Suomen sisäinen turvallisuus

Seuraava hallitus on aika ratkaiseva. Jos jotain ei nyt seuraavan 4 vuoden aikana tehdä, tilanne on menetetty. Jos hallituspohja on kok & sdp, huonolta näyttää. Jos kok & persut, jotain toivoa ehkä on. Järkevin pohja ehkä olisi kok & sdp & persut, mutta se ei tule onnistumaan.

Ikävä juttu, että näin tärkeä asia on poliitikkojen käsissä, mutta niin se vain demokratiassa on.
 
Eli se ei ole näyttäisi kuitenkaan olevan mikään vitsi, että taponen on auditoimassa jengejä, ja mikäli tarvetta ilmenee, määrittelemässä mahdollisia uhkakuvia jonka jälkeen koordiaatiotyöryhmä ryhtyisi sitten pohtimaan toimenpiteitä.

Mikä voisi mennä vikaan :rolleyes:

Koordinaatioryhmässä on mukana uhkatutkintaryhmä, analyysi- ja tiedusteluryhmä sekä valvonta ja ennalta estävä toiminto.
 
Suomella on hyvä mahdollisuus saada aikaan turvallisuuskärjellä etenevä hallitus. Äänet seuraavissa vaaleissa kokoomukselle ja persuille. Rohkeasti.

Aiheen keskustelu on hyväksi. Tämänkin viimeisen 10 sivun aikana Perussuomalaisia äänestäjiä on tullut 5 lisää. Suomella on todella hyvä mahdollisuus 😁👍

.
Anteeksi, mutta en nää kumpaakaan puoluetta minään turvallisuutta ajavina. Eivät toki ole ainakaan huonompia kuin muutkaan eli siltä osin tyhjää parempi.

Siellä on avoimien ovien kiilana seisovia tai avoimesti tehtaankadun miehiä ja ehdolle ylipäälliköksi asetetaan ehdokas joka kertoo "sen olevan päivässä ohi" jos ryssää vastaan joudutaan koettamaan.
 
Siellä on avoimien ovien kiilana seisovia tai avoimesti tehtaankadun miehiä ja ehdolle ylipäälliköksi asetetaan ehdokas joka kertoo "sen olevan päivässä ohi" jos ryssää vastaan joudutaan koettamaan.
Epäilen varsin vahvasti, että Huhtasaarta laitettaisiin enää presidenttiehdokkaaksi, kyllä se Halla-aho on. Ja löytyykö tällä hetkellä kovempaa venäjä-kriitikkoa. Enkä luule, että siellä juuri enempää tehtaankatua kannatetaan kuin muissakaan puolueissa. Demarit ja Kepu joutuvat pitämään sordiinoa päällä, mutta kyllä siellä vanhaa verta vielä on. Persuissa on möläyttelijöitä enemmän mutta ovatko he puolueen linjanvetäjiä?

Sisäinen turvallisuus on varsin paljon maahanmuuttopolitiikan asia. Ei juuri nyt, mutta jos yhtään kurkistaa Ruotsiin tai Tanskaan, olisi nyt hyvä hetki pistää hommalle toppi. Kokoomuksella on rattaita joka lähtöön, ja muut puolueet tuskin saavat vielä ensi vaalikaudeksi ohjesääntöään muutettua.

Persujen olemassa olo itsessään muuttaa koko poliittisen kentän linjaa, paljon vai vähän, toinen juttu, mutta muuttaa kuitenkin. Liiallinen maahanmuuton kannatus alkaa siirtää äänestäjiä, joten persut on jarru vaikka äänimäärä ei ykköseksi nousekaan.
 
Kokoomukselle tuo maahanmuutto on hankala asia. Kun sitä halpatyövoimaa kuitenkin kovasti himoitsevat, sama tuo vaikka vain yksi tuhannesta tulijasta oikeasti edes halpatyöpaikan saisi, ja loput 999 jäisivät veronmaksajien riesaksi.
 
Ruotsissa puhuvat, että paperittomat ovat sitä himoituimpaa työvoimaa nyt. Kuuminta hottia.. Ei tartte maksaa oikein mitään. Sama varmaan Suomessa. Eli siis ei tarvitse edes saada turvapaikkaa, kunhan saavat jotain jengiä kaduille pyörimään rajan yli, se on se tavoite.
 
Sama kaiku on askelten täälläkin. Kuulemma silti "otamme oppia Ruotsin virheistä." Tarkoittanee sitä, että nuo virheet toistetaan, kun nyt tänäänkin kuuntelin eräiden poliitikkojen jorinoita. "kotouttamiseen on panostettava, aikuisten läsnäoloa nuorten arjessa lisättävä" ym paskapuheita. Maahanmuuttajien aiheuttamat, jo täälläkin ylisukupolviset , ongelmat ovat kielletty puheenaihe, vaikka kaikki oikeasti tietävät ongelmien olemassaolon ja niiden juurisyyt.
 
Kokoomukselle tuo maahanmuutto on hankala asia. Kun sitä halpatyövoimaa kuitenkin kovasti himoitsevat, sama tuo vaikka vain yksi tuhannesta tulijasta oikeasti edes halpatyöpaikan saisi, ja loput 999 jäisivät veronmaksajien riesaksi.
Mikä estää työlupia vaatimasta?

On meillä virolaisten lisäksi thaimaalaisia poimijoita ja ukrainalaisia maatyöläisiä, jotka eivät ole mitään asyylejä hakeneet vaan työkeikan jälkeen lähtevät kotiinsa.

Pitää vaan olla osaamista ja halua työntekoon.

