Suomen sisäinen turvallisuus

Tarkennan vielä, että tuo kommentti "meillä on liikaa käsiaseita" on linkittämästi blogitekstistä. Asiayhteydestä käy ilmi, että en tätä liittänyt sitä kompatakseni.
http://alusta.uta.fi/artikkelit/2016/01/28/punakaartien-aika.html

Joo, kirjoittamisen jälkeen mietin hetken itsekin, pitäisikö asiaa tarkentaa. Mutta ajattelin asian tosiaan itsestäänselväksi. Laita vaikka jatkossa lainaamasi teksti QUOTE-tageihin, jolloin nimimerkkisi ei tule näkyviin "kirjoittajana" jonkun maalatessa tekstinpätkän ja painaessa lainaa-nappia.
 
Mulla nyt ei mene kerta kaikkiaan jakeluun keskustelu katupartioista.
Eihän suurin osa pitänyt niitä tarpeellisena ennen uudenvuoden yön tapahtumia?

Nyt ylellä poliisi neuvoo tyttöjä kantamaan hiuslakkapulloa itsepuolustukseksi ja huitomaan päällekarkaajaa käsilaukulla.
Mutta poliisihan pystyy kyllä turvaamaan kansalaiset?
 
Mulla nyt ei mene kerta kaikkiaan jakeluun keskustelu katupartioista.
Eihän suurin osa pitänyt niitä tarpeellisena ennen uudenvuoden yön tapahtumia?

Nyt ylellä poliisi neuvoo tyttöjä kantamaan hiuslakkapulloa itsepuolustukseksi ja huitomaan päällekarkaajaa käsilaukulla.
Mutta poliisihan pystyy kyllä turvaamaan kansalaiset?

Sama tuli mieleen. Ja kaiken maailman katupartioita tulee kuin sieniä sateella, ainakin sanallisella tasolla, ilman hirveää huolta lain kaappaamisesta omiin käsiin (onhan niitä ollutkin jo ties kuinka monta ilman ongelmia, Aseman Lapset ym).
 
Laitetaan tämä nyt tähän, vaikka asiaa jo sivuttiinkin ylempänä:

rikosj29116mp_503_uu.jpg


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921035191_uu.shtml
 
Hajaantukaa vaan....:confused:

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016012921035473_uu.shtml

926 rikoksesta epäiltyä turvapaikanhakijaa – poliisiylijohtaja: ”Suhteutettuna määrä on vähäinen” – IL-TV
Tänään klo 15:42


Poliisi epäilee turvapaikanhakijoita 25 raiskauksesta ja törkeästä raiskauksesta. Yhteensä raiskausilmoituksia tuli poliisille viime vuonna yli tuhat.

Tietysti jos luvun suhteuttaa 32 500:aan, niin eihän se suuri määrä siihen suhteutettuna ole. Tärkeintä on, että kaikkia turvapaikanhakijoita ei leimata rikosasioissa, poliisiylijohtaja painottaa.

Poliisitarkastaja Tommi Reen muistuttaa, että viime vuonna rikoslakirikoksia (pois lukien liikennerikokset) tuli poliisin tietoon 337 000 kappaletta.

– Siihen nähden määrä ei ole vielä merkittävä, Reen kommentoi.
 
Tilastotieteestä;
Yhdestä nimeltämainitsemattomasta ryhmästä,jossa on Suurin osa kielteisellä kannalla tästä MAMU asiasta ja omaa ns.isänmaallisen kannan Oli julkaistuna kyseinen rikostilasto,minkä @Huhta laittoi tänne meidän näkyville.
Keskustelua heräättääkseni, heitän toisenlaisen tilaston tänne sen kaveriksi.
Lisäksi sivustoille Joku Suvaitsevampi oli lisännyt oman kannan oton siihen jonka nyt heitän tänne kaiken kansan näkyville.
https://simosuominen.wordpress.com/2016/01/24/tilastotiedetta-rasisteille/
Siellä tuntuu jo olevan täysi sisällisota päällä,,,,,,,,,,,,,,,,.
@Tuonen Tytti. Varmaan poliisi tekee minkä resurssit sallii ja ei kehoita edes piruutaan kanssalais tottelemattomuuteen.
Itsellä on jo suurinpiirtein tullut äidinmaidon mukanana seuraavanlainen elämänohje:Jos liikut tuntemattomissa olosuhteissa,älä tee sitä yksin!
Kiitos ja anteeksi ja hyvää weekendiä kaikille.
 
