Suomen sisäinen turvallisuus

Savon Sanomat kirjoitti:
Kotimaa 05.09.2017 18:33
Miestä puukotettiin keskustassa - kaksi epäiltyä pian kiinni

Poliisit puhuttivat puukotuksen jälkeen lähikaduilla kulkeneita mahdollisia silminnäkijöitä. Kuva: Paula Pohjamo

Miestä puukotettiin Kuopion keskustassa tiistai-iltana noin kello 18. Ambulanssin ensihoitajat antoivat miehelle ensiapua ja hänet vietiin sairaalaan. Mies oli tajuissaan ja viranomaiset pystyivät vaihtamaan hänen kanssaan muutaman sanan tapauksesta.

Poliisin tiistai-illan tiedon mukaan uhrilla ei ole enää hengenvaaraa.

Poliisi on ottanut kaksi epäiltyä kiinni teosta. Molemmat epäillyt ovat poliisin hallussa ja poliisi kuulustelee heitä keskiviikkona.

Poliisin mukaan sivullisia ei ollut vaarassa, vaikka tapaus sattui keskellä vilkasta keskustaa kaupan edustalla.

Puukotus sattui Puijonkadulla niin sanotun Meritan talon edessä. Poliisit tavoittivat kaksi epäiltyä Savonkadulta pian teon jälkeen.

Kaikki osalliset ovat kuopiolaisia ja poliisille entuudestaan tuttuja.

Tapaus herätti runsaasti huomiota keskustassa vilkkaaseen asiointiaikaan, kun liikkeellä oli useita poliisiautoja ja ambulanssit.
Asta Tenhunen
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Miestä-puukotettiin-Kuopion-keskustassa/1038130
 
Jyväskylän nahistelun mediahahmo, vasemmistoliiton valtuutettu Irma Hirsjärvi on julkaissut näkemyksensä tapahtuneesta..

Irma Hirsjärvi
8 t


Eilen Salmirannan vastaanottokeskuksessa, Jyväskylässä karkotettiin isä, äiti ja Suomessa syntynyt kahdeksankuinen vauva.
Paikalla oli lopulta viitisentoista poliisiautoa, ja niiden lisäksi yli kymmenen muuta poliisiajoneuvoa, lähes kymmenen vartiointiliikkeen autoa ja kaksi ambulanssia. Mitä oikein tapahtui?

Kun menin paikalle puolen päivän aikaan, Punaisen Ristin työntekijät olivat talon edessä esteenä. Pian paikalle tullut vanhempi afgaani, samoin kuin jyväskyläläinen suomalainen seurakuntalainen, vanhempi mies hänkin, estettiin. Pohdin nyt, että jos he olisivat päässeet sisään, kuten esitin, olisiko tilanne toinen.
Seurasin, kun lapsia alkoi tulla koulusta. Heidät ohjattiin erilliseen rakennukseen. Rakennuksen sisältä kuului huutoja: ”Stop deportation” – pysäyttäkää karkotus.

Kun meidät kolme pian häädettiin vastaanottokeskuksen edestä, kysyin, mikä tilanne oikein on sisällä. Poliisi vastasi, että kyseessä on sisällä olijoiden rauhanomainen mielenosoitus. Sama viesti tuli jatkossakin, ja rauhanomaisuus näkyi kaikissa viesteissä, ja videostriimeissä. Pihalla oli parin tunnin kuluttua kymmenisen ihmistä seuraamassa tilannetta. Siitä huolimatta paikalle ajoi koko ajan lisää hälytysajoneuvoja pillit huutaen, kuin paikalla olisi ollut suurtilanne. Mietin, mitä olisi tapahtunut, jos muualla olisi tapahtunut suuronnettomuus.

Paikalle kertyi hiljalleen jyväskyläläisiä, turvapaikanhakijoiden opettajia ja tukijoita, jyväskyläläisiä, kuntalaisia. Koko ajan paikalla oli myös lapsia ja nuoria, jotka näkivät kaiken tapahtuneen sisällä ja ulkona. Videot kertovat hyvin tilanteen rauhallisuudesta paikalla. Sisältä kuului jatkuvasti uutisia: perheen tavarat on pakattu, he istuivat odottamassa karkotusta huoneessaan.

