Suomen sisäinen turvallisuus

Afganistanista ja Irakista on tullut rikollisia,jotka ovat jo siellä syyllistyneet raiskauksiin ym.

Aivan oikean havainnon ovat tehneet.

Syyrialaisten perheiden sijasta saatiin huomattavat määrät mosulin linnakundeja, taparikollisia ja irakilaisia sotilaskarkureita.

Onnittelut voittajille!

 
Näistä asioista ei enää ole mahdollista saada tarkkaa tilastotietoa..pikemminkin niin päin että koko ongelman esilletuominenkin pyritään tuomitsemaan vihapuheeksi ja rasismiksi..
Suomalaisten tekemien raiskausten osuudessa on tosiaankin mukana myös liki kolmekymmentä vuotta sitten muuttaneiden, eräästä itä-afrikkalaisesta valtiosta kotoisin olevien, toinen sukupolvi..(joka on jo ehtinyt kasvaa aktiiviseen raiskausikään).. Heistä suurin osa on jo saanut Suomen kansalaisuuden. Toisen käden tietona myös se että näistä reilulta 2/3:lta löytyy myös rikosrekisterimerkintä.

Käytännössä lienee niin että kaikista Suomessa tehdyistä raiskausrikoksien tekijöistä noin puolet löytyy jonkinlaisten islaminuskoisten piiristä.. Ei saa tietenkään syyllistää kaikkia islaminuskoisia raiskaajiksi, suurimmalla osalla heistä ei ole mitään tekemistä rikollisuuden kanssa...mutta kyseisten uskovien piiristä löytyy myös äärimmäisen kielteisesti ns. "vääräuskoisiin" suhtautuvaa suuntausta. Heidän mielestään mikään vääräuskoiseen kohdistuva rikollinen teko ei ole syntiä/rikos islamilaisen sharialain mukaan. Toisaalta kaikenlaiset avioliiton ulkopuoliset ns. säädyllisiin islaminuskoisiin, naisiin kohdistuvat seksuaaliset teot, raiskauksista puhumattakaan ovat erittäin raskaasti tuomittavia.
Ei pidä paikkaansa.
Esimerkiksi ISIS ei katkonut hiustakaan niiltä vääräuskoisilta toimittajilta jotka olivat heidän vieraita koska se olisi sharian vastaista vaikka olisivat katkoneet heiltä kaulat ilman vieraan statusta.
99% suomalaisista ei vain ole sharian suojeluksessa.
 
Oksettavaa kaksilla rattailla ajelua..