Tilastotulkinnasta hieman lisää....

http://www.kouvolansanomat.fi/Onlin...a uhkailijoita ja hiippareita/2016520232402/4

Kaakkois-Suomen poliisilla oli 248 hälytystehtävää vastaanottokeskuksiin lokakuun alusta tammikuun 20.
...
Ylikomisario Ilkka Pöyhiä arvioi, että hieman yli puolet tehtävistä liittyy vastaanottokeskuksen asukkaiden keskenäisiin ja henkilökunnan kanssa syntyneisiin erimielisyyksiin. Vajaat puolet taas liittyvät ulkopuolisiin häiriköihin.
...
Ulkopuolisten tekemistä vahingonteoista ja tuhotöistä tehtiin samalla ajanjaksolla kuusi rikosilmoitusta.
...
Myös asukkaiden keskenäisissä kahnauksissa on tarvittu poliisia. Poliisin tietoon tuli 212 ulkomaalaisen tekemäksi epäiltyä pahoinpitelyrikosta viime vuonna.
...


212 vs. 6 = fifty-sixty
 
Tilastotieteestä;
Yhdestä nimeltämainitsemattomasta ryhmästä,jossa on Suurin osa kielteisellä kannalla tästä MAMU asiasta ja omaa ns.isänmaallisen kannan Oli julkaistuna kyseinen rikostilasto,minkä @Huhta laittoi tänne meidän näkyville.
Keskustelua heräättääkseni, heitän toisenlaisen tilaston tänne sen kaveriksi.
Lisäksi sivustoille Joku Suvaitsevampi oli lisännyt oman kannan oton siihen jonka nyt heitän tänne kaiken kansan näkyville.
https://simosuominen.wordpress.com/2016/01/24/tilastotiedetta-rasisteille/
Siellä tuntuu jo olevan täysi sisällisota päällä,,,,,,,,,,,,,,,,.
@Tuonen Tytti. Varmaan poliisi tekee minkä resurssit sallii ja ei kehoita edes piruutaan kanssalais tottelemattomuuteen.
Itsellä on jo suurinpiirtein tullut äidinmaidon mukanana seuraavanlainen elämänohje:Jos liikut tuntemattomissa olosuhteissa,älä tee sitä yksin!
Kiitos ja anteeksi ja hyvää weekendiä kaikille.
Hyvä kirjoitus! Tuolta tytöille ohjeena, että unohtakaa hiuslakkapullot ja muistakaa, että jos mamu käy kiinni niin: " kyse on korrelaation ja kausaliteetin sekoittamisesta"
 

Poliisiylijohtaja jyrähtää: "Poliisien määrän vähentämisen on nyt loputtava"

Perjantai 29.1.2016 klo 21.03

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vaatii, että poliisien määrää ei enää vähennetä.

Kolehmainen korosti asiaa tänään poliisihallituksen järjestämässä tiedotustilaisuudessa, jossa käytiin läpi kuluneen vuoden rikostilastoja.

Poliisiylijohtajan mukaan Suomen turvallisuustilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta toimintaympäristö on muuttunut entistä vaativammaksi ja monimutkaisemmaksi.

- Jutut on entistä hankalampi selvittää ja jos poliisi joutuu toteuttamaan nämä alustavat kehysvähennykset, niin se tarkoittaa selkeästi poliisien määrän vähentymistä. Olen sitä mieltä, että poliisien määrän vähentämisen on nyt loputtava, Kolehmainen kommentoi.

Kolehmaisen mukaan toimintaympäristön muutokseen ovat vaikuttaneet turvapaikanhakijatilanne, terrori-iskut, kyberrikollisuuden lisääntyminen sekä kansainvälisten liigojen toiminta.

- Turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset aiheuttavat sen, että poliisi on kyllä nyt olosuhteisiin nähden selvinnyt hyvin, mutta meillä on kyllä aivan kipurajalla henkilöstön selkänahasta otettu niin paljon irti, että enempää ei juuri voi ottaa, Kolehmainen toteaa.

Poliisiylijohtaja painottaa, että helmikuun lopussa kun sisäisen turvallisuuden selvitys valmistuu, on arvovalintojen aika.

- Halutaanko ylläpitää Suomen hyvää turvallisuustilannetta ja mihin suuntaan tätä ollaan viemässä, Kolehmainen avaa.

Hän itse toivoo pitkäjänteistä tavoitetta poliisien määrään.

