Suomen sisäinen turvallisuus

Tuohan on tuttua melkein joka paikasta. Ruotsinkielinen teksti pakkauksissa pienempi kuin suomenkielinen.
 
Eihän tuo ole oleellisesti pienempi, sama kirjasin muutama kirjain vain vähemmän. Miksi muuten ei ole saameksi tekstiä? Mikä polliisi muuten on saameksi
 
Sensuroitu viesti.

1574176069173.png

Kotimaan uutiset
Somessa leviää kertomus poikia raa’asti pahoinpidelleestä nuorisojoukosta – Poliisi tutkii tapausta

Tänään klo 16:45
Virkavallan mukaan rikosnimikkeenä on tällä hetkellä törkeä ryöstö ja muutamia muita lievempiä rikosepäilyjä.


Poliisin mukaan esitutkinta on alkuvaiheessa ja tapaukseen liittyy useita henkilöitä. JENNI GÄSTGIVAR
Facebookissa on levinnyt viime päivien aikana päivitys, jossa kerrotaan kahden pojan joutuneen raa’an väkivallan uhreiksi perjantaina Helsingin Kannelmäessä.
Toisen pojan huoltajan kirjoittamassa päivityksessä kerrotaan, että pojat vietiin koulupihalta metsäiselle alueelle, jonne ilmaantui kahdeksanhenkinen nuorten joukko. Äidin mukaan poikia hakattiin, potkittiin ja uhattiin puukolla noin tunnin ajan.
– Kaikki vietiin mitä taskuista löytyi, päivityksessä kirjoitetaan.
Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Marko Forss vahvistaa Iltalehdelle, että poliisilla on ”päivityksen kaltainen tapaus tutkinnassa kyseiseltä ajankohdalta”.
Päivityksen mukaan toinen pojista pääsi karkuun ja toiseen poikaan kohdistetun väkivallan lopetti sivullisen henkilön väliintulo.

Esitutkinta alussa
Facebook poisti päivityksen myöhemmin yhteisönormien vastaisena, mutta päivitystä ehdittiin jakaa yli tuhat kertaa. Sen jälkeen se on levinnyt muun muassa kuvakaappauksina. Myös Iltalehti on saanut lukuisia yhteydenottoja päivitykseen liittyen.
– Tapahtumienkulun tarkkuuteen tai osallisiin muutoin emme ota toistaiseksi tarkemmin kantaa. Nimikkeenä on tällä hetkellä törkeä ryöstö ja muutamia muita lievempiä rikosepäilyjä. Tapahtumiin liittyy useita henkilöitä, Forss kertoo sähköpostivastauksessaan Iltalehdelle.
Poliisin mukaan osallisia ei ole vielä päästy kuulustelemaan.
– Esitutkinta on täysin alussa, joten emme valitettavasti voi kommentoida asiaa tämän enempää.
Forss ei kommentoi, onko väkivaltaisesti käyttäytyneestä nuorisojoukosta tullut poliisille mahdollisesti muitakin ilmoituksia.
SANNI MATTILA
https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Sanni Mattila
 
Alkaa olla Studio Julmahuvia -meininkiä...

Oikeusasiamies linjasi: Poliisin uusi virkamerkki ei ole oikeudenmukainen, "polis" ei saisi lukea pienemmällä kuin "poliisi"

Minulla oli joskus erään organisaation henkilökortti, jossa etunimeni oli kirjoitettu paljon pienemmällä kuin sukunimeni ! Törkeää epäoikeudenmukaisuutta :facepalm:
Eipä kukaan viranomainen kiinnostunut mitenkään...
 
Tollaset kirjoitukset häviää puskaradioista yleensä aika livakasti, koska rasismi, kiihottuminen yms ja kyseessä kummiskin löyhä kaveriporukka, koulut alkaa yms..
 
Uudet tuulet puhaltaa.

