Edelleen olen sitä mieltä, että peruskysymys on se, mihin päihteitä ylipäänsä tarvitaan. Milloin elämä on sellaista, että voi olla ilman kainalosauvoja. Yleensä se syrjäytynyt ja osaton nuori mies on ihan hädänalaisessa tilassa. Vaikka esim. viina-addiktioon on periytyvyyttä, on nähtävissä myös se, että osaksi päihteiden käytössä on kyse sielullisista asioista. Kun itsetunto on korkealla ja elämä maistuu, ei koukkukänni välttämättä ole se kaikkein paras asia.
Itse en ole koskaan edes kokeillut mitään huumeita (paitsi saanut leikkauslääkitystä) mutta en halua tuomita sairaita ja syrjäytyneitä ihmisiä. Helppohan minun on olla. Elämä on tuonut monenlaista hyvää ja perusturvallisuutta eikä luonne ole ihan pehmeä.
Viinapolun tunnen a:sta ö:hön. Jotain mielihyväähän siitä etsii, vaikka sitä ei enää edes tule vanhemmiten. Mistä me muuten tiedämme, jos toisissa olosuhteissa olisi ollut eri päihteet? Nuoruudessani ei ollut kuin viinaa edes tarjolla.
Siksikin kannustan rajoittamaan, vaikka "lopullista ratkaisua" ei olisikaan, kiitos myös Schengenin. Ehkäpä meidänkin pitäisi luopua käytön rangaistavuudesta ja jättää se myynti ja maahantuominen rangaistavaksi ja vieläpä raskaimman jälkeen.
Vastasitkin tuossa itse kysymykseesi.
"... ja jättää se myynti ja maahantuominen rangaistavaksi ja vieläpä raskaimman jälkeen..."
Vaihtoehtona olisi, että valtio ottaisi tuon myynnin ja maahantuonnin/valmistuksen hallintaansa, jolloin niistä saatavilla tuloilla voitaisiin hoitaa näitä ongelmatapauksia.
Colorado joka laillisti kannabiksen ohjaa suuren osan verotuloista koulujärjestelman parantamiseen:https://www.stara.fi/2015/02/01/kannabiksesta-tuli-valtion-kultakaivos-2/