- Se arvio, mikä on riittävä määrä poliiseja Suomessa pitämään yllä hyvää turvallisuustilannetta, ei ole poliisin itse tehtävissä vaan poliitikkojen ja kansalaisten. Poliisi kyllä pärjää, vaikka meitä olisi kaksituhatta, mutta pärjäävätkö kansalaiset - se minua huolestuttaa, Kolehmainen toteaa.

JOHANNA MATTINEN
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921036216_uu.shtml
 
:facepalm: on tää kummallinen maa...?

Poliisi ei tutkinut lukitussa kaapissa olevaa varastettua tavaraa

30.1.2016 10:23 Jorma Nordlin 1 kommentti

http://jormanordlin.puheenvuoro.uus...lukitussa-kaapissa-olevaa-varastettua-tavaraa

Kännykän paikannuksella paikallistettiin varastetun tavaran sijainti Helsingin rautatieaseman lukittuun kaappiin. Poliisi oli todennut, että tilanne vain täytyy hyväksyä. Vaimoni ystävän laukku varastettiin Helsingin keskustassa. Hän on pienen lapsen äiti ja ilmeisesti varkaat olivat kytänneet tilannetta, milloin lapsen kanssa syntyy "hässäkkää", niin pääsivät käyttämään tilannetta hyväksi.

Poliisi oli selvittänyt varastetun kännykän sijainnin ja todennut sen olevan Helsingin rautatieaseman lukitussa säilytyskaapissa. Eivät halunneet enempää tutkia. Heitä ei kiinnostanut aseman valvontakameroiden kuvamateriaalin selvittäminen. Kaapista olisi voinut löytyä muutakin varastettua tavaraa. Kameroiden kuvamateriaali on jo todennäköisesti kadonnut, sen päälle on tallennettu uutta valvontakameramateriaalia.

Rautatieaseman lukitut kaapit taitavat olla aika hyvä varastetun tavaran säilytyspaikka rosvojoukoille joita näyttää keskustan alueella pyörivän. Onko Helsingistä tullut heille hyvä "bisnesalue", jossa kiinnijäämisriski on pieni ja jossa voi vapaasti toimia valvontakameroista välittämättä?

Ongelma ei johdu poliisista vaan päättäjistä ja se on resurssikysymys.
 
Taitaa tämä koskea tällä kertaa myös Suomea...?


Eurooppa räjähdyspisteessä

http://takkirauta.blogspot.nl/2016/...ed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)

Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten generation identitaire'sta,katkeruuden sukupolvesta, ja hän oli silloin odottavalla kannalla. Mutta kaksi vuotta on kulunut, paljon on vettä virrannut Reinissä ja tilanne on mennyt koko ajan hullumpaan suuntaan. Vaikka monikulttuuriunelman muuttuminen painajaiseksi on kaikkien nähtävissä, ja vaikka kehitysmaalaisten kansainvaellus Eurooppaan on aiheuttanut hirvittävän rikos- ja epäjärjestysaallon sekä turvallisuusvajeen kaikkialla Euroopassa, Euroopan päättäjät hymistelevät, sulkevat silmänsä tosiasioilta ja pyrkivät tukkimaan toisinajattelijoiden suut.

Ruukinmatruuna muistelee George Orwellia ja sitä, miten kirjassa Vuonna 1984 Goldstein luonnehti Puoluetta ja Ingsocia: yhteiskunnan alimmissa kerroksissa ei koko Ingsociin uskota tippaakaan eikä siitä piitata lainkaan. Sensijaan Puolueen ylimmässä johdossa Ingsociin uskotaan kuin pässi suuriin sarviinsa vaikkei se toimisi lainkaan - ja kaikki kritiikki pyritään tukahduttamaan vaikka väkivalloin. Ja juuri tätä täsmälleen samaa heijastaa meidän yhteiskuntammekin: eli että miten valtaeliittimme pyrkii tunkemaan tätä relativismia, globalisaatiota, nihilismiä ja monikulttuuria kurkuistamme alas ja miten eri joukkotiedotusvälineet ovat kilvan julistautuneet monikulttuurisuuden kannattajiksi - tuhoisin seurauksin. Tämä on suoraan kuin Orwellin näppikseltä. Sillä mitäpä muutakaan tuo 60-lukulaisten ideologia on kuin Ingsoc?

Euroopan hullun vuoden 1968 nuorten vihaisten miesten unelma on muuttunut painajaiseksi, ja Y-sukupolvi on joutunut maksumieheksi. Ja sitä mukaa kun maailmanlaajuinen lama on vain syventynyt ja tilanne pahenee koko ajan, myös heidän tuntemuksensa katkeroituvat koko ajan - ja kärjistyvät kohti radikalisoitumista.