Sitten, tuntien odottelun jälkeen, paikalle saapui neljä tummaa ajoneuvoa ja rakennukseen meni mellakka-asusteita päälleen pukeneita ihmisiä. Sisältä kuului kovaa huutoa, ja jonkin ajan kuluttua autoketju alkoi liikkua vastaanottokeskuksesta. Muutama ihminen oli istuutunut tielle poliisiautojen eteen, heidän seuraansa meni muita: turvapaikanhakijoita, jyväskyläläisiä. Ihmisiä, jotka eivät selvästikään kaikki tunteneet toisiaan.

Kun mellakkapoliisi alkoi vyöryttää autoja kohti kaupunkia, pippurisumutteen pilvet alkoivat näkyä. Ne näkyivät selkeästi myös videolla, samoin se, mellakka-sanan käyttö on hämmentävässä ristiriidassa kuvien kanssa. Väkivaltaa on käytetty, mutta kuka ja miten? Kysyä voi, onko tämä poliisiresurssien oikeaa käyttöä?

Vakava tilanne on nyt se, että haavoittuvimmassa asemassa olevien yhteisöön on isketty tavalla, jota ei voi korjata millään lailla, ja se yhteisö on kaupunkimme sisällä. Joku sanoi, että tämä radikalisoi jokaisen paikalla olleen. Kysyä voi, lisääkö tämä kansalaisluottamusta? Mitä ajattelevat ne suomalaiset afgaaniyhteisön jäsenet, jotka ovat asuneet täällä jopa vuosikymmeniä? Mitä muistavat paikalla olleet lapset näkemästään?

Illalla, kun tulin kotiin, sain viestin, joka alkoi varmistua aamulla. Kyyjärvellä, joka taisteli pitääkseen turvapaikanhakijat, oli tapahtunut samanlainen operaatio. Perheen isä, vakinaisessa työssä käyvä, joka oli odottanut neljä kuukautta työlupaa, haettiin töistä poliisin voimin, samoin kaksivuotias lapsi päiväkodista. Äiti ja vauva ovat kateissa. Koko yhteisö kuohuu.

Näinkö luodaan yhteiskuntarauhaa?
https://www.facebook.com/irma.hirsjarvi/posts/10155138850147979
 
Minä jättäisin Huhtelan rauhaan. Vilkaisin hänen Twitteriään, että tietäisin, mistä on kysymys. Hän kärsivällisesti kommentoi erilaisille rasmuslaisille ja anarkisteille, miksi poliisin pitää toimia kuten toimii. Miksi lakia on noudatettava. Miksi joha. Tähän menee aikaa. Sitten tulee joku Kolehmaisen erillinen tai irrallinen lausunto jostain prosenteista ja raiskauksista, jota hänen pitäisi selittää PB-tilille. Luultavasti hän ajattelee, että tuon kirjoittajan pitäisi tajuta ihan itsekin.

Pitää tajuta nämä roolit. Huhtela on JOKE-miehiä, joka oli yksi vaikuttaja, kun FN303 hankittiin ja käskee kenttää oli kyse sitten anarkistimellakoista tai uudenvuodenyön operaatioista. Kyllä hän tietää.

Koska hänen pitää rauhoitella milloin ketäkin, sieltä purskeesta saa irrallisia kommentteja tai vastauksia suurennuslasin alle. Ilja Janitskin on muuten selvästi maalittanut hänet. Ei kannata mennä mukaan tällaiseen.

En ole mitenkään juuri Huhtelaa henkilönä osoitellut vaan sitä että

Twitter ei yksinkertaisesti ole kovinkaan toimiva tapa viranomaisten käyttöön
jos krjoitetaan asioista joita vielä pitäisi yrittää perustella. Kuten esimerkiksi todistelut siitä
että Ruotsissa ei ole "no go alueita"

Ei se ihmekään ole jos Janitskin on hänet maalittanut. Kun kirjoitetaan
kuin tekstiviestejä nin tulee sekä tahatonta että tahallista väärinymmärtämistä.
Sieltä sitä tullaan missä on aita matalin tai heikoin paikka.

Jotenkin koko twitter-kirjoittelusta on tullut kuva että jos nyt vedetään roolia niin se rooli ei ole koko kansan poliisi. Kuten oli esimerkiksi "Fobban" kohdalla.

p.s. mikäs tuo Keijo Kaarisade on?
 