Timo Heinonen: Siviilipalvelu varautumispalveluksi, vaikka palo- ja pelastustoimeen
Maailman ja myös Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti ja osittain niinkin, että kaikkeen ei ole osattu varautua. Kylmän sodan jälkeen monissa länsimaissa uskottiin, että perinteisen sodan uhka katoaisi maailmasta ehkä pysyvästikin.
Ruotsi luopui asevelvollisuudesta ja ajoi armeijansa alas lähinnä kriisinhallintatehtäviin keskittyneeksi ja Alankomaat myivät panssarivaunujaan pois. Me onneksi ne ostimme.
Meillä ei onneksi tässäkään tilanteessa oltu liian sinisilmäisiä, vaan pidettiin kiinni yleisestä ja yhtenäisestä asevelvollisuudesta ja laajasta ja osaavasta reserviläisarmeijasta.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kalustoa on uudistettu kylmän sodan jälkeen ja edelleenkin. Laivue 2020 uudistaa Merivoimien kalustoa ja HX korvaa Hornetien poistuvan suorituskyvyn. Samaan aikaan valmistellaan myös esimerkiksi rynnäkkökiväärien uusintaa.
Turvallisuusuhat kasvaneet
Perinteinen sota ei meitä ainakaan tällä hetkellä uhkaa, mutta sellaisenkaan mahdollisuutta ei pidä sulkea pois tulevaisuudessa. Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat tällaisesta huolestuttava esimerkki.
Samaan aikaan muut turvallisuusuhat ovat kasvaneet, niistä suurimpana terrorismi. Suojelupoliisi pitikin juuri ennallaan arvionsa terrorisminuhasta maassamme. Supo arvioi uhan kohonneeksi tasolle kaksi neliportaisella asteikolla.
Terrorismia tukevat verkostot pyrkivät radikalisoimaan ja värväämään lisää kannattajia ja ne ovat tässä onnistuneetkin. Supon seuraamien terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on noussut nopeasti nyt jo 370:een.
Rajoja valvottava, maasta pois
Myös muualla tapahtuvat sodat, luonnon mullistukset tai ilmastonmuutoksen aiheuttamat elinolojen muutokset saattavat ajaa liikkeelle edelleen suuria ihmisjoukkoja.
Tästä meillä on vakaviakin kokemuksia, joiden vaikutukset turvallisuuteen näkyvät ja tuntuvat edelleen.
Suomella tulee olla riittävät keinot valvoa rajoja ja saada maasta pois heidät, jotka eivät turvapaikkaa tarvitse tai ovat uhka turvallisuudellemme. Tähän osoitettiin juuri lisää resursseja myös valtiovarainvaliokunnan toimesta.
Vastaanottojärjestelmän piiristä on nimittäin kadonnut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 6 000 turvapaikanhakijaa. Osa heistä on lähtenyt takaisin kotimaahansa, mutta osa on jäänyt laittomasti Suomeen oleskelemaan.
Laillisten toimeentulon hankkimiskeinojen puuttuessa maan alle siirtyvien ulkomaalaisten todennäköisyys syyllistyä rikoksiin ja radikalisoitua on suuri.
Kun tähän lisää kasvaneen järjestäytyneen rikollisuuden ja kansainvälisen rikollisuuden, voi aiheellisesti todeta, että kokonaisturvallisuustilanteemme on muuttunut. Siksi tarvitsemme jokaisen suomalaisen panosta turvallisuutemme vahvistamiseksi. Vaikka poliisien määrää on lisätty, heidän tuekseen on luotu lisäksi uusi reservipoliisijärjestelmä.
Varautumispalveluun pelastustoimeen
Tarvitsemme jatkossakin jokaisen ikäryhmän kaikki palveluskelpoiset nuoret miehet ja vapaaehtoiset naiset asepalvelukseen. Se on turvallisuutemme yksi kulmakivi, mutta myös siviilipalvelukseen menevien koulutusta on uudistettava.
Siviilipalveluksen tulee palvella paremmin maamme kokonaisuusturvallisuutta. Siksi se pitää uudistaa varautusmispalveluksi ja valita palveluspaikat esimerkiksi palo- ja pelastustoimesta.
Siviilipalveluksen korvaava varautumispalvelu tukisi yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta nykyistä siviilipalvelua paremmin. Näin jokainen täyttäisi tehtävänsä.
Turvallisuus on tunne, mutta myös fakta. Nyt kun turvallisuuden tunne ja tila on järkkynyt, sen palauttamiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok.)
puolustusvaliokunnan jäsen

https://www.verkkouutiset.fi/timo-h...palveluksen-muuttamista-varautumispalveluksi/
 
Miksi ihmeessä aikuisia miehiä viedään lastentarhaan??!! Eikö nämä suomalaiset ohjaajat näe mitään sairasta siinä? Olen varma että jos minä nyt haluisin tutustumaan lastentarhaan niin kyllä minua katsoittaisiin kuin mikäkin pervo.
Eihän se nyt järkevää ole, että sinne viedään tarkoituksella porukka täysin tuntemattomia ulkomaalaisia joista suurella osalla on hyvinkin epämääräinen tausta puoli maailmaa kiertäneinä ja ties mitä tehneinä.

