Suomen sisäinen turvallisuus

Teisko? Taajama-alueen ulkopuolella? Oma tontti (?) jolla saa ampua lain mukaan. Onkohan taas lähtenyt mopo keulimaan jollain naapurilla.

edit.:

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706182200215854_u0.shtml

Sisä-Suomen poliisin mukaan kyseessä oli henkilön etsintä. Mahdollisesti aseistautuneen miehen oletettiin oleskelevan Teiskossa Kämmenniemen pohjoispuolella.

- Paikka on harvaanasuttua aluetta. Ulkopuoliset eivät olleet vaarassa, kertoo Sisä-Suomen poliisin päivystävä komisario Arto Rajala.

Niinhän se oli Vihdissäkin vuosi sitten. Mies vähän ammuskeli omalla tontilla. Ihan luvallista toimintaa?
 
Ampuma-aseen voi luvallisesti omistaa henkilö, joka on perillä säädöksistä.

Omassa pihassa ampuminen on sallittua vain silloin, kun sillä ei aiheuteta vaaraa ulkopuolisille tai ympäristölle. Taajama-alueella esim. normaalin kerros- tai rivitaloasunnon pihassa ampuminen ei näin ollen ole lainkaan mahdollista, eikä oikein mitenkään sielä kaavassa.

Syrjäisen maatalon pihalla puolestaan voi taas todennäköisesti ampua ilman muille aiheutettua vaaraa, riippuu aseesta tietenkin. Pienoiskivääri tai haulikko vaatii erilaiset turvaetäisyydet kuin kivääri. Metsästyslaissa kielletään ilman maan omistajan tai haltijan lupaa metsästäminen 150m lähempänä rakennuksia, joissa asutaan.

Tosin tämä ei varmaan ollut metsästämässä, joten vastaus pitää hakea ampuma-aselain puolelta.
 
Tosin tämä ei varmaan ollut metsästämässä, joten vastaus pitää hakea ampuma-aselain puolelta.
Eipä tuosta sanota mitään siellä. Lakien mukaanhan jopa valtion mailla saa käydä ampumassa, kunhan rikoslaissa mainittu "vaaran aiheuttaminen" ei täyty.

Omalla maallaan saa tosiaankin ampua, kunhan ei aiheuta vaaraa sivullisille. Kaupungit voivat järjestyssäännöissään kyllä rajoittaa sitä jonkin verran.
 
Poliisilla käynnissä operaatio Helsingissä

Poliisilla on käynnissä operaatio Helsingin Etu-Töölössä, Temppeliaukion kirkon lähettyvillä.

Poliisista sanotaan, että poliisi tavoittelee rikoksesta epäiltyä henkilöä. Poliisi ei kerro tarkemmin, minkälaisesta epäillystä rikoksesta on kyse.

Silminnäkijät ovat kertoneet STT:lle, että paikalla on useita poliisin yksiköitä ja esimerkiksi koirapartioita. Ensimmäisiä havaintoja tilanteesta kerrottiin jo aamulla, mutta tuolloin poliisi ei kertonut operaatiosta.

Poliisi sanoo, ettei tilanteesta ole muuta haittaa ulkopuolisille kuin että liikenteessä saattaa olla häiriöitä.

STT
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...1003783?pwbi=a9dcdcab84a47885436cdfbee251d6ba
 
Eipä tuosta sanota mitään siellä. Lakien mukaanhan jopa valtion mailla saa käydä ampumassa, kunhan rikoslaissa mainittu "vaaran aiheuttaminen" ei täyty.

Omalla maallaan saa tosiaankin ampua, kunhan ei aiheuta vaaraa sivullisille. Kaupungit voivat järjestyssäännöissään kyllä rajoittaa sitä jonkin verran.

Villi arvaus, että joku taustaa omaava henkilö ammuskeli luvattomalla aseella.
 
Hmm konfirmaatio sunnuntai + iso kirkko vieressä + .......

You said it... Itse ajattelin odottaa ja katsoa mitä asiasta tiedotetaan, mutta kieltämättä joku tuon tyylinen skenaario käväisi mielessä, ikävä kyllä. Vai olisiko kenties herra Pönkä nähty alueella (eikös hän ole edelleen vapaalla jalalla vai olenko missannut jotain)? Jotenkin vain tuntuu ettei ihan tavallista taskuvarasta lähdettäisi useampien yksiköiden voimalla haravoimaan. Odotan mielenkiinnolla josko tästä selviää myöhemmin jotain lisää.