 
Suomeen tulee uusia väkivaltaisia rikollisryhmiä, joiden verkostot paisuvat ja vaikutus kasvaa – MTV Uutisten haltuunsa saama viranomaisraportti maalaa synkkää kuvaa

Suomen laittomille markkinoille syntyy ja levittäytyy uusia, kansainvälisesti toimivia rikollisryhmiä, joiden taktinen ja väkivaltakapasiteetti on merkittävä, todetaan valtiojohdolle tarkoitetusta viranomaisraportissa.
MTV Uutiset sai sinänsä julkisen PTR-katsauksen keskusrikospoliisista tietopyynnöllä. Siitä kerrottiin keskiviikon Rikospaikassa.
PTR-viranomaiset eli poliisi, suojelupoliisi, tulli sekä rajavartiolaitos tekevät valtiojohdolle katsauksia ajoittain.

Syksyn 2019 asiakirja valmistui lokakuun lopussa. Siinä käydään läpi erilaisia rajat ylittävän rikollisuuden tapahtumia ja uhkakuvia.

Järjestäytynyt rikollisuus ja jengit
Raportin perusteella järjestäytynyt rikollisuus toimii Suomessa "joustavina verkostoina", joihin kuuluu yhä enemmän uusia tahoja ja joka on suurelta osin rajat ylittävää.
– Suomenkin laittomille markkinoille on muutaman vuoden aikana tullut useita uusia, kansainvälisesti toimivia tahoja, joihin vanhat rikollisryhmät joutuvat sopeutumaan, katsauksessa todetaan.
Suomalaiseen jengimaisemaan on syntynyt ja leviämässä uusia, omia tunnuksia kantavia jengejä.
– Suomeen eteni vuonna 2017 kolme merkittävää jengiorganisaatiota: Outlaws MC, Satudarah MC ja No Surrender MC. Viimeksi mainitut kaksi jengiä ovat leimallisesti maahanmuuttajavaltaisia. Suomeen on syntynyt viime vuosina myös useita pienempiä maahanmuuttajavaltaisia rikollisjengejä.
Raportissa viitataan myös afrikkalaisiin rikollisiin.
– Afrikkalaisrikollisia on toiminut Suomessa pitkään etenkin huumausainekaupassa mutta toiminnan järjestäytyneisyys näyttää vahvistuvan Pohjois-Euroopassa ja myös Suomessa.
– Nigerialaisrikollisuuden vaikutuksen kasvu on herättänyt huomiota mm. alkuvuodesta 2019 Saksassa, kun viranomaiset varoittivat järjestäytyneen nigerialaisrikollisuuden leviämisestä ja vahvistumisesta. Kansainväliseen, Suomeakin koskevaan nigerialaisrikollisuuteen kuuluu ihmiskauppaa, suurimittaista huumausainerikollisuutta ja nettipetos-rikollisuutta, joita toteutetaan tehokkaasti verkostoituen.

Katsauksessa todetaan Länsi-Balkanin maista tulleiden rikollisten kasvattavan rooliaan.
– Albanialaisrikollisten toiminta vaikuttanee mm. kokaiinimarkkinoiden kasvuun. Albaniankielisten liikkuvien rikollisryhmien toimialaa ovat myös omaisuusrikokset. Balkanin alueelta EU-maihin muuttaneiden rooli on merkittävä näiden ryhmien toiminnassa; oleskelulupien perusteina hyödynnetään mm. valeavioliittoja ja työskentelyä.
Raportissa mainitaan niin ikään Lähi-Idästä tulevat rikolliset.
– Irakilaistaustaisten henkilöiden harjoittamaa suunnitelmallista suurimittaista rikollista toimintaa on todettu Suomessakin etenkin huumausaine- ja petosrikollisuudessa jo ennen kuin maahan tuli poikkeuksellisen suuri määrä sikäläisiä turvapaikanhakijoita.
– Irakilaistaustaisten henkilöiden järjestäytyneesti harjoittamasta rikollisesta toiminnasta on tietoja eri mantereilta. Euroopassa rikollispiireissä vaikuttavien ulkomaan kansalaisuus- ja kieliryhmien keskuuteen syntyy väkivaltaisiksi profiloituvia jengejä, joilla voi olla myös poliittisia tavoitteita.
– Saksassa on raportoitu irakilaisia ja syyrialaisia rekrytoivasta moottoripyöräjengin kaltaisesta Al-Salam 313 -jengistä, jonka jäseniä on epäilty mm. sotilasaseiden kaupasta. Jakamansa aineiston mukaan jengillä olisi toimintaa mm. Ruotsissa.
– Irakilais- ja syyrialaistaustaiset rikolliset ovat pyrkineet Saksassa valtaamaan alaa turkkilaisilta, kurdilaisilta ja libanonilaisilta klaanirikollisilta.
Kaiken kaikkiaan raportti maalaa synkkää kuvaa.
– Uusien rikollistoimijoiden ja kansainvälisesti rikollista toimintaa organisoivien tahojen vaikutus kasvaa Suomessa, kun rikollisten keskinäinen verkostoituminen etenee.

