Vaikka Husun, tai siis hänen haamukirjoittajansa, kirjoitus ärsyttää ja vähän naurattaakin, niin ei pidä silti ohittaa sitä olankohautuksella. Se on nimittäin erinomainen ikkuna monen maahanmuuttajan mieleen.
Islamilaisessa maailmassa ei juurikaan tunneta sellaista käsitettä kuin
henkilön oma vastuu. Islamilaisessa maailmassa mikään ei koskaan ole omalla vastuulla, vaan kaikki on aina
jonkun muun vastuulla. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa kotoutuminen. Muslimi ei katso olevansa vastuussa omasta kotoutumisestaan, vaan odottaa jonkun hoitavan sen hänen puolestaan, tässä tapauksessa siis Suomalaisten.
Koska muslimi ei sopeudu, hän ihmettelee että mikä mättää, ja toteaa että koska vika ei voi olla hänen, sen täytyy olla jonkun toisen vika. Hänelle ei missään vaiheessa juolahda mieleenkään se, että hän voisi itse panostaa omaan kotoutumiseensa, ottaa vastuuta itsestään ja menestymisestään. Hän ei tee mitään, ja katkeroituu sitten kun ei menestykään. Ja koska muslimien maailmankuvassa ei tunneta omaa vastuuta, hän alkaa miettiä mistä se johtuu, ja tulee siihen johtopäätökseen että vika on jossain muualla,
kuka teki tämän minulle? Kuka esti minua tulemasta rikkaaksi ja menestyväksi? Koska itsessä ei nähdä mitään vikaa, haetaan syyllistä ympäristöstä.
Ne rasistit, ne vääräuskoiset, ne natsit. Ne Suomalaiset. Vaikka Suomalaiset antavat heille aivan kaiken, itseasiassa paljon enemmän kuin heille edes oikeudenmukaisesti kuuluisi, silti he kokevat että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
Koska en menesty, en onnistu, en osaa, se on teidän vika koska ette ole antaneet tarpeeksi.
Täydellinen kyvyttömyys nähdä omissa teoissaan mitään syytä omiin epäonnistumisiin yhdistettynä islamilaiseen yli-ihmisajatteluun johtaa sitten siihen paljonpuhuttuun
syrjäytymiseen ja näköalattomuuteen.
Husun teksti suorastaan huokuu tällaista asennetta.