Tuo Teiskon homma on myös hieman hämärä. Saapa nähdä mitä sieltä paljastuu. Sanoisin että olemme astuneet "uuden normaalin" aikaan jolloin tällaiset suuremmat/raskaammat operaatiot tulevat olemaan liki jokapäiväistä kauraa. Kauas ovat jääneet lapsuuden ajat jolloin Reinikainen sanoi että "Pankaas lähtee, poijjaat, nyt kotia kohti" - ja pojathan lähtivät. Eikä silloin myöskään kukaan hoplofobi vetänyt palkokasvia sieraimeen jos naapuruston vanha rintamaveteraanisetä ampui piekkarillaan omalla tontillaan. Tosin asehommat tutkittaneen nykyään aina sen verran tarkkaan että jopa ilma-aseen kanssa väärässä paikassa heiluminen tutkitaan nimikkeellä ampuma-aserikos.

edit. Töölön mies jäi kateisiin. Millainenkohan kaveri lie ollut kyseessä:

IS kirjoitti:
Poliisi lopetti suuroperaation Etu-Töölössä: Kohdehenkilöä ei ole tavoitettu
Julkaistu: 18.6. 16:51

Helsingin poliisi lopetti aamulla käynnistyneen suuroperaation.Helsingin poliisi kertoo lopettaneensa operaation rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi. Suuroperaatio käynnistyi aamupäivällä Etu-Töölössä.

– Aktiivinen toiminta operaation osalta on nyt päättymässä. Poliisi ei ole vielä tavoittanut kohdehenkilöä, poliisi ilmoitti tiedotteessa klo 16 jälkeen.

Suuroperaatio näkyi Etu-Töölössä etenkin Temppeliaukion kirkon ympäristössä. Paikalla oli tavallista useampi poliisipartio. Silminnäkijät kertovat IS:lle, miten alueella näkyi Karhukoplan jäseniä. Oli myös tunnuksettomia poliisin autoja. Poliisiautoja näkyi myös lähikaduilla.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005259675.html?ref=rss
 
Viimeksi muokattu:
Millainenkohan kaveri lie ollut kyseessä:
Epäviralliset lähteet kertovat että tukevalla miehellä olleen raitapaita ja silmilasit. Kyseesä kuulemma selkään puukotus. Nähtiin poistuvan paikalta mustalla Audilla.
Edit; Turvakameran kuvaa

timo-soini-ja-muslimiveljet-feature.jpg
 
Poliisi etsii Niinistölle ja muulle valtiojohdolle lisää henkivartijoita – hakee kymmentä vanhempaa konstaapelia

13-3-9674988.jpg

Helsingin poliisin mukaan rekrytointi ei liity Supon uusimpaan turva-arvioon terrorismin lisääntymisestä.
....
Helsingin poliisilaitoksen henkilösuojausyksikön johtaja, ylikomisario Marko Pokka kertoo, että rekrytointi ei suoranaisesti liity Supon uusimpaan turva-arvioon.

– Rekrytointi liittyy oikeastaan isompaan kuvaan ja se on suunniteltu jo paljon aikaisemmin, Pokka kertoo.
https://yle.fi/uutiset/3-9675142
 
No onko mikään vitun ihme, koska:

http://dailycaller.com/2017/06/18/g...ugees-could-head-north/?utm_source=site-share

Germany Says 100 Million African Refugees Could Head North

German Development Minister Gerd Muller warned Sunday that up to 100 million Africans could head north as economic and climate refugees.

Germany is making a push to promote peace and investment in Africa at the G20 summit in Hamburg in July. Muller believes unprecedented migrant populations could head for Europe if climate goals aren’t met and the economic outlook in Africa remains the same.

“If we continue as before, people in many parts of Africa have no other chance than to get to us,” Muller, a member of the Christian Social Union, told German tabloid Bild am Sonntag. “If we do not manage to limit global warming to two degrees, up to 100 million people will move north in the future.”