Eurooppa on räjähdyspisteessä.

Syynä ei ole ainoastaan kehitysmaalaisten massainvaasio ja sen aikaansaama turvallisuusvaje. Syy ei myöskään ole se, että Y-sukupolvi tuntee itsensä petetyksi ja k*setetuksi. Syy ei ole myöskään nuorten 25%-50% lukemia huiteleva massatyöttömyys. Syy on se, että nuoret eurooppalaiset kokevat, että he ovat joutuneet olemaan suuren kulttuurimarxilaisen utopistisen kokeilun koekaniineja ja että heillä on ollut ainoastaan nyrkkeilysäkin sekä maksumiehen osa ja että heiltä on viety kaikkein tärkein: oma identiteetti ja tietoisuus sekä kansallisuudestaan, etnisyydestään että kulttuuristaan.

Suomessa tilanne on koko ajan kärjistymässä, samalla tavoin kuin ennen vuotta 1918. Meillä on todennäköisesti koko itsenäisyytemme ajan huonoin ja saamattomin hallitus, joka on täysin vihjeetön ja joka tekee hallintoalamaisen osan koko ajan tukalammaksi ja samalla kaikin toimin vain pahentaa lainkuuliaisen hallintoalamaisen ahdinkoa. Se, että koulutuksesta joudutaan leikkaamaan, kertoo karua kieltään siitä, missä mennään.

Tarvitaan enää vain kipinä sytyttämään tämän ruutitynnyrin, ja se on ollut kehitysmaalaisten mistään laeista ja käytöstavoista piittaamaton määrätietoinen sikailu. Tarvittiin suosittu julkkis - Teemu Selänne - kertomaan, miten tämä sikailu on koskettanut hänen läheisiään, ja suvakit p*skamyrskyineen dissaamaan tämän - mutta tehtyä ei silti saa enää tekemättömäksi, ja lanka palaa jo.

Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan Aux armés, citoyens! Formez vos battaillons!. Y-sukupolvi tarvitsee nyt enää vain karismaattisen johtajan, joka kokoaa nuoret, vihaiset ja petetyt yhteiseen rintamaan ja toimintaan. Mutta entä kun sellainen nuori, karismaattinen ja ennenkaikkea tarmokas johtaja löytyy? Sen jälkeen all bets are off. Maassa, jossa käytännössä jokainen mies on sotilas, voi silloin tapahtua ihan mitä tahansa.

Olemme jännän äärellä.
 
Ajatelkaapas, heilläkin on oikeus toimia Suomessa. Vaikka on täysin selvää heidän väkivalta-, ase,- ja huumekuvionsa, mutta koska ihmisoikeudet.
Sellainen valistunut Tex Willer -meininki olisi tässäkin tapauksessa oikea ainoa toimintamalli. Mutta miten meillä tullaan toimimaan?
Tietenkin niin, että ensiksi niiden annetaan pesiytyä tänne, ja sitten voivotellaan niiden aiheuttamia ongelmia, ja sitten yritetään puuttua.

Mitäs muuten luulette, kun tällaisia tummakulmia tulee tänne väkivaltarikoksia tekemään, niin lisääkö suvaitsevaisuutta? Vai ovatko kokonaisuuteen nähden samalla tasolla kuin siirtolaisten raiskaukset, eli ihan ok, koska suhteessa pieni määrä :mad:

Tällainen on karmiva Satudarah MC – poliisi uskoo jengin saapuvan pian Suomeen

sivulaskuri

Keskusrikospoliisin mukaan Suomeen on rantautumassa uusi ilmiö, väkivaltaiset katujengit.
Suomeen rantautuvista väkivaltaisista jengeistä KRP on maininnut nimeltä moottoripyöräjengi Satudarahin. Se on perustettu Alankomaissa vuonna 1990.

– Tämän tyyppinen jengi on valmis aika raakaan väkivaltaan, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi perjantaina poliisin tiedotustilaisuudessa.

Kolehmainen lisäsi, että Suomen poliisi on varautunut jengin tuloon.

– Tämähän on ilmiö, joka on ollut esimerkiksi Tanskassa. Tämmöiset katujengit, erittäin väkivaltaiset katujengit, ovat siellä ottaneet markkinat haltuunsa. Me varaudumme, viimeksi eilen keskusrikospoliisin päällikön kanssa on tästä asiasta keskusteltu, Kolehmainen totesi perjantaina.