Viimeksi muokattu:
"Näinkö luodaan yhteiskuntarauhaa?"

Riuskoilla otteilla ja pippurikaasulla? Kyllä. Juuri näin.

giphy.gif
 
Mikäs tuo Keijo Kaarisade on?

Niin tämä parodiatili. Ilmeisesti viittaa "sateenkaareen". Profiilikuva on amerikkalainen koomikko. Ironisoi oikein kunnolla ja pistää aivan överiksi tuon somekasvatuksensa. Siksi onkin hassua, että meni ensin täydestä kuulemma ensin poliisiylijohtajalle Seppo Kolehmaiselle itselleen, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergille, europarlamentaarikko Satu Hassille ja vihreiden ex-puheenjohtaja Ville Niinistölle. Eivät huomanneet, että tässä vittuillaan.
 
En ole mitenkään juuri Huhtelaa henkilönä osoitellut vaan sitä että

Twitter ei yksinkertaisesti ole kovinkaan toimiva tapa viranomaisten käyttöön
jos krjoitetaan asioista joita vielä pitäisi yrittää perustella. Kuten esimerkiksi todistelut siitä
että Ruotsissa ei ole "no go alueita"

Ei se ihmekään ole jos Janitskin on hänet maalittanut. Kun kirjoitetaan
kuin tekstiviestejä nin tulee sekä tahatonta että tahallista väärinymmärtämistä.
Sieltä sitä tullaan missä on aita matalin tai heikoin paikka.

Mikäs tuo Keijo Kaarisade on?
Parodiaa..
 
No niin, poliisi hoiti hommansa mutta tämä jälkiselvittelyhän meni oikeastaan niin huonosti kuin mahdollista.

Poliisin arvovaltaa ja koskemattomuutta on loukattu pahasti ja pidetty kahta työtään tekevää poliisia vankina tunteja. Asiaa vähätellään ja vesitetään, eihän tässä nyt ollut oikein mitään ja poliittisen JoKe-poliisin mukaan kyseessä oli ihan normaali keikka. Ilmeisesti mitään syytteitä ei nosteta. Lehdistö sanoo että "poliisille ja *mielenosoittajille* tuli riitaa" maalaten siis nämä osapuolet jotenkin samanarvoisiksi toimijoiksi joilla on vähän näkemyseroja. Tehtäviään tekevä, Suomen lain mukaista oikeuden päätöstä toteuttava poliisipartio! Poppi-Outit uhkuvat somessa voitonriemuisina ja ylpeilevät sillä, että ovat vastustaneet poliisin toimintaa ja tulevat tekemään sitä jatkossakin.

Kun tähän yhdistää sen, että Turun terrori-isku on jo saatu pitkälti valkopestyä julkisessa sanassa ihan tavanomaiseksi syrjäytyneen hätähuudoksi...

Ei voi sanoa että "kansa on jakautunut" koska tätä laittomuutta ja perseilyä kannattaa korkeintaan 20% ihmisistä, mutta olen itse tyrmistynyt siitä miten löysiä ja epäeettisiä ovat sekä poliitikot että monet toimittajat. Ilmeisesti tämä etenee nyt vääjäämättä siihen että jotakin pahaa, vielä pahempaa tulee tapahtumaan. Ja kun se tapahtuu, ensimmäinen unelmareaktio on jälleen syyttää niitä jotka ovat asiasta olleet huolissaan.

Suomen kansa tai demokraattisesti valittu järjestelmä ei omista mediaa kuin pieneltä osin. Sen omistaa joku muu. Ja sillä omistajalla on sitten joku muu agenda kuin Suomen kansallisvaltion agenda.
 
Ajattelin pistää vihapuhetta...noin niinkuin mellakkapoliisityylillä....:

 
Suomen kansa tai demokraattisesti valittu järjestelmä ei omista mediaa kuin pieneltä osin. Sen omistaa joku muu. Ja sillä omistajalla on sitten joku muu agenda kuin Suomen kansallisvaltion agenda.