Muller suggests a large-scale investment Marshall Plan in Africa and higher wages for workers.

“If an Apple phone is sold here for 800 euros, it must be ensured that decent wages are paid in the coltan mines in the Congo and environmental standards are applied,” Muller told Bild.

German Chancellor Angela Merkel met with African leaders Monday in Berlin to discuss future “reform partnerships.” The chancellor vowed to invest 300 million euros ($335 million) to help governments manage the refugee flows.

“By working together with you for your countries, we will create more security for ourselves and put people smugglers out of business,” Merkel said, the Associated Press reports.

Ja lisätään vielä että ILMASTON MUUTOKSELLA ei ole mitään tekemistä sen kanssa että nuo europpalaisen arvomaailman kunniakansalaiset haluaa tulla tänne elätettäviksi. Satoi tai paistoi, ne tulee kuitenkin, koska stasi-merkel&co.
 
Ampuma-aseen voi luvallisesti omistaa henkilö, joka on perillä säädöksistä.

Omassa pihassa ampuminen on sallittua vain silloin, kun sillä ei aiheuteta vaaraa ulkopuolisille tai ympäristölle. Taajama-alueella esim. normaalin kerros- tai rivitaloasunnon pihassa ampuminen ei näin ollen ole lainkaan mahdollista, eikä oikein mitenkään sielä kaavassa.

Syrjäisen maatalon pihalla puolestaan voi taas todennäköisesti ampua ilman muille aiheutettua vaaraa, riippuu aseesta tietenkin. Pienoiskivääri tai haulikko vaatii erilaiset turvaetäisyydet kuin kivääri. Metsästyslaissa kielletään ilman maan omistajan tai haltijan lupaa metsästäminen 150m lähempänä rakennuksia, joissa asutaan.

Tosin tämä ei varmaan ollut metsästämässä, joten vastaus pitää hakea ampuma-aselain puolelta.

Nykyään tuo ilmoituskynnys on vain niin pieni. Johtuisiko siitä että nykyään ase koetaan jotenkin oudoksi ja vieraaksi, ehkäpä hieman pelottavaksikin. 10 vuotta sitten minäkin ammuskelin kesämökillä aika huoletta. Nykyään ei uskalla edes ottaa asetta esille puhdistusta varten kun joku "huolestunut kansalainen" panikoisi ja sitten olisi piha täynnä vilkkuvaloja.
 
Ilmoituskynnys näyttää tosiaan olleen tässä tapauksessa aika alhainen:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/mi...ilmestyivat-pihaan-panssariautolla-200216242/

Eli jutun mukaan kolme laukausta starttipistoolilla haja-asutusalueella (Viitapohjan kylä Teiskon perämetsissä) johti jonkun tekemään soittoon hätäkeskukseen, jonka jälkeen poliisi saapui paikalle usean partion ja yhden Puolustusvoimien Pasin voimin, otti epäillyn kiinni ja vei kuulusteluihin Tampereelle. Starttipyssy on edelleen takavarikoitu ja ilmeisesti "ampujaa" epäillään yhä ampuma-aserikoksesta. Ihan osuvasti epäilty toteaa: "Mietin, että mitä täällä sitten oikein tapahtuu, kun metsästyskausi alkaa"...
 
Nykyään tuo ilmoituskynnys on vain niin pieni. Johtuisiko siitä että nykyään ase koetaan jotenkin oudoksi ja vieraaksi, ehkäpä hieman pelottavaksikin. 10 vuotta sitten minäkin ammuskelin kesämökillä aika huoletta. Nykyään ei uskalla edes ottaa asetta esille puhdistusta varten kun joku "huolestunut kansalainen" panikoisi ja sitten olisi piha täynnä vilkkuvaloja.
Noin se taitaa olla. Muistan, kun vielä 80-luvulla naapurin setä ampui pihaltaan variksia ihan esikaupunkialueella, eikä ketään kiinnostanut.
 
Eli kun typerys ammuskelee (vaikka starttipistoolilla) asuma-alueella, niin sitten vingutaan kun joutuu selittelemään tekosiaan käsiraudoissa.

Olisin aika hämmästynyt, jos moiseen aseenkäyttöön ei poliisi reagoisi voimakkaasti.
 
Back
Top