Suomen sisäinen turvallisuus

Suvun miehet kyllä aikoinaan tarjosivat ryssälle "kansalaiskulttuuria" Pystykorvalla.

No, tuollaisia kauhuskenaarioitahan laadittiin jo Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä, eikä silloinkaan tapahtunut kansainvaelluksia, vaikka kaaos itäblokin maissa oli todellinen. Ja jos tulevaisuudessa tapahtuisikin, niin ajatus valtavien venäläislaumojen majoittamisesta pakolla suomalaisten koteihin tai varastoihin on jo lähtökohtaisesti kuolleena syntynyt. Parempi vain miettiä jo etukäteen valmiiksi ne pykälät, joiden nojalla raja saadaan sellaisessa tilanteessa tiukasti kiinni. Perusoikeustalibaneilta ei tarvitse kysyä.
 
On vähintäänkin kohtuullista odottaa suomalaisten majoittavan ryssiä koteihinsa, kun ne ensin ovat saattaneet maansa sekaisin hyökkäämällä ukrainaan, rasistit ja ryssäfoobikot eivät vain tajua, että ryssä on uhri vaikka kannattaakin ukrainan sotaa. Vastuullista toimintaa odotetaan, suomen pitää tässäkin asiassa olla kokoaan suurempi, vaikka pinta ala ei annakaan myöten :p :cool: :poop: :camo:
 
Ihan mielenkiinnosta mietin että missä ihmeen tilanteessa vaikka 5 miljoonaa pietarilaista olisi liikkeellä ja yleensä tulossa tänne päin ? Mitä he täältä hakisivat? Kaikissa kuvitteellisissa tilanteissa ainakin täällä olisi viholliset..
Edit taitaa muillakin olla auringonpistos kuin Paavolla. Suunnittelee nyt jumalauta 5 miljoonan ryssän kotimajoitusta suomalaisten koteihin.. Nyt valoja päälle siellä!
Kyllä saunan takana tilaa on jos niikseen tulee...
 
Tuossa hurjimmassakin skenaariossa puhutaan miljoonasta turvapaikan hakijasta; mihin tarvittaisiin majoitusta 5 miljoonalle? Tuo miljoonakin on äärimmäinen esimerkki.

Toki ihmisiä voi lähteä liikkeelle paljonkin; paljonko sitä väkeä lähti esim Syyriasta? Pietarin alueella asuu paljon väkeä, ja sieltä on kaksi lähimaata: Suomi ja Viro, ja täällähän on ihailtu sitä miten Viro osaa olla pakolaisille ei-kiinnostava maa. Toki osa tulisi olemaan vain läpikulkumatkalla Suomen läpi, mutta koska täällä on esim merkittävä venäjänkielinen vähemmistö, niin läpikulkumatkallakin olevat saattaisivat huomata että täällä olisi valmis yhteisö johon voisi sulautua edes ilman isompaa tarvetta integroitua koko yhteiskuntaan.

Toivottavasti asioille osataan tehdä jo ennaltaestävästi jotain, että ei yhtäkkiä huomata siihen että kusessa ollaan; miten tässä näin kävi?
 
Vastataan tänne:

Hyvä esimerkki tästä oli Huoltovarmuuskeskuksen todella ala-arvoinen sekoilu korona kriisissä vaikka kallispalkkaisia erikoisasiantuntijoita talo oli täynnä. Todellisuus pajastui äkkiä ettei sisällä ollut mitäännhankinta osaamista tai kontakteja. Enemmän tehtiin hallaa torppaamalla kaikki kovan busineksen puolelta tarjottu apu.
Tuosta farssista suurin kunnia kuuluu - - - - hallitukselle.

Se oli nimenomaan hallitus joka ideologiasyistä torjui yksityisten firmojen käytön, ja määräsi tosta vaan hankinnat HVK:lle vaikka se ei heille kuulukaan.

Hallitus neroudessaan ei ymmärtänyt, että kriisiajan suunnitelmat tehdään siksi, että niitä noudatettaisiin kriisin koittaessa, eikä silloin lähdettäisi tyttöporukalla keksimään että mitäs seuraavaksi tehtäis.
 
Aivan koronan alussa olin yhteydessä hallitukseen ja totesin, mitä markkinoilla on kovaa vauhtia käymässä, mihin se johtaa ja toimiin pitäisi ryhtyä välittömästi. Eipä sieltä mitään sittemmin kuulunut, eikä mitään tapahtunut. Sitten kun alkoi tapahtua, asioita tehtiin väärin ja tyhjät päät paniikissa törmäilivät toisiinsa, koska kaikki tapahtui yllättäen ja yhtäkkiä; "aijaa". Minua ei ainakaan tarvitse pitää jälkiviisastelijana asiassa. Se oli yksi niitä selkeitä hetkiä, mistä juontuu syvä kritiikkini hallituksen osaamista kohtaan.
 
Kenties väärä ketju mutta tänne kuitenkin. Rehn toivottaa maahanmuuttajat tervetulleiksi. Jälleen kerran niputetaan somalialainen suurperheen äiti sekä intialainen insinööri samaan nippuun. Tämä vituttaa ainakin minua.
 
Ei kohtaamani Intialaiset asiantuntijat Suomessa ole olleet mitenkään kovatasoisia ammattilaisia, ennemminkin alle keskiverron suomalaisen asiantuntijatason.
Halpoja toki ovat olleet...
 
Kenties väärä ketju mutta tänne kuitenkin. Rehn toivottaa maahanmuuttajat tervetulleiksi. Jälleen kerran niputetaan somalialainen suurperheen äiti sekä intialainen insinööri samaan nippuun. Tämä vituttaa ainakin minua.
Vai että kansainvälistä osaamista, vittujoo, kyllä me ittekin osataan täällä puukkoa heiluttaa, ei tartte tulla ulkolaisten neuvomaan :cautious: :cool:
 
Back
Top