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

Mietin jopa, että mitä afganistanilaiset ovat vailla, kun heitä palautetaan reippaasti satavuotiaista mummoista lähtien koko Euroopassa, reippaasti verrattuna muihin kunniakansalaisiin. Kuka ei ole maksanut kenelle vai mitä yhteyksiä tässä on? Vai ottaako A-stan vastaan helpommin?
 
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

Mietin jopa, että mitä afganistanilaiset ovat vailla, kun heitä palautetaan reippaasti satavuotiaista mummoista lähtien koko Euroopassa, reippaasti verrattuna muihin kunniakansalaisiin. Kuka ei ole maksanut kenelle vai mitä yhteyksiä tässä on? Vai ottaako A-stan vastaan helpommin?
Hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman (8.12.2015) mukaan neuvottelut Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa kahdenvälisten palautussopimusten osalta pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Afganistanin osalta asiaan liittyvä yhteistyöpöytäkirja on jo allekirjoitettu (4.10.2016). Neuvottelut palautuksia koskevien yhteistyöpöytäkirjojen tekemiseksi Irakin ja Somalian kanssa ovat edenneet eri vaiheisiin.
Lainaus tuolta: http://intermin.fi/maahanmuutto/vapaaehtoinen-paluu-ja-palauttaminen/palautussopimukset
 
Mutta miksi juuri twitter-poliisille vittuillaan?

Onhan se selvä. Ärsyttää, kun tulee oikealta poliisilta newspeakia. Huumorilla voi tehokkaasti näyttää, mitä naurettavuuksia siihen pahimmillaan sisältyy.

Ei kaikkien poliisien maailmankuvan silti tarvitse olla sama kuin tällaisen kaltaiseni nuivan. Siksi pääsen helpolla. Minä en vain sitten lue, jos ärsyttää. Nukun paremmin. Onhan tässä näitä kunkin aikakauden "absoluuttisia totuuksia" saanut maistella mediasta jo kuudetta vuosikymmentä... :D
 
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

Mietin jopa, että mitä afganistanilaiset ovat vailla, kun heitä palautetaan reippaasti satavuotiaista mummoista lähtien koko Euroopassa, reippaasti verrattuna muihin kunniakansalaisiin. Kuka ei ole maksanut kenelle vai mitä yhteyksiä tässä on? Vai ottaako A-stan vastaan helpommin?

Taitaa Euroopassa olla kiire afgaanien palautusten kanssa ennenkuin Taleban nappaa uudelleen vallan haltuunsa.
 
Suomeen saattaa jäädä 6 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta, joita on vaikea käännyttää – Diakonissalaitoksen johtaja: Suomi on pattitilanteessa
Helsingin Diakonissalaitoksen toimialajohtajan Marja Pentikäisen mukaan Suomessa ollaan pattitilanteessa: kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat uhkaavat jäädä kadulle, eikä kolmannen sektorin apu riitä. Tarvittaisiin poliittisten päättäjien ratkaisuja.



LÄHITULEVAISUUDESSA Suomi on uudenlaisessa tilanteessa, sillä maassa laittomasti oleskelevien määrä uhkaa nousta tuhansiin.

Tämä johtuu siitä, että Suomen ja Irakin välillä ei ole palautussopimusta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä voidaan palauttaa Irakiin suurissa määrin vain, jos he suostuvat siihen vapaaehtoisesti.

Suomeen on tullut paljon irakilaisia turvapaikanhakijoita, joista iso osa on saanut kielteisen päätöksen. Viimeisen vuoden aikana Maahanmuuttovirasto on tehnyt 10 000 irakilaista koskevaa turvapaikkapäätöstä, joista lähes 7 000 on ollut kielteisiä.

On mahdollista, että lähitulevaisuudessa Suomessa on jopa 5 000–6 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta, jotka eivät halua palata, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen. Heillä ei tuossa vaiheessa ole kuitenkaan enää oikeutta vastaanottokeskuksen palveluihin.

Nuutisen mukaan viime vuoden lopulta lähtien poliisi on ilmoittanut vastaanottokeskuksille 850 ihmisestä, joiden palauttaminen ei ole onnistunut. Heistä yli 600 ei saa enää asua vastaanottokeskuksessa.

Heidän olinpaikastaan ei ole tietoa. Nuutisen mukaan osa on todennäköisesti lähtenyt maasta, osa oleskelee maassa laittomasti.