Persulaisessa retoriikassa ärsyttää yhtälöisyysmerkkien vetäminen siirtotyölöisyyden ja turvapaikanhakijoiden välille vaikka kyse on täysin eri ryhmistä.
 
Persulaisessa retoriikassa ärsyttää yhtälöisyysmerkkien vetäminen siirtotyölöisyyden ja turvapaikanhakijoiden välille vaikka kyse on täysin eri ryhmistä.
Persulaisessa retoriikassa vai siinä, mitä pidetään persulaisena retoriikkana?

Kaikissa puolueissa on möläyttelijöitä ja persuissa ehkä eniten. Mutta kuka puolueissa käyttää valtaa, ja ketkä ovat vain äänestäjiensä kuvajaisia. Persuissa tämä jako on ehkä selkein, varapuheenjohtajalle näytettiin, mistä viisi hirttä on poikki. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja tunsikin äkkinäistä tarvetta jättää jakkaransa.

Halla-aho korosti, että puolen miljardin ihmisen EU- ja ETA alueelta saa tuoda työvoimaa ilman saatavuusharkintaa. Hän ihmetteli sitä, että puolueet ja elinkeinoelämä huutavat työvoiman tuomista tämän alueen ulkopuolelta

– Minun mielestäni on ihmeellistä, että tämä taso sivuutetaan kokonaan.

Jos työntekijää ei löydy 500 miljoonan ihmisen alueelta, se kertoo Halla-ahon mukaan haluttomuudesta maksaa työstä palkkaa.

En laita pallejani pantiksi persujen puolesta, mutta katteeton moittiminen ei edusta mitään.
 
Mikä estää työlupia vaatimasta?

On meillä virolaisten lisäksi thaimaalaisia poimijoita ja ukrainalaisia maatyöläisiä, jotka eivät ole mitään asyylejä hakeneet vaan työkeikan jälkeen lähtevät kotiinsa.

Pitää vaan olla osaamista ja halua työntekoon.

Persulaisessa retoriikassa ärsyttää yhtälöisyysmerkkien vetäminen siirtotyölöisyyden ja turvapaikanhakijoiden välille vaikka kyse on täysin eri ryhmistä.
Eikös se ole juuri päinvastoin? Sitä työperäistä maahan muuttoa ei persutkaan vastusta.

Eikä persut ole mielestäni vastustaneet niitä oikeita turvapaikanhakijoitakaan. Vai pystytkö näyttämään toteen että Ukrainasta tulevia persut olisi vastustaneet?
 
Persulaisessa retoriikassa vai siinä, mitä pidetään persulaisena retoriikkana?
Hyvä kysymys, en ole varma vastauksesta.

Eipä tarvi tässäkään montaa viestiä kelata taaksepäin niin manataan siirtotyöläisiä.

Samaan aikaan ay-persut eivät halua leikata esim. työttömyyskorvausta. Ei, koska tohmajärvelle muuttaneella ratikkakuskilla on oikeus työttömyyskorvaukseensa, koska ei ole oman alan työpaikkoja justiinsa nyt tarjolla.
 
Eikös se ole juuri päinvastoin? Sitä työperäistä maahan muuttoa ei persutkaan vastusta.

Eikä persut ole mielestäni vastustaneet niitä oikeita turvapaikanhakijoitakaan. Vai pystytkö näyttämään toteen että Ukrainasta tulevia persut olisi vastustaneet?
Ei varmaankaan. Eivät tosin vastustaneet vuoden 2015 "pakolaisiakaan".
 
Sisäinen turvallisuus on varsin paljon maahanmuuttopolitiikan asia.
Niin, taidatkos sen paremmin vielä sanoa.
Täällä syntyneillä on selvä käsitys mitä on sovelista tehdä lain puitteissa, ainahan niitä rajoja koittelevia/välinpitämättömiä löytyy kantististakin.
Mutta, jos ei ole mitään hajua tämän maan lakipykälistä ja kun ne vapaammatkaan lait ei ole tuoneet sitä autuutta mitä omassa maassa ollut niin...
 
Mikä estää työlupia vaatimasta?

On meillä virolaisten lisäksi thaimaalaisia poimijoita ja ukrainalaisia maatyöläisiä, jotka eivät ole mitään asyylejä hakeneet vaan työkeikan jälkeen lähtevät kotiinsa.

Pitää vaan olla osaamista ja halua työntekoon.

Persulaisessa retoriikassa ärsyttää yhtälöisyysmerkkien vetäminen siirtotyölöisyyden ja turvapaikanhakijoiden välille vaikka kyse on täysin eri ryhmistä.
Paljon täällä on jo esimerkkejä siitä, että osaaminen ja työhalu palkitaan parin euron tuntipalkalla, jos sitäkään. Pahimmillaanhan "siirtotyöläinen" jää keikastaan pelkkää velkaa jollekin lähtömaansa rosvolle. Täälläkin jo kokoomuslaispiirit pitävät ihan normaalina ja toivottavana käytäntönä sellaista, että palkkatyöllä, edes 40h/vko, ei pidäkään pystyä elämään täällä, vaan sosiaaliturvan pitää maksaa palkan päälle sen verran, että hengissä pysyisi. Samaan aikaan kun vaativat leikkauksia sosiaaliturvaan, jotta palkkojakin voisi leikata entisestään jne jne
 
Niinkuin missä tällaista halutaan/ palkitaan ??
Erinäisillä marjatiloilla ja kauko-idän ravintoloilla sekä rakennustyömailla ja telakoilla touhu on edennyt useasti käräjille asti, kuten tiedotusvälineistäkin Suomessa yleisesti on saanut lukea, jo vuosikausien ajan. Muutama ala mainitakseni.
 
Back
Top