...
 
Mutta onneksi Suomessa keskitytään rasistisen vihapuheen kitkemiseen valtakunnan ylimmän syyttäjäviranomaisen johdolla, meillä ei ole mitään hätää.
 
18 hrs ·

Maahanmuuton ihanuus
Poliisi, tulli ja rajavartiosto ovat laatineet raportin rikollisjengien tulosta Suomeen. MTV-uutisten toimittaja Sipilä on koonnut siitä jutun. Juttu on karua luettavaa. Tässä joitakin poimintoja siitä:
"Suomeen eteni vuonna 2017 kolme merkittävää jengiorganisaatiota: Outlaws MC, Satudarah MC ja No Surrender MC. Viimeksi mainitut kaksi jengiä ovat leimallisesti maahanmuuttajavaltaisia. Suomeen on syntynyt viime vuosina myös useita pienempiä maahanmuuttajavaltaisia rikollisjengejä."
"Afrikkalaisrikollisia on toiminut Suomessa pitkään etenkin huumausainekaupassa mutta toiminnan järjestäytyneisyys näyttää vahvistuvan Pohjois-Euroopassa ja myös Suomessa.
– Nigerialaisrikollisuuden vaikutuksen kasvu on herättänyt huomiota mm. alkuvuodesta 2019 Saksassa, kun viranomaiset varoittivat järjestäytyneen nigerialaisrikollisuuden leviämisestä ja vahvistumisesta. Kansainväliseen, Suomeakin koskevaan nigerialaisrikollisuuteen kuuluu ihmiskauppaa, suurimittaista huumausainerikollisuutta ja nettipetos-rikollisuutta, joita toteutetaan tehokkaasti verkostoituen."
"Irakilaistaustaisten henkilöiden harjoittamaa suunnitelmallista suurimittaista rikollista toimintaa on todettu Suomessakin etenkin huumausaine- ja petosrikollisuudessa jo ennen kuin maahan tuli poikkeuksellisen suuri määrä sikäläisiä turvapaikanhakijoita.
– Irakilaistaustaisten henkilöiden järjestäytyneesti harjoittamasta rikollisesta toiminnasta on tietoja eri mantereilta. Euroopassa rikollispiireissä vaikuttavien ulkomaan kansalaisuus- ja kieliryhmien keskuuteen syntyy väkivaltaisiksi profiloituvia jengejä, joilla voi olla myös poliittisia tavoitteita."
Jne.
Tällainen raportointi herättää vanhassa tutkijassa kysymyksiä. Niitä on syytä käsitellä mahdollisimman pian, ennen kuin valtakunnansyyttäjä maisteri Toiviaisen kampanja suiden tukkimiseksi etenee liian pitkälle.
Raportista voi lukea selvästi, että maahanmuuton myötä maahan tulee vahvoja ulkomaisia rikollisjengejä. Suomeen esimerkiksi 2015 tulleista turvapaikanhakijoista 80% oli hävittänyt tietonsa henkilöllisyytensä häivyttämiseksi. Meillä ei ole edes tietoa siitä keitä he oikeasti ovat ja millaisiin rikoksiin he ovat mahdollisesti sekaantuneet?
Miten tällaisen toiminnan edistäminen kuuluu suomalaisten viranomaisten ja eritysesti sisäministerin tehtäviin? Selkeästi tuo rikollisuus kasvaa voimakkaasti nimenomaan "humanitaarisen" maahanmuuton myötä.
Ruotsi on esimerkki maasta, jossa tuollainen kehitys on edennyt jo yhteiskunnan rakenteita horjuttavalle tasolle. Siellä keskustelu asiasta on onnistuttu vaientamaan melko tehokkaasti. Vasta kun tilanne on karannut käsistä raiskausten, autojen polton, räjäytysten ja ampumisten kautta, on asiasta alettu varovaisesti keskustella.
