Suomen sisäinen turvallisuus

Suvakki tuomari olisi halunut vapauttaa ryöstäjän. Lopussa vielä mainitaan, että oli huolissaan ryöstäjän maineesta työmarkkinoilla.

Syytetty myönsi olleensa tekohetkellä paikalla, mutta kiisti syyllisyytensä.


Hän kertoi oikeudelle olleensa pelaamassa koripalloa porukassa, jossa oli sekä Espoossa että Helsingissä asuvia nuoria. Pelin jälkeen porukka oli mennyt ostamaan evästä Alepasta, jonka edessä he tapasivat syytetylle aiemmin tuntemattoman uhrin ja tämän ystävän.

Suvela Warriors, anyone? :unsure:
 
Kyseessä varmastikin vain väärinkäsitys?
Monet jännät ja erilaiset kulttuurit kommunikoivat myös käsillään ja äänillä,
toisin kuin me tylsät ja typerät paikalliset.
Enkä ihmettelisi, vaikka näitä ”tappelijoita” (liekö edes tapelleet?) oltaisi mulkoiltu rasistisesti muiden oppilaiden tai jopa opettajien toimesta. Tuollainen muukalaisvihan pesäke saisi laittaa säppiin ja väki muihin yksiköihin joissa diversiteetti on itseisarvo. Vihalle ja rasismille ei ole tilaa.
 
Koskelan teinisurmasta ei tainnut olla omaa ketjua?

Tuomiot | Oikeus tuomitsi kolme poikaa vankeuteen murhasta: näin Koskelan henkirikoksen eripituisia tuomioita perustellaan: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008236501.html?share=50e15ccebea5e3e67be7cf5ab23ccab4
Suomessa alaikäisiä ei voi tuomita murhasta elinkautiseen vankeuteen, minkä vuoksi tuomiot ovat tätä matalampia. Koska kyseisen ikäiset pojat istuvat normaalisti tuomiostaan vankilassa vain kolmanneksen, jää vankila-aika nuorilla tätä lyhyemmäksi, jos tuomion pituus ei muutu muissa oikeusasteissa.
Nämä pojat tulevat istumaan nyt kahdesta ja puolesta kolmeen ja puoleen vuotta vankilassa, Palmén arvioi.
 
Lukio "tappelusta" ja sen taustoista avaa tämä uutinen aika hyvin. Ja sit veikkauksia, jatkuuko vielä illalla. Kummiskin on perjantai.
Ilmosen mukaan koulun opiskelija-aines on värikästä ja tulee laajalta skaalalta.


– Kansallisuuksia on kymmeniä ja meillä on ollut tähän saakka rauhallista, Ilmonen sanoo.
 
Kyseessä varmastikin vain väärinkäsitys?
Monet jännät ja erilaiset kulttuurit kommunikoivat myös käsillään ja äänillä,
toisin kuin me tylsät ja typerät paikalliset.

Kävin muuten itse juuri samaa koulua 1970-luvulla. Silloin se oli yksityiskoulu ja oppilaat kantasuomalaisia. Häiriköt oli karsittu sisäänpääsykokeissa.
Siihen aikaan kansakoulun (4v) jälkeen parempi aines meni oppikouluun ja opiskelua välttelevä aines kansalaiskouluun.
 
Kun olin hetken aikaa henkilöstöpalveluyrityksen kautta töissä, asiakas tilasi johonkin hommaan kolme resurssia eikä kolme henkilöä.
Tyypillistä. Itse olin kansainvälisessä firmassa jossa henkilöstöstä puhuttiin nimenomaan resursseina (paitsi juhlapuheissa missä henkilöstö on tärkein voimavara).

Ulkomaisissa resursseissa oli tärkeintä tuntihinta.
Eräs pomo sai isot bonukset kun sai painettua Ganges joen varrelta kerättyjen resurssien tuntihinnan euroon.
Säästöjä ei oikeasti syntynyt kun kaikki koodi pitää kuitenkin kirjoittaa uudestaan Suomessa.
 
Eli paras aines pääsi oppikouluun. Nythän kaikki istuvat samassa peruskoulussa 9v. Tällä hetkellä karsinta tehdään vasta lukioon mennessä.
Karahti vaan korvaan tuo: "parempi aines meni oppikouluun ja opiskelua välttelevä aines kansalaiskouluun"
Tuolloin oppikoulussa opiskelijat maksoivat oppimateriaalin omasta (vanhempien) taskusta.

"Parempi aines" ja "opiskelua välttelevä aines" kuulostaa erikoiselta kun kaikilla ei ollut mahdollisuutta opiskeluun rahallisesti.
 
Karahti vaan korvaan tuo: "parempi aines meni oppikouluun ja opiskelua välttelevä aines kansalaiskouluun"
Tuolloin oppikoulussa opiskelijat maksoivat oppimateriaalin omasta (vanhempien) taskusta.

"Parempi aines" ja "opiskelua välttelevä aines" kuulostaa erikoiselta kun kaikilla ei ollut mahdollisuutta opiskeluun rahallisesti.
Siellä paremman aineksen joukossa oli kyllä sellaista tyyppiä, jonka päähän ei saanut oppia rautalangasta vääntämällä eikä edes rautakangella takomalla, elikkä kyseenalaistan termin parempi aines täysin, vrt nykyisin nuoret älykkäät naiset, jotka jatkavat perinnettä
 
Kelpaisko "korvaamaton". Niitähän tuntuu riittävän.. jätetään avio/sukulaisuudet pois niin tulee sarkasmi paremmin esille.

edit: mulle riittää jos ette kuse hautakiveen ja jos saisin pyytää niin tekstiksi "oli se äijä".
Jospa poliitikot eivät saisikaan hautuumaalle kiveä pää puoleen vaan kusitolpan, tolpan korkeus vapaa
 
Back
Top