Toisaalta ei siitä ole kauaakaan, kun täällä meidän pikkukunnassa avattiin uusi lastentarha ja siellä oli avoimet ovet missä kuka tahansa sai tulla tutustumaan tiloihin ja toimintaan. Siellä oli aika iso määrä porukkaa katsomassa millainen paikka se oli ja samaan aikaan oli lapset hoidossa. Ei kyllä tullut mieleen, että se olisi joku pervojen kokoontuminen ja lapset ihmisille seksiobjekteja.
 
Rasmuksessa on kyllä jouduttu painimaan näiden uusien tilastojen kanssa. Ratkaisuja on esimerkiksi se,että vain suomalaisten kohdalla kaikkia raiskauksia ei ilmoiteta, Afganistanista ja Irakista on tullut rikollisia,jotka ovat jo siellä syyllistyneet raiskauksiin ym. Oikeastaan aika hauskaa seurata sitä kipuilua.
Itsepetoksen määrä riippuu sen tarpeesta, sanotaan.
Petri Haapa Sakari Ilmanen Siteeraan Panu Raatikaisen ensimmäistä kommenttia: "Joo, ei ole. Ensiksi, suurin osa Suomessa tehdyistä raiskauksista ei tule koskaan poliisin tietoon. Toiseksi, tässä tilastoidaan rikosilmoituksia ja epäilyjä, ei oikeudessa todennettuja syyllisyyksiä. Valitettavasti mm. rasistit tekevät vääriä ilmoituksia. Viimeksi tällä viikolla paljastui tapaus, jossa jopa annettu tuomio oli perustunut väärään todistukseen. Tosiasiat eivät siis tue otsikon väitettä."

Sakari Ilmanen Petri Haapa En ihan allekirjoita tuota näkemystä.

Jos tarkastellaan vain tuomioon johtaneita tapauksia, niin toki silloin voidaan verrata luotettavammin keskenään eri tekoja ja tekijöitä, mutta vain tuomittujen rikosten osalta. Silloin ei kuitenkaan voi tehdä luotettavampia tilastollisia päätelmiä jonkun rikoksen tai tekijäryhmän yleisyydestä.

Otetaan esimerkiksi perheväkivalta. Jos yleisyyttä tai muita tekijöitä arvioidaan vain tuomioiden perusteella, niin mennään metsään oikein kunnon rytinällä. Ylivoimaisesti suurin osa perheväkivallasta kun ei koskaan päädy minkään viranomaistahon tietoon, niin pelkästään tuomioita tarkastelemalla tulee täysin puuttellinen ja jopa väärä tulkinta.

Sama pätee myös esimerkiksi seksuaalirikoksiin ja rasismiin. Rasistisesta teoista tulee Suomessa tuomioita erittäin vähän. Johtopäätös ei silti voi olla, että tilastollisesti Suomessa on rasismia erittäin vähän.
Eli kantava ajatus on, että päätelmiä ei voi tehdä koska kaikkia rikoksia ei ilmoiteta, pelkät ilmoitukset eivät kerro totuutta koska rasistit tekevät ilmoituksia huvikseen ja jos tarkastellaan tuomoita, mennään metsään oikein kunnon rytinällä.

Kaikki siis viittaa siihen, että suomalaiset ne vasta raiskaavatkin ja muualta tulleet ovat rasismin uhreja.

Tai jotain.
 
Jotenkin tuntuu, että Suomessa olisin jo linnassa...jonain natsina tai Odineista ainakin oikealla. Kun ei perkele voi sanoa asioista niiden oikeilla nimillä... Isoisä pyörii haudassaan niin että maa myllääntyy...Tikkakosken mannekiinikin kun oli.

Vittu tätä paskatouhua, kun ainoastaan "oikeat ihmiset" (sen voi lukea monella tavalla) saa erikoiskohtelua. Kyllä näitä paskavaltioita on tullu nähtyä...ja haluavat Suomesta samanlaisen mistä "pakenivat". Ja perkeleen jeesustelijat ja muut haluavat lisää.
 
Alaikäisten tapahtumassa puhkesi joukkotappelu: edes pippurisumute ei pysäyttänyt rähinöitä, useille nuorille vammoja
Tänään klo 16:15
Paikalle tarvittiin peräti kahdeksan poliisipartiota rauhoittamaan tilannetta.

