Tottakai saa puolustaa, mutta puolustaminen moraalisesti on aika arveluttavaa, kun selvissä tapauksissa (ie teolle silminnäkijöitä) puolustus alkaa vähätellä ja kiistää tekoa ja tekijä kiepautetaan uhrin asemaan. Puolustustaminen on moraalisesti arveluttavaa myös sen vuoksi, että rangaistusasteikko alenee vuosi vuodelta. Polkupyörävarkaudesta tuomittiin koppihoitoa viimeksi 1960-luvulla. 1990-luvulle tultaessa asteikko oli laimentunut niin, että esim 50 auton varastaminen ja tuhonta ei ollut rötöksenä pientä sakkorangaistusta suurempi kepponen. 50 auton omistajalle aiheutetun harmin, vaivan ja kulujen määrä on mittava.@Starpom puolustaja taistelee asiakkaansa puolesta. Tämä on oikein. Yksittäistapaukset ovat mitä ovat eikä sääntöjä voi tehdä sen mukaan. On tapauksia joissa minäkin haluaisin hirttää syytetyn munistaan hitaasti. Mutta pahimpienkin täytyy saada oikeutta. Koska vaihtoehto on paljon kammottavampi.
Olen usein ihmetellyt kumpi keksii vaihtoehtoisia tarinoita puukkoon kaatumisesta ja tuntemattomasta kolmannesta miehestä, asianajaja vai tämän asiakas. Iltapäivälehtiä lukiessa aika usein tulee tunne, että puolustuksen tarinat ovat täyttä satuilua. Monesti, esim Aarnio-casessa, oikeudenkäynti etenee siten, että on syytetty/epäilty jota syytetään teosta. Puolustus keksii tuhannen ja yhden yön tarinoita, joita oikeus ryhtyy arvioimaan siltä kannalta onko tarina looginen. Kun ensimmäinen tarina kaatuu todisteiden suhteen loogiseen mahdottomuuteen, puolustus esittää toisen tarinan, jota taas arvioidaan. Loppujen lopuksi, kuten Aarnio-casessa, oikeudenkäyminen keskittyy loputtomasti varioitujen tarinoiden loogisuuden arvioimiseen ja oikeudenkäynnin fokus hukkuu täysin. Turvapaikkaperusteinen maahanmuutto perustuu ihan samaan tarinointiin.