jotka menettävät henkensä Mosulissa, Afganistanissa ja Jemenissä. Siis myös niissä paikoissa, jossa siviilejä tappavat muut kuin venäläiset.
Valdai-tapahtuman jälkeen Halonen ei ole Putinia nähnyt, vaikka kutsuja joihinkin tilaisuuksiin on tullut.
Halosen kotona Venäjästä kuitenkin muistuttaa Meggi-kissa. Sen hän sai vuonna 2013 lahjaksi Venäjän pääministeriltä
Dmitri Medvedeviltä.
”Kissa on jo kahdeksanvuotias, kunnon matroona, koittaa komentaa sen kun ehtii”, Halonen sanoo.
Eikä Venäjän presidentti ole unohtanut Halosta. Joka vuosi postiluukusta kolahtaa joulukortti Vladimir Putinilta.