Vantaan Liesitorin nuorisotila Arkissa järjestettiin lauantai-iltana tilaisuus, joka oli tarkoitettu alle 18-vuotiaille.

Paikalle kuitenkin saapui myös täysi-ikäisiä nuoria. Sen seurauksena puhkesi joukkotappelu.

Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteen mukaan paikalla olleet kaksi järjestyksenvalvojaa yrittivät saada rähinää hallintaan pippurisumutteen avulla.

Se ei kuitenkaan riittänyt, ja paikalle saapui peräti kahdeksan poliisipartiota.

Poliisi otti kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltynä, ja tilaisuus jouduttiin keskeyttämään illan osalta.

Tappelupukareista useat saivat lieviä vammoja ja altistuivat pippurisumutteelle.

Itä-Uudenmaan poliisi ei vielä tässä vaiheessa kertonut tapauksesta enempää.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0cc52e38-f7ba-4460-8fef-670805b57b4e

https://www.facebook.com/photo.php?...&set=a.116501851834262&type=3&hc_location=ufi
 
Tappelussa ei ollut mukana vantaalaisia, Arkin vakituisia kävijöitä. Tappeluun osallistuneet ryhmät olivat tulleet muualta.

-kirjaimellisesti ;)

Nujakointia Arkin nuorten juhlassa

Vantaan nuorisotila Arkissa lauantaina järjestetyssä juhlassa nujakoitiin nyrkein. Tappelu yltyi niin, että tilannetta rauhoittamaan kutsuttiin paikalla olleiden järjestyksenvalvojien tueksi kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat ja poliisi.
Nuorten järjestämän tapahtuman oli tarkoitus kestää kello yhteentoista saakka. Kello 21.15 alkanut tappelu keskeytti tapahtuman. Arkin työntekijät ohjasivat tapahtumaan osallistuneita nuoria turvaan muihin tiloihin ja poliisi ohjeisti poistumisen paikalta. Osa nuorista soitti vanhemmilleen ja Arkin työntekijät saattoivat nuoria kotimatkalle tai vanhempien autoon.
Vakavia henkilövahinkoja ei syntynyt. Tappelu ei aiheuttanut ulkopuolisille vahinkoja eikä ensihoitoa tarvittu paikalle. Poliisi otti tappeluun osallistuneiden tiedot ylös ja heidät ohjattiin valvotusti pois tilasta. Tappelussa ei ollut mukana vantaalaisia, Arkin vakituisia kävijöitä. Tappeluun osallistuneet ryhmät olivat tulleet muualta.

Tapahtumaan osallistui 204 nuorta iältään 13 – 17 vuotta. Siihen oli valmistauduttu huolellisesti. Mukana oli kahdeksan Myyrmäen alueen nuorisotyöntekijää sekä Nuorisotyö raiteilla -hankkeen työntekijöitä, Art4All -hankkeen työntekijä sekä Myyrmäen alueen esimies. Myös kaksi Itä-Vantaan nuorisotyöntekijää jalkautui monitoimitilaan. Tämän lisäksi kulunvalvontaa ja yleistä järjestystä oli varmistamassa kaksi järjestyksenvalvojaa. Etukäteen oli laadittu turvallisuussuunnitelma ja tapahtumalle oli poliisin lupa.

Ennen juhlien alkua pidettiin työntekijöiden kesken palaveri, jossa käytiin läpi selkeästi työtehtävät, sekä turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten hätäpoistumistiet.

Kriisipäivystykseen on toimitettu tilanteesta raportti, mikäli nuoret tuntevat tarvitsevansa tapahtumasta johtuen kriisiapua.

Julkaistu: 16.12.2018

https://www.vantaa.fi/uutisia/kaikk...ZHsEKDZTVM22NF6grxX8Yz2d7uyio-67-Pjr0x9cK3r94
 
Alaikäisten tapahtumassa puhkesi joukkotappelu: edes pippurisumute ei pysäyttänyt rähinöitä, useille nuorille vammoja
Tänään klo 16:15
Paikalle tarvittiin peräti kahdeksan poliisipartiota rauhoittamaan tilannetta.