”Voi hyvinkin olla realismia, että meillä on pian useita tuhansia laittomasti maassa olevia henkilöitä”, Nuutinen sanoo.

Seuraamme sitä kehityskulkua, joka on Keski-Euroopassa vallinnut vuosikymmeniä. Eli ihmisiä on laittomasti maassa. Tosin volyymit Keski-Euroopassa ovat toista luokkaa kuin meidän uhkakuvamme, mutta sitä polkua nyt mennään.”

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.



HELSINGIN Diakonissalaitoksella turvapaikanhakijoiden palveluista vastaavan toimialajohtaja Marja Pentikäisen mukaan Suomessa ollaan pattitilanteessa, jossa tuhannet kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat uhkaavat jäädä kadulle.

Hänen mukaansa kolmannen sektorin apu ei riitä ratkaisemaan ongelmaa, vaan tarvittaisiin poliittisten päättäjien ratkaisuja.

Pentikäisen mukaan erillisten säilöönotto- ja palautuskeskusten rakentaminen tulisi yhteiskunnalle liian kalliiksi. Hän toivoisi, että poliitikot palauttaisivat mahdollisuuden myöntää oleskelulupa humanitäärisin perustein.

TOISENA vaihtoehtona Pentikäinen esittää, että kielteisen päätöksen saaneet, jotka turvallisuussyistä eivät voi lähteä maasta, voisivat jatkaa asumista vastaanottokeskuksissa.

Pentikäisen mukaan kyse olisi väliaikaisista ratkaisuista. Niitä tarvittaisiin siksi aikaa, kunnes vapaaehtoista paluuta saadaan kehitettyä sekä Irakin tilanne selkiytyy ja palautussopimus saadaan neuvoteltua.

”Poliitikkojen ja viranomaisten pitäisi nähdä ne uhkat, joita tästä seuraa, jos tätä ei hoideta hallitusti”, Pentikäinen sanoo.

”Tästä seuraa nopeasti rikollisuutta ja helposti myös radikalisoitumista. Tulee myös vihaa puolin ja toisin sekä vihapuhetta. Tämä pattitilanne ei ole kenenkään etu, ei näiden kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden etu eikä todellakaan myöskään yhteiskunnan etu.”

ILMAPIIRI turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä erilainen ja osin jännittyneempi kuin viime vuonna, kertoo Maahanmuuttoviraston Nuutinen.

Ilmapiirin muuttuminen johtuu siitä, että nyt suuri joukko vastaanottokeskusten asiakkaista on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja odottelee valitusprosessin etenemistä.

VASTAANOTTOJÄRJESTELMÄN piirissä on tällä hetkellä noin 15 000 turvapaikanhakijaa, joista noin 11 000 on saanut kielteisen päätöksen. Iso osa heistä on valittanut päätöksestä. Hallinto-oikeuksista kerrottiin HS:lle tiistaina, että niissä on tällä hetkellä vireillä yli 6 500 turvapaikka-asiaa.

”Kyllä ilmapiiri on pikkuisen muuttunut ja jännittynyt siitä mitä se oli vuonna 2016. Paljon on kielteisen päätöksen saaneita, ja kyllähän se tietysti heijastuu ilmapiiriin. Ihmiset voivat olla stressaantuneempia kuin ensimmäistä päätöstä odotellessa. Se voi tarkoittaa erilaisia turbulenssejakin”, Nuutinen sanoo.

MAANANTAINA Jyväskylän Salmirannan vastaanottokeskuksessa tilanne kärjistyi, kun poliisi meni hakemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta afgaaniperhettä palautettavaksi maasta. Palautusta vastustaneet mielenosoittajat yrittivät estää poliisin toiminnan.

Nuutisen mukaan Jyväskylän tapahtumat eivät ole aiheuttaneet muissa vastaanottokeskuksissa rauhattomuutta. Ilmapiiri vaihtelee eri vastaanottokeskuksissa.