”Vakava uhka yleiselle turvallisuudelle”
Satudarah MC:llä on maailmalla synkkä maine.

Saksa kielsi vuoden 2015 helmikuussa Satudarah MC:n toiminnan. Maan viranomaiset tekivät valtavia ratsioita jengin kerhotaloihin. Viranomaiset ilmoittivat löytäneensä jäseniltä muun muassa laittomia aseita ja huumausaineita.

Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere totesi, että jengi on ”vakava uhka yleiselle turvallisuudelle”. Asiasta uutisoi saksalainen Bild.

He olivat aktiivisia huume- ja asekaupassa, jota kontrolloitiin Alankomaista käsin.

– He olivat aktiivisia huume- ja asekaupassa, jota kontrolloitiin Alankomaista käsin. Se ei ole hyväksyttävää, Maiziere totesi.

Nordrhein-Westfalenin sisäministeri Ralf Jäger listasi Bildin jutussa kerhon rötöksiin aseet, omankädenoikeuden, uhkailun, kiristyksen ja väkivallan.

1454123262920.jpg

Satudarah on malaijia ja tarkoittaa ”yhtä verta”. Ryhmä itse määrittää itsensä monikulttuuriseksi moottoripyöräkerhoksi. (KUVA: Robin Utrecht / AOP)

Lehti: jäsenillä rankkoja rikostuomioita
Satudarah MC:llä on jaostoja lähes 20 maassa, mukaan lukien Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Pohjoismaihin jengin kerrotaan levittäytyneen viimeisen parin vuoden aikana.

Ruotsalainen Expressen kertoi vuonna 2014, että viisi jengin jäsentä pidätettiin epäiltyinä 40 kilon kokaiinilastin salakuljettamiseen liittyen.

Tanskalaislehdistön mukaan Satudarah MC otti vuonna 2014 väkivaltaisesti yhteen Helvetin enkelien kanssa. Sen sijaan Bandidosia Satudarah pitää ystäväjenginään, minkä jengi myöntää myös kotisivuillaan.

Norjalainen NRK kertoi vuonna 2014, että Satudarah MC oli saapunut maahan kesäkuussa. Myös NRK nosti esiin jengin riidat Helvetin enkelien kanssa. Norjan poliisista kerrottiin NRK:lle, että erityisesti Alankomaissa Satudarahin yksittäisiä jäseniä on tuomittu muun muassa murhasta, kiristyksestä ja huumekaupasta.

Satudarah MC:n Norjan jaoston johtaja Ronny totesi lehdelle, että he perustivat ensimmäisen jaoston Stavangerin kaupunkiin ja aikovat perustaa myös uusia.

Toistaiseksi uusia jaostoja ei kuitenkaan ole tiettävästi Norjaan syntynyt.

Ronnylla on NRK:n mukaan kontollaan tuomioita huumausainerikoksista ja rattijuopumuksesta. Hänellä on tiettävästi myös ainakin yksi lähestymiskielto. Miehen mukaan tuomiot eivät liity mitenkään moottoripyöräkerhoon.


Jengi kiistää syytökset: ”Hölynpölyä”
Satudarah on malaijin kieltä ja tarkoittaa ”yhtä verta”. Omilla sivuillaan Satudarah MC itse kuvailee itseään monikulttuuriseksi moottoripyöräkerhoksi.

Jengi on laatinut vuonna 2011 verkkosivuilleen tiedotteen, jossa se toteaa, että esimerkiksi väitetyt yhteydet rikollisuuteen ja taistelut Helvetin enkelien kanssa ovat ”kaikki hölynpölyä”.

KRP:n mukaan Satudarahin toimintatapaan kuuluu se, että jäseniä hankitaan erityisesti ulkomaalaistaustaisesta väestöstä. KRP:n ylikomisario Rabbe von Hertzen totesi alkuviikosta STT:lle, että jengi voi löytää rekrytoitavia esimerkiksi turvapaikanhakijoista, jos näiden kotouttaminen epäonnistuu.
Lähteet: Bild, NRK, STT, Satudarah MC:n verkkosivutOheisella videolla poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo katujengistä.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1454123266455.html
 
Jep jännäksi menee,Saturdah night fever kun alkavat temmeltämään tyyliin pulp fiction.

Eu-räjähdyspisteessä:
Mutta oottakaapas sitten kun niitä kielteisä palautuspäätöksiä ja käännytyksiä aletaan toteuttamaan laajalti.
Miten se, Eurooppa kestää + mitä alkaa tapahtumaan.
 
Back
Top