Vantaan Liesitorin nuorisotila Arkissa järjestettiin lauantai-iltana tilaisuus, joka oli tarkoitettu alle 18-vuotiaille.

Paikalle kuitenkin saapui myös täysi-ikäisiä nuoria. Sen seurauksena puhkesi joukkotappelu.

Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteen mukaan paikalla olleet kaksi järjestyksenvalvojaa yrittivät saada rähinää hallintaan pippurisumutteen avulla.

Se ei kuitenkaan riittänyt, ja paikalle saapui peräti kahdeksan poliisipartiota.

Poliisi otti kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltynä, ja tilaisuus jouduttiin keskeyttämään illan osalta.

Tappelupukareista useat saivat lieviä vammoja ja altistuivat pippurisumutteelle.

Itä-Uudenmaan poliisi ei vielä tässä vaiheessa kertonut tapauksesta enempää.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0cc52e38-f7ba-4460-8fef-670805b57b4e

https://www.facebook.com/photo.php?...&set=a.116501851834262&type=3&hc_location=ufi
Pitipäs taas sattua, että ilmeisesti tuosta lehtijutusta on jäänyt pari asiasanaa puuttumaan. Toisaalta tuon nyt arvaksikin että jotain muuta on taustalla kuin pelkät nuoret. Mutta se on hyvä että Euroopan etsityin rikollinen on saatu kiinni Orimattilassa..
 
Pari postia ylempänä olevan fb linkin takaa löytyy legendaarisen kommentaattorin ulostulo..

Adele Kottarainen
Tuossa toiseuden kohtaamisteoria ei toiminut, koska järjestyksenvalvojien hätiköinnin takia väen en annettu tutustua riittävästi toisiinsa, jos olisi niin jo kohta Kumbaya olisi soinut.
 
Helsinkiläiset...

Kahdeksan poliisipartiota taltutti joukkotappelua nuorisotila Arkissa Vantaalla – tapahtumaan oli tullut kaksi helsinkiläistä nuorisojoukkoa, kertoo kaupunki
Poliisin mukaan tappeluun osallistujista moni sai lieviä vammoja ja altistui myös pippurisumutteelle.

Marko Hämäläinen HS, Anne Viljamaa HS
Julkaistu: 16.12. 16:04 , Päivitetty: 16.12. 17:31
NUORISOTILA Arkissa Vantaan Myyrmäessä kehkeytyi joukkotappelu lauantai-iltana, kun alle 18-vuotiaille tarkoitettuun tilaisuuteen oli tullut myös täysi-ikäisiä nuoria Myyrmäen ulkopuolelta.

Lähellä Myyrmäen juna-asemaa sijaitsevassa nuorisotilassa paikalla olleet kaksi järjestyksenvalvojaa yrittivät saada tilannetta rauhoittumaan ja käyttivät myös pippurisumutetta, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo. Kun järjestyksenvalvojat eivät saaneet tilannetta haltuunsa, paikalle hälytettiin poliisi. Paikalle tarvittiin lopulta kahdeksan partiota. Poliisi sai hälytyksen iltayhdeksän jälkeen.

Poliisin mukaan tappeluun osallistujista moni sai lieviä vammoja ja altistui myös pippurisumutteelle. Tilaisuus keskeytettiin, ja poliisi otti rikoksesta epäiltynä kiinni useita henkilöitä.

VANTAAN nuorisopalvelujen johtaja Riikka Åstrand kertoo HS:lle, että Myyrmäen nuorten itse suunnittelemaa tapahtumaa oli ehditty viettää rauhallisesti noin kahden tunnin ajan, kun se sai aivan yllättäen ikävän käänteen. Tapahtumaan osallistui 204 nuorta, jotka ovat 13–17-vuotiaita.

