Suomen sisäinen turvallisuus

Ja muistetaan tämä.
"– Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus."
Mitä tulee aihepiiriin niin tuo oli yksi viime vuosikymmenen onnistuneimmista trollauksista :D

Vittu sentään, maahan läpsyttelee luvatta paperinsa kadottanutta täysin tuntematonta sakkia, jopa rikollisia, terroristeja ja kaulankatkojia niin joku hölisee ja trollailee että "heillä on oikeus tutustua prinsessoihimme" :D

Kyllä sisäministeriössä tiedettiin millaisia tulijat olivat. Tiedettiin tasan tarkkaan. Siellä on järjestelmät joista "niinkun näkee" ketä tulee ja menee. Silti tuonkin paikallisen taposen piti mennä suutaan aukomaan. Uudenvuodenyönä 2016 Euroopan alueella ahdisteltiin ja käytettiin hyväksi satoja - ellei tuhansia paikallisia naisia ja täysin suunnitelmallisesti. Senkään taustoja ei ole vieläkään kunnolla avattu vaan tietoa jäi pimentoon. Mutta että siihen heillä oli oikeus? Oli varmaan oikeus kuseskella kirkkojen seinillekin?

Kokeilisivatpa nyt samaa? Jos vastaava hassuttelu toistuu?
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tulee aihepiiriin niin tuo oli yksi viime vuosikymmenen onnistuneimmista trollauksista :D

Vittu sentään, maahan läpsyttelee luvatta paperinsa kadottanutta täysin tuntematonta sakkia, jopa rikollisia, terroristeja ja kaulankatkojia niin joku hölisee ja trollailee että "heillä on oikeus tutustua prisenssoihimme" :D

Kyllä sisäministeriössä tiedettiin millaisia tulijat olivat. Tiedettiin tasan tarkkaan. Silti tuonkin paikallisen taposen piti mennä suutaan aukomaan.
Jep, toi sai kyllä allekirjoittaneellakin verenpaineen nousemaan ihan hälyttäviin lukemiin, ja täysin turhaan. Kusipää mikä kusipää, mutta onnistuneinta trollausta pitkään aikaan, se on varma.

Opetelkaa uimaan! - tais olla edellinen koko ulkokentän kotiutus...
 
Jonkun pitäisi koota vuosien 2015-2016 typeryydet kirjaksi. Mukaanlukien mitä muutamassa VOK:ssa tapahtui. Moni asia jäi pimentoon ja pyörimään tarinoiksi.

Entä mitkä noista höläytyksistä olivat pelkkää hölmöyttä, mitkä aatteen vuoksi päähän tullutta - ja mitkä trollausta jolla saadaan vaan ihmiset kiivastumaan? Toimittajienkin seassa oli niin monenlaista, niin monenlaista.

Mutta että poliisi, ei siellä nyt kovin montaa mätämunaa voinut olla. Sehän oli muistaakseni Forssasta.

Mitä Suomessakin olisi tapahtnut 1.1.2016 jos jotkut eivät olisi olleet valppaina. Entä kuinka monta terroritekoa estettiin? Houkuteltiinko tulijoita tänne jopa Suomesta käsin - mitkä tahot sitä tekivät? Vihreät somessa, islamistit, putinistit ja kommunistit? Kela-gold oliko, muka, ainoa joka houkutti? Sipilän houreet? Merkel, Putin, kumpi sotki Eurooppaa enemmän, tahallaan ja tahattomasti?

Se eräs juoppo kirjailija selosti että maassa on vähintään MILJOONA RASISTIA kun eivät uskoneet meille kerrottuja tarinoita. Puhui myös että nyt suomalaiset rokotetaan kansainvälisiksi. Toivottavasti tuli yli 80%:lle kansalaisista rokotetta niin että tapahtunut muistetaan vähintään puoli vuosisataa. Seuraavalla kerralla kun tulee läpsyttelijää yli rajojen niin ne torjutaan ja ne jotka puhuvat että tunkeutujilla on oikeus prinsessoihin niin niille on omat käytännöt..
 
Viimeksi muokattu:
Turun vitosdivarin potkupallo-ottelun lopputulos on saatu vihdoin käräjillä päätökseen, jos ei kukaan valita tuomioista. Mutta minkä maan lippu ja karttakuva oikein on tämän surullisenkuuluisan FC Komar joukkueen vaakunassa?
 
Yksi Paskastan lisää, eli Kurdistan.
No niinpä näkyy olevan, yritin etsiä oikeiden valtioiden joukosta. Ja luulin että kurdit olisivat jollakin tavalla parempaa porukkaa, eikös siellä suomalaisetkin käyneet kouluttamassa. Mutta niinhän sitä hevonenkin erehtyy neljältä jalalta, saati sitten ihminen kahdelta.
 
No niinpä näkyy olevan, yritin etsiä oikeiden valtioiden joukosta. Ja luulin että kurdit olisivat jollakin tavalla parempaa porukkaa, eikös siellä suomalaisetkin käyneet kouluttamassa. Mutta niinhän sitä hevonenkin erehtyy neljältä jalalta, saati sitten ihminen kahdelta.
Samaa paskaa ne ovat, pikku anekdootti viime vuosisadalta, kurdit olivat merkittävä suorittajaporras armenialaisten kansanmurhassa...
 
Elokapina-liike kertoo palaavansa protestoimaan ilmastotoimien riittämättömyyttä Helsingin Mannerheimintielle 29. syyskuuta alkaen.

”Jatkamme kapinointia, kunnes hallitus julistaa Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätilan. Hallituksen on otettava ilmastokriisi vakavasti ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin”, liike kertoo.

”Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.”

Liikkeen tiedotteissa todetaan, että suhtautumisemme ilmastokriisiin ja ylikulutukseen on muututtava ja suomalaisen yhteiskunnan on siirryttävä ekologisesti kestävään aikakauteen.

”Syyskapinassa vaadimme hallitusta julistamaan Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätilan. Sen myötä hallituksen on ryhdyttävä välittömästi hätätilannetta vastaaviin konkreettisiin toimiin, joilla Suomen luonnonvarojen ylikulutus ja päästöt lasketaan muutamassa vuodessa ekologisesti kestävälle tasolle.”

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oisko aika viedä nämä saunan taakse. No joka tapauksessa kovat keinot käyttöön. Ei tämmöinen perseily voi jatkua.
 
On mielenkiintoista nähdä, kumpaa uutisointia nähdään enemmän: "miksi poliisi ei tee mitään?" vai "miksi poliisi teki jotain?"
 
Back
Top