Vastaanottokeskuksissa on käsitelty paljon turvallisuusasioita ja yritetty varautua erilaisiin tilanteisiin. Nuutisen mukaan olennaista on yhteistyö paikallisen poliisin kanssa.
http://www.hs.fi/paivanlehti/06092017/art-2000005355024.html?ref=rss
 
Halla-ahon yllättävä ehdotus: Palautettavaksi määrätyt lapsiperheet voisivat jäädä Suomeen

Tiistai 5.9.2017 klo 21.52

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-aho nimeää aloitteensa ehdoksi sen, että mielenosoitukset muista pakkopalautuksista loppuvat.

Turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset ovat aiheuttaneet tällä viikolla laajat poliisioperaatiot Jyväskylässä ja Kyyjärvellä.

Jyväskylässä poliisi joutui turvautumaan voimatoimiin, kun vastaanottokeskuksen asukkaat saartoivat kolmihenkistä perhettä poistamaan saapuneet poliisit.

Kyyjärvellä puolestaan kaksilapsisen perheen isä haettiin työpaikaltaan ja vanhempi lapsi päiväkodista, mutta äiti pakeni vauvan kanssa poliiseja.

Molemmissa tapauksissa kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet perheet on tarkoitus palauttaa Afganistaniin.

Halla-ahon kannanotto

Tapaukset ovat nostattaneet paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa, ja tiistaina asiaan otti kantaa myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

- Kun kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden palautuksista puhutaan, medialla ja alan järjestöillä on tapana itkettää yleisöä pienillä lapsilla ja vauvoilla. Kuitenkin pieniä lapsia ja vauvoja on tulijoiden, hakijoiden ja palautettavien joukossa hyvin vähän, Halla-aho kirjoitti alkuillasta Facebookissa.

- Voitaisiinko siis ajatella kompromissia: Vauvat ja pienet lapset vanhempineen voivat toistaiseksi jäädä, MUTTA muut lähetetään takaisin? Eikä kukaan ala mukista?

Halla-aho lisäsi kirjoituksensa loppuun arvelevansa, että niin ei kuitenkaan tapahdu.

Koskee pientä ryhmää

Halla-aho vakuuttaa Iltalehdelle olevansa tosissaan ehdotuksensa kanssa.

- Perussuomalaisten linjana on ollut se, että sikäli kun otetaan turvapaikanhakijoita, niin pitäisi suosia nimenomaan lapsiperheitä. Se olisi suotuisaa integroitumisen kannalta, Halla-aho sanoo.

Halla-aho kuitenkin muistuttaa kirjoituksessaan mainitsemastaan ehdosta.

- Jos lapsiperheet saavat jäädä, lopetetaan keskustelu siitä, että voidaanko poistaa kaikki ne muut, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

Halla-aho ei halua määritellä kuinka pitkä ajanjakso on hänen ehdotuksessaan mainitsema "toistaiseksi", joksi ajaksi kielteisen päätöksen saaneet lapsiperheet voisivat jäädä Suomeen.

- Tämä on yleinen periaate, joka koskee pientä ryhmää suhteutettuna kaikkiin turvapaikanhakijoihin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo pitävänsä Jyväskylän maanantaisia tapahtumia huolestuttavana.

- Se avaa vaarallisia ovia, jos media ja poliitikot osoittavat myötämielisyyttä sille, että säännöt eivät päde kaikkiin.

TOMMI PARKKONEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709052200374024_pi.shtml

ja reaktiot esitykseen...
https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155185497103533/
 
Viimeksi muokattu:
Sisäpiirin toimittaja? Vankileirien saaristo...

Vapaaehtoistyöntekijä: "Tavoitteena oli pitää turvapaikanhakijat erossa suomalaisista"

Alkumetreistä lähtien vapaaehtoisille selvisi, ettei Kangasvuoren vastaanottokeskuksessa ollut kaikki hyvin. Tietoa tihkui niin asukkailta, muilta vapaaehtoisilta kuin työntekijöiltä, ettei kaikki ollut niin kuin piti.

- Keskus oli täysin suljettu. Sisään ei päässyt, paitsi jo oli ilmoittautunut SPR:n vapariksi. Esimerkiksi kaupunginvaltuutettuja ja seurakunnan työntekijöitä talutettiin ulos, yksi Iltalehden haastattelemista vapaaehtoisista kertoo.

Toinen vapaaehtoinen sanoo, ettei heille annettu minkäänlaista mahdollisuutta aktivoida vastaanottokeskuksen asukkaita. Keskuksen johtaja oli todennut, että keskus tarjoaa sängyn ja ruoan, ei muuta.