Åstrandin tietojen mukaan tapahtumaan oli tullut kaksi helsinkiläistä nuorisojoukkoa, jotka alkoivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä tapella keskenään. Tappeluun ei osallistunut vantaalaisia Arkin vakituisia kävijöitä.

”Oli todella sääli, että nuorten ahkerasti suunnittelema tapahtuma keskeytyi, kun ulkopuoliset halusivat pistää ranttaliksi”, Åstrand kertoo HS:lle.

Arkin työntekijät ohjasivat tapahtumaan osallistuneita nuoria turvaan muihin tiloihin, ja poliisi ohjeisti poistumisen paikalta.

Muille kuin tappelijoille ei aiheutunut vammoja välikohtauksen seurauksena.

ÅSTRANDIN mukaan tapahtumassa oli paikalla kymmenisen nuoriso-ohjaajaa, esimies ja kaksi järjestyksenvalvojaa. Tilaisuutta varten oli laadittu turvallisuussuunnitelma, ja sille oli poliisin lupa.

Vantaan kaupungin verkkosivulla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että osa tapahtumassa olleista nuorista soitti välikohtauksen jälkeen vanhemmilleen, ja Arkin työntekijät saattoivat nuoria kotimatkalle tai vanhempien autoon.

Nuoret voivat saada kriisiapua, sillä Vantaan kriisipäivystykseen on toimitettu tilanteesta raportti.

Oikaisu: Myyrmäen nuorisotila ei sijaitse kauppakeskuksessa kuten jutun aiemmassa versiossa todettiin vaan lähellä Myyrmäen juna-asemaa.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005934345.html
 
Vantaan tiedote ei korreloi poliisin tiedotteen kanssa..
"Poliisi otti tappeluun osallistuneiden tiedot ylös ja heidät ohjattiin valvotusti pois tilasta"

Joukkotappelu nuorisotila Arkissa

Vantaa, Liesitori, 15.12.2018 klo 21.15

Vantaalla Liesitorin nuorisotila Arkissa syntyi joukkotappelu lauantai-iltana. Konflikti syntyi, kun alle kahdeksantoistavuotiaille tarkoitettuun tilaisuuteen oli tullut myös jo kahdeksantoista täyttäneitä nuoria. Paikalla olleet kaksi järjestyksenvalvojaa yrittivät saada tilannetta haltuunsa ja käyttivät siinä yhteydessä myös pippurisumutetta. Tämä ei tilanteessa riittänyt, vaan tilannetta rauhoittamaan saapui myös yhteensä kahdeksan poliisipartiota. Usea tappeluun osallistuja sai tilanteessa lieviä vammoja ja altistui pippurisumutteelle. Tilaisuus keskeytettiin ja poliisi otti rikoksesta epäiltynä kiinni useita henkilöitä.

https://www.poliisi.fi/itauusimaa/t...ilaitoksen_paivittaistiedote_16_12_2018_76644
 
– Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kiertämään tietoja, joiden mukaan siellä olisi ollut jotain aseita tai rautakankia mukana. Se ei pidä paikkaansa. Kaikilta nuorilta oli otettu sisäänkäynnissä reput ja muut ylimääräiset tavarat pois ja laitettu lukittuun tilaan.

Åstrand sanoo, että kaksi riitapukaria oli täyttänyt 18 vuotta. Tapahtuman yläikäraja oli 17 vuotta.

– Kaikilta, joiden epäiltiin olevan yli-ikäisiä, tarkistettiin paperit. Nämä sisään tulleet henkilöt eivät olleet ilmeisesti täysi-ikäisen näköisiä, Åstrand sanoo ja lisää, ettei hänellä ole varmuutta, tulivatko riitapukarit paikalle varta vasten tappelemaan.
...
Åstrand sanoo, ettei hänen aikanaan ole käynyt vastaavanlaista välikohtausta. Hänen mukaansa myöskään noin 20 vuotta paikassa työskennellyt nuorisotyöntekijäkään ei muista vastaavaa tapahtuneen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005934460.html
 
Back
Top