Jotta Ruotsi on saatu kaoottiseen tilaan, ei siihen ole tarvinnut kuin ehkä 5% väestöstä vastaava humanitaarinen maahanmuutto Lähi-Idästä ja Afrikasta. Nuo tulijat ovat keskittyneet omiin kaupunginosiinsa, jotka ovat jo ruotsalaisten viranomaisten kontrollin ulkopuolella. Ruotsalaiset syyttävät tuosta kehityksestä surkeaa kotoutusta. Todellisuudessa noiden maahanmuuttajien osalta kehitys on ollut samanlaista kaikkialla. Ehkäpä kyse onkin tulijoihin liittyvästä piirteestä?
Tulijoista hyvin pieni osa on työelämässä ja elää sosiaaliturvan ja yhteiskunnan kustantaman asunnon turvin. Silti paljolti havainnoidaan, kuinka maahanmuuttajilla on runsaasti rahaa käytössään. Raportti herättää kysymyksen, mistä nuo rahat tulevat? Kuinka suuressa määrin ne tulevat rikollisjengien toiminnasta, huumekaupasta, ihmiskaupasta, ryöstöistä ym? Jostakin syystä kukaan ei ilmeisesti ole edes uskaltanut tutkia asiaa. Sensuuri tuntuu pitävän.
Suomi on vielä selvästi jäljessä Ruotsin kehityksestä, mutta silti raportti kuvaa Suomelle samanlaista kehitystä kuin Ruotsissa. Kuinka pitkälle ongelmiin Suomen annetaan vajota?
Vuonna 2016 Eläketurvakeskus teki tutkimuksen maahanmuuttajien työurista. Siinä todettiin, että Lähi-Idästä ja eräistä Afrikan maista tulleiden maahanmuuttajien työllisyysaste oli alle 20%. Elikö heistä siis suurin osa yhteiskunnan kustantaman sosiaaliturvan ja asunnon turvin?
Raportissa oli myös tietoja ihmisten ansioiden kehittymisestä myöhemmin. Työllistyminen näkyi yleensä ansiotason nousuna. Näissä ryhmissä (virallisessa) tulotasossa ei tapahtunut nousua seuraavina 10 vuotenakaan. He eivät olleet virallisessa taloudessa, mitä he siis tekivät? Olivatko he jouten vai toimivatko pimeässä taloudessa? Kuinka paljon rikollisjengien tulot selittävät tätä havaintoa? Taas aihe, josta ei ole tietoa.
Synkkä kehityskuva on selvästi nähtävissä niin Ruotsissa kuin tulevaisuudessa Suomessa ja viranomaisten raportit avoimesti kertovat, mihin tulevaisuudessa ollaan menossa. Silti tuollaista kehitystä ajetaan avoimesti. Miksi, kenen käskystä?
 
Poliisit huolissaan hyssyttely- ja silmienummistamiskulttuurista.

Palstallakin on moneen kertaan puhuttu, kuinka voisimme vielä ehkä Ruotsin virheet välttää vaan poliitikkojen juna puksuttaa vääjäämättä kohti samaa katkennutta siltaa.

Poliisit huolissaan Ruotsin kehityksen rantautumisesta Suomeen: Väkivalta poliisia kohtaan raaistunut – ”Herättäisiin tähän nyt”

Kaikkien toive on, että Suomessa herättäisiin tähän nyt, kun nämä ilmiöt ovat vasta rantautumassa Suomeen, eikä sitten, kun ilmiö on meillä totta

 
Poliisit huolissaan hyssyttely- ja silmienummistamiskulttuurista.

Palstallakin on moneen kertaan puhuttu, kuinka voisimme vielä ehkä Ruotsin virheet välttää vaan poliitikkojen juna puksuttaa vääjäämättä kohti samaa katkennutta siltaa.
Onhan poliisin ennaltaehkäisevän yksikön päällikkö tätä miettinyt ihan työkseen, ja tullut lopputulemaan
 
Back
Top