- Yritimme järjestää harrastustoimintaa ja retkiä, ja työntekijät pitivät niitä hyvinä ideoina. Ne piti kuitenkin johtajalla hyväksyttää ja siihen se yleensä kaatui.

Epäkohtia ja omituisuuksia oli vapaaehtoisten mukaan lukuisia. Keskukselle ei voinut lahjoittaa pesukonetta, tietokonetta eikä printteriä, koska ne katsottiin turvallisuusriskeiksi.

- Saunaa ei suostuttu avaamaan, koska se olisi turvallisuusriski. Suihkut laitettiin kello 23 kiinni. Puhuttiin, että myös sähköt pois kello 23, mutta siitä sitten luovuttiin.

Lisäksi vapaaehtoisille tippui tietoa, etteivät asukkaat saa tarvittavaa terveydenhoitoa. Heidän mukaansa on ollut myös yleisesti tiedossa, että Kangasvuoressa uhkailtiin asukkaita jatkuvasti poliisilla.

- Sairas henkilö meni aulaan istumaan, kun ei voinut olla omassa huoneessa. Hänet toimitettiin putkaan, vapaaehtoinen jatkaa.

- Kerran toin miehen kotiimme, kun hän oli viillellyt itseään. Hoidin viillot. Vokista ei laitettu psykiatrille.

Räikeintä on haastateltujen vapaaehtoisten mukaan kuitenkin ollut niin sanottu poliisirumba, joka oli jatkuvaa.

- Pienimmästäkin asiasta, tupakointirikkomuksista lähtien kutsuttiin poliisit paikalle. Poliisin resurssien hukkaan heittämistä, vapaaehtoinen toteaa.


Omituista oli myös kolmitasoinen vartiointi. Vapaaehtoisten mukaan Kangasvuoressa toimi vartiointiliike, henkilökuntaan palkattiin sosiaalialan ammattilaisten sijaan vanginvartijoita ja lisäksi paikalla oli vartijoita, joista vapaaehtoinen ei omien sanojensa mukaan tiedä, keitä nämä olivat.

- Tuli vankileirityyppinen tunnelma. Näin myös asukkaat ovat kertoneet: se oli leiri, ei vastaanottokeskus.

Tätä väittämää tukevat myös asukkaiden huoneisiin tehdyt yölliset ratsiat.

- Ovi auki, valot päälle ja etsintä 2-3 henkilön voimin. Esimerkiksi keittolevyjä etsittiin. Tupakoinnin takia tehtiin vastaavanlaisia ratsauksia, vapaaehtoinen kertoo.

Vapaaehtoiset häädettiin

Kun vapaaehtoisyhteisö potkittiin vastaanottokeskuksesta ulos, vapaaehtoiset toimivat asukkaiden kanssa ilman SPR:n myötävaikutusta.

- Tulimme siihen johtopäätökseen, että tavoitteena oli pitää turvapaikanhakijat erossa suomalaisista, ilman kontaktia ulkomaailmaan, yksi vapaaehtoisista kertoo.

Hän jatkaa, että Kangasvuoren vastaanottokeskuksesta ihmisiä alettiin häätää ihan kirjaimellisesti ulos.

- Meitä puhuteltiin aika kovin sanoin. Johtaja kutsui minut jostain epämääräisistä muiden tekemisistä ”puhutteluun”. Hän haukkui minut pataluhaksi.

Vapaaehtoisten mukaan heidän toiminnastaan levitettiin perättömiä väitteitä ja käsittämättömiä syytöksiä, jotka todettiin myöhemmin perusteellisten selvitysten jälkeen paikkansa pitämättömiksi.

- Tästä huolimatta levitettyjä väitteitä ei suostuttu oikaisemaan, yksi vapaaehtoisista toteaa.

Käytännössä vapaaehtoiset ovat auttaneet turvapaikanhakijoita viranomaisasioissa, viemällä heitä muun muassa urheiluotteluihin ja harjoituksiin, kielenopinnoissa ja ylipäätään monissa sellaisissa asioissa, jotka muualla ovat olleet vastaanottokeskuksen oman henkilökunnan työnkuvaan kuuluvia asiota.

SPR:n Länsi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pekka Annala kieltää, että perättömiä olisi puhuttu. Vapaaehtoisten mukaan vastaanottokeskuksen johtaja syytti heitä sopimattomasta käytöksestä, jopa hallitsemattomista suhteista ja hyväksikäytöstä turvapaikanhakijoiden suhteen. Annala ei tällaisesta ole omien sanojensa mukaan kuullut.

Vapaaehtoistyöntekijät ovat pöyristyneitä siitä, kuinka pitkälle SPR antoi asioiden mennä.

- Se katsoi koko touhua läpi sormien. Nyt pitäisi pesä putsata kerta kaikkiaan. SPR:n omat arvot ovat hienot, niistä kun pitäisivät kiinni, niin hyvä, yksi vapaaehtoisista toteaa.





NINA LEINONEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708162200328983_u0.shtml

"Nina Marika" jakaa RHC:llä juttuja, taitaapi olla sama henkilö kuin uutisten kirjoittaja..
https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155185466738533/
 
Viimeksi muokattu:
Vastaanottokeskusta verrattin vankileiriin: Yöllisiä ratsioita, sakkoja ja simputusta

Kangasvuoren ja Salmirannan vastaanottokeskuksissa Keski-Suomessa on Iltalehden haastattelemien asukkaiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan totalitäärinen järjestelmä.

Iltalehteen otti yhteyttä Keski-Suomen vastaanottokeskuksissa vapaaehtoistyötä tehnyt henkilö. Hän kertoi, että nyt jo lopetetussa Kangasvuoren keskuksessa sekä edelleen toimivassa Salmirannan keskuksessa asiat eivät ole sujuneet toivotulla tavalla. Salmirannan vastaanottokeskus nousi uutisiin maanantaina, kun tilanne poliisin ja keskuksen asukkaiden kesken kärjistyi. Asukkaat yrittivät estää poliisia, joka oli noutamassa käännytyspäätöksen saanutta afgaaniperhettä.

Iltalehden haastatteleman vapaaehtoistyöntekijän mukaansa asukkaita on simputettu, rankaistu perusteettomasti, huoneita ratsattu ja lääkärille pääsy evätty. Vapaaehtoisten toimintaa on hänen mukaansa rajoitettu, ihmisistä esitetty perättömiä syytöksiä eikä keskuksia pyörittävä Suomen Punainen Risti ei ole asioihin puuttunut useista yhteydenotoista huolimatta.

Iltalehti haastatteli kyseisissä keskuksissa toimineita vapaaehtoistyöntekijöitä, asukkaita ja entisiä työntekijöitä. Vapaaehtoistyöntekijät ovat tehneet Kangasvuoren vastaanottokeskuksen toiminnasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kaikkien haastateltujen mukaan ongelmat juonsivat ja johtuvat osittain edelleen vastaanottokeskusten johtamistavasta. Keskusten johtaja on erotettu, mutta hänen johtamistapansa elää haastateltujen mukaan edelleen. Johtamista kuvaillaan vankileirimäiseksi, totalitääriseksi ja asukkaita vähätteleväksi. Kyseisellä, nyt jo erotetulla johtajalla on tausta turvallisuusalalla. Lisäksi kyseinen johtaja on vuonna 2004 tuomittu kirjanpitorikoksesta, petoksista, väärennyksestä, kavalluksesta ja törkeistä petoksista.

Suomen Punainen Risti ei kommentoi yksittäistapauksia. Se kuitenkin vakuuttaa, että asiat tutkitaan ja hoidetaan asiallisesti.

Keski-Suomen vastaanottokeskuksista ongelmia on ollut myös Keuruulla. Myös Keuruun vastaanottokeskus on jo suljettu, mutta sen entinen johtaja kertoo, kuinka SPR:n Länsi-Suomen piiri savusti hänet ulos tehtävästään. Piirin toiminnanjohtaja ei halunnut kommentoida tätä tapausta Iltalehdelle.



NINA LEINONEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201...9445.36741226.1504659218-259682494.1499703839

Yllättäen taas nousee kuin korkki pintaan yksi nimi, Irma Hirsjärvi(vas.)
https://yle.fi/uutiset/3-9103653
 
Back
Top